スマイリーケーキ eli hymynaama-kakut

Tänään piti ajella syntymäpäiviä juhlistamaan. Yleensä minä olen ollut tähän aikaan kipeänä ja monesti jäänyt ystäväperheen pojan synttärikakuttelut väliin. Nyt kävi toisin päin ja isäntäperheessä sairastuttiin. Jo etukäteen oli puhetta kakuista ja lupasin päivänsankarille laittaa kakuista kuvan blogiini, jos ovat hienoja. Ja ovathan nuo viimeisen päälle mietitty. Tässä ne nyt ovat, hymynaamakakut! Onneksi on tämä tekninen maailma ja sain kakut lupaukseni mukaan blogiini esille, kun perheen äiti lähetti minulle kuvan japanilaisista kakkusista. Oikein hyvää syntymäpäivää K!

Itsekin tein jo viikolla kakkupohjan, kun siskoni lopultakin sai puotiinsa kananmunankorviketta myyntiin. No Egg -valmisteen avulla sain pitkästä aikaa tehtyä kuohkean täytekakkupohjan. Käytin prinsessakakun ohjetta lisäten alkuvaahdotukseen purkillisen Piltin aprikoosisosetta ja kuohkea tuli, vaikka paistovaiheen jälkeen kakkupohja laskikin 1/3, jäi siihen silti vielä korkeutta. Vaikka emme synttäreille nyt pääseetkään, taidan silti kakun nyt tänään kostuttaa, täyttää ja koristella. Syömme sen sitten mieheni kanssa ja etäjuhlistamme synttäreitä täällä kotosalla tänään illasta.

Sain tänään taas viikonlopun vapaiden kunniaksi migreenin kylään, mutta onneksi nyt muistin lääkäriltä aiemmin viikolta reseptejä uusiessa pyytää pahoinvointilääkkeen (Primperan) kokeiluun. Tuntuu tehoavan hyvin migreenin aiheuttamaan pahoinvointiin, joten olo on jo aika paljon parempi, vaikka otin lääkkeen vasta hetki sitten. Joten ei mene koko päivä sohvan pohjalla makaamiseen, vaikka aioinkin levätä, koska se on aina paras hoito migreeniin, jos ei halua kohtauksen pitenevän.
Tämä viikonloppu otetaan siis rennosti kotosalla voimia keräillen seuraavaan työviikkoon. Sen jälkeen alkaakin loma. Lopultakin!

Piristystä ja pääkalloja

Viime sunnuntaina saimme yllätysvieraan, kun siskoni perhe tarvitsi koiralleen hoitajaa sille päivälle. Hunsvotti saapui sitten terrorisoimaan meitä. Sylissä kun pitää koko ajan maata tai sitten leikkiä. Tämä on se harvinainen hetki päivästä kun hieman ihan yksin huilattiin, tosin tässäkin silmät raollaan, ettei mitään jää huomaamatta. Ja tietenkin aiemmin virkkaamallani pyöreällä matolla, joka tuntuu olevan koirien suosikkipaikka. Vinkulelu on ykkönen, vaikka välissä sainkin vähän huijattua hiljaisuutta antamalla vesapaperirullan pahvihylsyn leikittäväksi. Suloinen on hän. Varsinkin nukkuessaan.

Olen aina ehtiessäni jatkanut aiemmin aloittamaani pääkallohuivia. Viikonloppuna sain sen lopulta valmiiksi. Tosin loppusilaus puuttuu vielä eli silitysraudalla täytyy vielä huolitella suoremmaksi höyryttäen. Jokunen viikko sittenhän tuli se pakollinen tauko, kun kädet menivät liian suuren työmäärän vuoksi maitohapoille enkä pystynyt iltaisin mitään käsitöitä tekemään, koska edes virkkuukoukku ei kädessä pysynyt. Taas on sama tilanne, eli yksin uurastetaan tämä viikko, koska johtoporras päätti, että nyt pitää pärjätä näillä resursseilla eikä keväällä sijaisia oteta. No, aloitin tuossa jo aiemmin toisen pääkallohuivin, nyt bambulankaa, joka on ihanan pehmeää ja vähän paksumpaa eli käytössä on myös paksumpi virkkuukoukku, sekin bambuinen. Ei ole niin raskasta käsille. Tämän kuvassa olevan huivin virkkasin puuvillalangasta, joka itse asiassa oli aika ohutta ja kovaa virkattavaa. Ulkonäköön olen kuitenkin tyytyväinen. Ohjeen otin Silmukoita -blogista: Sinisiä kalloja .

