Tip tap

Sain isosiskoltani tämän ihanan kirjan nimipäivälahjaksi pari viikkoa sitten, josta sain myös idean viime tekstissä mainitsemaani tämän joulun kotimme tunnelmakohdan luomiseen. Edellispäivänä posti toi myös ensimmäiset joululehden luettavaksi ja sieltä sain myös jatkojalostusidean aiempaan sunnitelmaan. Vielä kun tuo lumi sulaisi ja pääsisi metsästä varpuja ja pieniä risuja poimimaan.

Ensilumi satoi keskiviikon ja torstain välisenä yönä ja on ollut aivan hurmaavaa katsella valkeaa satumaisemaa ikkunasta. Mieheni viritti myös lintulaudan ja talipalloautomaatin taas lintujen ruokintapaikalle ja monena päivänä olemme päässeet ihailemaan pikkulintujen toimintaa ruokintapaikoilla.

Lintuja ei tunnu häiritsevän tiskistelymme ja talon läheisyys, vaan väliin katselevat meitä suoraan silmiin. Eli tirkistely taitaa olla molemminpuolista. Alle olevassa kuvassa omenapuu on saanut valkoiset turkikset oksiaan lämmittämään, ja jos tarkkaan katsot oksien katveesta löytyy myös yksi ruokintapaikka.

Tänään lumet taitavat sulaa vesisateiden myötä ja tuo otsikkoni "Tip tap" viittaa veden tippumiseen katolta sekä lähestyvään jouluun, josta jo intoilen.

Ja se viimeksi mainitsemani joulukalenteri, jonka itse kangaspainoin, on nyt ommeltu valmiiksi. Tuli kaunis ja jouluinen, juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Painoin omenat taskuihin niin, että jouluaattoa kohden ne punastuvat eli kypsyvät lisää. Vielä pitäisi käydä ostoksilla hankkimassa herkkuja kalenterin taskuihin niin itselleni kuin miehellenikin.

Ensimmäinen lahjamme odottaa jo sängyn alla. Nimittäin amaryllikset ne siellä keräävät ruukuissaan voimia jouluisen kukintaan. Saa nähdä, jaksavatko kukkia, koska tänä vuonna kesän viettivät etuterassin puolivarjossa takaterassin pöydän oltuna varattuna yrttilaatikolle. Amaryllis tykkää ulkona paahteisesta, kuumasta paikasta kesien aikana ja olen saanut jokusen aina kukkimaan uudelleen. Nyt vähän jännittää, kun kesä oli niin kostea ja hellepäiviä niin vähän, että miten tänä vuonna kukinta onnistuu. No, sekin kuuluu joulun odotukseen, vähän lisäjännitystä.

Sain myös ikkunaan asennettua valoa tuomaan valosydämen, jonka aikanaan tuunasin kuntoutusjaksolla tekemälläni rautalankasydämellä helmineen vähän värikkäämmäksi päiväsaikaakin ajatellen. Kuva valosydämineen kuvaa hyvin tuntemuksiani. Tämä viikko oli rankka ja viime päivinä on päässäni soinut korvamatona Suvi Teräsniskan "Täydellinen elämä". Blogi on yksi purkautumiskanavani, jota psykologinikin suositteli, ja olen nyt joutunut miettimään, voinko täällä enää kirjoittaa rehellisesti myös vastoinkäymisistäni?

Olen oppinut suhtautumaan elämään niin, että elämä sisältää ilonhetkiä sekä vastoinkäymisiä, ja se on vaan hyväksyttävä jaksaakseen eteenpäin. Löydettävä niitä ilonpisaroita ja hyvän mielen hetkiä arjen keskellä. Sain kuitenkin tässä viikolla negatiivisen palautteen blogini suhteen, kun olen omista tuntemuksistani ja tämän syksyn tapahtumista tänne kirjoitellut. Kenenkään mielen pahoittaminen ei ollut todellakaan tarkoitukseni ja kirjoitin viime aikojen tapahtumista ja asioiden kulusta yleisellä tasolla nimeämättä tai syyttämättä ketään yksittäistä tekijää kuitenkin oikeisiin tapahtumiin ja faktoihin perustuen. Jokainen toimii omalla tahollaan, kuten parhaaksi kokee ja omatunto sallii. Onko ratkaisu oikea, sitä ei välttämättä toiminnan hetkellä aina tiedä.

Olen kirjottanut rehellisesti, kuten asiat olen kokenut, tuonut tuntemuksiani esille ja se on se, mitä psykologini minulta myös on toivonut toipumiseni vuoksi. Kaikki tähän eivät kykene, mutta nämä kirjoitukset auttavat itseänikin käsittelemään ja jäsentelemään asioita sekä saamaan perspektiiviä asioihin ja näkemään kehitykseni myöhemmin tekstejä lukiessani. Se, että kirjottaisin blogini täyteen liiba-laabaa siitä, kuinka kaikki on aina ihanasti, ei palvele minua eikä kyllä lukijoitanikaan. Henkilöpohtaiseen blogiin on mielestäni tarkoitus antaa osa itsestään, tuoda omaa persoonaansa esiin, mitkä ovat omat mielenkiinnon kohteen, mistä ei niin ole innostunut, mikä vihastuttaa, mikä saa hyvän mielen tuotua esiin. Jakaa oman elämänsä tapahtumia niin valoineen kuin varjoineen muiden luettavaksi ja koettavaksi.

Mul on tapana ylös pistää / kokemukset vaikeat / pettymykset ja eron hetket haikeat / Mul on tapana lauluun laittaa / myös ne hyvän muruset /joiden ohitse huomaamatta kävelet / Mul on tapana mieltä purkaa / kertoa tosijuttuja / ja ne aiheet ovat kaikille tuttuja / Mul on tapana lauluun laittaa / mitä kuulin, mitä näin silloin kaikkea en kanna sisälläin / Elämä on varjoa ja valoa / joskus se kyyneliin tiristää / silloin kun itkun kaulukset / kurkkua kiristää / Elämä on sekoitus onnea / ja surullisia vaiheita / meil on täydellinen elämä / täynnä laulun aiheita...

Kun mä laitoin paperille / kaiken minkä menetin / siinä samalla mä myös surut puolitin / Kun mä laitoin paperille / kaikki hölmöt pelotkin / vihdoin laulaa ne myös ulos uskalsin.

Olkoot tämä yllä oleva vaikka blogini motto, vaikka en näitä tänne laulakaan, vaan kirjoitan. En todellakaan toivo kenenkään pahoittavan mieltään kirjoituksistani, vaan ymmärtävän, että ne ovat asioita minun näkökulmastani kirjoitettuna, kuten jokaisessa henklökohtaisessa blogissa kirjoitetaan omasta vinkkelistä. Toivon jokaiselle lukijalleni oikein ihanaa joulun odotusta, toivotaan, että saamme lumivaipan takaisin ja me kaikki hieman lisää valoa elämäämme syksyn pimeyden jälkeen!

PS. Palaan töihin parin viikon päästä eli asia järjestyi kaikkia tyydyttävällä tavalla ja pääsen uudelle työpisteelle kokeilemaan työntekoa. Toivotaan, että kykenen siellä terveyteni puolesta työskentelemään. Niitä pieniä ilonpisaroita arkeen.