perjantai 10. marraskuuta 2017

Jättikokoinen lumisadepallo

Tässäpä tämä siskoltani saamani kirjan inspiroima jättikokoinen lumisadepallo. Tämä on nyt siis SE aiemmin mainitsemani tämän vuoden jouluihanuus. Hän pääsi takanvierustalle pöydälle tunnelmaa luomaan. Alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin tekemään valkoisella kalkkitussilla lumisadetta lasiastian pintaan, mutta itse korvasin lumisateen pienillä led-valoilla. Vaikka ulkona lumet jo taas sulivat, on meillä sisällä ihana sadunkaunis talvimaisena.


Lasiastian ostin kirpputorilta, alla oleva juustotarjotin löytyi valmiiksi kotoa, samoin pumpuli ja alla oleva styrox-levy. Koivun oksat jäkälineen kävin keräämässä naapurin koivikosta ja kivet keräsin pihaltamme. Peuran ja led-valot ostin sitten erikseen. Kallis projekti ei siis ollut, eniten ehkä kulutti hermojani, kun peura ja pensas eivät ensin halunneet pysyä pystyssä rautalankatuennasta huolimatta ja ärräpäitä lenteli hetken aikaa. Olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen ja oli kaiken tappelun arvoinen. Tätä saamme ihalla tämän vuoden joulunodotusajan.



Joulukortteihin minulla on myös jo malli suunniteltuna ja olin ajatellut eilen niitä taas aloitella lisää, mutta migreeni päätti toisin, joten meni lepopäiväksi. Siihen olen tyytyväinen, ja niin oli psykologikin, että kaikista syksyn suruista ja vastoinkäymisistä huolimatta en ole jämähtänyt kotona ollessa sohvalle makaamaan, vaan olen tervehdyttyäni jaksanut huolehtia itsestäni ja kunnostani, järjestellyt ja suunnitellut asioita sekä askarrellut. Pyhäinpäivänä pihalle lyhtyihin kynttilöitä sytyttäessäni kiitin mielessäni äitiäni tästä luovuuden lahjasta ja kädentaidoista, joita hän minulle eläessään opetti. Se on myös yksi tehokas terapiamuoto, jonka aikana unohtaa kaiken muun ja keskittyy vain tekemiseen.

Nyt taas asiat etenevät ja elämäni alkaa kulkemaan taas eteenpäin tämän hetkellisen seisakkeen jälkeen. Ensi maanantaina palaan työn äärelle uudelle työpisteelle, jonne menen tänään tutustumaan työterveyden fysioterapeutin tullessa tarkastamaan työpisteeni ergonomian kuntoon. Edellispäivänä kävin keskustelemassa työterveyden psykologin kanssa ja kävimme työasioita ja nykyisiä olosuhteita yhdessä läpi, plussia ja miinuksia, sekä mahdollisia tulevaisuuden suunnitelmia. Katsotaan, miten töissä lähtee sujumaan, sen jälkeen olemme taas viisaampia. Ensi viikolla odottaa myös mummuni jäämistön läpikäyminen ja tavaroiden jakaminen muiden perillisten kanssa. Taas yksi asia elämässäni saadaan päätökseen. Kirpputoripöydän pitäminen loppuu myös ensi viikolla ja sekin asia saa päätöksensä. Ehkä sitten keväällä uudestaan. Samoin poskiontelotutkimukset jatkuvat ensi tiistaina ja sivuonteloiden kuvausaika odottaa. Toivottavasti oireet johtuvat vain turvotuksesta, vaikka tuttu hoitaja totesikin tällä viikolla isäni tukena sairaalareissulla ollessani, että nähdään sitten taas sivuonteloleikkauksessa. Totesin, että mukava olisi nähdä useammin, mutta ei leikkauksen merkeissä. Viimekeväinen rannemurtumaleikkaus kovine kipuineen on edelleen tuoreessa muistissa, vaikka ranteen tukimetallit enää harvemmin olemassa olostaan muistuttavat. Saa peukuttaa, että mitään operaatiota vaativaa ei nyt löydy.

