Piristystä ja pääkalloja

Viime sunnuntaina saimme yllätysvieraan, kun siskoni perhe tarvitsi koiralleen hoitajaa sille päivälle. Hunsvotti saapui sitten terrorisoimaan meitä. Sylissä kun pitää koko ajan maata tai sitten leikkiä. Tämä on se harvinainen hetki päivästä kun hieman ihan yksin huilattiin, tosin tässäkin silmät raollaan, ettei mitään jää huomaamatta. Ja tietenkin aiemmin virkkaamallani pyöreällä matolla, joka tuntuu olevan koirien suosikkipaikka. Vinkulelu on ykkönen, vaikka välissä sainkin vähän huijattua hiljaisuutta antamalla vesapaperirullan pahvihylsyn leikittäväksi. Suloinen on hän. Varsinkin nukkuessaan.

Olen aina ehtiessäni jatkanut aiemmin aloittamaani pääkallohuivia. Viikonloppuna sain sen lopulta valmiiksi. Tosin loppusilaus puuttuu vielä eli silitysraudalla täytyy vielä huolitella suoremmaksi höyryttäen. Jokunen viikko sittenhän tuli se pakollinen tauko, kun kädet menivät liian suuren työmäärän vuoksi maitohapoille enkä pystynyt iltaisin mitään käsitöitä tekemään, koska edes virkkuukoukku ei kädessä pysynyt. Taas on sama tilanne, eli yksin uurastetaan tämä viikko, koska johtoporras päätti, että nyt pitää pärjätä näillä resursseilla eikä keväällä sijaisia oteta. No, aloitin tuossa jo aiemmin toisen pääkallohuivin, nyt bambulankaa, joka on ihanan pehmeää ja vähän paksumpaa eli käytössä on myös paksumpi virkkuukoukku, sekin bambuinen. Ei ole niin raskasta käsille. Tämän kuvassa olevan huivin virkkasin puuvillalangasta, joka itse asiassa oli aika ohutta ja kovaa virkattavaa. Ulkonäköön olen kuitenkin tyytyväinen. Ohjeen otin Silmukoita -blogista: Sinisiä kalloja .