Joulu 2017

Tänä vuonna oli vaikea päästä joulufiilikseen, mutta onnistuin lopulta aatonaattona löytämään tunnelman ja sitä jatkuikin yli koko joulun ajan. Edes pienet viivästykset jouluaaton suunnitelmissa eivät saaneet minua hermostumaan, ja lopulta ehdimmekin kaiken mitä pitikin.

 

 

Tänä vuonna sain kaksi ihanaa jouluista kukkakoria ja lisäksi vielä monta amaryllistä ja pensaan keskelle pudonneen tontun. Kukkia on ollut riittämiin ja olen nauttinut niiden runsaudesta. Vielä on kolme amaryllistä nupullaan ja osassa on vielä uusi nuppu juurella odottamassa kukintaa. Alimmassa kuvassa oleva kori on mieheltäni. Pöllö on todella suloinen ja pääsee sitten tulevina jouluinakin varmaan aina jonkin kukan juurelle koristukseksi.

 

 

Joulukuusen mieheni kävi valitsemassa isäni metsämökiltä ja kaunis löytyikin. Alkuun ajattelin, että onkohan liian pieni, mutta lopulta totesin, että juuri sopiva meidän olohuoneeseemme, kaunis, ilmava, tukevaoksainen ja tasainen. Kauneimpia kuusia, mitä meillä jouluna on ikinä ollut. Piparitalo sai tänä vuonna pantterin tassunjäljet katolleen ja monivärisen jouluvalot katon reunustaa koristamaan. Katonharjalla nukkuu rivi nalleja ja kaksi nallea on ovensuussa toivottamassa tervetulleekksi. Lyhty ei ole meillä, vaan annoin sen siskolleni marraskuun lopulla nimipäivälahjaksi. Lyhty pääsi siskoni perheen lähettämiin joulukortteihin somistukseksi.

 

Tänäkin vuonna tonttu havuseppeleineen pääsi tuulikaapin seinustalle toivottamaan jouluvieraat tervetulleeksi. Tontun olen aikanaan lapsena saanut Alli-mummulta eli isäniäidiltä. Siskontyttöni askartelivat ennen joulua silkkipaperista lumihiutaleita ja nuorempi vaati, että niiden pitää päästä ikkunaan. Joten pääsiväthän ne ja ovat nyt eteisen väliovessa. Sain syksyllä perinnöksi Kepa-mummulasta suuren lasikulhon ja siihen jälkiruoka-astiat samaa sarjaa. Monasti tuo malja oli mummulassa käytössä jäätelön tarjoiluun, ja se muistuttaa minua vahvasti ihanista juhlista, joita monta ehdimme elämämme aikana mummulassa viettämään. Äitini teki perinteisesti jouluksi aina karpalokiisseliä ja niinpä minäkin teen usein jouluksi samaista kiisseliä. Tänä vuonna yhdistin mummuni ja äitini ja tarjoilin kiisselin lasikulhosta. Äiti ja tytär samassa maljassa, kuin viettämässä joulua kanssamme edelleen.

 

Sain paljon ihania joululahjoja tänäkin vuonna. Tämä on yksi niistä. Mafkan tuikkulyhty, jota tosin alkuun käytin yhden kukan vaasina, kun valkoiset amaryllikset alkoivat olla kukkineita, niin leikkasin viimeisen kukan ja laitoin sen yksinään veteen kellumaan. Kaunis on tuo lasinen alusta. Tulee mieleen jäälyhdyt, joita usein jouluksi ollemme  jäädyttäneet, jos vaan sää on sallinut. Tänä vuonna saimme valkean joulun, mutta pakkasasteet eivät riittäneet jäälyhtyjen jäädyttämiseen. Parasta joulussa on kuitenkin edelleen tuoksut, tunnelma, ystävien luona vierailut, lahjojen ja joulukukkien antaminen ja saaminen, jouluruoka ja -herkut sekä tietenkin sukulaisten kokoontuminen yhteen. Unohtamatta lasten riemua. Mieheni pääsi tänä vuonna joulupukiksi, koska oli vapaalla joulun ajan.

