sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Aika kiitää vuosi vuodelta nopeammin

Blogitauosta on tullut luvattoman pitkä. On ollut kertakaikkiaan vaan niin kiire miehen nilkkaleikkauksen ja joulujuttujen vuoksi tai sitten olen ollut vain niin levon tarpeessa.

Tässä viimeisimmät leipomukset, Runebergin tortut, jotka tänä vuonna onnistuivat erinomaisesti, niin maultaan kuin rakenteeltaan. Joskus sitä onnistuukin. Luontaisesti gluteenittomia ja vegaanisia tietty.


Ja lunta, sitä on riittänyt. Äitin muistopuu, Marjatta, on kohta jo puoliväliin saakka hautautunut lumeen. Terassilaseissa ei ole koskaan ollut noin korkeaa kinosta laseja vasten. Toisaalta ajoittain oli jo näkyvissä seinustoilta jo liuskekiveäkin auringon hyvin lämmittäessä. Mutta ne peittyivät nopeasti parin viimeisen viikon aikana lunta tupruttaessa.


Ja näitä on tullut ronkittua, negaa tähän mennessä kaikki kotitestit. 3 flunssaa syksyllä, ne tosin ronkittiin virallisesti infektiopolilla. Ennen uutta vuotta lomaviikollani sairastin noroviruksen, silloin myös varalta nenänikin mieheni kotona ronkki. Tällä hetkellä olen taas räkälenssussa, tiistaina kotitesti nega, samoin eilen. Eikä oireet kyllä koronaan sovikaan. Nyt jo menossa jälkitautina poskiontelotulehdus ja se tuntuu menevän kotikonsteilla ohi.

Perjantaina työpäivän jälkeen vaihdoin punaiset jouluverhot pois. Kun ulkona on lumikinokset ja aurinkoa, niin kaipasin sisällekin valoa. Valkoiset lumikellokuvioiset verhot pääsivät ikkunaan. Ja kyllä, ekaa kertaa elämässäni kaipaan tässä vaiheessa vuotta jo kevään vehreyttä. Liekö syynä koronapandemia ja terveyteni ja immuniteettia laskevan lääkityksen aiheuttama pakollinen eristeneisyys kotiin ja kevään tuoma ulkoilun mahdollisuus ja lämpö, mutta kevään kaipuu on jo minulla kova. 💚

Tämän vuoden lumisadepallo sai sisäänsä jäävuoren ja tanssivat pingviinit. He ovat auringosta nyt nauttineet olohuoneen ikkunan edessä.

Tämä oli tämän joulun upein amaryllis. ❤️


Ja tätä on myös harrastettu. Maskit naamalla kulkemista. Tässä koronarokotuksien jälkeen tunnin varoaika, jonka joudun jokaisen rokotuksen jälkeen olemaan seurattavana aiemman saaneeni rokotereaktion vuoksi. Mieheni on ollut mukana seuraamassa tilaani ja samalla sai viimeksi oman rokotuksensakin.

Ja kyllä nämä lumimaisemat on olleet upeita aurinkoisina päivinä. Siskoltani aiemmin saama valohimmeli on päässyt tänäkin vuonna lisävaloksi olohuoneen sohvapöydän yläpuolelle.

Tänä vuonna ei tehtykään piparitaloa, vaan piparilinna. Kaavat piirrettiin itse ja mieheni teki linnan sisäpihalle golfgreenin itselleen.

Nämä karkkitalot menivät naapureille ja pikkuveljelleni. Toivottavasti maistuivat. Hauska oli noita väsätä. Vinkin sain Kinuskikissan instasta. Suklaatalo Wiener nougaasta ja toffeetalo Omar-karkeista.

Jäälyhtyjä tehtiin loppuvuoden paukkupakkasilla ahkeraan. Nämä ovat itsenäisyyspäivältä tienvierustalta. Pihajoulukalenteri järjestettiin tänäkin vuonna ja jokaista toivottiin laittamaan 2 kynttilää ohikulkijoita ilahduttamaan.

Ja lopultakin sain kudottua itselleni joulusukat, palmikkoiset sellaiset. Tuli kauniit ja lämpimät.

Mieheni sai lokakuussa nimipäivälahjaksi kalaneuleen, jonka toteutin kaarrokeneuleena. Lämmin ja paksu.

Itselleni sain myös ohuemman kaarrokeneuleen kudottua syksyn kuluessa. Ihanan pehmeää, kevyttä ja lämmintä alpakkalankaa 

Valohevosistani oli piuha mennyt poikki ja työhuoneen ikkuna sai uuden ikkunavalon syksylllä. Ateena aamut sai seurakseen valoympyrän.

Halloweeniksi leivoin pitkästä aikaa kummituksia. Alla muffinssia ja pikakreemiä.


