sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Joulu 2017


Tänä vuonna oli vaikea päästä joulufiilikseen, mutta onnistuin lopulta aatonaattona löytämään tunnelman ja sitä jatkuikin yli koko joulun ajan. Edes pienet viivästykset jouluaaton suunnitelmissa eivät saaneet minua hermostumaan, ja lopulta ehdimmekin kaiken mitä pitikin.

 
 

Tänä vuonna sain kaksi ihanaa jouluista kukkakoria ja lisäksi vielä monta amaryllistä ja pensaan keskelle pudonneen tontun. Kukkia on ollut riittämiin ja olen nauttinut niiden runsaudesta. Vielä on kolme amaryllistä nupullaan ja osassa on vielä uusi nuppu juurella odottamassa kukintaa. Alimmassa kuvassa oleva kori on mieheltäni. Pöllö on todella suloinen ja pääsee sitten tulevina jouluinakin varmaan aina jonkin kukan juurelle koristukseksi.

 
 

Joulukuusen mieheni kävi valitsemassa isäni metsämökiltä ja kaunis löytyikin. Alkuun ajattelin, että onkohan liian pieni, mutta lopulta totesin, että juuri sopiva meidän olohuoneeseemme, kaunis, ilmava, tukevaoksainen ja tasainen. Kauneimpia kuusia, mitä meillä jouluna on ikinä ollut. Piparitalo sai tänä vuonna pantterin tassunjäljet katolleen ja monivärisen jouluvalot katon reunustaa koristamaan. Katonharjalla nukkuu rivi nalleja ja kaksi nallea on ovensuussa toivottamassa tervetulleekksi. Lyhty ei ole meillä, vaan annoin sen siskolleni marraskuun lopulla nimipäivälahjaksi. Lyhty pääsi siskoni perheen lähettämiin joulukortteihin somistukseksi.

 

Tänäkin vuonna tonttu havuseppeleineen pääsi tuulikaapin seinustalle toivottamaan jouluvieraat tervetulleeksi. Tontun olen aikanaan lapsena saanut Alli-mummulta eli isäniäidiltä. Siskontyttöni askartelivat ennen joulua silkkipaperista lumihiutaleita ja nuorempi vaati, että niiden pitää päästä ikkunaan. Joten pääsiväthän ne ja ovat nyt eteisen väliovessa. Sain syksyllä perinnöksi Kepa-mummulasta suuren lasikulhon ja siihen jälkiruoka-astiat samaa sarjaa. Monasti tuo malja oli mummulassa käytössä jäätelön tarjoiluun, ja se muistuttaa minua vahvasti ihanista juhlista, joita monta ehdimme elämämme aikana mummulassa viettämään. Äitini teki perinteisesti jouluksi aina karpalokiisseliä ja niinpä minäkin teen usein jouluksi samaista kiisseliä. Tänä vuonna yhdistin mummuni ja äitini ja tarjoilin kiisselin lasikulhosta. Äiti ja tytär samassa maljassa, kuin viettämässä joulua kanssamme edelleen.

 

Sain paljon ihania joululahjoja tänäkin vuonna. Tämä on yksi niistä. Mafkan tuikkulyhty, jota tosin alkuun käytin yhden kukan vaasina, kun valkoiset amaryllikset alkoivat olla kukkineita, niin leikkasin viimeisen kukan ja laitoin sen yksinään veteen kellumaan. Kaunis on tuo lasinen alusta. Tulee mieleen jäälyhdyt, joita usein jouluksi ollemme  jäädyttäneet, jos vaan sää on sallinut. Tänä vuonna saimme valkean joulun, mutta pakkasasteet eivät riittäneet jäälyhtyjen jäädyttämiseen. Parasta joulussa on kuitenkin edelleen tuoksut, tunnelma, ystävien luona vierailut, lahjojen ja joulukukkien antaminen ja saaminen, jouluruoka ja -herkut sekä tietenkin sukulaisten kokoontuminen yhteen. Unohtamatta lasten riemua. Mieheni pääsi tänä vuonna joulupukiksi, koska oli vapaalla joulun ajan.

Tänään tulee täyteen 20 vuotta mieheni tapaamisesta ja parisuhteen alusta. Tulee mietittyä, että kyllä aikaa liitää. Ja emme juhli, vaikka haluaisimme, koska mieheni on työvuorossa. Ystäväperheen äiti minulle tuossa taannoin totesi, että odotahan kun ikää tulee lisää, niin vuodet vierii vielä nopeammin! Tämä vuosi on mennyt nopeaan, johtuen varmaankin siitä, että on ollut poikkeusellinen vuosi minulle rannemurtumineen ja vaikeine sisäilmaoireiluineen töihin liittyen. Aika kuluu nopeammin, kun on jotain uutta ja erilaista, vaikkakin terveydellisiin ongelmiinkin liittyvää. Perusarki kuluu hitaammin, mutta sanoisin kyllä, että olisin voinut  ihan mielellään viettää sitä tylsää perusarkea mieluummin. Mutta elämä menee omia reittejään, ei siten, kun aina toivoisi, mutta olen tänäkin vuonna paljon kehittynyt ihmisenä, niin kärsivällisyyteen kuin itsetuntemiseen liittyen. Ja todennut, että elämä kantaa edelleen ja asiat ovat järjestyneet, vaikka välillä epätoivo on väliin meinannut iskeä.

