Ei hääppönen kuva, mutta lunta siinä on kuitenkin nurmikolle sataneena. Autolla sai ajaa kieli keskellä suuta, vaikka on talvikiekot alla. Sen verran liposta oli täällä pikkuteitä ajaessa. Tämä oli yllätyksien päivä, niin hyvässä kun pahassa. Onneksi sentään autolla selvisin kunnialla kotiin saakka.
Aamu alkoi huonosti, kun töihin lähtiessäni piti auton perärontista kaivaa lumiharja esiin. Piti tosiaan, mutta eipäs ollutkaan niin yksinkertainen asia, koska yksinkertainen mieheni (aamulla tuntui siltä!) oli harjan kiilannut takapenkin alle renkaita autossa kuljettaessaan, kun oli penkit kaatanut ja sen jälkeen nostanut ja vetänyt takaisin paikalleen. Ei minun voimillani hievahtanutkaan, ei harja eikä penkit!
Toinen aamun ikävä yllätys oli, että työparini joutui tänään olemaan poissa töistä. Selvisin kunnialla ainakin tästä päivästä, mutta stressiä vähän pukkaa, koska huominen on minulle tärkeä päivä, ja toivon, että työparini pääsisi huomenna työn ääreen, koska itselläni olisi iltapäivästä meno, joka on ainutkertainen. Jos olen huomenna yksin töissä, uhkaa työpäivän lyhennys palaa, ja ei auta sitten muuta kuin lyödä neuvottelukortit pöytään, ja uskoa, että pääsen ajoissa lähtemään pienellä järjestelyllä inhimillisyyteen vedoten.
Harjaongelma oli kuitenkin helposti ratkaistu, kun soitin miehelleni ja hän aamulla työvuorosta kotiin ajellessaan poikkesi harjaparkani pinteestä vapauttamaan, koska tiedossa oli, että iltapäivästä/illasta sataa räntää tai lunta. Onneksi harja oli kunnossa. Oli ehtinyt jo sataa kunnon valkoinen kerros painavaa lunta autoni päälle töistä päästessäni.
Heti työpäivän jälkeen oli tiedossa luksusta eli lopultakin kosmetologille aika, jonka jo kaksi kertaa aiemmin jouduin perumaan sairastelujeni takia. Nyt ei ollut varaa enää jättää väliin tai myöhästyä. Kulmakarvat alkoivat uhkaavasti vallata jo koko naamavärkkini. No, nyt on kulmat kuosissa ja tämä rouva tyytyväinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.