Hyvää alkavaa viikonloppua! Ja toivottavasti saamme pian takaisin satumaiset lumiset hanget auringossa kimaltelevine jäätimantteineen. Siihen asti tyydyn ihailemaan omaa lumisadepalloani.

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Oma live-TV


Tämä näky kohtasi minua tänä aamuna avattuani olohuoneen pienemmän ikkunan sälekaihtimen. Puluthan ne olivat valloittaneet lintulaudan juurta myöten ja varpuset kökkivät norjanangervopensaan suojissa. Tätä ongelmaa ei ole männä vuosina ollut, eli tämä puluinvaasio on ihan uusi tilanne. Anoppi aina kertoilee, että hän kerran hämmästyi, kun kaikki syömässä olleet pikkulinnut pyrähtivät sekunnin sadasosassa norjanangervopensaan suojiin, ja kun hän katsoi taivaalle, niin haukkahan se siellä liiteli.  Tällä kertaa syynä oli pulujengi ja varpuset odottivat kärsivällisesti vuoroaan pensaan suojissa ja uskaltautuivat ruokailemaan häädettyäni puluparven pois. Kylmä on höyhenten pörheydestä päätellen. Yöllä taisi olla -5 astetta pakkasta.Nyt päivällä hieman lämpimämpi. Onneksi lunta säilyi maassa viikonlopun plusasteista ja vesisateista huolimatta.

 

Myös talitinttejä ja sinitiaisia ahkeraan pyöri tänäänkin ruokailemassa ja sopivat jopa yhtä aikaa varpusten kanssa lintulaudalle, vaikka sinitiaiset tuppaavat käyttätymään aggressiivisesti muita ruokailijoita kohtaan ja usein häätävät muut pois. Onneksi on 4 eri sivua, joista siemeniä valuu syötäväksi, ja tällä kertaa sopu säilyi.

 

Sinitiaiset ovat niin nopeita liikkeissään, että sain kyllä kuvia, mutta en yhtään onnistunutta. Talitiaiset ovat kiitollisempia kuvattavia, kun istuskelevat odottamassa ruokailuvuoroaan kaimapuuni oksilla. (Pahoittelut kuvassa näkyvästä kasvivalosta, se heijastui keittiön työtasolta ikkunaan enkä sitä huomannut kuvia ottaessani, kun olin niin tohkeissani.)

Talitintin palauttavat mieleeni pari vuotta sitten keväällä tapahtuneen uupumukseni ja siitä toipumisen. Psykologi kehoitti joka päivä maalaamaan edes niitä värejä, jotka päivää tai mielialaa jotenkin kuvaavat tai maalamaan jonkin kuvan päivän aikana tapahtuneesta. Huomasin, että en todellakaan muistanut juuri mitään päivieni tapahtumista, kun illalla tartuin vesivärisiveltimeen. Yhtenä harmaana päivänä minua ilahdutti lintulaudan juurella ruokailevat talitintit, joiden vatsanpuoleinen keltainen väri suorastaan loisti harmauden keskellä ja koin siitä niin suurta riemua, vaikka kirkkaankeltainen väri on yleensä inhokkivärini, että vielä illasta muistin tämän hetken. Värejä alkoi silloin vähitellen elämässäni taas näkyä ja toipumiseni alkoi käynnistyä silloin.

Itse saan iloa siitä, että voin lintuja talvisin auttaa ruokkimalla, ja nuo pikkunokkijat taas ilahduttavat minua ja miestäni touhuilleensa ruokintapaikalla. Uskon, että ilo taitaa olla molemminpuolista. Tintit ovat fiksuja lintuja ja tulevat koputtamaan keittiön pikkuikkunan lintulautaa heti aamusta siementen loputtua laudalta. Joten ei kovinkaan usein ole tarvinnut käydä tarkistamassa, onko siemeniä vielä jäljellä, koska saamme siitä aina henkilökohtaisen ilmoituksen linnun tuijottaessa meitä närkästyneen näköisenä ikkunalaudalla kököttäen.

Oma talvinen Live-TV on ihana!