Hulinaviikonloppu

Eilen kävin kuvaamassa pihalla puutarhan kukintaa ja kas, sinisenä kukkivien kurkkuyrttien seasta löytyi vaaleanpunakukkainen yksilö. Siniset kurkkuyrtinkukinnot ovat kauniita, ja koristelussa etenkin suklaakakun päällä ovat herkullisen näköisiä. Mutta kyllä tämä jotenkin vielä päihitti siniset versiot. Vielä herkän ja hentoisemman näköinen. Rakastuin.

Viikonloppuna nuorempi isosiskoni poikkesi asuntomessuilla puolisonsa kanssa ja me saimme hoitoon kaksi karvakorvaa, ylämaanterrierin ja cairnterrierin. Lauantai kului paikallisella uimarannalla beach-volley turnausta järjestäen ja isosiskoni perheineen palasi asuntomessureissulta lauantai-iltana meille yökyläilemään ja viettivät lopun viikonlopun meillä. Ihana oli pitkästä aikaa ehtiä juttelemaan kauempana asuvan siskoni kanssa. Toinen isosiskoni perheineen poikkesi myös sunnuntaina meille ja saimme ruokaa riittämään kaikille, koska kasvimaalla alkaa sato jo kypsyä. Keitimme perunaa, punajuuria ja pikkuporkkanoita sekä kesäkurpitsastakin saa jo satoa kerättyä. Pakkasesta kaivoimme lauantai-iltana lihaa sulamaan. Viikolla leivoin jo suklaista kesäkurpitsakakkua ja sitä riitti meille gluteenittomille sisaruksille vielä sunnuntainakin kahvipöytään.

Sain koirien hoidosta kiitokseksi nämä ihanat sudenkorento-korvakorut, jotka siskoni oli bongannut Helmien talolta. Lisäksi saimme käännettävän kestokassin, josta löytyi miehelleni olutta ja roskapussinpidike autoon. Minä sain myös aikuisten värityskirja. Lisäksi pääsimme selaamaan hieman asuntomessujen esitteitä taloista ja sain pari kuvastoa siskoltani itselleni, joissa oli myös jokunen käsityöohje. Emme kyllä olisi tarvinneet mitään. Isäntäväen reissatessa koiruudet nukkuivat kiltisti koko yön, vaikka olivat meillä ensimmäisen kerran kylässä ihan keskenään. Muutenkin käyttäytyivät varsin mallikelpoisesti, jos ei lasketa vahtikoirana toimimista ja räksytystä pihamaalla ohikulkijoille. Matalalla sijaitsevaa olohuoneen ikkunaa eivät ole vielä tajunneet käyttää hyväkseen vahtimistöissä. Onneksi!

Yhtenä iltana törmäsin tällaiseen helikopteriin. Tai no, melkein törmäsin. Tajusin viime tipassa pysäyttää käteni ja ehdin ottamaan pari kuvaa kännykällä, ennen kuin korento surahti karkuun. (Pahoitteluni kuvan laadusta!) Oli kyllä iso yksilö. Vadelmat, jotka kuvassa näkyvät eivät myöskään tänä vuonna ole mitenkään pienemmästä päästä, tuollaisia ison miehen peukalonpään kokoisia. Sadekausi sai aikaan sen, että ovat todella isoja ja mehukkaita, jopa niin mehukkaita, että vadelman maku ei ole niin vahvana, mikä nyt ei ole niin hyvä juttu, mutta pääasia, että marjoja kypsyy. Hieman on alkanut jo pörriäisiä käydä aterioimassa vadelmissa, joten ehkä saamme juurikin hilloa varten vielä marjoja kerättyä.

Toinen siskoni koirista myös rakastaa vadelmia ja hän kävi myös hieman harventamassa vattupuskia ja ahminnan ääni kuului kauas kun hän nautiskeli alaoksien sadosta. Nyt alkaa myös punainen karviainen kypsyä, mutta myönnän, että sen poiminnassa olen hieman laiska. Ruusun leikkauksen lisäksi ainoa tilanne, jolloin ärräpäät lentelevät suustani puutarhassa. On sen verran pitkät ja todella terävät piikit meidän karviaisissa. Eiköhän ne mullakin samanmoisia ole. Mutta hillo on niin hyvää, joten enköhän tänäkin vuonna uhraudu, ja manaan kerran tänäkin kesänä puskassa herkkuja saadakseni talvea varten.