Tänään tulee täyteen 20 vuotta mieheni tapaamisesta ja parisuhteen alusta. Tulee mietittyä, että kyllä aikaa liitää. Ja emme juhli, vaikka haluaisimme, koska mieheni on työvuorossa. Ystäväperheen äiti minulle tuossa taannoin totesi, että odotahan kun ikää tulee lisää, niin vuodet vierii vielä nopeammin! Tämä vuosi on mennyt nopeaan, johtuen varmaankin siitä, että on ollut poikkeusellinen vuosi minulle rannemurtumineen ja vaikeine sisäilmaoireiluineen töihin liittyen. Aika kuluu nopeammin, kun on jotain uutta ja erilaista, vaikkakin terveydellisiin ongelmiinkin liittyvää. Perusarki kuluu hitaammin, mutta sanoisin kyllä, että olisin voinut  ihan mielellään viettää sitä tylsää perusarkea mieluummin. Mutta elämä menee omia reittejään, ei siten, kun aina toivoisi, mutta olen tänäkin vuonna paljon kehittynyt ihmisenä, niin kärsivällisyyteen kuin itsetuntemiseen liittyen. Ja todennut, että elämä kantaa edelleen ja asiat ovat järjestyneet, vaikka välillä epätoivo on väliin meinannut iskeä.

Olen myös päässyt ihmettelemään tänäkin vuonna ihmisten erikoista käytöstä surun tai paineen alla, kuinka se ajaa sen häijyimmän ja itsekkäimmän puolen esille, seurauksena on toisten ihmisten loukkaaminen sekä myrkyn levittäminen muihinkin läheisiin, sotkien ulkopuolisetkin asioihin, jotka eivät heille edes kuuluisi. Ihmisten sokeus on myös kummallista. Itse en sulkisi ketään ystävää/tuttavaa elämästäni pois vain yhden ihmisen näkökulman kuulemisen jälkeen, ennen kuin olisin kuullut toisenkin osapuolen version asioista ja tapahtumista. Mutta näköjään löytyy näitäkin, jotka kokevat sen helpommaksi poluksi. Onnekseni ymmärrän jo, että se ei ole minun ongelmani, vaan ongelma on siellä toisella taholla asenteissa. Jos toisesta ihmisestä, jonka on tuntenut syntymästään saakka, haluaa uskoa pahaa, on se jokaisen oma valinta.

Toivon tulevasta vuodesta rauhallisempaa, terveellisempää ja ihan sitä tylsää perusarkea olisi suotuisaa viettää. Toivotan myös kaikille lukijoilleni oikein onnellista, terveempää ja lämminhenkistä uutta vuotta 2018! Muistakaa huolehtia läheisistänne!

Lomakuvia

Yli kuukausi on taas vierähtänyt tänne kirjottelustani. Olimme miehen kanssa kaksistaan 15-vuotias hääpäiväreissulla marras-joulukuun vaihteessa Fuerteventuralla, joka on siis Kanarian saarista se luonnonvaraisin. Tällä kertaa matkasimme saaren pohjoispäähän Corralejon kaupunkiin. Olimme siellä aikanaan myöhäisellä häämatkallamme ja halusimme nyt nähdä, kuinka kaupunki oli muuttunut. Ja olihan se muuttunut, mutta 10 km dyynialue onneksi suojeltuna alueena on edelleen se sama rauhan tyyssija. Rauhan löysin myös kuvassa olevan Fuerteventuran Äiti Maan sylissä. Siellä kävin aina voimia keräämässä ohi kävellessämme.

Saari on uskamattoman kaunis karuudestaan huolimatta. Sisämaa on todella kuivan ja karun näköinen tulivuorineen, kun taas dyynialue on vastakohtana vaaleaa hiekkaa ja turkoosinsinistä merta. Molemmista maisemista nautin. Aikanaan saunaremonttia tehdessämme valitsin värit Fuen mukaan. Tummanharmaata lattialaattaa, seinillä valkoista kuin muureissa ja taloissa ja koristeseinään tuli turkoosin ja sinisen eri sävyjä.

 

 

 

Näitä aitakoristeita/aidan yläosia myös joka reissulla olen ihaillut. Mieheni muistuttaa, joka kerta, etteivät sovellu Suomen olosihteisiin, mutta haaveilen aina, että voi kun saisi omaan pihaan jotain noin kaunista ja käytännöllistä. On näkö- ja tuulensuoja sekä rajaa aluetta, ja kuitenkin ilo silmälle verrattuna näihin suomalaisiin aitoihin.

