Leivontaviikko

Nyt se on tapahtunut ja miehenikin on päässyt 40 vuoden ikään. Nämä kauniit ruusut ostin hänelle merkkipäivän kunniaksi. Hän vietti ilmeisesti kuitenkin mukavan juhlaviikonlopun, vaikka alun alkaen ilmoitti, ettei juhli ollenkaan synttäreitään. Lomareissu on hänen juhlansa. Loppujen lopuksi sain kuitenkin sunnuntai-iltana kiitoksen ja halauksen miehen todeten olevansa väsynyt, mutta onnellinen. Yksi tuttuni kysyikin nauraen, että jos teillä nyt ei juhlittu, niin mitä se sitten oikein onkaan, kun teillä juhlat järjestetään?! Itse juhlapäivänä eli perjantaina poikkesimme ystäväpariskunnan kanssa yhdessä synttäriaterialla ulkoruokinnassa, lauantaina mieheni kävi pelaamassa päivällä golfia ja illalla pelasivat lähisuvun miesten kanssa pokeria ja saunoivat. Itse vietin illan evakossa isäni luona isosiskoni ollessa myös tällä suunnassa kyläilemässä. Mieheni kuitenkin halusi muullekin suvulle tarjota kakkua juhlan kunniaksi ja sunnuntaina oli sitten perinteiset kakkukahvit meillä. Synttäriaattona leivoin työpäivän jälkeen mieheni harjoittelupaikkaan yhden kakkupohjan, kotiin kaksi sekä töihin tein muffinsseja äitiyslomalla olevan työkaverin tullessa visiteeraamaan meitä töihin 1,5 kk ikäisen tyttönsä kanssa. Omat leipomiset jätin sitten lauantaiaamuun mieheni lähtiessä viheriölle veljensä ja kaverinsa kanssa pelaamaan.

Mieheni haluaa aina perinteisesti kinuskikakun ja tänä vuonna tein sen gluteenittomana. Parhaiten toimii äidiltäni perimä kakkupohjan ohje.

Sienikakku

6 munaa

4 dl sokeria

10 rkl kylmää vettä

6 dl gluteenittomia jauhoja

2 tl leivinjauhetta

Munat ja sokeri vaahdotetaan hyvin, vaahdon valmistuttua sekoitetaan siihen kylmä vesi lirutellen, sitten jauhot ja leivinjauhe. Paistetaan 200 asteisessa uunissa n. 30-45 astetta. Itse käytin raakaruokosokeria vain 3 dl ja hyvä tuli. Päällisen kinuski on tehty laktoosittomasta kuohukermasta ja fariinisokerista, 2 dl molempia keitelttynä kinuskiksi ja reunoilla kermavaahtoa. Joten minä en tätä kakkua syönyt, vaan tein oman. 

Ja kuten näkyy, aina ei voi onnistua. Tämä pieni, mutta korkea suklaakakkupohjani paistui 25 min, oli uunista 15 minuuttia pois, teki kraaterimontun keskelle raa'aksi jääneenä, ja meni takaisin uuniin 20 minuutiksi. Ihme ja kumma, keskus kuitenkin nousi toisella paistokierroksella. Sen verran kiire tuli kuitenkin koristelun kanssa, että lopputulos oli jotain kokoon kyhättyä. Piti tehdä vain raidat sivuun kreemillä ja ranskanpastilleilla, mutta päällimmäinen kakkupohja päätti luistella väissä olevan hillon avustuksella, joten jouduin piilottamaan välitkin. Onneksi maku oli kuitenkin hyvä.

Nämä kuppikakut onnistuivat kerrassaan mainiosti. Alunperin minun piti tehdä työkavereille kakku, mutta koska yllätyksenä mieheni harjoittelupaikkaankin täytyi tehdä myös kakkupohja, niin irtopohjavuokani loppuivat ja päädyin pahvisiin vuokiin, joka muuten oli nappivalinta. Joten onni onnettomuudessa. Makuina porkkana, saksanpähkinä sekä mausteina kardemumma ja neilikka.

Porkkanaiset ja pähkinäiset kuppikakkuset

 100 g margariinia

1,5 dl sokeria

0,5 dl siirappia

4 dl jauhoja

2 tl leivinjauhetta

2-3 dl maustamatonsa vichyä

2,5 dl porkkanaraastetta

2 dl saksanpähkinän pieniä palasia

kardemummaa ja neilikkaa oman maun mukaan

ripaus suolaa

Vaahdota margariini, sokeri ja siirappi. Lisää muut ainekset vuorotellen vichyn kanssa. Loppuun jätä vielä vähän jauhoja, joita lisäät viimeiseksi. Tee taikina sen verran löysää, että saat lusikalla nosteltua (kun toimit nopeasti) ja taikina muotoutuu tasaiseksi vuokien pinnalle, eikä jää epätasaiselle kasalle. (Jos taikina vaikuttaa paksulta, niin lisää vielä vichyä ennen vuokiin siirtämistä.) Paisto 200 astetta ja 20-25 minuuttia.

