sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Pihatöitä ja pääskysten sirkutusta


Eilen mieheni kanssa pidimme yhteiset talkoot ja siistimme loppuun keväämmällä alasleikatun kuusama-aidan juuren. Nautimme myös kauniista säästä grillaten ruuan ulkosalla. Poikkesimme illaksi isosiskoni perheeseen iltaa viettämässä.

Tänään mieheni on työvuorossa ja aloitin aamun nautiskellen nuoren komissario Morsen seurasta huivia kutoen. Sen jälkeen suunnistin puutarhaan ja raakkasin vadelmarivistön juurelta ja kellarin edustalta rikkaruohot pois. Kameran nappasin tietenkin ulkosalle mukaan. Näitä punaisia ihanuuksia kuvatessa havahduin tuttuun ääneen, pääskysten sirkutukseen. 


Asuin lapsuuteni ja nuoruuteni kerrostaloalueella, jossa pääskyset tekivät katonräystäille pesänsä ja sirkutus oli kovimmillaan poikasten lentotaitoja harjoitellessa. Joten minulle ääni tuo mieleen ihanat, seesteiset kesäillat. Lapsuuteni nyt jälkikäteen miettien oli seesteinen. Kiitos isäni, äitini ja lähisukuni. Sekä tietenkin samassa talossa asuneen varamummuni ja parhaan ystäväni Ninnun. Muutenkin kerrostaloalueella riitti tuohon aikaan leikkikavereita, yksin en kovinkaan montaa kertaa muista ulkona leikkineeni.

Tänään nautin kaikessa rauhasssa puutarhatöistämme, joita oli juuri sopivasti ja selkäkään ei kiukutellut. Aurinko ja pilvinen sää vaihtelivat. Kiersin samalla puutarhassa ja löysin jo paljon kukkivaa. Kaimani Heta aukaisi tänään omenankukkansa. Tulikellukassa oli myös jo ensimmäinen kukinto salaa päässyt aukeamaan. Vaaleanpunainen patjarikko kukkii ja tarhakylmänkukka kehittelee jo kauniita hopeisiksi muuttuvia hapsupalleroitaan kukinnan loputtua.

 
 

Lisäksi olen viimeiset pari päivää nautiskellut karkkiväreissä loistavista tulppaaneista, jotka lopultakin ovat auenneet. Violetti ja oranssi on kerrassaan herkullinen väriyhdistelmä. Itse en välttämättä olisi tieten tahtoen noita laittanut vierekkäin, mutta onneksi "vahinkoja" sattuu ja tähän olen todella tyytyväinen. Aurinko on saanut värit kunnolla loistoonsa. Toisella puolella perennapenkkiä ovat nupullaan valkoiset ja lohenpunaiset tulppaanit, jotka viime syksynä myös siskoltani sain lahjaksi. Nyt vaan odotan, millaiset kukat avaavat.


Huomenna on tiedossa taas työpäivä. Onneksi vain neljäpäiväinen työviikko. Perjantain olen varannut vapaaksi siivoamista ja leipomista varten. Sitä riittää tämän vuoden alun sairastelujen jälkeen ja viime viikot taas ovat menneet puutarhatöissä, pyörälenkeillä, boccia-turnauksessa ja muuten vaan kauniista säästä nauttiessa ulkosalla. Mieheni työt ja opiskelu myös määrittävät kotitöitä aika pitkälle ja silloin siivotaan, kun hän on kotona. Itselleni mattojen pihalle vienti, imurointi ja muut raskat hommat käyvät liikaa kropan päälle, joten minä teen sitten pääsääntöisesti kevyempiä hommia apuna. Usein käy niin, että mieheni imuroi jo päivällä ja minä sitten työpäivän jälkeen tai viikonloppuisin teen muita hommia pois.

Toivoisin, että ensi viikonloppuna olisi myös yhtä mahtava sää aurinkoineen ja lämpöineen. Pääsisi taas grillaamaan herkkuruokaa ja muutenkin ulkona kotiterassilla aikaa viettämään. Ihana oli tänään puutarhahommien jälkeen vain hetki pötkötellä takaterassilla keinussamme ja kuunnella lintujen sirkutusta ja tuoksutella kevään tuoksuja. Aurinkoista alkavaa viikkoa teille muillekin!