 

 

 

Hotellialueella on oma puutarha ja kävinkin tutkimassa jokuseen kertaankin näitä kasveja. Granaattiomenaa ihmeteltiin miehen kanssa, että mikä hedelmä on kyseessä. Suomeen palattuamme selvisi kaupassa käydessämme, mikä kasvi kyseessä, koska täälläkin noita myynnissä satokauden ollessa lämpimässä meneillään. Pääsin myös banaanin kukkaa tutkimaan ja tuo alimmassa kuvassa oleva kukkavanan varsi on todella kaunis. Ylimmän kuvan lintuhäkin olisin voinut ottaa mukaan omaa puutarhaa kaunistamaan. Ihaistuin siihen välittömästi. Nuo kotkankynnet, joiden varassa on pystyssä sekä tuo idea, että häkki on rikki ja sieltä on päässeet kyyhkyt vapauteen. Usein lisänä tuolla istuskeli ihka eläviä puluja.

Viimeisenä iltanamme siellä pääsimme nauttimaan superkuun valosta. Oli kyllä todella suuri ja todellakin valaisi koko tienoon. Upea!

Ja kuten aina, tälläkin reissulla keräsimme simpukankuoria. Ne ovat mielestäni aina yhtä kauniita. Reissu oli onnistunut ja lepäsimme sekä nautimme lämmöstä ja valoisuudesta. Mukava oli kuitenkin palata Suomeen itsenäisyyspäivää viettämään. Ja viikon päästä se onkin sitten jo joulu!

Jättikokoinen lumisadepallo

Tässäpä tämä siskoltani saamani kirjan inspiroima jättikokoinen lumisadepallo. Tämä on nyt siis SE aiemmin mainitsemani tämän vuoden jouluihanuus. Hän pääsi takanvierustalle pöydälle tunnelmaa luomaan. Alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin tekemään valkoisella kalkkitussilla lumisadetta lasiastian pintaan, mutta itse korvasin lumisateen pienillä led-valoilla. Vaikka ulkona lumet jo taas sulivat, on meillä sisällä ihana sadunkaunis talvimaisena.

Lasiastian ostin kirpputorilta, alla oleva juustotarjotin löytyi valmiiksi kotoa, samoin pumpuli ja alla oleva styrox-levy. Koivun oksat jäkälineen kävin keräämässä naapurin koivikosta ja kivet keräsin pihaltamme. Peuran ja led-valot ostin sitten erikseen. Kallis projekti ei siis ollut, eniten ehkä kulutti hermojani, kun peura ja pensas eivät ensin halunneet pysyä pystyssä rautalankatuennasta huolimatta ja ärräpäitä lenteli hetken aikaa. Olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen ja oli kaiken tappelun arvoinen. Tätä saamme ihalla tämän vuoden joulunodotusajan.

Joulukortteihin minulla on myös jo malli suunniteltuna ja olin ajatellut eilen niitä taas aloitella lisää, mutta migreeni päätti toisin, joten meni lepopäiväksi. Siihen olen tyytyväinen, ja niin oli psykologikin, että kaikista syksyn suruista ja vastoinkäymisistä huolimatta en ole jämähtänyt kotona ollessa sohvalle makaamaan, vaan olen tervehdyttyäni jaksanut huolehtia itsestäni ja kunnostani, järjestellyt ja suunnitellut asioita sekä askarrellut. Pyhäinpäivänä pihalle lyhtyihin kynttilöitä sytyttäessäni kiitin mielessäni äitiäni tästä luovuuden lahjasta ja kädentaidoista, joita hän minulle eläessään opetti. Se on myös yksi tehokas terapiamuoto, jonka aikana unohtaa kaiken muun ja keskittyy vain tekemiseen.

