keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kevät tulee...


Ja vanha perinne jatkuu. Tästä perinteestä luopuisin oikein mielelläni. Viime keväänä selvisimme ilman kuoleman käväisyä. Nyt viikate heilahti taas ja pisin setäni lähti tähdeksi taivaalle viime perjantaina. Rauhallinen oli lähtö. Olin itse lomapäivällä ja satuin olemaan isälläni käymässä, kun soitto tuli, että nyt olisi aika tulla paikalle, jos haluaa saattaa veljensä ikiuneen.

Mummuni oli meillä viime sunnuntaina nauttimassa auringonpaisteesta terassillamme ja osti myös minulle kimpun setäni menetyksen vuoksi. Kauniit valkoiset orkideat.


Anoppini oli tänään haravoimassa ja huomasi kukkivan krookuksen. Eilen löysin toisesta paikasta krookuksen lehdet ja sielläkin kohta kukkii. Tänään työpäivän jälkeen kävin puutarhassa kierroksella ja löysin helmililjankin jo alullaan. Poimulehdet myös jo puskevat lehtiä esiin, samoin akilleijat. Kyllä se kevät vielä tulee. Ja toinen jouluruusuista puskee uutta alkua juurelta, joten hengissä on, vaikka pakkanen koettelikin tammikuulla. Toinen jouluruusu näyttää tosin hengettömältä.


Lomapäiväni tuntuvat nyt kuluvan asioita hoitaessa, mutta ainakin nyt on aikaa hoitaa niitä. Loppukuusta ehkä sitten ehdin jo rentoutumaan. Viimeiselle lomapäivälle on varattu kampaaja ja kosmetologi. Huomenna on asioiden hoitoa ja perjantaina suunnittelimme mieheni kanssa Supermessuille poikkeamista. Katsotaan nyt, pysyykö suunnitelmat. Mutta tämän viikon työt olivat tässä ja loppuviikon saan lomailla.

Aurinko paistaa ja lämmittää ihanasti ainakin vielä tänään. Vähän on ristiriitaiset tunnelmat taas tämänkin kevään kynnyksellä. Kuolema ja elämä taas ovat törmäyskurssilla. Ensi viikolla pääsemme sedän saattamaan haudan lepoon vanhempiensa viereen. Ehkä sen jälkeen helpottaa ja pääsemme vähitellen keskittymään taas elämään.

Ihanaa kuitenkin on, että puutarha herää ja pääsen kohta taas kuopsuttamaan perennapenkkejä kevätkuntoon. Puutarhaterapia on parasta terapiaa, ainakin minulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.