Tulppaanien aikaa

Ostin lauantaina kaupassa käydessäni 2 nippua tulppaaneja kotiin. Punaisen sävy näkyi toisen kimpun nuppujen kärjissä, mutta eipä tuosta ottanut selvää, tuleeko punaisia vain oransseja vaiko peräti monivärisiä. Nyt ovat auki, kuten oikeanpuoleisesta kuvasta näkyy. Ja kauniita ovat sekä punaiset että valkoiset. Hieman jännitin, kun olivat ihan ilman vettä kaupan ämpärissä, mutta hyvin säilyivät hengissä ja jaksavat auetakin.

Kyllä aika kuluu aivan liian nopeaan. Tuntuu, että juurihan se kesä vasta oli ja loppui. Sinä yönä oli niin kaunis ja kirkas tähtitaivas. Ovesta ulkoilmaan astuessa epätodellinen hetki. Yhtäkkiä kaiken kokemamme jälkeen hiljaisuus ja rauha ympäröi meitä kaikkia. Se hetki säilyy muistoissani ainiaan. Tänään illalla sytytän lämmintä valoa loistavan kynttilän taivaalla kirkkaimmin loistavalle tähdelle.

Hyvää (huomista) ystävänpäivää!

Taas on se aika vuodesta, kun on aikaa muistaa ystäviä. Aivan liian vähän tulee pidettyä yhteyttä ja vaikka ystävänpäivää arvostellaankin kaupallisuudesta, on se kuitenkin hyvä olla olemassa. Ystävät ovat olleen minulle viime kuukausina taas suuri tuki ja voimavara, varsinkin viime syksyn kynnyksellä sain heiltä todella suuren tuen. Itse en niin hyvä ystävä viime kuukausina ole ollut. Ja tiedän kyllä, että ystäväni ymmärtävät tilanteeni. Voimavarat ja jaksaminen ovat viimeisen puolen vuoden aikana olleet hakusessa. (Kolmen päivän päästä siitä on jo aikaa kulunut tarkalleen kuusi kuukautta.) Viime aikoina olen yrittänyt löytää aikaa ystävilleni aina johonkin väliin, edes sen pienen hetken, koska ne hetket kyllä voimaannuttavat kummasti. Työkaverit ovat tärkeä osa elämääni ja ilahdutinkin heitä tänään jo etukäteen viemällä vähän herkkuja tarjolle. Läheisimmille ystäville askartelin perinteisesti ystävänpäiväkortit. Yllä mallia tämän vuoden postimerkeistä ja alla mallia tämän vuoden korteista.

Nyt illasta työviikon jälkeen sain innostuksen sisällä vietetyn työpäivän jälkeen lähteä kävelylenkille. Ei haitannut juuri lenkin alussa alkanut räntäsadekaan (muuta kuin rillipään näkökykyä). Poikkesin pikäisesti ystäväperheen ovensuussa toimittaen samalla ystävänpäiväkortin ja sain vastapalveluksena silmälaseihin linssien kuivauksen. Loppulenkille näkökykykin palautui. Kotiin päästyäni leivoin vielä huomiselle muffinseja hillotäytteellä. Vielä rieskani odottaa paistamista ja kroppani vahvistamista. Jumppa sujuu hyvin Voide of Finland seurassa. Mieheni kun on tänään työvuorossa. Huomenna on kuitenkin tiedossa jotain kivaa eli menemme kummitytön perheen kanssa keilaamaan. Saimme heiltä toiminnallisen joululahjan ja nyt löytyi aikaa yhdessä lunastaa se. Ystävänpäivä pitkäaikaisten ystävien seurassa siis tiedossa. Eipä päivää paremmin voisi viettää.

Siivousvimma

Aurinkoenergia taitaa tehdä nyt tepposia, kun jo toisena viikonloppuna peräkkäin olen intoutunut asunnossa tavaroita paikoilleen jäjestelemään. Oma työhuoneeni pöytä löytyi vielä tavarameren alta.