Nyt taas asiat etenevät ja elämäni alkaa kulkemaan taas eteenpäin tämän hetkellisen seisakkeen jälkeen. Ensi maanantaina palaan työn äärelle uudelle työpisteelle, jonne menen tänään tutustumaan työterveyden fysioterapeutin tullessa tarkastamaan työpisteeni ergonomian kuntoon. Edellispäivänä kävin keskustelemassa työterveyden psykologin kanssa ja kävimme työasioita ja nykyisiä olosuhteita yhdessä läpi, plussia ja miinuksia, sekä mahdollisia tulevaisuuden suunnitelmia. Katsotaan, miten töissä lähtee sujumaan, sen jälkeen olemme taas viisaampia. Ensi viikolla odottaa myös mummuni jäämistön läpikäyminen ja tavaroiden jakaminen muiden perillisten kanssa. Taas yksi asia elämässäni saadaan päätökseen. Kirpputoripöydän pitäminen loppuu myös ensi viikolla ja sekin asia saa päätöksensä. Ehkä sitten keväällä uudestaan. Samoin poskiontelotutkimukset jatkuvat ensi tiistaina ja sivuonteloiden kuvausaika odottaa. Toivottavasti oireet johtuvat vain turvotuksesta, vaikka tuttu hoitaja totesikin tällä viikolla isäni tukena sairaalareissulla ollessani, että nähdään sitten taas sivuonteloleikkauksessa. Totesin, että mukava olisi nähdä useammin, mutta ei leikkauksen merkeissä. Viimekeväinen rannemurtumaleikkaus kovine kipuineen on edelleen tuoreessa muistissa, vaikka ranteen tukimetallit enää harvemmin olemassa olostaan muistuttavat. Saa peukuttaa, että mitään operaatiota vaativaa ei nyt löydy.

Hyvää alkavaa viikonloppua! Ja toivottavasti saamme pian takaisin satumaiset lumiset hanget auringossa kimaltelevine jäätimantteineen. Siihen asti tyydyn ihailemaan omaa lumisadepalloani.

Oma live-TV

Tämä näky kohtasi minua tänä aamuna avattuani olohuoneen pienemmän ikkunan sälekaihtimen. Puluthan ne olivat valloittaneet lintulaudan juurta myöten ja varpuset kökkivät norjanangervopensaan suojissa. Tätä ongelmaa ei ole männä vuosina ollut, eli tämä puluinvaasio on ihan uusi tilanne. Anoppi aina kertoilee, että hän kerran hämmästyi, kun kaikki syömässä olleet pikkulinnut pyrähtivät sekunnin sadasosassa norjanangervopensaan suojiin, ja kun hän katsoi taivaalle, niin haukkahan se siellä liiteli.  Tällä kertaa syynä oli pulujengi ja varpuset odottivat kärsivällisesti vuoroaan pensaan suojissa ja uskaltautuivat ruokailemaan häädettyäni puluparven pois. Kylmä on höyhenten pörheydestä päätellen. Yöllä taisi olla -5 astetta pakkasta.Nyt päivällä hieman lämpimämpi. Onneksi lunta säilyi maassa viikonlopun plusasteista ja vesisateista huolimatta.

 

Myös talitinttejä ja sinitiaisia ahkeraan pyöri tänäänkin ruokailemassa ja sopivat jopa yhtä aikaa varpusten kanssa lintulaudalle, vaikka sinitiaiset tuppaavat käyttätymään aggressiivisesti muita ruokailijoita kohtaan ja usein häätävät muut pois. Onneksi on 4 eri sivua, joista siemeniä valuu syötäväksi, ja tällä kertaa sopu säilyi.

 

Sinitiaiset ovat niin nopeita liikkeissään, että sain kyllä kuvia, mutta en yhtään onnistunutta. Talitiaiset ovat kiitollisempia kuvattavia, kun istuskelevat odottamassa ruokailuvuoroaan kaimapuuni oksilla. (Pahoittelut kuvassa näkyvästä kasvivalosta, se heijastui keittiön työtasolta ikkunaan enkä sitä huomannut kuvia ottaessani, kun olin niin tohkeissani.)

Talitintin palauttavat mieleeni pari vuotta sitten keväällä tapahtuneen uupumukseni ja siitä toipumisen. Psykologi kehoitti joka päivä maalaamaan edes niitä värejä, jotka päivää tai mielialaa jotenkin kuvaavat tai maalamaan jonkin kuvan päivän aikana tapahtuneesta. Huomasin, että en todellakaan muistanut juuri mitään päivieni tapahtumista, kun illalla tartuin vesivärisiveltimeen. Yhtenä harmaana päivänä minua ilahdutti lintulaudan juurella ruokailevat talitintit, joiden vatsanpuoleinen keltainen väri suorastaan loisti harmauden keskellä ja koin siitä niin suurta riemua, vaikka kirkkaankeltainen väri on yleensä inhokkivärini, että vielä illasta muistin tämän hetken. Värejä alkoi silloin vähitellen elämässäni taas näkyä ja toipumiseni alkoi käynnistyä silloin.