Äkkiä on mennyt aika ja aikaisemmat aamuheräämiset ja myöhemmin töistä kotiin saapuminen on verottanut jaksamista. Ensi viikolla pääsen taas siirtymään omalle vakituiselle työpisteelleni lähemmäs kotia ja tämän viikon perjantaina taas pakkaus- ja muuttorumba odottaa.

Väsymyksestä huolimatta olen kuitenkin jo kertaalleen saanut maalattua autotallin ja varaston oven sekä etuterassin takaseinän. Vielä toinen kerros odottaa, mutta näin maanantaina vilkkaan viikonlopun jälkeen en maalisutiin tartu. Ehtiihän tuota vielä, kun säänkin on luvattu paranevan. Mieheni sai myös valmiiksi viimeisenkin päätykolmion uudistuksen viime viikon alulla, ja enää taloa kiertävät alapinnan laudat ovat puhdistamatta ja maalaamatta. Ehkäpä ensi postaukseen saan jo kuvat otettua ja esille. Itse tykkään kovasti värimaailman muutoksesta. Tänään maalaustyöt saivan kuitenkin odottaa, koska mieheni ahersi kasvimaalla rikkaruohosouvissa (taas kerran) minun ollessani palkkatöissä. Mieheni palkka oli kuitenkin parempi, siisti kasvimaa, josta on taas helppo hakea antimia ruokapöytään.

Herkullista heinäkuun loppua myös lukijoilleni!

Mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa ja muuta satoa.

Kuten ennenkin, mansikat kypsyivät ensimmäisinä. Ensin metsämansikat ja sitten puutarhamansikat. Molempia kasvaa puutarhassamme. Meillä on ollut perinteenä tehdä aina ensimmäisen kunnollisen puutarhamansikkasadon kerättyämme mansikkakakku, emmekä tänäkään vuonna luistaneet perinteestä. Haasteena oli saada pehmeä kakkupohja, joka sopi minullekin ja kyllä minä alan vähitellen luottamaan kehittämääni kakkupohjaohjeeseen. Vähitellen on löytynyt se oikea koostumus.

Maidoton, luontaisesti gluteeniton ja kananmunaton kakkupohja

6 dl jauhoja (1/3 täysjyvää)

21,5-2 dl sokeria

3 tl leivinjauhetta

(3 rkl No egg -kananmunankorviketta, jos kotoa löytyy)

150 g sulatettua ja huoneenlämpöiseksi jäähdytettyä margariinia

3 dl maustamatonta vichyä

ripaus vaniljajauhetta/-sokeria

Paisto 175-200 astetta noin 20-30 minuuttia keskitasolla 

 

Ja koska itse olen enemmän vadelman ystävä, tein myös perään vadelmakakun mansikkakakun loputtua. Päällä on vaniljakreemi ja vihreänä lisukkeena koristelussa ja makua antamassa sitruunamelissan kärkilehtiä. Nam!

Vadelmassa riittää vielä hetkeksi aikaa kerättävää. Meillä on puutarhan eri puolilla villivadelma ja puutarhavadelma kasvamassa, eivätkä ole tänäkään vuonna pettäneet. Pakkasessa taitaa olla jo kohta 10 litraa, syöty on itse monta litraa, siskoilleni on myös vadelmaa annettu niin syötäväksi kuin pakkaseen saakka. Nyt kun viikon olemme keränneet 3-4 litraa illassa, niin mieheni eilen jo totesi, että alkaa vähitellen jo riittämään tämä keruuhomma. Tähän voi vaan todeta, että onneksi omassa pihassa kasvaa, eikä tarvitse lähteä pitemmälle poimimaan. Lopuista vadelmista taidan keitellä jo hilloa, kunhan ehdin.

