Aika kiitää vuosi vuodelta nopeammin

Blogitauosta on tullut luvattoman pitkä. On ollut kertakaikkiaan vaan niin kiire miehen nilkkaleikkauksen ja joulujuttujen vuoksi tai sitten olen ollut vain niin levon tarpeessa.

Tässä viimeisimmät leipomukset, Runebergin tortut, jotka tänä vuonna onnistuivat erinomaisesti, niin maultaan kuin rakenteeltaan. Joskus sitä onnistuukin. Luontaisesti gluteenittomia ja vegaanisia tietty.

Ja lunta, sitä on riittänyt. Äitin muistopuu, Marjatta, on kohta jo puoliväliin saakka hautautunut lumeen. Terassilaseissa ei ole koskaan ollut noin korkeaa kinosta laseja vasten. Toisaalta ajoittain oli jo näkyvissä seinustoilta jo liuskekiveäkin auringon hyvin lämmittäessä. Mutta ne peittyivät nopeasti parin viimeisen viikon aikana lunta tupruttaessa.

Ja näitä on tullut ronkittua, negaa tähän mennessä kaikki kotitestit. 3 flunssaa syksyllä, ne tosin ronkittiin virallisesti infektiopolilla. Ennen uutta vuotta lomaviikollani sairastin noroviruksen, silloin myös varalta nenänikin mieheni kotona ronkki. Tällä hetkellä olen taas räkälenssussa, tiistaina kotitesti nega, samoin eilen. Eikä oireet kyllä koronaan sovikaan. Nyt jo menossa jälkitautina poskiontelotulehdus ja se tuntuu menevän kotikonsteilla ohi.

Perjantaina työpäivän jälkeen vaihdoin punaiset jouluverhot pois. Kun ulkona on lumikinokset ja aurinkoa, niin kaipasin sisällekin valoa. Valkoiset lumikellokuvioiset verhot pääsivät ikkunaan. Ja kyllä, ekaa kertaa elämässäni kaipaan tässä vaiheessa vuotta jo kevään vehreyttä. Liekö syynä koronapandemia ja terveyteni ja immuniteettia laskevan lääkityksen aiheuttama pakollinen eristeneisyys kotiin ja kevään tuoma ulkoilun mahdollisuus ja lämpö, mutta kevään kaipuu on jo minulla kova. 💚

Tämän vuoden lumisadepallo sai sisäänsä jäävuoren ja tanssivat pingviinit. He ovat auringosta nyt nauttineet olohuoneen ikkunan edessä.

Tämä oli tämän joulun upein amaryllis. ❤️

Ja tätä on myös harrastettu. Maskit naamalla kulkemista. Tässä koronarokotuksien jälkeen tunnin varoaika, jonka joudun jokaisen rokotuksen jälkeen olemaan seurattavana aiemman saaneeni rokotereaktion vuoksi. Mieheni on ollut mukana seuraamassa tilaani ja samalla sai viimeksi oman rokotuksensakin.

Ja kyllä nämä lumimaisemat on olleet upeita aurinkoisina päivinä. Siskoltani aiemmin saama valohimmeli on päässyt tänäkin vuonna lisävaloksi olohuoneen sohvapöydän yläpuolelle.

Tänä vuonna ei tehtykään piparitaloa, vaan piparilinna. Kaavat piirrettiin itse ja mieheni teki linnan sisäpihalle golfgreenin itselleen.

Nämä karkkitalot menivät naapureille ja pikkuveljelleni. Toivottavasti maistuivat. Hauska oli noita väsätä. Vinkin sain Kinuskikissan instasta. Suklaatalo Wiener nougaasta ja toffeetalo Omar-karkeista.

Jäälyhtyjä tehtiin loppuvuoden paukkupakkasilla ahkeraan. Nämä ovat itsenäisyyspäivältä tienvierustalta. Pihajoulukalenteri järjestettiin tänäkin vuonna ja jokaista toivottiin laittamaan 2 kynttilää ohikulkijoita ilahduttamaan.

Ja lopultakin sain kudottua itselleni joulusukat, palmikkoiset sellaiset. Tuli kauniit ja lämpimät.

Mieheni sai lokakuussa nimipäivälahjaksi kalaneuleen, jonka toteutin kaarrokeneuleena. Lämmin ja paksu.

Itselleni sain myös ohuemman kaarrokeneuleen kudottua syksyn kuluessa. Ihanan pehmeää, kevyttä ja lämmintä alpakkalankaa 

Valohevosistani oli piuha mennyt poikki ja työhuoneen ikkuna sai uuden ikkunavalon syksylllä. Ateena aamut sai seurakseen valoympyrän.

Halloweeniksi leivoin pitkästä aikaa kummituksia. Alla muffinssia ja pikakreemiä.

Nämä siskon rakkaat karvaturrit siirtyivät vehreimmille niityille juoksentelemaan. Toinen eli iäkkääksi ja toinen sai suolitukoksen ja toinen kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin pari viikkoa sitten. Outoa on, kun nämä hömpöttäjät ovat molemmat yhtäkkiä poissa. 

Meillä muilla elämä jatkuu lumitöineen, palkkatöineen, isällä käymisineen, maski naamalla kaupoissa kulkien toiveena, että josko se korona jo helpottaisi taas vähitellen ja taas ainakin kesä selvittäisiin rennommin. Etätyöt itselläni jatkuvat tällä tietoa heinäkuun loppuun, jos ei korona sitä ennen täysin helpota.

Iän kertyessä olen huomannut, että vuodet vierähtää yhä nopeammin. Joten kyllä se toivomani kevät on jo ihan pian. Pääsee taas puutarhaan tarkkailemaan kasvun ihmettä.