Itse saan iloa siitä, että voin lintuja talvisin auttaa ruokkimalla, ja nuo pikkunokkijat taas ilahduttavat minua ja miestäni touhuilleensa ruokintapaikalla. Uskon, että ilo taitaa olla molemminpuolista. Tintit ovat fiksuja lintuja ja tulevat koputtamaan keittiön pikkuikkunan lintulautaa heti aamusta siementen loputtua laudalta. Joten ei kovinkaan usein ole tarvinnut käydä tarkistamassa, onko siemeniä vielä jäljellä, koska saamme siitä aina henkilökohtaisen ilmoituksen linnun tuijottaessa meitä närkästyneen näköisenä ikkunalaudalla kököttäen.

Oma talvinen Live-TV on ihana!

Tip tap

Sain isosiskoltani tämän ihanan kirjan nimipäivälahjaksi pari viikkoa sitten, josta sain myös idean viime tekstissä mainitsemaani tämän joulun kotimme tunnelmakohdan luomiseen. Edellispäivänä posti toi myös ensimmäiset joululehden luettavaksi ja sieltä sain myös jatkojalostusidean aiempaan sunnitelmaan. Vielä kun tuo lumi sulaisi ja pääsisi metsästä varpuja ja pieniä risuja poimimaan.

Ensilumi satoi keskiviikon ja torstain välisenä yönä ja on ollut aivan hurmaavaa katsella valkeaa satumaisemaa ikkunasta. Mieheni viritti myös lintulaudan ja talipalloautomaatin taas lintujen ruokintapaikalle ja monena päivänä olemme päässeet ihailemaan pikkulintujen toimintaa ruokintapaikoilla.

Lintuja ei tunnu häiritsevän tiskistelymme ja talon läheisyys, vaan väliin katselevat meitä suoraan silmiin. Eli tirkistely taitaa olla molemminpuolista. Alle olevassa kuvassa omenapuu on saanut valkoiset turkikset oksiaan lämmittämään, ja jos tarkkaan katsot oksien katveesta löytyy myös yksi ruokintapaikka.

Tänään lumet taitavat sulaa vesisateiden myötä ja tuo otsikkoni "Tip tap" viittaa veden tippumiseen katolta sekä lähestyvään jouluun, josta jo intoilen.

Ja se viimeksi mainitsemani joulukalenteri, jonka itse kangaspainoin, on nyt ommeltu valmiiksi. Tuli kaunis ja jouluinen, juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Painoin omenat taskuihin niin, että jouluaattoa kohden ne punastuvat eli kypsyvät lisää. Vielä pitäisi käydä ostoksilla hankkimassa herkkuja kalenterin taskuihin niin itselleni kuin miehellenikin.

Ensimmäinen lahjamme odottaa jo sängyn alla. Nimittäin amaryllikset ne siellä keräävät ruukuissaan voimia jouluisen kukintaan. Saa nähdä, jaksavatko kukkia, koska tänä vuonna kesän viettivät etuterassin puolivarjossa takaterassin pöydän oltuna varattuna yrttilaatikolle. Amaryllis tykkää ulkona paahteisesta, kuumasta paikasta kesien aikana ja olen saanut jokusen aina kukkimaan uudelleen. Nyt vähän jännittää, kun kesä oli niin kostea ja hellepäiviä niin vähän, että miten tänä vuonna kukinta onnistuu. No, sekin kuuluu joulun odotukseen, vähän lisäjännitystä.

Sain myös ikkunaan asennettua valoa tuomaan valosydämen, jonka aikanaan tuunasin kuntoutusjaksolla tekemälläni rautalankasydämellä helmineen vähän värikkäämmäksi päiväsaikaakin ajatellen. Kuva valosydämineen kuvaa hyvin tuntemuksiani. Tämä viikko oli rankka ja viime päivinä on päässäni soinut korvamatona Suvi Teräsniskan "Täydellinen elämä". Blogi on yksi purkautumiskanavani, jota psykologinikin suositteli, ja olen nyt joutunut miettimään, voinko täällä enää kirjoittaa rehellisesti myös vastoinkäymisistäni?