Seuraavana haasteena onkin sitten, mitä kivaa pensasmustikasta. Pinkkimarjainen pensasmustikkamme näytti talven jälkeen pystyynkuolleelta, mutta jätin kuitenkin paikoilleen ja nyt on juuri täynnä uutta vesaa, joten vaikka emme tänä kesänä saakkaan vielä yhtään pinkkiä marjaa, niin ehkäpä ensi tai sitä seuraavana kesänä. Sinisiä tulee nyt ainakin ihan urakalla taas tänäkin vuonna. Tulossa on tämän synttäreitä ja rippijuhlia, sellaisiin olemme jo kutsun saaneet tälle ja seuraavalle viikolle. Ihanaa päästä välillä hieman juhlimaan ja nähdä samalla ystäviä, joita niin vähän tänä vuonna olemme ehtineet näkemään remontti- ja puutarhahommien vuoksi. Luulenpa, että menee kakunkoristeeksi ainakin osa mustikoista.

Ja tässä aiemmin lupaamani kasvihuoneen satokuva. Harmillista on, että ripsiäiset ovat tehneet hyökkäyksen paprikaan ja ananaskirsikkaan ja estävät uuden sadon syntymistä kaikista mäntysuopasumutuksistani huolimatta. Mutta kurkku ja tomaatti totuttuun tapaan tekevät runsaasti satoa. Ja onneksi molemmat kurkuntaimet lähtivät lopulta kasvuun alkukesän kuivahtamisen jälkeen. Ja voin kertoa, että syksyllä taas harmittaa siirtyä kaupasta nämä tuotteet ostamaan. Kurkku on varsinkin aivan herkullista verrattuna kaupasta ostettuun versioon. Maku ja mehukkuus aivan omaa luokkaansa.

Kukkaloistoa

Kyllä nyt on taas kelvannut sateiden jälkeen ihailla puutarhassa kukintaa. Unikkoparat alkoivat kukkia juuri ennen "sadekautta" ja pelkäsin, jääkö kaunis kukinta sateen hakkaamaksi. Onneksi ei. Edelleen kukkivat. Nämä ovat niitä viime vuoden siementäneistä unikoista kasvaneita yksilöitä, joten kukinta alkoi tosiaan jo heinäkuun alussa. Ja pörriäisiä on riittänyt. Nyt on jo huoneen ovia lukittukin.

Unikkomeri aaltoilee pyöreän maan lohkossa kasvihuoneen vieressä keskellä pihaa ja näkyy ihanasti joka suuntaan. Mieheni ihastui valkoisiin yksilöihin, itse rakastan edelleen näitä loistavan punaisia. Toki joukossa, koska olen kylvänyt eri unikkolajikkeita, on myös jokunen erityylinen, kuten tuo alla kuvassa näkyvä violetti, hapsureunainen unikko. Kylvin myös uudet kylvökukat alkukesästä, mutta tuntuu, etteivät oikein pitäneet tuosta sadesäästä ja ovat aikas pieniä vielä. Toisaalta voi olla hitaaseen kasvuun syynä, myös nämä isona kukkivat unikot, jotka vievät varmasti energiaa maasta ja varjostavat uusia alkuja. Mutta eivätköhän nuotämänvuotisetkin vielä tuolta lähde kasvamaan. Nämä ainakin saavat taas heilua siemenkotineen tovin, jotta ensi vuoden kylvö olisi taas valmiina itsellään. Unikko on kyllä ehdottomasti yksi lempikasveistani, hento ja kestävä ja värit loistavat pitkälle 

vihreyden keskeltä.

Kivikkkokasvimaa oli myös parhaimmillaan heinäkuun puolivälissä ja mehiruusut ja rikot kukkivat. Tuon pienempikukkaisen sain siskoltani viime vuonna ja isokukkaisempi on perua appivanhemmilta, jotka tässä aiemmin asuivat.