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Ilon pisaroita


Kevään ongelmien ja surujen jälkeen on ilo alkanut taas löytämään elämäämme. Ja lopultakin perennapenkeissäkin alkavat tulppaanit aukeamaan. Oranssi kerrottukukkainen kukki ensimmäisen kerran viime vuonna ja violetit sain siskoltani syksyllä ja istutin ne silloin. Joten saa nähdä millaisia niistä aukeaa. Toisella puolella perennamaata ovat valkoiset tulppaanit myös nupullaan, ne myös viime syksyn saatuja uutuuksia.

Perjantain ja lauantain vietimme mieheni kanssa minilomaa ja kävimme katselemassa ja kannustamassa Pajulahden urheiluopistolla Pohjoismaiden boccia-turnauksessa isääni. Lauantaina ei yksilöpeleissä mitalia tullut, mutta sunnuntaina joukkuekisassa oli Suomi ollut ylivoimainen ja isäni palasi maanantaina kotiin kultamitalia rikkaampana ja uusi Nordic champion -lippalakki päässään. Ja leveä hymy kasvoillaan. Siitä onkin aikaa, kun on näin paljon hymyillyt. Ihan mahtavaa! Minulle paras palkinto. Voit lukea lisää Suomen vammaisurheilu- ja liikunta VAU ry. Isäni sairasti polion lapsena ja se jätti jälkensä. Vanhemmiten se on enemmän taas vaikuttanut elämään. Mutta tällaiset tapahtumat todella osoittavat sen, että rajoitteet ovat vain omassa päässä. Aivan mahtava, rento ja kannustava peliporukka oli paikalla ja jos ei muuten löydetty yhteistä kieltä, niin elekieli toimii aina.


Täytyy mestaruuskakku vielä kuun lopussa leipoa. Sain jo idean, saa nähdä miten onnistuu. Oman syntymäpäiväkakkuni aion kuorruttaa Avec-ranskanpastilleilla. Mutta siihen on vielä 1,5 viikkoa aikaa.

Töistä tänään päästyäni auringon vielä vähän paistaessa puutarhaamme nappasin kameran ja äkkiä ulos kaikki ihanuudet kuvaamaan. Maanantaina saunoimme illasta ja nautiskelimme terassilla lintujen viserryksestä. Oli jo kesäinen tunnelma. Eilen poikkesimme ystäväperheessä syntymäpäiväkahvilla. Tänään ehdin siis ensimmäisen kerran viikonlopun sateiden jälkeen rauhassa puutarhassa kiertelemään. Kirsikkapuun alla kauniit valkoiset narsissini olivat ikävä kyllä jo ylikukkineita. Mutta jokunen nuppu odottaa onneksi vielä aukeamistaan. Omenapuun alla punaiset tulppaanit ovat tänäkin vuonna nautiskelleet ja ovat valtavan kokoisia kukintoineen, vaikka näin alkuillasta eivät enää aivan auki olekaan. Luumupuu kukkii valkoisenaan, samoin morsiusangervot. Myös patjarikko on muodostanut kauniin valkoisen patjansa kukintoineen kivikkomaallemme.



Kaimassani on myös jo kauniit vaaleanpunaiset nuput ja veikkaisin, että jo parin päivän sisään, jos ei peräti jo huomenna, aukeaa siihen ensimmäiset kukat.

Etupihalla pesäkuuseni on tänäkin keväänä intoutunut kasvattamaan uutta oksien kärkiin. Kyllä siitä vielä joskus suuri tulee. Nyt on noin kahdeksassa vuodessa tuplannut kokonsa. Ostin sen aikanaan lentopallovalmentajana toimiessani lentisjoukkueeltani lähihoitajaksi valmistujaislahjaksi saamallani puutarhalahjakortilla. Se oli mieluinen lahja.