Olen oppinut suhtautumaan elämään niin, että elämä sisältää ilonhetkiä sekä vastoinkäymisiä, ja se on vaan hyväksyttävä jaksaakseen eteenpäin. Löydettävä niitä ilonpisaroita ja hyvän mielen hetkiä arjen keskellä. Sain kuitenkin tässä viikolla negatiivisen palautteen blogini suhteen, kun olen omista tuntemuksistani ja tämän syksyn tapahtumista tänne kirjoitellut. Kenenkään mielen pahoittaminen ei ollut todellakaan tarkoitukseni ja kirjoitin viime aikojen tapahtumista ja asioiden kulusta yleisellä tasolla nimeämättä tai syyttämättä ketään yksittäistä tekijää kuitenkin oikeisiin tapahtumiin ja faktoihin perustuen. Jokainen toimii omalla tahollaan, kuten parhaaksi kokee ja omatunto sallii. Onko ratkaisu oikea, sitä ei välttämättä toiminnan hetkellä aina tiedä.

Olen kirjottanut rehellisesti, kuten asiat olen kokenut, tuonut tuntemuksiani esille ja se on se, mitä psykologini minulta myös on toivonut toipumiseni vuoksi. Kaikki tähän eivät kykene, mutta nämä kirjoitukset auttavat itseänikin käsittelemään ja jäsentelemään asioita sekä saamaan perspektiiviä asioihin ja näkemään kehitykseni myöhemmin tekstejä lukiessani. Se, että kirjottaisin blogini täyteen liiba-laabaa siitä, kuinka kaikki on aina ihanasti, ei palvele minua eikä kyllä lukijoitanikaan. Henkilöpohtaiseen blogiin on mielestäni tarkoitus antaa osa itsestään, tuoda omaa persoonaansa esiin, mitkä ovat omat mielenkiinnon kohteen, mistä ei niin ole innostunut, mikä vihastuttaa, mikä saa hyvän mielen tuotua esiin. Jakaa oman elämänsä tapahtumia niin valoineen kuin varjoineen muiden luettavaksi ja koettavaksi.

Mul on tapana ylös pistää / kokemukset vaikeat / pettymykset ja eron hetket haikeat / Mul on tapana lauluun laittaa / myös ne hyvän muruset /joiden ohitse huomaamatta kävelet / Mul on tapana mieltä purkaa / kertoa tosijuttuja / ja ne aiheet ovat kaikille tuttuja / Mul on tapana lauluun laittaa / mitä kuulin, mitä näin silloin kaikkea en kanna sisälläin / Elämä on varjoa ja valoa / joskus se kyyneliin tiristää / silloin kun itkun kaulukset / kurkkua kiristää / Elämä on sekoitus onnea / ja surullisia vaiheita / meil on täydellinen elämä / täynnä laulun aiheita...

Kun mä laitoin paperille / kaiken minkä menetin / siinä samalla mä myös surut puolitin / Kun mä laitoin paperille / kaikki hölmöt pelotkin / vihdoin laulaa ne myös ulos uskalsin.

Olkoot tämä yllä oleva vaikka blogini motto, vaikka en näitä tänne laulakaan, vaan kirjoitan. En todellakaan toivo kenenkään pahoittavan mieltään kirjoituksistani, vaan ymmärtävän, että ne ovat asioita minun näkökulmastani kirjoitettuna, kuten jokaisessa henklökohtaisessa blogissa kirjoitetaan omasta vinkkelistä. Toivon jokaiselle lukijalleni oikein ihanaa joulun odotusta, toivotaan, että saamme lumivaipan takaisin ja me kaikki hieman lisää valoa elämäämme syksyn pimeyden jälkeen!

PS. Palaan töihin parin viikon päästä eli asia järjestyi kaikkia tyydyttävällä tavalla ja pääsen uudelle työpisteelle kokeilemaan työntekoa. Toivotaan, että kykenen siellä terveyteni puolesta työskentelemään. Niitä pieniä ilonpisaroita arkeen.