Takaa paljastui myös rakkaat puutarha- ja käsityökirjani. Puutarhurina kaipaan välillä inspiraatiota sekä käytännön neuvoja. Puutarhan vuosi -kirjan olemme saaneet ennakkoperintönä appivanhemmiltani, jotka sitä eivät enää tarvinneet tästä pois muutettuaan. Osa on peruja 90-luvun alkupuolelta, jolloin opiskelin Lepaalla puistopuutarhuriksi. Osan olen ostanut / tilannut ale-ostoksina, ja osan olen saanut lahjaksi. Onpa joukossa pari terassin rakentamiseen opastavaa kirjaa, jotka ostin miehelleni hänen jokunen kesä sitten rakantaessaan talomme yhteyteen puuterassia.

Suosikkejani ovat kuitenkin kirjat, joissa on kuvia erilaisista puutarhoista, ihan vaan katselu- ja ideointimielessä. Niistä jos jostain saa inspiraatiota. Tai ainakin hyvän mielen katsoessaan, miten joku on ideoinut ja kasvattanut joitain niinkin kaunista.

Käsityökirjoista osa on tässä. Suurin osa askartelukirjoista on kirjahyllyssä, koska ovat sen verran suurempia kooltaan. Kuvassa olevista kirjoista suurimman osan olen saanut siskoiltani lahjaksi. Jokusen olen itse ostanut tai saanut kaupanpäällisiksi lehtitilauksista.

Yleensä kudon, virkkaan tai ompelen, mutta joskus saa inspiraation tehdä vaihteluna jotain muutakin ja silloin tämä kirjakasa on se pelastus. Ainakin, kun joskus pähkäilee, mitä kivaa erilaista voisi itselle tai lahjaksi omin käsin tehdä jollekin läheiselle, nämä tulee usein otettua esille. Samoin, jos etsin ideoita kodin somistukseen tai tekniikoita, miten toteuttaa jokin asia, usein näistä jonkun idean bongaa.

Ihaninta on kuitenkin se, että työpöytä on taas siisti ja tavarat paikallaan. Nyt voi rauhassa taas keskittyä askartelemaan. Ystävänpäivä lähestyy ja ajattelin tänään kortit askarrella. Niihin löytyy paperimateriaaleja vaaleansinisestä laatikostosta, joka näkyy ylinnä olevassa kuvassa. Idea on jo, katsotaan, mikä tulee olemaan lopputulos.

Helmikuun kirkkautta

Saatiinhan sitä luonnonvaloakin lopulta. Ihana aurinko. Ensimmäisen kerran sain nyt talven keskellä myös todisteen siitä, että kevät alkaa lähestyä. Töissä jokin kiinnitti näkökentän sivulla huomioni ja tajusin, että ulkona ikkunan räystäältä tipahteli vesipisaroita auringon paahtaessa niin lämpimästi. Ja se mieletön tunne, kun töissä aurinko paistaa niin kirkkaasti ikkunasta sisään, että on vaikea nähdä, mitä tietokoneen ruudulla lukee, mutta silti ei halua sulkea sälekaihtimia, vaan nauttia siitä kirkkauden hetkestä pitkän tauon jälkeen.

"Jouduin" myös viime sunnuntaina repäisemään kalenterin ensimmäisen lehden irti. Taas on uusi kaunis kuva somistamassa keittiötämme. Helmikuu on alkanut miehelläni todellakin kiireisesti, mutta onneksi ehdimme tiistaina visiteeraamaan pitkästä aikaa ystäviämme. Keskiviikkona vietimme ihan koti-iltaa kaksistaan. Tänään miehelläni on taas opiskeluilta ja siksi päivätyöntekijänä näen häntä sen verran, että hän käy yön kotona nukkumassa ja palaa huomenna taas aamusta työn ääreen. Onneksi loppukuusta opiskeluaikataulu on hieman väljempi.

Itselläni käänne parempaan tapahtui eilen töissä ja ensimmäisen kerran sitten pariin vuoteen tilanne on siedettävä työmäärän suhteen. Nautin nyt sen pari viikkoa, kun se on mahdollista, ennen kuin työparini jää hiihtolomalle viikoksi. Saa nähdä, saanko silloin sijaista avukseni. On juuri nyt selvityksen alla. Toivon todellakin, että en joudu taas samaan tilanteeseen kun viime ja edellisviikolla, kun jouduin yksin puurtamaan kaiken työn ilman minkäänlaisia apuja miltään suunnalta. Mutta se on sen ajan murhe, nyt nautin hetken järjellisestä työmäärästä.

