Osa vuokoistani on jo tässä vaiheessa eli siemenhöytyviä jo tuottavat, mutta uutta kukkaa tekee vielä, koska laitoin monta pientä mukulaa ruukkuun syksyllä. Jotenkin vain tuo tunnelma eilen kuvaa ottaessani oli haikean syksyinen. Kuitenkin nyt, kun jalkani antaa jo hieman kävellä lyhyitä matkoja, kiersin hieman puutarhassamme edellispäivänä ja eilen.
Eilen olin jo heman pidempään jaloillani ulkosalla ja perkasin pienen määrän rikkakasveja kasvimaalta anoppini nostaessa maalta perunamme kellarille. Samalla keräsin kasvimaalata sisälle maljakkoon itsekylväytyneitä kehäkukkia ja pienempiä punaisen auringonkukan kukintoja.
Tänä kesänä punaiset auringonkukkamme on ollut todella tummia väritykseltään, jotenkin synkän kauniita kuitenkin, osassa terälehden kärjet ovat todella loistavan keltaiset, kuin kuvastaen taistelutahtoa ja valoa vaalentuen keskustasta reunaa kohden. Ja nuo kehäkukat ovat kuin pieni aurinkoja nyt asunnossamme.
Erikoista on, että tuo punakanelimme, joka yleensä on ollut rupisin omenoistamme, on tänä vuonna tehnyt todella kauniita, punaisia omenoita. Kaimani Heta on taas ollut täynnä rupea ja matoja. Valkea kuulas taas teki hieman normaalia pienemmän sadon. Eilen anoppini kanssa keskustelimme siitä, kuinka tämä kesä on kyllä ollut huono satokausi kaikille puutarhan hyötykasveille, perunoissa oli paljon huonoja, kasvihuonekurkku teki huonomman sadon kuin normaalisti, tomaatti kypsyi tosi myöhään. Kesäkurpitsa tuntui nauttivan kompostin päällä, mutta koska siellä on nyt yksi jättisuuri kurpitsayksilö, joka salaa sateiden aikaan ehti kasvamaan, ei se enää ole jaksanut pienempiä kurpitsoja sitten tuottaakaan. Ruusupapu on nauttinut kasvimaalla ja kasvanut tuuheaksi pensaaksi kolmen salon ympärille. Ja liiterin seinustallakin tuntuu viihtyvän niin hyvin, että kasvaa ja kukkii myös liiterin sisäpuolella. Eikä ole edes etioloitunut eli muuttunut lehdiltään keltaiseksi.
Kärhö aukaisee koko ajan kukintojaan lisää ja kerrottuja noista siis näyttää tulevan. Eilen huomasin, että se on myös luonut ylemmäs lisää nuppuja ja jo aukeavia kukintoja. Mieheni tuli myös viikonloppuna minua ulos hakemaan, koska epäili, että takaterassimme portaan vierustalla kasvava kukkiva kasvi ei ollut rikkaruoho ja halusi minut tunnistamaan. Ja kyllähän tuon tunnisti, leijonankita ja oikein kirkkaankeltaisessa kukassa. Siellä se edelleen kukkii ja loista kauas. Taisi edelliskesänä sitä olla vierustalla kasvamasssa, joten sieltä asti odotuttanut kasvuaan.
Keväällä mieheni ostamissa pinkeissä tiikerililjoissa on komeat, vaaleanpunaiset, pulleat nuput. Saa nähdä ehtiikö syksyn kylmät vai kukinnot ensin. Peukutan viimeisen vaihtoehdon varalle. Mutta vielä siis puutarhassamme kukkii, vaikka yöt ovat jo viilenneet ja käyty jo hallan puolellakin. Syystyöt on vähitellen puutarhassamme aloitettu, ei kiitos minun, vaan ahkeran mieheni ja hänen äitinsä. Peruna on nostettu kellarille, kasvihuone tyhjennetty ja kohta pitäisi kaivaa joriininjuurakot ylös ja viedä talvisäilytykseen siskoni kellariin. Kun nyt näyttää siltä, että jalkani on paremmassa kunnossa, alan vähitellen haaveilemaan kukkaruukkujen tyhjentämisestä. Tilalle pääsee istuttelemaan sitten kanervia ja muita syksyisiä kasveja. Tänä vuonna krysanteemit ulkoruukuissa taisivat jäädä väliin, koska jalkani tulehdus on pitänyt minut kotosalla. Lauantaina ehkä poikkeamme ostoksilla, koska ne kantapääpehmikkeet kenkiin täytyisi ostaa ennen töihin palaamista. Toivon, että jalkapohjani ei tästä reissusta ota itseensä ja pääsen ensi maanantaina takaisin työn äärelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.