Mutta nyt sormet syyhyää ja selkä kaipaa lepoa työpäivän istumisen jälkeen ja taidan kellahtaa sohvalle tyynykasan päälle ja ottaa kutimen käteen. Tummanvihreä, höyhenenkevyt huivini hissukseen valmistuu. Kyllä nyt töitä täysipäiväisesti tekevänä täytyy todeta, että työt haittaavat harrastuksia. Mutta hyvä niin. Sitä mainiommalta tuntuu, kun sitten joskus ehtii käsitöitä tekemään.

Ennustus kertoo, että sää taas lämpenee. Voi tätä autuutta. Nautitaan nyt ja muistakaa ottaa se oma pieni lepohetki vain auringosta nauttien. Kesästä ei taas tiedä millainen muodostuu. Minulla on kesäkuussa lomani ja miehelläni heinäkuussa, joten yhteistä lomaa ei ole tiedossa, mutta loma on aina loma, satoi tai paistoi. Aurinkoista loppuviikkoa!

tiistai 10. toukokuuta 2016

Toukokuun helteet


Huh! Kerrassaan mainiot kelit osuivat nyt toukokuun alkuun. Kyllä on pihatöissä hiki valunut.Tänään jo ropsautti vettä ja huomenna on enää 11 astetta lämmintä. No, onhan tuo aika vilpoinen näiden yli +20 asteen kelien jälkeen. Ei haittaa yhtään, en ole niin kovan lämmön ystävä ja puutarha alkaa jo kaipailla hieman kosteutta. Joka päivä on saanut siirtämäni perennat kastella. En toki kiellä, ettenkö olisi muuten nauttinut lämpöisestä säästä. Ja onhan tässä koko kesä vielä edessä.

Tämä perhonen laskeutui edellispäivänä perennamaalle, kun olimme uusia kukkasipuleita istuttelemassa. Setämies taisi käydä morjestamassa meitä.


Sininen tarhakylmäkukkamme aukaisi kukkansa myös pikavauhtia. Yleensä on jo aiemmin keväällä kukkinut, mutta tänä keväänä kaikki on myöhässä ollut. Harmi, kun ollut niin paljon tekemistä puutarhassa. Toivoin, että olisin ehtinyt viikonloppuna tai viimeistään alkuviikosta istuttamaan joriininjuurakot maahan. Siellä ne vielä siskon kellarissa kököttävät odottamassa maahan pääsyä. Samoin gladioluksen sipulit. Tosin ne alkavat olla jo vähän kärsineitä ja riemuksemme pääsemme varmaan ostamaan mieheni kanssa uusia tilalle.


Mieheni uurasti ensin halkohommissa ja nyt sitten säiden lämmetessä innostui ja kävi ostamassa Supermessuilla näkemäämme muurikivistä kasattuun grilliin tarvikkeet. Lisäksi vaati hieman laatoitusta pohjatöiksi. Nyt on grillialue uudistettu ja saimme jo pienen pöydänkin sopimaan alueelle. Mieheni sen väsäsi neliön mallisista lekaharkoista ja itse aiemmin halkaisemastaan männynrungosta, joka on aiemmin lakattu pinnastaan. Pöydän sisälle saa pallogrillin suojukset grillauksen ajaksi.


Vietin Lapsettomien lauantaita viime viikonloppuna. Hieman oli mieli maassa, koska ottaa vieläkin koville juuri äitienpäivän aikaan äitimme menetys ja juhlatuulelle on vaikea päästä. Lahjoin kuitenkin isosiskojani äitiydestä ja itse sain mieheltäni uuden, ihana muumimukin ja siskontyttö kukitti minut lauantaina öööö...mikä se olikaan - kukkasella. Kyseessä siis atsalea, jonka ensin itsekin nimeltään sekoitin hortensiaan. Joten sukuvika.

Itse äitienpäivää vietimme lahjomalla isäämme, joka täytti juuri 70 vuotta. Ensi viikonloppuna on tiedossa isälläni maajoukkuepelejä. VAU:n boccian pohjoismaiden kisat. Mieheni sai vaihdettua työvuoronsa sunnuntaille, joten pääsemme lauantaina yksilökisoja katsomaan. En ole ennen nähnytkään isääni kisoissa bocciaa pelaamassa, joten odotan innolla. Ajelemme mieheni  kanssa jo edellisenä iltana lähemmäksi turnauspaikkaa ja yövymme hotellissa, että aamusta ehdimme turnauspaikalle ajoissa katselemaan. Pieni miniloma arjen keskelle.

