perjantai 4. huhtikuuta 2014

Shoppailua ja kylvöhommia vol 2

Tänään poikkesimme Plantagenissa ostamassa lisää siemeniä, mm. kirsikkatomaatti "Chocolate Chemj" tarttui mukaan. Lisäksi mieheni valitsi mukaan hämähäkinkukan siemeniä ja minä halusin valkoista laventelia kokeiluun, saa nähdä ehtiikö esikasvatettuna, olisi voinyt myös suorakylvää. Edellisten lisäksi kotona oli odottamassa hajuherneen siemenet likoamassa. Tänään pääsimme lopultakin auringon lämmittämälle terassillemme multaa pöllyttämään ja saimme samalla nautiskella kevään äänistä ja tuoksuista.


Ja olihan se pakko ostaa sipulikukkiakin. Yksi ruukullinen tulppaaneja ja monta ruukullista narsisseja tarttui mukaan. Osan jätin sisälle asuntoa piristämään ja osan istutin jo pihalle valiten suojasimmat kohdat. Katsotaan miten selviävät ulkosalla. Mieheni osti minulle kauniin valko-oranssin narsissin. Minä kun en ole keltaisen värin ystävä - edes kasveissa. Ulos kuitenkin laitoin kevään kunniaksi keltaiset narsissit, ja myönnettäköön, että olivat myös tarjouksessa, mikä vaikutti valintaan. Kunhan vielä kukat aukeavat niin saadaan kunnon piristystä terasillekin.


Kävimme myös alkuillasta kävelylenkillä reippailemassa ja huomasin kotiin saapuessamme pihalla salaa kasvaneet krookukset. Olin jo unohtanut istuttaneeni ne. Sieltä ne nyt sitten olivat puskeneet esiin. Ihana yllätys!


Ja taas sen sai todeta, pienikin määrä vihreyttä piristää isosti. Ainakin keittiön ikkunasta näkymä oli vallan houkutteleva tänään. Kuva puhukoon puolestaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.