Nämä siskon rakkaat karvaturrit siirtyivät vehreimmille niityille juoksentelemaan. Toinen eli iäkkääksi ja toinen sai suolitukoksen ja toinen kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin pari viikkoa sitten. Outoa on, kun nämä hömpöttäjät ovat molemmat yhtäkkiä poissa. 


Meillä muilla elämä jatkuu lumitöineen, palkkatöineen, isällä käymisineen, maski naamalla kaupoissa kulkien toiveena, että josko se korona jo helpottaisi taas vähitellen ja taas ainakin kesä selvittäisiin rennommin. Etätyöt itselläni jatkuvat tällä tietoa heinäkuun loppuun, jos ei korona sitä ennen täysin helpota.

Iän kertyessä olen huomannut, että vuodet vierähtää yhä nopeammin. Joten kyllä se toivomani kevät on jo ihan pian. Pääsee taas puutarhaan tarkkailemaan kasvun ihmettä.

maanantai 20. syyskuuta 2021

Aurinko ja syksyn punaiset sävyt

 


Aikanaan, kun puutarhan kasvivalintoja tein, yhtenä perusteena oli saada ihania punaisen ja oranssin syyssävyjä puutarhaan. Ja joo, ihan tietoisesti ei keltaisia. Kirkkaankeltainen väri ei vaan minua sykähdytä, ennemminkin särkee silmiäni, jos sitä on liiaksi. Murretut keltaiset paremmin kestän jo. Mutta punainen ja oranssi, ne ovat minun voimavärini, ja niitä on alkanut nyt puutarhaan ilmaantumaan.

Tänään oli kaunis, aurinkoinen päivä. Sairasloma jatkuu edelleen, koska tulehduspesäkkeet silmissä edelleen näköä häiritsevät. Tänään kuitenkin sain iloa auringosta ja puutarhastamme. Jokaisesta päivästä pyrin nyt jotain hyvää voimavaroikseni löytämään. Ei mulla muuta tänään.

Minä nautin syksystä! Nauttikaa te muutkin.







tiistai 14. syyskuuta 2021

Pihlajanmarjoja

Pihlajanmarjat houkuttelivat puissa upean punaisina. Kävin miehen avustuksella keräämässä viime viikon lopulla niitä tontin viereisestä metsästä ja pujottelin rautalankaan koristeeksi.

Ja kyllä, vähän hermoja koeteltiin näön suhteen! Meinasin antaa periksi, mutta lopulta totesin, että onnistui sormituntumallakin pujottelu. Aikaa vei aiempaa kauemmin, mutta sitähän nyt sairauslomalaisella on. Peura sai syksyiset lisäkoristeet.


Jatkoin myös pääsiäiseksi vääntämääni kranssia ja lisäsin siihen pihlajanmarjahelminauhan. Nauroin miehelleni, että jouluksi sitten joku lisäkoriste, niin menee ympäri vuoden sama kranssi.




Ylijäämäpihlajanmarjat laitoin neliömaljakkoon paristokäyttöisten led-valojen kera. Kaunis tuli tuostakin ja luo lisävaloa ja syksyistä tunnelmaa eteiseemme.


tiistai 31. elokuuta 2021

Porkkanakakkua

 

Siskollani oli synttärit ja päätin tehdä täytekakun tilalle syksyisen porkkanakakun. Kuitenkin, koska kyseessä oli synttärikahvittelut, päätin koristella kakun hieman juhlavammin. Kaupasta löytyi oranssia sokerimassaa ja pursotukset reunoille tein pikakreemillä. Naattina sai toimia persiljanlehdet, koska lakritsiyrtti ei kestänyt tämän kesän helteitä ja kuoli kuivuuteen kastelusta huolimatta hentolehtisyytensä vuoksi.

Kakusta tuli herkullista ja muhevaa, muidenkin mielestä. Kananmunattomana tämä kakku onnistuu auringonkukkaöljypohjaisena hyvin. Mantelirouhe auttaa kakkua pitämään mallinsa eikä se lässähdä uunista oton jälkeen.


Taikinaa oli liiaksi kakkuvuokaan, joten lopun taikinan lusikoin silikonisiin muffinssivuokiin ja koristelin leivoksiksi.



keskiviikko 25. elokuuta 2021

Hyvä, paha kortisoni

 

Tänään on lepopäivä. Kaunis syksyä lähestyvä maisema on kuitenkin, jopa sadepäivänä. Löytyy jo vähän ruskeaa ja keltaista sävyä puutarhassa.

Sairasloma jatkuu edelleen, silmän lukunäkö ei ole palautunut. Lääkekuuri on mennyt nyt lähes 4 viikkoa. Ylihuomenna on kontrolli sairaalassa silmälääkärillä. Jännittää tuo käynti, että mikä on tarkemmassa tutkimuksessa paranemisaste.