Kukkia ja kakkuja

Nämä syksymme ovat yhtä juhlaa yleensä. Ja niin tänäkin vuonna kaikista hankaluuksista ja vastoinkäymisistä huolimatta. On ollut synttäreitä ja nimppareita. Tämän kakun tein joillekin niistä, en enää muista mitkä juhlat olivat kyseessä, koska juhlia ole syyskuun ja elokuun ajan lähes joka viikonloppu. Kuitenkin onnistuin löytämään vielä sen verran pensasmustikoita, orvokkeja ja laventelin kärkikukintoja koristeeksi, että sain tämän ihanuuden koristeltua vielä kesäiseksi. Reunoilla ja päällä on pikakreemi ja kokeilin ensimmäisen kerran tätä tyllaa, jolla saa pitsikaarroketta tai suoria viivoja pursotettua, ja tämä harjoituskappale onnistui yllättävän hyvin.

Tämä versio on yksi mieheni synttärikakuista. Kinuskipäällinen on pakollinen ja kerma reunoille pursotettuna. Tämä taisi olla numero 2. Vielä kolmannen kakun tein kummitytön perheineen poiketessa jälkijunassa synttärikaffelle. Joten ei ihme, että menin kakkujen määrässä ja tapahtumissa sekaisin. Itse kun olen erityisruokavalioinen, tarkoittaa se, että kakkuja ei kertaa kohden riitä ikinä yksi, vaan yleensä, jos tulee vieraita, leivon gluteenittoman kananmunallisen version ja sitten oman kananmunattoman version. Koristelu on se osuus, josta eniten nautin.

Mieheni toivoi lahjaksi käsikäyttöistä kahvimyllyä ja sellaisen hän sai. Ostimme yhdessä minun puoleni suvun kanssa tämän kapistuksen ja mieheni on ollut tyytyväinen. Yritin alkuun kirpputoreilta myllyä etsiä, mutta löysin vain huonosti toimia tai sitten ulkoisesti niin huonokuntoisia, että oli hakeuduttava netin ihmeelliseen maailmaan, josta totesin, että läheltä en äkkiseltään kaupasta suodatinjauhatukseen sopivaa myllyä löydä. Tilasin sitten myllyn, putiikki on Crema Helsingissä, vaikka itse mylly on brasialainen. Toimitus oli nopea ja mylly on toiminut hyvin. Sillä pystyy jauhamaan monenlaista kahvia, hienoa ja karheampaa, ja meillä on viime aikoina leijunut ihana, vastajauhetun kahvin tuoksu. Sekä mieheni että kahvia juoneet vieraamme ovat todenneet, että maku on todellakin parempi. Pakko kai se on uskoa, näin teenjuojana, kun en kahvia ole nyt maistellut. Saa aikaan aikamoiden närästyksen usein juotuna. Joskus tulee juotua kupillinen, mutta enempää maha ei siedä.

Tämän kimpuin sidon itse miehelleni synttärikimpuksi. Kaunis tuli, vaikka itse sanonkin. Kauniita eri sävyjä. Kukat ostin paikallisesta marketista ja gladioulukset hain puutarhastamme.

Tämän ihanan punaisen kimpun ostin ystäväni kukkakaupasta palkkioksi itselleni reippaudesta ja käytyäni erikoislääkärillä sisäilmaoireiluuni liittyen tutkimuksissa. Käynti oli hyvä ja palkitseva ja lääkäri ihana ja asiansa osaava. Eilen sain tiedon, että jatkotutkimukset sairaalassa jatkuvat ensi maanantaina. Ylihuomenna on sitten työnatajan kanssa palaveri uuden työpisteen löytämiseksi. Odotan jännityksellä. Onneksi on tarjottu jo oikeasti tiloja, joissa terveyteni mahdollisesti sallisi minun työskennellä. Toivon todella, että löydämme pitkän sairausloman jälkeen minulle sopivan työpisteen ja pääsen taas työn äärelle arkeen palaamaan.

