Ja tässä lupaamani kakkukuvat. Enpä muistanut ostaa pääsiäiseksi keltaista sokerimassaa, ja tuskin sitä enää kaupoissa olisi jäljellä ollutkaan, mutta onneksi kotoa löytyi vihreää mantelimassaa ja perinteinen pajunkissakuvioinen pääsiäiskakku tuli itse asiassa näin vihreän värin ystävän näkökulmasta jopa kauniimpi. Tosin naureskelin, että oksat näin puutarhurin näkökulmasta muistuttavat enemmän lähikoivikon oksia, kuin pajua, mutta maku oli pääasia ja hyvää oli. Tein suklaakakkupohjan, johon lisäsin hieman mariannerouhetta sekä kardemummaa ja vaniljaa. Kakun väliin lisäsin itse tehtyä kirsikkahilloa ja maitokiisseliä. Nam!
Viimeksi mainitsin takin ompelun, joka on siis ollut ikuisuusprojektina minulla ja on jo pari vuotta odotellut kaapissa viimeistelyä. Napinlävet, napit, hihansuut ja helma olivat viimeistelemättä. Mutta lopultakin, tässä hän nyt on, minun oma punahilkkani. Pintamateriaalina vanha villapeitto, vuorina kaapista löytynyt tuulenpitävä punainen "mikälie`" kangas ja hihansuihin lisäsin resorit, että pysyy ranteetkin lämpiminä. Yllättävän lämmin on päällä. Tykkään!
Mieheni avusti ja otti kuvat minusta. Kuvat on omassa puutarhassa otettu naapurin kaunis mustavalkoinen koivikko taustalla. Tuota koivikkoa tulee kyllä ikävä, kun on vuosia seurannut sen muuntautumista talviasusta kevään hiirenkorviin, kesän vehreyteen ja syksyn keltaisuuteen ja takaisin riisuttuun talven tyyliin.
Oetttuaan kuvat minusta, mieheni kyykistyi ja räpsäisi vielä yhden kuvan. Talitintti toivottavasti oli päässyt karkuun ja menettänyt vain pari sulkaansa.
Pääsiäinen tuli ja meni. Vietämme jälkipääsiäistä viikon päästä isäni luona, ja toivottavasti silloin olemme kaikki terveinä. Itse olen tämän loppuviikon kärvistellyt räkätaudin ja lämpöilyn kourissa kotosalla, mutta tänään on ollut jo hieman helpompi päivä. Hyvä niin, koska huomenna on taas illasta asunnollamme näyttö, ja mieheni teki suurimman siivon tänään, mutta pystyin jo auttelemaan kevyemmissä hommissa. Vielä on vähän pölyjä pyyhkimättä ja tavaroita järjestelemättä, mutta onneksi on päivää jäljellä. Mieheni komensin aamusiivouksen jälkeen pyörälenkille, kun hän pyöräteiden sulettua on alkoi haaveilemeaan kevään ensimmäisestä pyörälenkistä.
Itse pari päivää sisällä taudin selättämänä maattuani kävin perjantaina postilaatikolla ja hämmästyin, kuinka etupihallamme oli jo asvaltti sulanut näkyviin.Vettä satoi juuri sairauslomani aikana ja ikkunoistamme näkyy lähinnä puutarhan ja takaterassin puolelle, ja tämä maisema on vielä valkoisenaan. Onneksi tuolla muualla lumet ovat alkaneet jo sulamaan ja maata on näkyvissä.
Tänään haaveilin terassikahveista ruuan päälle, mutta näyttää siltä, että aurinko päätti piiloutua pilviharsoon, mutta katsotaan, josko vielä palaisi takaisin iltapäiväämme lämmittämään.