Eikä sovi unohtaa alkukesän puutarhaostoksia. Timanttikukkiin, jotka loistavat oransseina olen todella tyytyväinen. Ovat kauniit ja pirteät, vaikka pilvisellä säällä sulkevatkin kukkansa. Vaaleankeltainen mustasilmäsusanna kukki heinäkuun alussa, ja sateiden saavuttua meni kerrassaan surkeaan kuntoon ja ajattelin jo, että taitaa kuolla. No, koska ehdin jo ajattelemaan sen heittämistä kompostiin, päätti se juurelta lähteä kasvamattamaan uusia versoja. Joten nyt kärsivällistä odottelua ja eiköhän se vielä amppelissa uudelleen aloita kiemurtelunsa. Karhöt myös päättivät jälkijunassa lähteä kasvamaan, eivät olleetkaan talvella kuolleet. Nyt ovat jo tukiristikkoa pitkin kiipeilemässä. Kasvihuoneen ovenpielissä etanat terrorisoivat ruusupapua, mutta liiterin seinustalla se on päässyt suhteellisen rauhassa kasvamaan. Ja juurella aiemmin ostamani kesäkukat ovat pistäneet märille keleillä vastaan ja säilyneet hengissä ja nyt kukoistavat auringonpaisteen palattua.

Vähäisempää on kukinta ollut tänä kesänä kuin aiemmin, mutta sitä enemmän nautin niistä, jotka jaksavat kukkia vaihtelevasta säästä huolimatta.

Päivät lyhenevät ja aamuisin on kosteutta nurmikolla

Ruusupapua ja punapellavaa

Juhannus on vietetty ja oli mukava sellainen. Aattona olimme samalla paikkakunnalla vanhimman isosiskoni perheen luona, jonne isäni myös tuli. Ilta kului grillatessa juhannusruokaa ja kalastaessa läheiseltä sillalta. Itse olin migreenissä ja hieman poissaoleva vahvan lääkityksen vuoksi, mutta onneksi lääkkeet tehoavat ja vietin rauhallisen illan mukavassa seurassa.

Juhannuspäiväksi ajelimme Riihimäelle toisen isosiskoni synttäreitä juhlimaan. Kerrankin minun ei tarvinnut leipoa, vaan sain mennä valmiiseen kakkupöytään siskoni valmistettua minullekin sopivat herkut.

Itsellämme ei vieläkään pihassamme kasva pioneja, mutta sitäkin enemmän ihailen niitä muiden puutarhoissa. Isosiskollani Riihimäellä kasvaa tämä pinkki ihanuus. Tuoksu on ihanan neilikkainen. Tänä vuonna ovat muutenkin oman puutarhan perennat kukkineet huonommin, kiitos edellisen talven. Sain kuitenkin siskolleni kerättyä pienen kimpun. Plussaa on, että viime vuonna kylvökukat ehtivät siementämään itse kylvökukkamaalle ja kohta minulla kukkii siellä kymmeniä unikoita.

Viime vuonna esikasvattamani harjaneilikat kituuttivat koko viime kesän ajan, mutta lähtivät sitten syksyllä kasvuun ja nyt minulla on tänä kesänä uudella perennamaalla ihania violetinpinkkejä palleroita piristämässä puutarhaa. Kuva ei todellakaan kerro totuutta, väri on kaikkea muuta kuin noin tumma ja rauhallinen. Sain viikonloppuna kerättyä ihanan karkkivärikimpun olohuonettamme piristämään. Iso kimppu ei ole, koska en raaski paljoa ulkoa vähästä kukinnasta poimia, mutta värit ovat niin loistavat, että pienikin määrä riittää.

Nämä oranssit kesäkullerot ovat joka kesä yhtä pirteitä ja edelleen pihamme lempikukkasiani. Anoppini piti aikanaan ostaa jalokulleroa, sitä keltaista palleroa, ja ostikin tätä, koska ei tiennyt, että kulleroja on monenlaisia. Itse olen tämä seuraan istuttanut aiemmin alkukesästä kukkivan sitruunakeltaisen kulleron, joten kun se lopetti kukintonsa, aloitti tämä oranssi ihanuus loisteensa. Lisäksi harjaneilikan seurassa kukkii nyt aiemmin, vuosia sitten kylvämäni ketoneilikka pienin, mutta sitäkin loistavimmin kukinnoin. Harmaa kivi taustalla on nappi valinta.