  

Päälle pursotin vielä pikakreemin, eli margariinista ja tomusokerista vaahdotettu ylimakea herkku saksanpähkinäpaloilla koristeltuna. Näihin sopi oikein hyvin, koska itse kuppikakut eivät olleet niin makeita porkkana- ja pähkinälisineen.

Ja koska tänään oli Roosa nauha -päivä ja huomenna on nimipäiväni, leivoin eilen töiden jälkeen työkamuille herkkuja töihin. Tämä on tehty aiemmin blogistani löytyvään itselleni sopivaan kakkupohjaan. Päällä sokerikuorrutus tomusokerista ja vedestä koristeltuna minivaahtokarkeilla ja kuivatuilla laventelinkukilla. Väliin laitoin hapanta valelakkahilloa happamuutta antamaan vastapainoksi sokeriselle päälliselle. Hieman jäi kuivaksi pohja tällä kertaa, joten tämä oli jotain täytekakun ja kuivakakun välistä.

Lähes koko tämän viikon olen taas ahertanut töissä yksin ja se on kuitenkin kohtuu hyvin sujunut. Keskiviikkona tosin oli niin kiire päivä, että viimeinen puoli tuntia mentiin allitajuisesti kirjoittaen. Voin suoraan myöntää, että päässä ei enää liikkunut mitään, kädet kyllä toimivat, mutta ei ainakaan vielä ole valituksia tullut, joten eiköhän tekstit kunnossa ole olleet kirjoittajan zombiudestani huolimatta. Eilinen ja tämä päivä olivat kohtuu rauhallisia ja tasasin työtuntena lähtemällä jo hieman aiemmin, jotta ei kertyisi ylitöitä ja ensi viikolla on mahdollisuus hieman lisää tasata, vaikka työparini ei töihin tulisikaan. Ja nyt minulla on voimavara, jolla jaksan, nimittäin ensi viikon jälkeen alkava LOMA!

Nämä sukat ovat syntyneet vastapainoksi työlle ja iltaisin ovat puikot liikkuneet nopsaan. Juuri luin jutun, jossa mainittiin, että neulominen kasvattaa aivoja. Ihmetyttää tosin, miksi minun pääni on edelleen niin kovin pieni, suorastaan lasten kokoa? Ala-asteikäisestä olen tehnyt käsitöitä, ja kudin kädessä vähän väliä ollut, joten aivoni pitäisivät jo tämän teorian mukaan pursuilla korvistakin jo ulos. Kyse on varmaan sittenkin niiden harmaiden aivosolujen kasvusta, mutta olikos se niin, että ne eivät uusiudu? Joka tapauksessa, oli miten oli, niin hyvää tämä kutominen ainakin minun aivoilleni tekee ja on rentouttavaa vastapainoa työlle. Bonuksena myös ranteissa liikkuvuutta ylläpitää sekä vahvistaa ranteiden lihaksia. Nyt on jo uusi työ puikoilla, tällä kertaa ihanasta ekologisesta värjäämättömästä puuvillalangasta jonkinlainen kesäinen neulepaita syntyy. Saa nähdä, ehdinkö saamaan aurinkolomalle mukaan.

Syksy on nyt todella saapunut ja auto täytyy jo lämmittää aamuisin ennen työhön lähtemistä. Nyt minulla on töissäkin käytössä lämpötolppa, joten kovilla pakkasilla ei tarvitse enää jännittää, kuinka kohmeessa auto on, vaan pääsee lämpimässä ajelemaan kotiinkin päin. Saa nähdä, koska ensilumi sataa. Sitä odotellessa.

Syksy saapui terassille

Lopultakin ehdin puutarhaan uurastamaan. Tai no, ehkä enemmän etuterassille. Ja jos saan valita, niin kyllä se on kanerva, ei calluna. Syksy muutenkin saapuu terävine ja kirpakoine pakkasaamuinen, niin pitää olla jotain pehmeää, ei enempää piikkejä ulkosalle. Callunat ovat kuin piikkejä, kanervat taas pehmeitä pallukoita hyistä syysilmaa pehmentäen. Monena vuonna olen haaveillut myös koristekaalista ja tänä vuonna kun pääsin itse ostoksille, ostin yhden kappaleen ja sijoitin sen suojaan kanervien keskelle etuoven vanhaan pataan, jota käytämme kukkaistutuksille kesät ja talvet. Sekin on anoppilan peruja.