Tämä kuva on taas eiliseltä, jolloin aurinko paistoi osan päivää. Kuvassa minisorvaripensaan siemenkota on auennut. Tämä on pensaan kaunein vaihe. Todella kaunis, hento ja värikäs. Tämä minisiemenkota ilahdutti ja piristi mieltä eilen.

Ja kuten otsikossakin totesin, kortisoni on pirullinen lääke. Se turvottaa (+2 kg tällä hetkellä), se aiheuttaa lyhyttä pinnaa ja ärtyisyyttä, se väsyttää ja piristää. Vaikka otan lääkkeen aamulla klo 7.30, en saa unta ennen klo 23.30, yleensä vasta puolen yön jälkeen nukahdan. Toisaalta se energisoi.

Olen turhautuneisuuteni siivonnut niin kotona kuin isälläkin. Isällä liinavaatekaappi tuli pengottua läpi siskoni kanssa ja 3/4 lähtikin joko kaatopaikan lumppukuormaan tai vanhimman siskomme pitämään kirppispöytään. Lisäksi eilen siivosin isän parvekkeen. Näihin onneksi ei tarkkaa näköä tarvita.

Kun työtavarat palasivat kotiin ja laitoin ne takaisin paikalleen, tuli työhuoneesta ankeuttaja myös olohuoneen näkymälle (edellisen postaukseni kuva). Alkuviikosta vaihdoimme mieheni kanssa työ- ja vierashuoneen päittäin. Nyt olohuoneesta näkyy vierashuone sohvineen, kauniine mattoineen ja tapettikin näkyy taas edukseen. Lisäksi taas meillä on toinen tilava oleskeluhuone, jonne itse voi mennä vaikka lukemaan ja vieraatkin mahtuvat. Sitten joskus kun koronatilanne hellittää.

Pikkuhuoneeseen vaihdoimme järjestystä niin, että työpöytä on nyt vaatehuoneen seinää vasten, ei makuuhuoneen. Toivotaan, että tämä auttaa siihen, että mieheni saa aamunsa nukkua rauhassa etätyöstäni huolimatta. Viime aikoina olen tosin miettinyt, pääsenkö tänä syksynä edes etätöitä tekemään, kun nuo tulehduspesäkkeet tuntuvat niin hitaasti paranevan. Mutta se piristää mieltä, että työhuone nyt odottaa pirteämpänä mm. punaisen villaraitamaton myötä. Ja odotan, että pääsisin palaamaan töitä tekemään. 

Lisäksi olen saanut kokeilujen kautta kehitettyä pataleivästä toimivan ja hyvänmakuisen version. Tämä ei sisällä hiivaa, on maidoton ja luontaisesti gluteeniton. Psyllium turvottaa taikinan ja olen leiponut tämän lasikannelliseen uunivuokaan, jossa nousee huokoiseksi ja saa rapsakan, koputellessa kaikuvan kuoren. Auringonkukansiemenistä ja pellavarouheesta tulee lisäkuitua muuten niin jauhoiseen leipään. Jauhoina tässä käytin hirssijauhoa, täysjyväriisijauhoa ja karkeaa riisijauhoa. Ja on hyvää!


Puutarhassa gladiolukset ovat aloittaneet kukintansa. Hieman myöhään kesällä lykkäsimme sipulit maahan, mutta kukkavanoja on hyvin ja toivon, ettei halla ehdi niitä viemään. Ovat ympäri puutarhaa sijoiteltuna, joten harsotus ei onnistu. Ensimmäisenä nousivat matalat oranssit, sitten nämä limenväriset, yksi vaaleanpunainen on kukkinut (tämän lahjoitin naapuriin pikkuneiti vaaleanpunaiselle) ja osaa odottelen, mitä väriä nuppujen takaa paljastuu.

Hieman jännittää tuleva syksy. Ilmojen kylmettyä alkaa taas flunssakausi ja itse olen nyt tavallista heikommassa asemassa kortisonin annoksen vähittäisen laskun myötä. Oma kortisolituotanto hiipuu lääkityksen aikana ja vastustuskyky on siis heikko. Mutta näillä mennään ja toivotaan parasta.

Itse koen, että kesä meni jo, ja odotan jo innolla syksyä, polttelen iltaisin kynttilöitä, käsityö on taas kädessä usein, nautin syystuulen tuiverruksesta ulkoillessa sekä iltojen pimeydestä. On taas muutoksen aika. Toivon sen tuovan hyvää ja positiivista.

lauantai 14. elokuuta 2021

Syksyä ilmassa

Kesä oli ihana, helteinen, lämmin ja vähäsateinen. Kastelemaan joutui tosin jo puutarhaakin, koska osa pensaistakin alkoi nuukahtamaan. Mutta jos saan kesäsään valita, parempi tämä, kuin kylmää ja sateista, vaikka jossain vaiheessa mietin jo terassilla sadetanssin tarvetta.