Vapaa-aika viime aikoina on kulunut puutarhatöissä, terassilla kirjan kanssa ja pyörälenkeillä. Ihanaa on ollut taas talven jälkeen päästä pyöräilemään melkein uudella sähköpyörälläni. Yhtenä päivänä ajelin sillä töihinkin. Paljon mukavampi kuin auringossa sisälämpötilaltaan kiehuva auto. Mieheni uurasti helatorstaina terassin kimpussa ja minä sillä välin aloitin aiemmin keväällä alasleikatun pensasaidan juuren siistimisen ja sainkin puolet putsattua, kunnes jokin kalvo säären etupinnalla otti itseensä ja kykkiminen loppui siihen. Nyt on onneksi jo jalka kunnossa ja pyöräilystä ei ärsyyntynyt.

Työpaikalla on asioita vihdoin saatu käytyä läpi palaverissa niin, että jotain edistystäkin tapahtui oikeasti, ja nyt on selvyys, miten toimitaan jatkossa. Se jo helpottaa paljon, kun on selvät toimintaohjeet, joita noudatetaan. Saa nyt nähdä noudattavatko kaikki, mutta ainakin kokouspöytäkirjaan ne on nyt kirjattu eli on mustaa valkoisella. Se vastaa ihan itse, joka ei noudata. Itse en ole mikään pilkunviilaaja enkä turhista stressaa, mutta viime vuosina on ollut asioita, joita on jätetty tekemättä, mm. informaatio ei ole kulkenut, ja se on vaikeuttanut työntekoani. Ehkä jatkossa nyt sitten jotain parannusta on tiedossa. Tämä loppuviikko tosin tulee olemaan kiireinen, kun olen yksin töissä. Kummasti kuitenkin jaksamista auttaa tuo pyöräily ja muut kevään tuomat pienet ilot puutarhassa ja kummasti tuo aurinko vaan mielialaa nostaa ihan vain tulemalla esille. Nytkin työpäivän jälkeen kodinkoneet hurisevat ja itse istuin tähän koneelle hetkeksi. Aurinko paistaa ulkona, mutta tänään taidan ottaa lepoillan ja tehdä käsitöitä ja katsella televisiota. Kyllä nuo pihatyöt odottavat. Eivät ainakaan mihinkään katoa, vaikka joskus niin oikein toivoisikin.

Meillä on viime vuosina valkovuokko alkanut vallata pihaa. Ei harmita. Joka kulmalla on vähän valkoista ja jopa keskelle nurmikkoa ovat levinneet. Onneksi kukinta loppuu, ennenkuin nurmikko ensimmäisen kerran leikataan. Nurmikko olisi jo leikkauskelpoinen, mutta ruohonleikkuri kaipaa keväthuoltotoimenpiteitä, joten saavat nyt rauhassa vielä kukintoaan jatkaa.

Nautinnollisia aurinkoisia päiviä muillekin kesää ja kukkaloistoa odottaville! Nautitaan ensin tästä kevään viherryksestä. 

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Ärsytystä, ihastusta ja surun hetkiä


Vappuna lempikoristeeni ovat viipperät. Ilmapalloilla ja serpentiinillä tuli asunto koristeltua, mutta eniten iloa ovat nyt ulkoterassilla olevan "kukkaset" tuoneet. Huhtikuu kului nopeaan ja minun "kevyt laskuni" töihin on nyt lopussa ja edessä työntäyteinen toukokuu. Kesäkuussa onneksi odottaa taas lomaviikot.

Tällä viikolla ärsytti itsekeskeisyys, ja se, että asioita ei voida ajoissa ilmoitella, jos nyt sitt viitsitään ilmoittaa ollenkaan! Samoin se, että tämä sama ihminen luulee voivansa määrätä asioista yksinään, ja se toinen, joka voisi asioihin vaikuttaa on tähän asti vain nyökytellyt vieressä. Ensi viikolla keskustelu jatkuu ja toivottavasti saamme sovittua uudelleen toimintamallit.

