lauantai 7. helmikuuta 2015

Siivousvimma

Aurinkoenergia taitaa tehdä nyt tepposia, kun jo toisena viikonloppuna peräkkäin olen intoutunut asunnossa tavaroita paikoilleen jäjestelemään. Oma työhuoneeni pöytä löytyi vielä tavarameren alta.

Takaa paljastui myös rakkaat puutarha- ja käsityökirjani. Puutarhurina kaipaan välillä inspiraatiota sekä käytännön neuvoja. Puutarhan vuosi -kirjan olemme saaneet ennakkoperintönä appivanhemmiltani, jotka sitä eivät enää tarvinneet tästä pois muutettuaan. Osa on peruja 90-luvun alkupuolelta, jolloin opiskelin Lepaalla puistopuutarhuriksi. Osan olen ostanut / tilannut ale-ostoksina, ja osan olen saanut lahjaksi. Onpa joukossa pari terassin rakentamiseen opastavaa kirjaa, jotka ostin miehelleni hänen jokunen kesä sitten rakantaessaan talomme yhteyteen puuterassia.

Suosikkejani ovat kuitenkin kirjat, joissa on kuvia erilaisista puutarhoista, ihan vaan katselu- ja ideointimielessä. Niistä jos jostain saa inspiraatiota. Tai ainakin hyvän mielen katsoessaan, miten joku on ideoinut ja kasvattanut joitain niinkin kaunista.

Käsityökirjoista osa on tässä. Suurin osa askartelukirjoista on kirjahyllyssä, koska ovat sen verran suurempia kooltaan. Kuvassa olevista kirjoista suurimman osan olen saanut siskoiltani lahjaksi. Jokusen olen itse ostanut tai saanut kaupanpäällisiksi lehtitilauksista.

Yleensä kudon, virkkaan tai ompelen, mutta joskus saa inspiraation tehdä vaihteluna jotain muutakin ja silloin tämä kirjakasa on se pelastus. Ainakin, kun joskus pähkäilee, mitä kivaa erilaista voisi itselle tai lahjaksi omin käsin tehdä jollekin läheiselle, nämä tulee usein otettua esille. Samoin, jos etsin ideoita kodin somistukseen tai tekniikoita, miten toteuttaa jokin asia, usein näistä jonkun idean bongaa.

Ihaninta on kuitenkin se, että työpöytä on taas siisti ja tavarat paikallaan. Nyt voi rauhassa taas keskittyä askartelemaan. Ystävänpäivä lähestyy ja ajattelin tänään kortit askarrella. Niihin löytyy paperimateriaaleja vaaleansinisestä laatikostosta, joka näkyy ylinnä olevassa kuvassa. Idea on jo, katsotaan, mikä tulee olemaan lopputulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.