sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Unikot kukkii!

Unikot ovat pysyneet suosikkikukkinani jo vuosikymmeniä. Mieheni on myös ihastunut unikoihin. Nyt meillä on niitä kylvöpenkillinen kukkimassa, ja joka päivä aukeaa uusia kukkimaan.














lauantai 3. heinäkuuta 2021

Hellekelin herkut

 

Tänään tein täytekakun. Usein hyödynnän kakun täytteen ylijäämät tekemällä triflejä, niin tälläkin kertaa. Nuo saavat odottaa huomiseen, kun miehenikin on töistä vapaalla taas.

Tässä itse kakku. Tummasuklaapohja toivottavasti taittaa hieman vegaanisen vispivaahdon makeutta. Vispivaahdosta kaikki lähti, kun löysin sitä lopultakin kaupoista. Ja pakastinta täytyy vähitellen tyhjentää viime kesän marjoista, että mahtuu uusia tilalle.

Tämä ylä oleva on meidän jokakesäinen herkku, joskus myös talvella. Mikä on sen parempaa hellepäivän iltana kuin makeansuolainen melon con jamon eli hunajamelonia Serranon kinkun kera. Nam!

                                                                                Kyllä ihan perushedelmäsalaattikin kesänä maistuu. Oman maan mansikoita kera ananaksen ja hunajamelonin. Tuore ananas on ikisuosikkini.

Silmänruokaa riittää nyt rutkasti puutarhassa. Juhannukseksi poimin kauniin kimpun sisälle.


Pionit lopettivat jo kukintonsa, mutta onneksi on kuvia ja hurmaavia olivat tänäkin vuonna.





Perhosia on puutarhamme täynnä joka päivä. Aikanaan, kun aloitimme puutarhan työstämisen muotopuutarhasta, jouduimme toteamaan, että maa oli niin kovaa ja kivistä, että emme saa reunoille kunnon multatilaa. Saimme aikaiseksi noin 20 cm multatilan korkeudeksi ja siksi reunoille valikoitu kuivan ja karun paikan kasveja. On timjamia, kurjenpolvia, suikeroalpia, grönlanninhanhikkia yms. Perhoset ja pörriäiset viihtyvät. Emme valita.


Päätin poiketa pikaisesti puutarhassa äsken kuvaamassa kukintoja auringossa. Kukintoja kyllä löytyi, mutta varjossa. Tajusin samalla kuinka paljon kasvimme puutarhassa ovat kasvaneet. Siellä on hienosti jo varjopaikkoja. Tuli aika tunnelmallisia kuvia valoine ja varjoineen.






Jaloritanrinkannus on viihtynyt ja tänä vuonna on kukinnot kasvaneet todellakin mittaa. Itse olen kyykyssä tuossa vieressä.


Hellepäivät vielä vaan jatkuvat. Onneksi puutarhamme ei kaipaa kauheasti kastelua. Etupihan kylvökukat ja uudet istutukset kastelemme päivittäin sekä tietenkin ruukku- ja amppelikukat. Mansikat ja pensasmustikat kyllä nyt kaipaavat vettä, että marjasato onnistuu. No, mansikka nyt satonsa on jo melkein tehnytkin, mutta pensasmustikka vasta kypsyy. Ja näyttää tulevan hyvä sato.

Nyt kun pujo kukkii, reagoin rajusti siihen, ja mikään lääkitys ei täysin riitä. Joten helle tai ei, tänään pysyn enemmän sisällä ja on siivouspäivä. Leipomiset jo teinkin ja imuroinnin jälkeen odottaa kasvissosekeittoainekset tekijäänsä. Sitten saankin loppupäivän nautiskella ja lepäillä. Ja kakkuakin on nyt jälkiruuaksi pitkästä aikaa.