Kesällä kävimme vanhimman isosiskoni kanssa läpi sedältäni jääneitä tavaroita, lähinnä astioita ja muuta pienempää tavaraa. Osa jäämistöstä sisälsi myös mummulastamme jääneitä tavaroita. Pari viikkoa sitten toinen isosiskoni ja veljeni vaimoke ehtivät paikalle ja jaoimme yhdessä kertyneen tavaramäärän.
Itselläni ei ollut kuin yksi toive, saada yksi kirsikka-kuppi. Niistä muistan mummulani. Pikkutyttönä ne olivat mielestäni maailman ihanimmat kupit, joista niin harvoin sai juoda. Lisäksi muistan nuo sinappilaseina alunperin toimineet juomalasit.
Pidän myös kovasti Iittalan uudistuotantoon tuomasta Kastehelmi-astiastosta. Nyt sain hieman maistiaisia alkuperäisestä mallistosta. Pienet lasinaluset ja yhden suuremman kakkulautasen. Kuvassa nuo pienet lautaset.
Lisäksi löytyi noita ihania, vanhoja emalivateja erikokoisina ja kohtuullisen hyväkuntoisina. Itse sain suurimman, johon ihastuin sen oranssisävyisyyden vuoksi. Sininen reunus on myös kaunis oranssin ja valkoisen rinnalla.
Itse en ole mitenkään kova keräämään vanhoja asioita tai astioita. Tuolta kuitenkin kertyi meillekin jotain muistoja. Näiden kuvissa olevien lisäksi pari maljakkoa,kermakon, astiapyyhkeitä, vanhoja lakanoita, pärekori ja vanha nahkatakki, joka ilmeisemminkin on tehty harmaahylkeen nahasta. Itse en ole nahkavaatteiden ystävä, mutta jo tapettua ei saa takaisin, niin miksi jättäisin takin käyttämättä. Se on kaunis ja kevyt.
Näillä astioilla on kuitenkin minulle tunnearvoa, rahallinen arvo ei ole minulle niin tärkeää. Ne hyvät muistot ja mummulan rauhallinen ilmapiiri tulvahtavat aina mieleen näitä perintönä saatuna asioita käyttäessäni. Mummuni, joka ei turhia höpötellyt, vaan oli hiljainen ja rauhallinen, sekä pappani, josta pidin, vaikka hän olikin hieman pelottavakin halvaantumisen ja kiroilemisensa vuoksi. Voimasanat olivat jääneet mieleen ja äänensävystä kyllä kuuli pitikö asiaa hyvänä vai huonona. Hän kovin piti meistä lapsenlapsista, tarjosi aina karkkia ja kesäisin kepin ja peroneustuen turvin köpötteli ulos pihakeinuun istumaan ja ulkoilmasta nautiskelemaan. Onneksi setäni ei ollut hävittänyt näitä kotitalonsa aarteita. Sedältäni ne jäivät meille, mutta mummulan tavaroitahan nämä minulle ovat. Ihania sellaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.