 

Ja kyllä, löysin myös yhden valkoisen kanervan, ja pakkohan se oli ostaa koska erottuu niin kauniisti etuterassin tummaa seinää vasten. Hauskinta on nyt se, että olen huomaamattani luonut taideteoksen etuterassille. Kuin kehystetty syksyinen taulu. Nyt odotan jo innolla talven lumisia maisemia ja uusia tauluja kotioven vierustalle.

Mieheni teki lähes koko viikonlopun opintotehtäviä, mutta ehti sen verran avuksi, että teki lopultakin muutoksen vanhaan vintiltä löytyneeseen hedelmälaatikkoon rakentaen välipohjan. Lopuksi vielä muovitimme istutuslaatikon ja ihan lähipäivinä pääsee talvivalkosipuli sinne kasvamaan. Ehkä ensi kesänä saamme lopultakin itse kasvatettua, kunnolla kasvanutta valkosipulia. Meillä on ollut ongelmana löytää valkosipulille rauhaisee kasvupaikkaa, koska kasvimaamme on sen verran suuri, että se käännetään syksyllä ja keväällä traktorivoimin. Istutuslaatikon syvempään päähän pääsee ensi kesänä sitten varmaankin paprika tai jokin muu satoa tuottava kasvi kasvamaan.

Itse alan olla aikalailla kyllästynyt jo tältä kesältä puutarhatöihin. Yhtenä suurena syynä jalkani viikkoja kestänyt tulehdus, joka aiheutti sen, että kaikki puutarhatyöt kasaantuivat. Sain kuitenkin viime viikonloppuna aikaiseksi lisätä runkosuojat pensaisiin ja puihin, leikata iiriksen lehdet alas sekä sahattua poikki koristekirsikan, joka viime talven pakkasilla otti itseensä ja kuoli. Samalla kaivoin ylös puun juurelta narsissin sipulit. Samalla nousi puu juurineen päivineen, joten miestäni en tällä kertaa tarvinnutkaan avuksi. Narsissit ovat isot, kauniin valkoiset, kerrottukukkaiset, vaaleanoranssilla keskustalla ja en uskaltanut ottaa riskiä, että menetän kukat, joten istutin niitä nyt neljään eri kukkapenkkiin. Ehkä hätävarjelun liioittelua, mutta toivon todella, että edes jossakin kohtaa viihtyisivät.

Anoppi on ahkerana käynyt haravoimassa ja se asia alkaa olla kunnossa, koska naapurin koivikko on jo lehtensä pudottanut. Mieheni siivosi myös suhkulähteeni autotallille ja vei iso kukkaruukut myös suojaan. Vielä vadelmarivistö kaipaa aitaansa, päivänvarjo pääsyä suojaan sekä polyrottinkinen keinumme pääsyä kasvihuoneen suojaan. Säilyisi kyllä pihallakin, mutta pysyypä puhtaampana katon alla, vaikka hieman vuotavankin, kunhan pressuttaa. Minua odottaa myös hieman perennojen alasleikkausta, mutta suurimman osan varsista jätän talventörröttäjiksi. Keräävät mukavan lumisen suojakerroksen perennapenkkeihin talven aikana. Ja ovat lisäksi kauniita kimmeltäessään aurinkoisena pakkaspäivänä hileisenä valkoisuuden keskellä.

Ja kyllä, odotan jo lunta ja talvea. Ensi viikonloppu on touhua täynnä, mutta ei tällä kertaa puutarhassa. Mieheni täyttää pyöreitä vuosia ja on järjestänyt ohjelmaa itselleen, koska perinteisesti ei tykkää synttäreitään juhlia. Itse varmaankin alkuillaksi pakenen jonnekin muualle äijäiltaa. Joten tämä tietää sitä, että pitäisi viikolla työpäivän jälkeen ehtiä puutarhassa uurastamaan. Torstaista täytyy leipoa miehelle syntymäpäiväkakku ja samalla ajattelin leipoa työkamuille jotain pitkästä aikaa. Ja perjantaina pitää kuulemma ulkoruokintaan mies viedä. Joten hieman juhlaa tiedossa arjen keskelle. Mukavaa vaihtelua. (Kunhan ensin selviän arkisesta alkuviikosta.)