Sattuneista syistä yllä oleva vaikutti myös siihen, että joudun siirtämään keskustelukäyntini psykologin luokse. Huomenna varmaankin selviää, minne asti aikani siirtyy. Toivon, että ei kuukausitolkulla. Onneksi on läheisiä, joiden kanssa olen voinut puhua.


Vapunaattoa vietimme siskoni perheen luona ja tänään kotosalla. Eilen ehdin myös ahkeroimaan kotona puutarhassa ja sain lopultakin perennat siirrettyä uusille paikoilleen. Viime kesänä osa yritti vallata kukkapenkit yksinään varjostaen muut perennat allensa. Nyt ne saivat häädön vapaampaan kasvupaikkaan. Lisäksi mieheni Supermessuilta minulle ostama jouluruusu pääsi lopultakin paikalleen eilen. Auringosta on kovasti viime päivät tämä varjokasvi nautiskellut. Ihana piristys vasta vähän vihertävää puutarhaamme.


Tänään nautiskelimme ensimmäisen kerran talven jälkeen grilliruuasta, siis sellaisesta itse tehdystä. Grillattu ananas on suosikkini ja vartaisiin saa monipuolisen valikoiman lihaa ja kasviksia. Teimme niin paljon, että minulle jää kahdeksi seuraavaksi työpäiväksikin evästä. Ja jälkiruuaksi tietenkin jäätelöä auringonpaisteisella terassillamme.

Kävimme myös tänään yhdessä mieheni kanssa ensimmäisen keväisen pyörälenkin. Aurinko on paahtanut koko päivän ja pyöräillessäkin tarkeni jo. Saa nähdä käräytinkö tänään naamani. Hieman kiristelee siihen malliin. Tänään oli kuitenkin sellainen kymppiplussan päivä. Ihana sää, hyvää ruokaa, hyvää seuraa, mukavaa tekemistä.

Viikko sitten oli setäni hautajaiset. Hieman jännitin kuinka sujuu nuoremmalta siskontytöltä ja jaksaako hän istua kirkossa paikallaan hiljaa. Hyvin onnistui. Muistojuhlassa oli isän puolen suku paikalla. Minulle tosin he ovat jääneet hieman etäisimmiksi, mutta jokusen vielä tunnistin lähisuvun ulkopuoleltakin, mutta oli mukava nähdä minkänäköisestä sakista tuon puolen suku koostuu. Itse olen sen verran nuorempi, etten ole niin paljon heitä lapsuudessani nähnyt, tai ainakin olin niin pieni, etten heitä muista.

Kirkkoon astellessa ja yksinäisen arkun nähdessäni iski se ajatus, että yksin me olemme lopulta kaikki kuoleman meidät saavuttaessa. Olen kuitenkin kiitollinen, että olin paikalla setäni lähdön tullessa. Se on todella pysäyttävä hetki joka ikisen kerran, kun ihminen hiipuu pois, onneksi rauhallisesti tällä kertaa. Ja vaikka olemme yksin, niin paljon jää ystäviä ja läheisiä jälkeemme kaipaamaan. Meitä oli pieni sakki, noin 50 henkeä, mutta kyllä arkunpäällinen täyttyi haudalla kukista nopeaan. Setäni oli kiltti mies, huolehti aina muista ja auttoi aina, jos vain kykeni. Olisi saanut ehkä itsestään huolehtia hieman paremmin. Mutta tämä luonteenpiirre takasi sen, että ystäviä oli paljon ja moni heistä on setääni ja läheisiämme nyt muistanut. Hän oli pitkä mies, yli kaksi metriä oli mittaa. Kuulemma, kun opin kävelemään ja juoksemaan, olin setäni jalkojen välistä onnellisena juossut edestakaisin hänen seistessään oviaukolla. Muutenkin minulle jäi hänestä onnelliset muistot.

Rauhaisaa ikiunta toivotan pisimmälle sedälleni!