Juhannusviikonloppua oli vielä jäljellä siskoni synttäreiden jälkeen ja sunnuntaina oli ihanan lämmin ja puolipilvinen päivä, ja päätimme mieheni kanssa laskeutua maantasoon ja alkaa perkausurakan. Kohteena vihreänä kumpuna loistava kasvimaamme. Eipä olisi uskonut, että rikkaruohomeren keskeltä löytyi jo valtava määrä hyvänkokoisia hyötykasvin alkuja. Babypinaattia olemme jo syöneet, samoin retiisejä. Niitä olen jo uuden eränkin kylvänyt. Ja ei babypinaattiin ei ole erikseen lajiketta, vaan lehdet kerätään pieninä ja odotetaan seuraavien lehtien kasvua. Peruna taustalla myös kukoistaa ja se on jo kertaalleen mullattukin. Ja kummasti urakkaa helpottavat nuo alustat, joiden päällä voi istua, olla polvillaan tai maata vaikka kyljellään. Ne todella auttavat argonomiassa ja selkä ja polvet eivät joudu niin koville perkuutöissä. Suosittelen.

Punajuurta kitkimme esiin rikkaruohomerestä.

Pitkään odotimme palsternakan itämistä ja yllätykseksemme löysimme jo noin 3-4 cm alkuja rikkaruohojen keskeltä, joten oli todellakin optimaalinen aika käydä rikkaruohojen kimppuun. Tosin vähän aikaa mietimme, mikä on rikkaruohoa ja mikä ei. Lopulta tarkistimme netistä, miltä palsternakan lehdet näyttävät ja tältähän ne näyttävät pieninä.

3 tuntia perkuu-urakassa vierähti, kun käsipareja oli kaksi. Yleensä olen viettänyt yksinäni lähes koko päivän perkaamassa kasvimaata. Nyt onneksi mieheni halusi tulla avuksi.

Ja tuo ihan ensimmäinen kuva. Siinä on kasvamassa ruusupapua, joka odottelee vielä heinäseipäitä tuekseen sekä neliöpenkki on reunustettu punapellavalla, joka on aika hitaasti tänä vuonna kasvanut. Muualla ruusupapuja ovat tänä kesänä vainonneet etanat. Ennen ei ole tällaista invaasiota meidänkään pihassamme ollut. Olemme ahkerasti tänäkin kesänä siistineet rikkaruohoja mm. kasvihuoneen edustalta ja silti ovenpielen kukka-astiat tulvivat tavallisia, vaaleita pikkuetanoita. Kellarin kupeessa ei ole hyötykasveja syötäväksi, mutta pikkukotiloita siellä vilisee. Olisi luullut, että kylmä talvi olisi etanatkin pitänyt kurissa, mutta ei. Siilejä on yleensä pihassamme hämärän tullen rymistänyt, mutta niitä ei tänä vuonna ole paljon näkynyt. Tästä saattaa myös etanainvaasio johtua. Joten hei kaikki siilit, meidän pihaan saa tulla viettämään aikaa! Ruokaa riittäisi...

Tässä myös yli viikon vanha kuva. Blogiin en ole ehtinyt kirjoittelemaan tai sitten en ole jaksanut. Työt häiritsevät taas vapaa-aikaa, mutta tässä vilahdus talomme tulevaa värimaailman muutosta. Vaalea lauta on uutta, harmaa osa on maalattua pintaa ja väri tulee olemaan harmaa.

Hieman harmaaksi töissäkin tämä viikko muodostui. Viime viikolla töissä oli mukavaa, sijaisen kanssa yhteistyö aina sujuu mutkattomasti ja saimme kaikista ongelmista huolimatta homman toimimaan. Odotin innolla töissä oloa, vaikka olenkin yksin keskellä remonttia linnouttautuneena työhuoneelleni, jonne järjestin keittiönkin, koska taukotiloille kulkeminen remontin keskellä olisi ollut mahdotonta.

