Joulu 2022

Tämän jouluaattoaamun maisema - saatiin valkea joulu! 

Mieheni teki eilen perinteisen karpalokiisselin, jota äitini teki jouluksi. Nyt se tarjoillaan mummulta perimästäni lasikulhosta. Mieheni joulupuuroa juuri keittelee ja saan nauttia puuron äiti ja mummu ajatuksissani mukana.

Valohimmeli sai taas perinteisen karkkikeppikoristuksen jouluksi.

Tänä vuonna piparirakennelma muotoutui joulukuuseksi ja tuli kyllä upea. Kelpaa katsella. Mieheni keksi laittaa siihen vielä valot, joten on myös upea tunnelmanluoja.

Eilen söimme perinteisesti kotona kaksistaan jouluaterian. Tänä vuonna oli punainen kynttilätunnelma joulupöydässä.

Tänään syön yksin jouluaterian, kiitos jostakin taas minulle rantautuneen lenssun. Onneksi tauti ei vaikuta kovin rajulta, alun alilämpöisyyden jälkeen lähinnä päänsärkyä ja poskiontelotukkoisuutta kera lievän silmätulehduksen, 4. tautipäivä jo menossa ja hieman tuntuu jo helpottavan. Mieheni on oireeton, joten hän menee sukunsa kanssa ruokailemaan. Illan vietämme sitten kaksin aiemmista perinteistä poiketen. Huomenna miehelläni onkin sitten työvuoro. Jos olen huomenna paremmassa kunnossa, ajelen isälle jouluaterialle. Jos olotila ei salli, vietän sitten ensimmäistä kertaa joulua yksin. Kokemus sekin.

Tämän vuoden joulukukat. Kyllä taas on kauniita.

Nyt odotan, että aurinko alkaa paistamaan ja pääsemme joulupuurolle.

Hyvää joulua itse kullekin, miten sitten vietättekin!

Kiirettä pukkaa

Siinä ne nyt on, tämän vuoden mun piparit. On vaaleita pipareita ja lakupipareita. Nam!

Nyt on ollut sen verran hoppu, että jalat huutaa hoosiannaa, kun olen ollut jalkojen päällä liikaa, ja olkapäät huutaa jotain muuta lumikolailuhommista. Niitä olen tehnyt nyt 5 päivän sisään 4 kertaa.

Töissä pukkaa jos mitäkin Teams-infoa ja koulutusta, ja lisää tulee kuin sieniä sateella lyhyelläkin varotusajalla. Kohta joutuu jo miettimään, missä välissä sen varsinaisen työnsä ehtii tekemään?

Mutta ei haittaa, vapaa-ajalla on niin paljon kaikkea muuta mietittävää, ja kauniita, lumisia maisemia ihailtavaksi, varsinkin auringon esiin kömpiessä, että pääkoppa ehtii aina tasapainottumaan enkä ole pahemmin stressannut. Onneksi joulu ja vapaat lähestyvät jo vallan hurjaa vauhtia. Lomaa minulla ei tämä vuonna ole joulun ympärillä, säästin sitä kevääseen, mutta työviikot tulevat joulun jälkeen olemaan nelipäiväisiä johtuen myös loppiaisesta.

Itsenäisyyspäivän iloja

 

Siinä ne ovat, aprikoosisydämet. Schärin valmistaikinasta. Kikka kolmosena totesimme seuraavaan leivontakertaan, että ei kannata käsitellä valmiina taikinalevynä, vaan puristella pintakuivaksi mennyt levy takaisin taikinaköntiksi ja kaulita uudelleen. Valmislevynä halkeilee, uudelleen puristettuna ei enää halkeillut.

Asuinalueellamme on pihajoulukalenteri tänäkin vuonna lähtenyt hienosti pyörimään. Itsenäisyyspäivänä on kaikkien vuoro, tehtävänä laittaa kaksi kynttilää palamaan tienvierustalle ohikulkijoiden ihasteltavaksi. Tänä vuonna unohdin laittaa lyhtytuet puutarhaan paikalleen ennen pakkasia. Niinpä mieheni viritti ne puutarhan aitaan tienvierustalle. Kauniit ovat lyhdyt tuossakin. Ja jos joku nuo vanhat, jo vähän ruostuneet lyhdyt varastaa, niin tarpeeseen menee. Mutta toivotaan, että saavat olla rauhassa.