Olen lopultakin alkanut toipumaan työpaikan sisäilman epäpuhtauksien aiheuttamasta astman pahenemisvaiheesta. Kuukausi siinä meni, että pahin tukkosuus helpotti ja ääni alkoi palautua normaaliksi. Keuhkoputket kestävät pitkään parantua entiselleen ja limaisuutta on vielä jäljellä, mutta muuten olen ollut paremmassa kunnossa ja jaksanut jo käydä kävelylenkeillä, en niin pitkillä, kun normaalisti, mutta kuitenkin kykenen jo reippaammin kävelemään. Lisäksi olen lopultakin päässyt taas kuntosalille lihaksia vahvistamaan. Jo ensimmäisen kerran jälkeen huomasin niskasärkyjen helpottavan eikä niska jumiudu niin helposti. Lisäksi nyt jokusen kerran käytyäni huomannut jalkojen lihasten vahvistuneen. Ranne hieman ilmoittelee treenin jälkeen, mutta yleensä jo seuraavana päivänä on kunnossa. 

Olen nyt kotona ollessani pitänyt kirpputoripöytää ja olen tyytyväinen saatuani kaappeja tyhjemmäksi ja paikkoja järjestykseen. Keittiön siivosin yhtenä sunnuntaipäivänä mieheni töissä ollessa. Syynä kaksi tavaraa, uusi kahvimylly ja mieheni kesällä valmistujaislahjaksi saama yrttikasvattamo, jotka molemmat tarvitsivat tilaa keittiön tasoilta. Niiden mahtumisen keittiöön mahdollisti vain luopuminen osasta, rakkaista tavaroista, mutta toivon, että ne saivat uuden hyvän kodin kirpputorin kautta.

Puutarhasta ei nyt ole kuvia ja tänään pidän lepopäivää, enkä jaksa raahautua tuonne ulos kylmään kuvia ottamaan. Pahoitteluni! Tänä aamuna mittari näytti -4 astetta ja eletään lokakuun loppupuolta. Monena vuonna edes marraskuussa ei ole tällaisia pakkasia ollut? Ja taas tämä toistuu, märkä maa jäätyy ennen lumen satamista. Ou jee, puutarhan kasvit eivät tykkää....

Tilanne on kuitenkin se, että kunhan saamme kaimani (omenapuun) ympärille verkon talven ajaksi, ja siirrettyä pienen suihkulähteeni, joka on ollut kuivahtamassa terassilla ulkona, sisälle autotalliin, meidän tämän vuoden puutarhatyömme on tehty. Anoppi tulee vielä lehtiä haravoimaan jonain päivänä, mutta suurin osa haravointihommistakin on tehty, ei kiitos minun, vaan mieheni ja hänen äitinsä. Viime viikolla nostimme joriininjuurakot ja gladiolusten sipulit ylös kuivamaan kasvihuoneelle ja eilen veimme ne siskoni kellariin talvehtimaan. Eilen myös kävimme kasvimaalta nostamassa palsternakat, punajuuret ja porkkanat maakellarille. Sen kunniaksi mieheni valmisti eilen palsternakka-porkkana-perunamuusin, ja oli muuten hyvää, kun juurekset olivat niin tuoreita.

Nyt on taas se aika vuodesta, että saa vähitellen aloittaa joulun valmistelemisen ja ulos valosarjojen lisäämisen. Etuoven puolelle ostin uuden jääpuikkovalosarjan valoa antamaan pimeälle etupihallemme. Tänään ajattelin vaihtaa ikkunan talvivaloksi taas valosydämen tunnelmaa luomaan syysiltoihin. Viime syksynä askartelemani valotähti onkin jo ollut iltaisin päällä silloin tällöin. Uusi, itse tehty joulukalenterimme odottaa vielä taskujen ompelemista kiinni ja sitten sekin on valmis.Olen niin jouluihminen ja se on aina vuoteni kohokohta valmisteluineen, jotka aloitan usein jo lokakuulla nostamalla amaryllikset sisälle ja viemällä ne sängyn alle viileään ja pimeään voimia keräämään uutta kukintaa varten. Joululahjoihin minulla on jo askarteluidea, mutta millaiset joulukortit askartelen tänä vuonna, se on itsellenikin vielä mysteeri. Tämän vuoden kodin tunnelmaidea minulla on jo valmiina ja tarvikkeetkin osittain jo hankittu, mutta kuten Piilomaan pikkuaasissa aikanaan todettiin jakson lopuksi, mutta siitä kuulette sitten ensi kerralla.