 |
| Omenankukkia odotellessa. |
Aamu oli tänään kovin harmaa, mutta mieliala ei. Olen vähitellen tottunut lapsettomuuteemme ja hyväksynyt sen, että emme lapsia saa. Ympärilläni on aina lapsia ollut, koska äitini oli ammatiltaan perhepäivähoitaja. Itse en osaisi kuvitella elämää ilman lapsia. Joten itselleni muiden lapset ja raskaudet eivät ole olleet lapsettomuuden kriisissä ongelma, vaan pikemminkin ovat auttaneet minua hyväksymään asian. Aina on löytynyt meille lainalapsia, joiden kanssa touhuta. Kiitos heille, joiden lapsia olemme saaneet hoitoon, kyläilemään tai muuten vaan seuraa pitämään! Se on saanut ainakin minut ymmärtämään, että ei lapsettomuus ole maailmanloppu, vaan elämä voi olla yhtä mieluisaa tätinä, hoitotätinä ja kummitätinä.
Tänään katselin aamusta makuuhuonettamme ja muistelin, kun jossain lehdessä oli aikanaan otsikointina, että vaaleakin makuuhuone voi olla rauhallinen. Itse olin ällikällä lyöty! Miksi vaalea makuuhuone ei olisi rauhallinen? Ilmeisesti aiemmin tummaa makuuhuonetta on arvostettu rauhoittavan tyyssijana. Itse kuitenkin koen makuuhuoneemme tunnelman erittäinkin rauhoittavana ja hyvillä mielin siellä rauhallisesti yöni nukun. Etualalla olohoneen sohvatyyny, jonka aikanaan ostin jostakin alekorista. Kotona vasta tajusin, että alitajunta oli taas toiminut ja se on meille kahdelle asustavalle ja sopii myös lapsettomien lauantain teemaankin. Siksi otin myös sen mukaan kuvaan.
Tänään olo oli heti aamusta tarmokas ja päätin lopultakin siivota työhuoneeni pöydän, johon rannemurtumasta toipumiseni aikana kertyi aika kasa tavaraa. Ja tavaraa todella oli pöydällä niin paljon, että ikkunaa lähinnä olevat amaryllikset peittyivät pinon taakse, lehdet toki pilkistivät korkeuksissaan, mutta muuten ei edes huomannut kasveja pöydällä. Hieman oli miettimistä, mihin saan kaiken ylimääräisen pöydältä sopimaan, koska osa pöydän tavaroista oli äidiltäni perintönä saatua. Ja kyllä, tavarat on siivottu kaappiin, eivätkä siirrettynä lattialle ja tuoleille, vaikka kuvasta näkyykin, että sekava on huone edelleen. Päätin kuitenkin tällä kertaa tyytyä vain pöydän siivoamaan, että ranne ei ärtynyt enempää. Virkkausta olen vähän jo kokeillut, mutta ranne ei siitä hieman ärtyy, joten vähitellen aina pari riviä olen tulevaan huiviin virkannut. Olen ottanut varovaisesti vapaa-ajalla, että pystyisin työssä käymään. Tosin ranne on aina parempi työpäivän aikana, joten on kaivannutkin selvästi liikettä ja venytystä.
Isosiskoni perheineen kävi tänään kylässä ja toivat kukkakimpun lapsettomien lauantain kunniaksi. Siskoni on myös aikanaan kärsinyt monista keskenmenoista, joten hän tietää päivän arvon minulle. Ei ole aina itsestään selvää, mitä elämä tulee antamaan. Itse aina joskus olen miettinyt, kuinka erilaiseksi elämä olisi voinut muodostua, jos omia lapsia olisimme saaneet. Kuitenkin olen aina päätynyt olemaan tyytyväinen tähän elämään, minkä olemme saaneet ja todennut, että elämä kantaa ja aina ei tapahdu, niinkuin suunnitellaan, mutta ei se tarkoita, että elämän täytyisi silti olle epämieluisaa. Aina ei saa, mitä haluaa, mutta se kuuluu osana elämään. Itselläni vaikeina aikoina ovat auttaneet läheisimmät ystävät, mies, vanhemmat ja kirjat. Pahimpina aikoina hain kirjastosta lapsettomuutta käsitteleviä romaaneja ja sain perspektiiviä lapsettomuuteen. Emme todellakaan ole yksin lapsettomuutemme kanssa. Tämä Pia Perkiön runo on auttanut minua huonoina hetkinä, antanut toivoa, että tästäkin selvitään.
Pilvet väistyvät,
vaikka suru ei hymystäni katoa,
ei murhe katseestani.
Kirkkaat illat lähestyvät,
vaikka kaipaua kiertää kotiani,
katsoo kaikista ikkunoista.
Mutta kerran
valo tulvi huoneisiin
ja minä lakkaan odottamasta.
Oikein hyvää lapsettomien lauantaita kaikille asian kanssa kamppaileville, lapsettomuuden hyväksyneille ja lapsettomuutta aiemmin kokeneille! Tämä on meidän päivämme, ei valitsemamme, mutta päivä juuri meitä varten.