Kiersimme asuinalueemme pikkulenkin hissukseen kävellen eli tupla-aika kului lenkkiin, ja totesimme kotiin päin palatessamme, että oma tiemme oli parhaiten valaistu roiuhuin ja lyhdyin. Joten turha oli lähteä merta edemmäs kalaan. Tulipahan raitista ilmaa alkavan poskiontelotulehduksen vastapainoksi.

Pikkupakkaset jatkuvat

 

Itsenäisyyspäivää ei nyt tänä vuonna vietetä niin perinteisesti meillä, kun nyt emme voineet kutsua isääni ja anoppiani meille syömään. Itse olen flunssassa edelleen, itse asiassa kylläkin jo jälkitautivaiheessa eli poskiontelotulehdusta pukkaa ja silmien sidekalvotulehdus on ollut jo pari päivää. Koronan kotitesti edelleen oli tänään negatiivinen, joten sitä tämä ei ole. Isäni on myös koronalle altistunut ja tänään viimeinen varopäivä hänellä ja oireita ei onneksi ole tullut.

Mutta sää on mitä hienoin. Hanget kimaltaa ja terassilaseissa kukkii jääkukat. ❄️

Päivä menee sisällä askarrellen joulukortteja lisää ja aamulla otin pakkasesta gluteenittoman ja vegaanisen torttutaikinan sulamaan ja aion tänään pikaleipoa aprikoosimarmeladitäytteisiä sydämiä. Muuten vietetään sitten lepopäivää, syödään hyvin kynttilän valossa, kahvitellaan kera seljankukkamehukakun sekä aprikoosisydänten ja köllötellään sohvalla mieheni kanssa. Kävin jo aamusella naapurin oven takana tonttuilemassa.

Lenssua ja leivontaa

Kotoiluksi on mennyt viime päivät, kiitos taas jonkin räkätaudin. Perjantaina alkoi ja on jatkunut lievänä nenän tukkoisuutena ja keuhkoputkien limaisuutena. Mieheni aivasteli alkuviikosta ja oli vähän väsyneempi, joten hän taas sairasti flunssan tietämättään, minä sitten kyllä tiedän sairastavani, onneksi lievää tuntuu minullakin olevan minun tautiasteikollani. Tänään oirejoukkoon ilmestyi silmiin sidekalvotulehdus, johon onneksi on kotona valmiina lääkkeet, koska konjunktiviitteja on minulla niin usein flunssasena ja lisäksi siitepölyaikana. Joten podetaan tauti pois antibioottitippojen kera.

Tässä viime aikojen puuhia. Vähitellen valmistuu joulukortit. Tänäkin vuonna teen ne itse.

Eilen iski leipomishalu ja tein kokeiluversiona kuivakakun, luontaisesti gluteeniton, maidoton ja kananmunaton. Erikoisen hyvää -sivuston sitruunakakun ohjeen pohjalta leivoin korvaten sitruunamehun seljankukkamehulla ja osan sokerista kookossokerilla. Ja piti jättää ihan kuivakakun näköiseksi, mutta osa kakun pinnasta oli tarttunut vuuan pohjaan, joten ulkonäköä korjailin nyt sitten sokerikuorrutuksella. Tänään miehen kanssa maistellaan. Eiköhän tuosta riitä sitten vielä itsenäisyyspäivällekin.

Mieheni lähti kävelylenkille ja minä taidan istahtaa taas joulukorttiaskartelun pariin ja laittaa jouluradion soimaan. Aamusta siivottiin asunto, ruoka on lämmitystä vailla valmista tälle päivää, joten loppusunnuntai voidaan ottaa rennosti.

Jouluttaa

Tänään on ollut lepopäivä yksin kotona. Aloitin päivän niskan/yläselän jumpalla, jonka toteutan käsipainojen ja kahvakuulan avulla. Kummasti auttoi taas niskan kireyteen. Lisäksi olen tehnyt kotitöitä, käynyt sukkalaatikoitani läpi, ommellut isälle verhokapan ja puuhannut kaikenlaista, mihin normaalisti ei ole aikaa, kuten joulusisustusta. ❤️

Nämä verhot ja koristetyynynpäälliset ovat olleet jo monta vuotta käytössä, mutta kun tykkää, niin miksi vaihtaa?

Kohta laitan nakkisopan mikroon lämpiämän, huilin hetken ja lähden isän luona kävellen käymään.

Huomenna onkin taas työpäivä, joka sisältää ajelulenkin työkoneen päivitykseen. Taitaa tulla kiire päivä. Onneksi nyt on akkuja ladattu.