Heinäsirkkoja on näkynyt ja kuulunut nyt joka päivä ja ilta. He ovat myös tykänneet poseerata. Tämä on etupihan kukkaruukun gladioluksesta.

Tämä vitsaus liittyy tämän kesän helteisiin ja vähiin sateisiin. Samantien kun vadelma kypsyi, iskivät janoiset pörriäiset. Heillä oli tänä kesänä herkkukesä, veden sijaan he saivat hyvät vadelmamehut. Me sitten ajelimme pienen matkan päähän ja kävimme sieltä isoilta luomutiluksilta keräämässä vadelmamme pakkaseen pientä korvausta vastaan.



Puuliljat kukkivat tänäkin kesänä upeasti. Ja mahtuivat vielä riippajalavan alle. Ensi kesänä kukkivat myös, mutta saa nähdä, jääkö kukinnot piiloon jalavan oksiston alle?

Maistoin myös ekan kerran marjoja sirotuomipihlajasta. Hyviä ja makeita. Ensi kesänäkin aion niillä herkutella.

Tämä pölkinvuoresta ostettu päivänlilja tuntuu olevan päivänliljojemme ykköskukkija. Ja niin upean värinen. Loistaa suuren pihakivemme vierustalla kukkiessaan. Lempivärini on oranssi.


Saimme tänäkin vuonna työkaveriltani isoja, punaisia karviaisia. Teimme pikapullaani varten (hillopitko) Köyhän talon lakkahilloa eli porkkana-karviaishilloa. Lopuista karviaisista myös saimme karviaishilloa. Tänään mieheni keitteli vielä karhunvatukkahilloa. Siskollani on isot karhunvatukkakasvustot pihassaan ja sieltä saimme marjoja tänäkin vuonna.


Hääpäivän vietimme perinteisesti puutarhoissa. Ajelimme Hauholle yhden miehen rakentamaan kiinalaiseen puutarhaan. Upeat viimeistelyt ja rauhallinen tunnelma. Tykkäsin!

Samalla poikkesimme lähistöllä Tyrvännössä varamummun ja -vaarin haudalla. Siitä jatkoimme Lepaalle iltapäiväkahville.


Se on leipä, pataleipä. Ensimmäinen valmistamani (V, G ja hiivaton) ja näitä tulee lisää. Kerrassaan herkkua kaiken matalan hiivattoman leipävalikoiman jälkeen. Tämä onnistui psylliumilla, joukossa on siemeniä, jauhoina tattari ja riisi. Aion kokeilla myös hirssijauhoilla ja tef- jauholla. Myöhemmin ehkä raporttia, mistä tulee parhain.


Pihlajien oksat notkuvat marjoista. Pääsee taas rautalangan kanssa marjoista koristeita terassille askartelemaan. Vanha kansa ennustaa, että tulee vähäluminen talvi, kun pihlaja ei kahta taakkaa kestä. Saa nähdä.


Tämä oli kotiterassin maisema tänään. Päivänvarjo kuivui aamusateiden jälkeen auringossa (edelleen paahtavaa lämpöä riittää lähes hellelukemiin), mutta nyt varjo siirtyi varastolle pussitettuna. Terassikesä on nyt meiltä virallisesti ohi, eikä edes harmita. Odotan jo niin syksyä ja sateita.

Tänään söin elämäni ekaa kertaa peuranlihaa. Mieheni teki herkullisen nyhtöpaistin. Nyt odottelen alkaako urtikaria ja kutina, vai sopiiko peura minun elimistölleni. Mutta herkullista oli.

Kaikki ei ole kuitenkaan mennyt putkeen tänä kesänä. Heinäkuun lopulla toisesta silmästäni peittyi näkö osittain. Syyksi selvisi sairaus, joka onneksi ei ole tappava, mutta silmäni ovat tulehduspesäkkeitä täynnä ja nyt menee vahva lääkekuuri, joka on riski koronapandemian aikana. Työtavarani siirrettiin jo lähityöhön ja nyt lomani lopun lähestyessä ne palasivat takaisin kotiin. Eli paikkakunnan ylilääkärin päätöksellä etätyöni jatkuvat edelleen niin kauan kuin tarve on. Näkö ei ole parin viikon lääkityksestä huolimatta vielä palautunut ennalleen, ja juurikin tietokoneelta lukuetäisyys on se ongelma, joten saa nähdä jatkuuko lomani jälkeen elämä sairausloman merkeissä. En tykkää, mutta minkäs terveydelleen voi. Nyt toivon vaan, että näkö palaa normaaliksi pitkän lääkityksen myötä.

Vuodenaika vaihtuu taas. Nautitaan siitä!