torstai 20. marraskuuta 2014

Hyvä kertautuu

Yksi valosydän ikkunassa pimeässä illassa, mutta oikeasta kulmasta katsoen se kertautuu kolminkertaiseksi. Niin tekee myös hyvyys ja positiivisuus, avunanto, lämmin hymy tai halaus, joita ympärillesi jaat pyyteettä, ihan vaan kun haluat tehdä niin.

Sitten on se vastakkainen puoli ihmisistä, tai ehkä vain kolmas-, neljäs- tai viidesosa, tai jos hyvin käy niin vielä pienempi osa ihmiskunnasta, ne onnettomat, jotka kantavat harteillaan negatiivisuuden taakka jakaen sitä myös tajuamattaan seuraaville sukupolville. Onneksi osa jälkeläisistä ja läheisistä selviytyvät negatiivisuuden kehästä ulos, löytävät ilon ja onnen, ja oppivat toimimaan niin kuin itsestä hyvältä tuntuu kuitenkin myös läheisten hyvinvoinnin huomioiden, sekä antamaan toiselle ihmiselle mahdollisuuden heti häntä tuomitsematta. Tällaiset ihmiset oppivat myös ajattelemaan omilla aivoillaan ja kasvavat ihmisinä koko elämänsä ajan.

Ja sitten on vielä SE toivottomin ihmistyyppi, joka ei koskaan saavuta aikuisuutta, käyttäytyen lapsellisesti ja itsekkäästi koko loppuelämänsä. Ironisinta on, että tällainen ihminen usein luulee olevansa suosittu ja pidetty ihminen, vaikka häntä läheltä seuraavat joko nauravat partaansa tai inhonsekaisin säälin tuntein välttelevät häntä. Voimia heille, jotka ovat pakotettuja moisten energiasieppojen ja pahaa mieltä ympärilleen levittävien ihmishirviöiden kanssa aikaansa haaskaamaan!

https://www.youtube.com/watch?v=ytfo21G-UUQ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.