Olen myös päässyt ihmettelemään tänäkin vuonna ihmisten erikoista käytöstä surun tai paineen alla, kuinka se ajaa sen häijyimmän ja itsekkäimmän puolen esille, seurauksena on toisten ihmisten loukkaaminen sekä myrkyn levittäminen muihinkin läheisiin, sotkien ulkopuolisetkin asioihin, jotka eivät heille edes kuuluisi. Ihmisten sokeus on myös kummallista. Itse en sulkisi ketään ystävää/tuttavaa elämästäni pois vain yhden ihmisen näkökulman kuulemisen jälkeen, ennen kuin olisin kuullut toisenkin osapuolen version asioista ja tapahtumista. Mutta näköjään löytyy näitäkin, jotka kokevat sen helpommaksi poluksi. Onnekseni ymmärrän jo, että se ei ole minun ongelmani, vaan ongelma on siellä toisella taholla asenteissa. Jos toisesta ihmisestä, jonka on tuntenut syntymästään saakka, haluaa uskoa pahaa, on se jokaisen oma valinta.

Toivon tulevasta vuodesta rauhallisempaa, terveellisempää ja ihan sitä tylsää perusarkea olisi suotuisaa viettää. Toivotan myös kaikille lukijoilleni oikein onnellista, terveempää ja lämminhenkistä uutta vuotta 2018! Muistakaa huolehtia läheisistänne!

lauantai 16. joulukuuta 2017

Lomakuvia


Yli kuukausi on taas vierähtänyt tänne kirjottelustani. Olimme miehen kanssa kaksistaan 15-vuotias hääpäiväreissulla marras-joulukuun vaihteessa Fuerteventuralla, joka on siis Kanarian saarista se luonnonvaraisin. Tällä kertaa matkasimme saaren pohjoispäähän Corralejon kaupunkiin. Olimme siellä aikanaan myöhäisellä häämatkallamme ja halusimme nyt nähdä, kuinka kaupunki oli muuttunut. Ja olihan se muuttunut, mutta 10 km dyynialue onneksi suojeltuna alueena on edelleen se sama rauhan tyyssija. Rauhan löysin myös kuvassa olevan Fuerteventuran Äiti Maan sylissä. Siellä kävin aina voimia keräämässä ohi kävellessämme.



Saari on uskamattoman kaunis karuudestaan huolimatta. Sisämaa on todella kuivan ja karun näköinen tulivuorineen, kun taas dyynialue on vastakohtana vaaleaa hiekkaa ja turkoosinsinistä merta. Molemmista maisemista nautin. Aikanaan saunaremonttia tehdessämme valitsin värit Fuen mukaan. Tummanharmaata lattialaattaa, seinillä valkoista kuin muureissa ja taloissa ja koristeseinään tuli turkoosin ja sinisen eri sävyjä.

 
 
 

Näitä aitakoristeita/aidan yläosia myös joka reissulla olen ihaillut. Mieheni muistuttaa, joka kerta, etteivät sovellu Suomen olosihteisiin, mutta haaveilen aina, että voi kun saisi omaan pihaan jotain noin kaunista ja käytännöllistä. On näkö- ja tuulensuoja sekä rajaa aluetta, ja kuitenkin ilo silmälle verrattuna näihin suomalaisiin aitoihin.

 
 
 

Hotellialueella on oma puutarha ja kävinkin tutkimassa jokuseen kertaankin näitä kasveja. Granaattiomenaa ihmeteltiin miehen kanssa, että mikä hedelmä on kyseessä. Suomeen palattuamme selvisi kaupassa käydessämme, mikä kasvi kyseessä, koska täälläkin noita myynnissä satokauden ollessa lämpimässä meneillään. Pääsin myös banaanin kukkaa tutkimaan ja tuo alimmassa kuvassa oleva kukkavanan varsi on todella kaunis. Ylimmän kuvan lintuhäkin olisin voinut ottaa mukaan omaa puutarhaa kaunistamaan. Ihaistuin siihen välittömästi. Nuo kotkankynnet, joiden varassa on pystyssä sekä tuo idea, että häkki on rikki ja sieltä on päässeet kyyhkyt vapauteen. Usein lisänä tuolla istuskeli ihka eläviä puluja.


Viimeisenä iltanamme siellä pääsimme nauttimaan superkuun valosta. Oli kyllä todella suuri ja todellakin valaisi koko tienoon. Upea!


Ja kuten aina, tälläkin reissulla keräsimme simpukankuoria. Ne ovat mielestäni aina yhtä kauniita. Reissu oli onnistunut ja lepäsimme sekä nautimme lämmöstä ja valoisuudesta. Mukava oli kuitenkin palata Suomeen itsenäisyyspäivää viettämään. Ja viikon päästä se onkin sitten jo joulu!