Hyviä uutisia

Kävin eilen silmälääkärillä kontrollissa ja kroonisen uveiitin tilanne on parempaan päin. Suunnitelmana oli vaihtaa kortisonitabletit ns. reumalääkitykseen. Näitä lääkityksiä kokeiltiin syksyn aikana kaksi, ja kummastakin tuli niin rajut haitat, ettei niitä voinut jatkaa. Stressasin jo etukäteen, mikä lääke kokeillaan seuraavaksi, mitä haittoja mahdollisesti tällä kertaa tulee ja meneekö joulunalusaika persiilleen viikkokausia sohvalla maaten kipeänä. Mutta nyt kun tulehdus on pysähtynyt, ja jopa hieman tulehduskröhnät silmässä pienentyneet, päätyi oma uveologini siihen, että jatkamme kortisonilla, koska reumalääkkeet eivät sovi ja kortisonilla tulehdus pysyy kurissa. Joten ei kutinaa, ripulia, vatsakipuja eikä närästystä tiedossa ainakaan lääkekokeilujen vuoksi. Nyt ne on hetkeksi historiaa.

Uveologini väläytti myös mahdollisuutta, että joskus tulehdukset pysähtyvät itsellään eivätkä tarvitse enää lääkitystä kurissa pitämiseen. Tosin mahdollisuus on pieni, mutta mahdollista on kuitenkin ajan kanssa kokeilla lääkityksen laskua ja lopetustakin.

Ja joo, tiedän kyllä kortisonin haitat, mutta seuraavat kokeilulääkkeet olisivat laskeneet immuniteettia vielä rajummin ja omat haittansa niissäkin olisi ollut. Positiivista olotilani suhteen silmälääkärin mukaan on myös se, että elimistöni alkaa tottua kortisoniin ja sen aiheuttamat haitat nyt pienenevät, eli painonnousuni on nyt tasaantunut ja pysähtynyt ja jopa alkanut hieman laskemaan, eli turvotus on hieman vähentynyt, sekä kasvojen villuskarvan kasvu ei ole niin hurjan nopeaa. Pitkässä juoksussa on sitten suurempia haittoja tulossa, mutta se on sen ajan murhe.

Tänään alkoi työt taas parin viikon vapaiden jälkeen, mutta hyvillä mielin. Kroppa tosin ei tykkää sään kylmenemisestä pakkaskeleille, tämä on jokasyksyinen parin päivän kärsimys, ja tänään oli jäykkä aamu ja joka paikkaa kropassa särki. Särkylääke onneksi helpottaa oloa. Työpäivän jälkeen kaivoin valot laatikosta eteisen tason päälle ja sielläkin on nyt kausivalot tunnelmaa luomassa. Valoa kaipaa nyt tämän harmauden keskelle. Vaikka lunta on hieman tullut, ei vielä maiseman valaisemiseen saakka.

Postilaatikkoon tippui jo asuinalueemme pihajoulukalenterikartta, joten joulukuu on jo aivan kohta!

Valokuvatyyny

Kaksi päivää olen ompelukoneillut. En ehtinyt kuin keskeneräisiä töitä ja korjausompeluita sekä pikaisena välityönä isälle isompia tyynynliinoja ompelemaan uuteen isänpäivänä saatuun tyynyyn. Mutta onneksi odottavat uudet kankaat eivät kaapissa happane. Tosin kohta niitä kai voi kutsua vanhoiksi kankaiksi?

Olikohan vuosi vai kaksi sitten, kun sain mieheltäni joululahjaksi valokuvapyyhkeen. Kuvan olen itse ottanut Kanarian reissuillamme. Siellä rantakivikossa vilistää maaoravia. Pyyhkeenä en raaskinut käyttää, joten ompelin tästä koristetyynynpäällisen. Se pääsi makuuhuoneelle metsänreunaan.

Ompeleminen on kivaa, kunhan ei liian usein joudu sitä tekemään, eikä mies ole kotona. Hän kun ei ymmärrä termiä ompelurauha eikä musiikkimakumme ole yhtenevä. Itse käytän musiikkia rauhoittavana keinona. Ompelukone ja saumuri kun harvoin toimivat kuin unelma! Ja jos minua häiritään siinä hötäkässä, en ole minäkään unelma!

Mutta onpahan suurin osa odottavista töistä nyt valmiina. Vielä jäi vähän vaiheeseen, mutta ensi kerralla ompelen kyllä varmaankin talvitakin, johon on jo kankaat ja tarvikkeet odottamassa. Pariin mekkoon ja yksiin puuvillahousuihin kankaat myös odottavat, mutta ne eivät nyt ole niin kiireisiä.