No, eilen sain tiedon, että joudun muuttamaan remontin vuoksi nyt tämän kuukauden ajaksi työpistettäni pidemmän työmatkan päähän, koska ilmastointi nykyisellä työpisteelläni joudutaan ajoittain sulkemaan remontin vuoksi. No, tämä tietää taas lisäjärjestelyjä ja koska paikkakunnallani ei ole julkista rakennusta, jossa ei olisi sisälmaongelmaa, joudun valitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta sen "paremman". Onneksi työsuojeluvaltuutettu avusti tässä valinnassa ilmoittamalla, kumpi on vähemmän ongelmainen. Tämä muutto ja työpisteen vaihdot taas tietää lisästressiä, kestänkö olla töissä ko. paikassa, vai saanko taas oireita huonosta sisäilmasta. Olo oli hetken aikaa yhtä tukala kuin tällä auringonkukkarivistöllä, joka sinnittelee kuivassa, halkeilevassa maassa sitkeästi päivästä toiseen.

Työmatkani myös pitenee. Olin ajatellu kulkea polkupyörällä nyt kesällä töihin aurinkoisina päivinä. No, en nyt viitsi sitten enää yli 10 km päähän ajella. Onneksi tämä järjestely tulee nyt sitten ensi viikosta lähtien voimaan ja kolmen viikon ajan olen sitten muualla kuin normaalilla työpisteelläni. Saa peukuttaa, ettei terveyteni kärsi muutoksesta. Talonmiehet on jo tilattu maanantaille heti aamuun siirtämään niskatuellisen työtuolini väliaikaiselle työpisteelleni, sitä ilman en suostunut siirtymään, koska niskani vaatii tukea pitkän työpäivän ajaksi. Itse ajelen sitten muun työssä tarpeellisen tavaran kanssa perässä välaikaiseen yksikkööni.

Lisäksi sain heti eilen kuunnella remontoivan firman pomolta nurinaa, kun joutuu minun takiani hankkimaan vetoketjullisia oven muovisulkuja lisää, kun hänellä on vain yksi varattuna. Urakka kusee varmaan parin ylimääräisen ovisuojan vuoksi? Hyvää mainosta firmalle natista asiakkaan kuullen. Olen kuitenkin osana organisaatiota ja työmaata, jolla minä työskentelen, tehdään remonttia. Lisäksi jo nyt näyttää, että firman teippaukset eivät ole kovin pitäviä ja pelkään pahoin, että pölyä pääsee työpisteillemme huonon suojauksien vuoksi. Rakennuksessa siis vaihdetaan sisäkattolevyjä. Kovin aggressiivisesti firman pomo minua ollut ajamassa pois työpisteeltäni ja en voi mitään ajatukselleni näin remontin alkusuojaustöitä seurattuani, että mitenköhän hyvin ja sääntöjen mukaan remonttityö meinataan tehdä, kun mahdolliset "todistajat" halutaan paikalta pois hinnalla millä hyvänsä. No, kun remontti on ohi, näkee, mikä on lopputulos. Onneksi minulla on työhuoneellani ilmanpuhdistin. Muuten todennäköisesti tukehtuisin remontin jäljiltä odottavaan pölymäärään.

Mutta en anna moisen pilata fiilistäni vapaa-ajalla. Aamuisin on ihana hipsiä pikaisesti käymään kasvihuoneella ennen töihin lähtöä. Saappaat jalkaan ja läpi kostean nurmikon. Ja kyllä, saamme kohta tämän kesän ensimmäisen omalla kasvihuoneella kasvaneen kurkun herkuteltavaksi ja sen jälkeen monta lisää. Kirsikkatomaatissa on myös jo pientä punerrusta tomaattitertuissa. Ehkä ensi postauksella laitan pari kuvaa tämän kesän kasvusta. Yksi elämän ihmeellisiä mysteerejä on tämä kesäpäivänseisaus. Ihmettelin  pari kesää sitten anopilleni, kun hellepäivien jälkeisinä aamuina on nurmikko kuitenkin kosteana. Hän hyrähti nauramaan ja totesi, että ei alkukesästä, vaan vasta kesäpäivänseisauksen jälkeen. Enpä ollut moista vaikutusta tiennyt, mutta siltä se kyllä vaikuttaa omien havaintojenikin perusteella. Kaikkea sitä oppii, kun ikää tulee.