Ilon pisaroita

Kevään ongelmien ja surujen jälkeen on ilo alkanut taas löytämään elämäämme. Ja lopultakin perennapenkeissäkin alkavat tulppaanit aukeamaan. Oranssi kerrottukukkainen kukki ensimmäisen kerran viime vuonna ja violetit sain siskoltani syksyllä ja istutin ne silloin. Joten saa nähdä millaisia niistä aukeaa. Toisella puolella perennamaata ovat valkoiset tulppaanit myös nupullaan, ne myös viime syksyn saatuja uutuuksia.

Perjantain ja lauantain vietimme mieheni kanssa minilomaa ja kävimme katselemassa ja kannustamassa Pajulahden urheiluopistolla Pohjoismaiden boccia-turnauksessa isääni. Lauantaina ei yksilöpeleissä mitalia tullut, mutta sunnuntaina joukkuekisassa oli Suomi ollut ylivoimainen ja isäni palasi maanantaina kotiin kultamitalia rikkaampana ja uusi Nordic champion -lippalakki päässään. Ja leveä hymy kasvoillaan. Siitä onkin aikaa, kun on näin paljon hymyillyt. Ihan mahtavaa! Minulle paras palkinto. Voit lukea lisää Suomen vammaisurheilu- ja liikunta VAU ry. Isäni sairasti polion lapsena ja se jätti jälkensä. Vanhemmiten se on enemmän taas vaikuttanut elämään. Mutta tällaiset tapahtumat todella osoittavat sen, että rajoitteet ovat vain omassa päässä. Aivan mahtava, rento ja kannustava peliporukka oli paikalla ja jos ei muuten löydetty yhteistä kieltä, niin elekieli toimii aina.

Täytyy mestaruuskakku vielä kuun lopussa leipoa. Sain jo idean, saa nähdä miten onnistuu. Oman syntymäpäiväkakkuni aion kuorruttaa Avec-ranskanpastilleilla. Mutta siihen on vielä 1,5 viikkoa aikaa.

Töistä tänään päästyäni auringon vielä vähän paistaessa puutarhaamme nappasin kameran ja äkkiä ulos kaikki ihanuudet kuvaamaan. Maanantaina saunoimme illasta ja nautiskelimme terassilla lintujen viserryksestä. Oli jo kesäinen tunnelma. Eilen poikkesimme ystäväperheessä syntymäpäiväkahvilla. Tänään ehdin siis ensimmäisen kerran viikonlopun sateiden jälkeen rauhassa puutarhassa kiertelemään. Kirsikkapuun alla kauniit valkoiset narsissini olivat ikävä kyllä jo ylikukkineita. Mutta jokunen nuppu odottaa onneksi vielä aukeamistaan. Omenapuun alla punaiset tulppaanit ovat tänäkin vuonna nautiskelleet ja ovat valtavan kokoisia kukintoineen, vaikka näin alkuillasta eivät enää aivan auki olekaan. Luumupuu kukkii valkoisenaan, samoin morsiusangervot. Myös patjarikko on muodostanut kauniin valkoisen patjansa kukintoineen kivikkomaallemme.

Kaimassani on myös jo kauniit vaaleanpunaiset nuput ja veikkaisin, että jo parin päivän sisään, jos ei peräti jo huomenna, aukeaa siihen ensimmäiset kukat.

Etupihalla pesäkuuseni on tänäkin keväänä intoutunut kasvattamaan uutta oksien kärkiin. Kyllä siitä vielä joskus suuri tulee. Nyt on noin kahdeksassa vuodessa tuplannut kokonsa. Ostin sen aikanaan lentopallovalmentajana toimiessani lentisjoukkueeltani lähihoitajaksi valmistujaislahjaksi saamallani puutarhalahjakortilla. Se oli mieluinen lahja.

Mutta nyt sormet syyhyää ja selkä kaipaa lepoa työpäivän istumisen jälkeen ja taidan kellahtaa sohvalle tyynykasan päälle ja ottaa kutimen käteen. Tummanvihreä, höyhenenkevyt huivini hissukseen valmistuu. Kyllä nyt töitä täysipäiväisesti tekevänä täytyy todeta, että työt haittaavat harrastuksia. Mutta hyvä niin. Sitä mainiommalta tuntuu, kun sitten joskus ehtii käsitöitä tekemään.

Ennustus kertoo, että sää taas lämpenee. Voi tätä autuutta. Nautitaan nyt ja muistakaa ottaa se oma pieni lepohetki vain auringosta nauttien. Kesästä ei taas tiedä millainen muodostuu. Minulla on kesäkuussa lomani ja miehelläni heinäkuussa, joten yhteistä lomaa ei ole tiedossa, mutta loma on aina loma, satoi tai paistoi. Aurinkoista loppuviikkoa!