Joulukalenteri

Tänään oli edessä tämän täyttö. Pari viikkoa joutuu vielä odottelemaan ennen kuin luukkujen tyhjäyksen voimme mieheni kanssa aloittaa.

Naapurissa leivottiin jo pipareita ja mieheni sai niitä oven taakse toimitettuna.

Kyllä kelpaa!

🧑‍🎄🍫🎄🧑‍🎄🍫🎄🧑‍🎄🍫🎄🧑‍🎄🍫🎄🧑‍🎄🍫🎄🧑‍🎄🍫

Joulua odotellessa

Hiljaista on ollut blogin osalta, mutta jospa taas yrittäisi tänne väliin käsitöitä, askarteluja ja muitakin kuvia lisätä sekä kuulumisia.

Tasapaksua on elämä, niin sisällön kuin painonnousunkin suhteen. Kortisoni tekee tehtävänsä ja turvotusta on kertynyt 10 kg reilun vuoden aikana. Vaatevarasto on mennyt lähes kokonaan uusiksi ja olen siirtynyt kokoon L. Etätöissä edelleen olen ja muutenkin elän edelleen aika eristettyä elämää. Onneksi olen luonteeltani sellainen, että löydän iloa pienistäkin asioista ja viihdyn hyvin yksinänikin, vaikka ajoittain pääkoppaa puristaakin tämä hiljaiselo. En ole täysin eristäytynyt, käyn kyllä kampaajalla ja kosmetologilla ja ajoittain kaupoillakin maskin kera, mutta välttelen pääsääntöisesti ihmismassoja ja isoja tapahtumia lääkäreiden ohjeen mukaan. 

Nyt olemme lomalla. Piti olla Kanarian lämmössä 2 viikkoa 20-vuotis häämatkalla, mutta silmäni lääkityskokeilujen ja koronamäärien nousun vuoksi siirsimme matkan keväälle. Lomasta tuli siis täysin vapaa ja suunnitelmaton. Hyvä niin. Käsitöitä, askarteluja ja aikaa käydä päivälläkin isäni ja anopinkin luona. Ja ihan vaan olla ja nauttia.

Tässä lomani ensimmäinen askartelu. Talven 2022 jättilumisadepallo. Lisävaloa kaipaa tämän harmauden ja kosteuden keskelle. Mutta onneksi se on kohta jo joulu, niin on kaikkea tekemistä siihen liittyen. Joulukortit olen päättänyt aloittaa nyt lomani aikana, eli tämä viikko aikaa. Onneksi suunnitelma ja tarvikkeet on jo valmiina.

Amaryllikset nostin sängyn alle syyskuun lopulla ja unohdin sitten kokonaan. Viime viikolla havahduin, että ne ovat vielä siellä, otin valoon, kastelin ja se on kuulkaa kaikki kolme kasvussa ja isossa punaisessa nousee jo ensimmäinen nuppu. Kukintaa odotellessa.

Joten kuten tekstistä selviää, hullu jouluihminen on jo täällä vauhdissa. Joulu on vaan minun lempijuhlani. Valoja, väriä, tuoksuja ja herkkuja. Ja saan antaa lahjoja. Se on parasta. Lahjatehdas on ollut käynnissä jo 1,5 kuukautta ja uskoisin ehtiväni loputkin, kunhan lääkekokeilut eikä muut sairastumiset sotke arkea ja vie käsien toimintakykyä.

Voimia pimeyden ja koleuden keskelle teille muillekin. Lunta odotellessa!

Aika kiitää vuosi vuodelta nopeammin

Blogitauosta on tullut luvattoman pitkä. On ollut kertakaikkiaan vaan niin kiire miehen nilkkaleikkauksen ja joulujuttujen vuoksi tai sitten olen ollut vain niin levon tarpeessa.

Tässä viimeisimmät leipomukset, Runebergin tortut, jotka tänä vuonna onnistuivat erinomaisesti, niin maultaan kuin rakenteeltaan. Joskus sitä onnistuukin. Luontaisesti gluteenittomia ja vegaanisia tietty.

Ja lunta, sitä on riittänyt. Äitin muistopuu, Marjatta, on kohta jo puoliväliin saakka hautautunut lumeen. Terassilaseissa ei ole koskaan ollut noin korkeaa kinosta laseja vasten. Toisaalta ajoittain oli jo näkyvissä seinustoilta jo liuskekiveäkin auringon hyvin lämmittäessä. Mutta ne peittyivät nopeasti parin viimeisen viikon aikana lunta tupruttaessa.

