Vappuna lempikoristeeni ovat viipperät. Ilmapalloilla ja serpentiinillä tuli asunto koristeltua, mutta eniten iloa ovat nyt ulkoterassilla olevan "kukkaset" tuoneet. Huhtikuu kului nopeaan ja minun "kevyt laskuni" töihin on nyt lopussa ja edessä työntäyteinen toukokuu. Kesäkuussa onneksi odottaa taas lomaviikot.
Tällä viikolla ärsytti itsekeskeisyys, ja se, että asioita ei voida ajoissa ilmoitella, jos nyt sitt viitsitään ilmoittaa ollenkaan! Samoin se, että tämä sama ihminen luulee voivansa määrätä asioista yksinään, ja se toinen, joka voisi asioihin vaikuttaa on tähän asti vain nyökytellyt vieressä. Ensi viikolla keskustelu jatkuu ja toivottavasti saamme sovittua uudelleen toimintamallit.
Sattuneista syistä yllä oleva vaikutti myös siihen, että joudun siirtämään keskustelukäyntini psykologin luokse. Huomenna varmaankin selviää, minne asti aikani siirtyy. Toivon, että ei kuukausitolkulla. Onneksi on läheisiä, joiden kanssa olen voinut puhua.
Vapunaattoa vietimme siskoni perheen luona ja tänään kotosalla. Eilen ehdin myös ahkeroimaan kotona puutarhassa ja sain lopultakin perennat siirrettyä uusille paikoilleen. Viime kesänä osa yritti vallata kukkapenkit yksinään varjostaen muut perennat allensa. Nyt ne saivat häädön vapaampaan kasvupaikkaan. Lisäksi mieheni Supermessuilta minulle ostama jouluruusu pääsi lopultakin paikalleen eilen. Auringosta on kovasti viime päivät tämä varjokasvi nautiskellut. Ihana piristys vasta vähän vihertävää puutarhaamme.
Tänään nautiskelimme ensimmäisen kerran talven jälkeen grilliruuasta, siis sellaisesta itse tehdystä. Grillattu ananas on suosikkini ja vartaisiin saa monipuolisen valikoiman lihaa ja kasviksia. Teimme niin paljon, että minulle jää kahdeksi seuraavaksi työpäiväksikin evästä. Ja jälkiruuaksi tietenkin jäätelöä auringonpaisteisella terassillamme.
Kävimme myös tänään yhdessä mieheni kanssa ensimmäisen keväisen pyörälenkin. Aurinko on paahtanut koko päivän ja pyöräillessäkin tarkeni jo. Saa nähdä käräytinkö tänään naamani. Hieman kiristelee siihen malliin. Tänään oli kuitenkin sellainen kymppiplussan päivä. Ihana sää, hyvää ruokaa, hyvää seuraa, mukavaa tekemistä.
Viikko sitten oli setäni hautajaiset. Hieman jännitin kuinka sujuu nuoremmalta siskontytöltä ja jaksaako hän istua kirkossa paikallaan hiljaa. Hyvin onnistui. Muistojuhlassa oli isän puolen suku paikalla. Minulle tosin he ovat jääneet hieman etäisimmiksi, mutta jokusen vielä tunnistin lähisuvun ulkopuoleltakin, mutta oli mukava nähdä minkänäköisestä sakista tuon puolen suku koostuu. Itse olen sen verran nuorempi, etten ole niin paljon heitä lapsuudessani nähnyt, tai ainakin olin niin pieni, etten heitä muista.
Kirkkoon astellessa ja yksinäisen arkun nähdessäni iski se ajatus, että yksin me olemme lopulta kaikki kuoleman meidät saavuttaessa. Olen kuitenkin kiitollinen, että olin paikalla setäni lähdön tullessa. Se on todella pysäyttävä hetki joka ikisen kerran, kun ihminen hiipuu pois, onneksi rauhallisesti tällä kertaa. Ja vaikka olemme yksin, niin paljon jää ystäviä ja läheisiä jälkeemme kaipaamaan. Meitä oli pieni sakki, noin 50 henkeä, mutta kyllä arkunpäällinen täyttyi haudalla kukista nopeaan. Setäni oli kiltti mies, huolehti aina muista ja auttoi aina, jos vain kykeni. Olisi saanut ehkä itsestään huolehtia hieman paremmin. Mutta tämä luonteenpiirre takasi sen, että ystäviä oli paljon ja moni heistä on setääni ja läheisiämme nyt muistanut. Hän oli pitkä mies, yli kaksi metriä oli mittaa. Kuulemma, kun opin kävelemään ja juoksemaan, olin setäni jalkojen välistä onnellisena juossut edestakaisin hänen seistessään oviaukolla. Muutenkin minulle jäi hänestä onnelliset muistot.
Rauhaisaa ikiunta toivotan pisimmälle sedälleni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.