Huolehtiminen ja välittäminen

Nämä kaksi sanaa usein liitetään toisiinsa, ja siksi ne mainitaankin molemmat ominaan, koska ne ovat erillisiä taitoja. Hetkellisestä lämmöstä syntyy joskus hyytävä lopputulos.

Itse koen, että välittäminen on lämpimämpi tapa osallistua toisen ihmisen elämään. Kuunnella mitä hänelle kuuluu, mitä hän haluaa ja miten hän jaksaa. Antaa aikaa läheiselle ja olla läsnä. Huomata pienistä eleistä, toiminnoista ja merkeistä, miten asiat sujuvat, ja miten ja mitä hän jaksaa, ja mitä ja milloin hän ei jaksa. Ja että hän ei aina jaksa, vaikka sinulle niin väittäisikin. Ja se on taito ymmärtää myös erilaisia katsantokantoja ja toimintatapoja.

Huolehtiminen on sitä, että katsotaan, että asiat tulee hoidettua. Velvollisuus ja vastuu ennen kaikkea. Meistä löytyy monta huolehtijaa, mutta todellinen välittämisen taito löytyy harvalta. Siihen vaaditaan todellista ymmärrystä ja toisen asemaan asettumisen taitoa.

Jotkut huolehtivat, ettei ihminen ole yksin, vaan hänellä on seuraa merkkipäivänään. Laittaen juhlapäivää viettävän matkustamaan toiselle paikkakunnalle monen tunnin matkan päähän pois kotoaan. Jos tässä kohtaa ihmisestä huolehtivat osaisivat myös välittämisen taidon, he itse matkustaisivat juhlapäiväänsä viettävän luo, koska he tietäisivät tätä rakasta ihmistä kuunneltuaan ja seurattuaan hänen arkielämäänsä läheltä, että matka kotoa on hänelle liian pitkä, raskas ja väsyttävä, ja hän mieluummin olisi toivonut, että olisi saanut kotona viettää päivän läheistensä ympäröimänä.

Jos he kuuntelisivat, mitä tällä rakkaalla ihmisellä on sanottavanaan, viettäisivät aikaa hänen kanssaan pidempiä jaksoja yhdessä, näkisivät kokonaisen viikon ajan hänen elämäänsä ja millaisia ponnistuksia häneltä vaatii jaksaa kahlata arkiviikko lävitse kaikkine kotitöineen, asiointireissuineen ja huonoine yöunineen, he ehkä oppisivat myös välittämisen taidon. He tajuaisivat, että tämä yksin asuva ihminen kaipaa apua jaksamiseensa, vaikka hän muuta sanookin ääneen. He mahdollistaisivat ja tukisivat sitä, että hänen luonaan kävisi joka päivä osaava ja välittävä ihminen, terveyden ammattilainen varmistamassa, että kaikki on hyvin, hän jaksaa nousta sängystä ylös, lääkkeet on otettu, reseptit uusittu, terveyteen liittyvät verikokeet tulisi otettua, hellanlevyt eivät hehkuisi punaisenaan hänen ne unohdettua sammuttaa, hän tietäisi mikä viikonpäivä on menossa, saisi apua arjen pyörittämiseen ja ongelmiin, ja joku muistuttaisi arkiviikosta poikkeavista menoista, etteivät ne unohtuisi.

Ehkä nämä huolehtijat huomaisivat sen minkä välittäjät huomaavat, että hän edelleen suree suuresti kuollutta puolisoaan ja esikoistaan, suree niin, että toivoisi itsekin jo kuolevansa. Hän toivoo takaisin aiempia aikoja, jolloin hänestä ei ollut vaivaa kenellekään, apu tuli hänen sitä tarviessaan pyyteettömästi ja nopeasti. Ja sitä apua hän tarvitsi usein, vaikka hän usein puheissaan niinä aikoina vähättelikin avuntarvettaan. Hän kaipaa sitä aikaa, kun ihmiset tulivat toimeen ilman riitoja, jotka häntä nyt kuluttavat. Hänelle ei kukaan sanellut, kehen saa olla yhteydessä, mitä saa puhua, keneltä pyytää apua, kehen turvautua sairauden sattuessa ja millä kulkea asioille. He ehkä huomaisivat, kuinka väsynyt tämä rakas ihminen on elämäänsä, yksin, joutuen miettimään, mitä hän saa/voi kenellekin läheiselle puhua. Kaiken tämän surun keskellä hän joutuu kuuntelemaan riitasointuja, jotka häntä entisestään väsyttävät. Ja nykyisin hän kokee menetettyään esikoisensa, joka hänestä huolehti aina kuolemaansa saakka, olevansa vaivaksi muille aikuisille lapsilleen.

Ja hän kaipaa läheisiään, kokee olonsa yksinäiseksi ja hän toivoisi, että läheiset tulisivat hänen luoksensa aikaa viettämään, koska hän ei enää jaksa pitkiä matkoja matkustaa. Ne väsyttävät häntä fyysisesti, koska hän on jo elänyt pitkän elämän. Kuitenkaan hän ei kieltäydy matkoista, koska hän tietää, että jos hän ei lähde, niin hän ei näe hänelle rakkaita ihmisiä.