Ja näitä on tullut ronkittua, negaa tähän mennessä kaikki kotitestit. 3 flunssaa syksyllä, ne tosin ronkittiin virallisesti infektiopolilla. Ennen uutta vuotta lomaviikollani sairastin noroviruksen, silloin myös varalta nenänikin mieheni kotona ronkki. Tällä hetkellä olen taas räkälenssussa, tiistaina kotitesti nega, samoin eilen. Eikä oireet kyllä koronaan sovikaan. Nyt jo menossa jälkitautina poskiontelotulehdus ja se tuntuu menevän kotikonsteilla ohi.

Perjantaina työpäivän jälkeen vaihdoin punaiset jouluverhot pois. Kun ulkona on lumikinokset ja aurinkoa, niin kaipasin sisällekin valoa. Valkoiset lumikellokuvioiset verhot pääsivät ikkunaan. Ja kyllä, ekaa kertaa elämässäni kaipaan tässä vaiheessa vuotta jo kevään vehreyttä. Liekö syynä koronapandemia ja terveyteni ja immuniteettia laskevan lääkityksen aiheuttama pakollinen eristeneisyys kotiin ja kevään tuoma ulkoilun mahdollisuus ja lämpö, mutta kevään kaipuu on jo minulla kova. 💚

Tämän vuoden lumisadepallo sai sisäänsä jäävuoren ja tanssivat pingviinit. He ovat auringosta nyt nauttineet olohuoneen ikkunan edessä.

Tämä oli tämän joulun upein amaryllis. ❤️

Ja tätä on myös harrastettu. Maskit naamalla kulkemista. Tässä koronarokotuksien jälkeen tunnin varoaika, jonka joudun jokaisen rokotuksen jälkeen olemaan seurattavana aiemman saaneeni rokotereaktion vuoksi. Mieheni on ollut mukana seuraamassa tilaani ja samalla sai viimeksi oman rokotuksensakin.

Ja kyllä nämä lumimaisemat on olleet upeita aurinkoisina päivinä. Siskoltani aiemmin saama valohimmeli on päässyt tänäkin vuonna lisävaloksi olohuoneen sohvapöydän yläpuolelle.

Tänä vuonna ei tehtykään piparitaloa, vaan piparilinna. Kaavat piirrettiin itse ja mieheni teki linnan sisäpihalle golfgreenin itselleen.

Nämä karkkitalot menivät naapureille ja pikkuveljelleni. Toivottavasti maistuivat. Hauska oli noita väsätä. Vinkin sain Kinuskikissan instasta. Suklaatalo Wiener nougaasta ja toffeetalo Omar-karkeista.

Jäälyhtyjä tehtiin loppuvuoden paukkupakkasilla ahkeraan. Nämä ovat itsenäisyyspäivältä tienvierustalta. Pihajoulukalenteri järjestettiin tänäkin vuonna ja jokaista toivottiin laittamaan 2 kynttilää ohikulkijoita ilahduttamaan.

Ja lopultakin sain kudottua itselleni joulusukat, palmikkoiset sellaiset. Tuli kauniit ja lämpimät.

Mieheni sai lokakuussa nimipäivälahjaksi kalaneuleen, jonka toteutin kaarrokeneuleena. Lämmin ja paksu.

Itselleni sain myös ohuemman kaarrokeneuleen kudottua syksyn kuluessa. Ihanan pehmeää, kevyttä ja lämmintä alpakkalankaa 

Valohevosistani oli piuha mennyt poikki ja työhuoneen ikkuna sai uuden ikkunavalon syksylllä. Ateena aamut sai seurakseen valoympyrän.

Halloweeniksi leivoin pitkästä aikaa kummituksia. Alla muffinssia ja pikakreemiä.

Nämä siskon rakkaat karvaturrit siirtyivät vehreimmille niityille juoksentelemaan. Toinen eli iäkkääksi ja toinen sai suolitukoksen ja toinen kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin pari viikkoa sitten. Outoa on, kun nämä hömpöttäjät ovat molemmat yhtäkkiä poissa. 

Meillä muilla elämä jatkuu lumitöineen, palkkatöineen, isällä käymisineen, maski naamalla kaupoissa kulkien toiveena, että josko se korona jo helpottaisi taas vähitellen ja taas ainakin kesä selvittäisiin rennommin. Etätyöt itselläni jatkuvat tällä tietoa heinäkuun loppuun, jos ei korona sitä ennen täysin helpota.

Iän kertyessä olen huomannut, että vuodet vierähtää yhä nopeammin. Joten kyllä se toivomani kevät on jo ihan pian. Pääsee taas puutarhaan tarkkailemaan kasvun ihmettä.