Tänään oli minulla lisäksi töistä lyhennyspäivä ja pääsin siis kotiin jo ennen klo 16 eli vielä auringonpaisteen aikaan.

Kotiin päästyäni haukkasin pikaisesti välipalaa, vaihdoin kiiruusti ulkoiluvaatteet päälle ja nappasin kameran mukaani kävelylenkille. Katselin jo töistä kotiin autoillessani, että runsaasti lenkkeilijöitä oli aurinkoinen keli houkutellut liikkeelle. Koulun viereisellä pellolla näytti myös jokunen kouluikäinen innostuneen hiihtämään.

Itse suuntasin tarkoitukselle vähän syrjemmälle kävelemään, että sain rauhassa kuvata. Tosin maisemat eivät olleet enää eiliseen verrattuna niin kauniita, että olisi suurempia aarteita linssin eteen osunut. Aurinko lämpöineen riisui puut lumikuormasta ja nyt rungot paljaana sojottivat kohti taivasta. Todella surullisen näköinen oli tuo oksaton koivikko, josta kävelin ohi.

Ylemmässä kuvassa on paikkakuntani kirkko keltaisena hohtava pilvimassa taustallaan. Ainoa kuva, jonka otin "keskustasta". Oli vaan jotenkin herkullisen sävyinen tuo vaaaleankeltainen ja taivaansinen yhdistelmä.

Sivuteillä metsäkulmilla kävellessäni bongasin mehiläistarhan, jota en tiennyt siellä olevan. Itse asiassa ei ollut edes kovin kaukana kotipihastamme, no ehkäpä noin kilometrin päässä. Siellä ne kuitenkin laatikkomaiset rakennelmat kyhjöttävät lumen keskellä odotellen kevään ja kesän saapumista. Ehkä tuolta käy meidänkin puutarhassamme pölyttäjät ahkeroimassa. Aikamoinen pörinä keväisin käy omenapuidemme alla.

Tämä oli mainio tapa aloittaa viikonloppu. Piristävä kävelylenkki lintujen sirkutusta kuunnellen ja auringonpaisteesta nauttien. Kotiin päästyäni posket olivat punaiset ja lihaksetkin lämpimät, joten jatkoin reippailua tekemällä lihasjumpan. Keskivartalon syvät lihakset ovat yllättävän hyvässä kunnossa pysyneet, vaikka nyt en ole pariin kuukauteen sairastelujeni vuoksi voinut jumpata, enkä edes käydä kävelemässä. Sain kuitenkin tällä viikolla kontrollinäytteen tuloksen ja clostriudium difficile on selätetty, tai no ainakin häädetty elimistöstäni. Joten mahan toiminta ehkä nyt vähitellen alkaa tasaaantua ja ruokakin imeytyä. Mikä tietää sitä, että itsekin jaksaa paremmin ja pystyy rasittamaan itseään ilman kramppeja ja lihasjumia. Suoliston ja limakalvojen paraneminen ja suoliston bakteeriflooran kuntoon saaminen viekin sitten kauemmin. Mutta nyt aion nauttia vapaasta viikonlopusta, askarrella ja tehdä käsitöitä sekä nukkua hyvin.

Kevään kaipuuta ilmassa

Mieheni osti viikolla kotiin tulppaaneja ja minä tajusin niiden olemassa olon vasta oikeastaan perjantaina. Kyllä hävetti. (Tosin seuranani viihtyi pari päivää loppuviikosta migreeni, mutta silti...) Mutta nyt ovat kukat kauneimmillaan ja aamulle herättyäni ja olohuoneen sälekäihtimen aukaistuani pääsivät valokylpyyn ja loistivat suorastaan vaaleanpunaista valoa. Ihmeellinen on tämä Suomen talvi, kun lunta tulla ripsii koko ajan ja silti on valoisaa kuin kesällä.

Kävimme eilen mieheni kanssa laatuaikaa viettämässä yhdessä eli ulkona syömässä ja elokuvissa uusimman Vareksen katsomassa. Hän oli suunnitellut eiliselle illalle omaa menoa, mutta perui sen tajuttuaan, kuinka kiireiset seuraavat 1,5 viikkoa tulevat olemaan, emmekö toisiamme paljon ehdi näkemään, kun opiskeluiltoja on paljon ja myös ylimääräinen työvuoro on tiedossa ensi viikonlopuksi. Onneksi yksi vapaailta ensi viikolla muuttuikin kahdeksi, kun yksi luento peruuntui. Joten vähän saimme helpotusta molemmat.

Tänään olen jo miehen työvuorossa ollessa lumityöt käynyt pihalla hikoilemassa ja järjestellyt asuntoa ja mm. kerännyt jouluvalot pois sisältä. Kyllä se joulu meni jo, vaikka talvi jatkuukin. Ulkona lumia lykkiessäni katselin ympärilleni valkoisessa maisemassa ja lumen alta pilkotti talventörröttäjiä eli korallikeijunkukan kukkavanoja ynnä muita pystyyn kuolleita perennanvarsia. Jo aamulla valossa kylpeneet tulppanit sytyttivät värien ja kevään kaipuun ja se vaan vahvistui, kun lumisen maiseman ympäröimänä muistin, että kyllä sieltä hangen alta vehreyttä ja eloa löytyy. Pidän kyllä talvestakin ja lumesta, mutta viime vuosina, kun on ollut oma iso puutarha, on kevät muodostunut lempivuodenajakseni. Mullan tuoksu lumen sulettua, lintujen sirkutus talven hiljaisuuden jälkeen sekä tietenkin aina se odotus, koska perennat heräävät henkiin ja aloittavat kukinnan. Lisäksi keväällä on paljon mukavampia pihahommia kuin syksyllä. Syksyllä urakoidaan kasvimaalla, haravoidaan lehtiä, leikataan nurmikkoa, suojataan pensaat ja puut ja siivotaan varastoon ulkohuonekalut sekä tietenkin siistitään perennapenkit. Keväällä saa kierrellä nautiskellen puutarhassa, siistien jokusen perennapenkin multapinnan ja leikata jokusen kuivuneen kukkavanan ja tarkkailla uutta kasvua ja nuuskutella ihanaa kevään tuoksua linnunlaulun ympäröimänä, unohtamatta hyönteisten surinaa pitkästä aikaa. Tänä vuonna on ennustettu myöhäistä kevättä, mutta onneksi itse otamme varaslähdön kesään ja käymme lomailemassa kevään kynnyksellä etelän lämmössä.

Tänään asuntoa järjestellessäni myös huonekasvipuoli sai huutia. Muratti ja suukkosuu kuivattavat lehtiä ja lopulta koko verso kuolee, ja olen alkanut epäillä hieman viime keväänä itsekasvatetuissa taimissa vitsauksena olleen vihannespunkin pesiytyneen niihin? Suukkosuussa on vielä yksi verso, mutta muratin poistin jo roskikseen. Lisäksi jouluksi saamani amaryllikset kuihduttivat nyt viimeiset kukkansa. Mutta kyllä ne pitkään jaksoivatkin kukkia. Mieheni minulle tuomassa joulukorissa kasvaa muratti, joten ajattelin sen sitten istuttaa omaan ruukkunsa ja korvata tänään roskiin heittämäni muratin sillä sitten, kun on aika vaihtaa mullat huonekasveihin. Ja se aika on muuten ihan kohta jo käsillä ja pääsee kädet upottamaan multaan pitkästä aikaa. Se tuoksu on huumaava, varsinkin kun aiemmin olen jokusen kerran puutarhalla keväällä taimikasvatuksen parissa työskenellyt ja siitä päässyt joka päivä nauttimaan. Jos ette tiennyt, niin helmikuussa on jo kasvihuoneella kohtuullisen lämmin ja ihana keväinen tuoksu.
 
Huomenna on taas paluu taas arkeen ja työn ääreen viikonlopun vapaan jälkeen, mutta onneksi pääsen palaamaan nyt lopultakin normaaliin työhön, kun vanha työkertymä on nyt saatu purettua pois. Joten pitkästä aikaa tuntuu ihan mukavalta mennä töihin. Voi olla, että tosin huomenna olen taas jo eri mieltä, kun kiireinen maanantai painaa päälle...