Ja kun joku läheinen tulee kyläilemään, hän toivoisi, että muisteltaisiin iloisia asioita, puhuttaisiin positiivisia, hän voisi puhua asioistaan avoimesti, miettimättä, mistä ja kenestä sai puhua kenellekin pelkäämättä, että lipsauttaa vahingossa jotain, mitä häntä on ohjeistettu olemaan kertomatta. Voitaisiin surrakin yhdessä menetettyjä ihmisiä, mutta yhdistäen siihen onnellisia muistoja. Ei muisteltaisi miljoonaan kertaan ikäviä vanhoja asioita, ei vellottaisi toistamiseen vanhoissa vastoinkäymisissä muistutellen aiemmista negatiivisista asioita, ei muistutettaisi häntä läheisten menettämisestä, jos hän ei itse siitä halua puhua. Lähdettäisiin levolle tai lopetettaisiin vierailu, jos huomataan, että hän väsyy. Nautittaisiin yhteisistä hetkistä, jotka ovat vielä mahdollista hänen kanssa viettää, ja pidettäisiin yllä positiivisuutta ja onnellisia muistoja, jotta joka vierailusta jäisi molemmille osapuolille hyvä ja lämmin henki.

Suurin toive hänellä on, että kaikki läheiset voisivat tulla yhtäaikaa kyläilemään ilman riitelyä ja kyräilyä. Nykyinen tilanne käy hänen voimilleen eikä hän jaksaisi katsella enää moista käytöstä aikuisilta ihmisiltä, jotka sitä edelleen jääräpäisesti jatkavat. Hän ei kuitenkaan uskalla tätä ääneen kaikille sanoa, koska pelkää, että menettäisi taas lisää läheisiään.

Kun ihminen on vanha, väsynyt ja surullinen, hän kaipaa seuraa, kannustusta, positiivisuutta, huomaavaisuutta. Hän ei kaipaa elämäänsä enää draamaa, hän ei halua enää sekaantua aikuisten ihmisten välisiin ristiriitoihin. Aikuisen ihmisen pitää osata omat sotkunsa selvittää rasittamatta niillä turhaan sellaista, jolla on myös suuri suru. Vanhaksi elänyt on jo omat taistelunsa käynyt ja ongelmansa selättänyt pitkän elämänsä aikana.

Ja kyllä, tyly tosiasia on, että suurin osa huolehtijista ei huomaa, että rinnalta puuttuu se välittämisen taito. Jos koit tämän tekstin loukkaavana, se ehkä osui ja upposi liian syvälle. Kannattaa silloin ehkä lukea teksti uudelleen ajatuksen kanssa, ja miettiä, mitkä kohdat siinä satuttivat. Nekö juuri, mitä itse ehkä laiminlyöt tajuamattasi ja mihin olet nyt tajunnut syyllistyneesi? Lue uudelleen ja juuri siksi, että ehkä huomaat, että voit toimia paremminkin. Ikinä ei ole liian myöhäistä kasvaa ihmisenä ja oppia uusia taitoja.

Jos sinulle taas nousivat kyyneleet silmiin tätä lukiessasi, järkytyit, vihastuit, samastuit, mitä ikinä tunsitkaan, kuitenkin olet tunteva, myötätuntoinen ihminen, osaat jo välittämisen taidon.

Itse olen osittain pakotettu seuraamaan sivusta kriisiytynyttä tilannetta ja toivon, että voisin tehdä enemmän. Välillä toivo on ainoa mitä on. Toivo siitä, että ei mitään pahaa tapahdu, kukaan ei makaa yksin jalattomana lattialla, asunto ei pala hellanlevyn taas jäätyä päälle, hän selviää kauppareissuista kaatumatta ja ehjin nahoin kotiin. Mutta kun langat on viety käsistämme ja osaamattomat niitä ohjailevat, aika voimattomaksi sitä itsensä tuntee sivusta seuratessa. Vastuunkanto on nyt heillä ja seuraukset saavat myös kantaa, kun se aika tulee. Mutta me sivuun syrjäytetyt emme ole kadonneet mihinkään (heidän toiveistaan huolimatta!) ja positiivisin tavoin tuemme, kannustamme, autamme aina pystyessämme ja olemme taustatukena. Hän on aina kuulunut elämäämme ja kuuluu jatkossakin.

Jokainen meistä väsyy, ei aina jaksa, jokaisella meillä on omat surumme, ja joskus yhteisetkin surumme, mutta joskus oma jaksaminen on silti hetkeksi painettava taka-alalle, koska on toinen läheinen, joka jaksaa vielä huonommin, ja kaipaa kipeämmin tukea ja apua juuri sillä hetkellä.

Huolehtiminen on tärkeää, mutta välittäminen vielä tärkeämpää. Pitäkää huolta läheisistänne, viettäkää aikaa heidän kanssaan, luottakaa, kunnioittakaa, mutta osatkaa lukea myös rivien välistä, milloin tarvitaan apua, vaikka ei sitä ääneen pyydetäkään. Ja silloin kun apua pyydetään, olkaa avuksi pyyteettömästi, uhriksi tekeytymättä. Se ei tarkoita, että teidän itsenne aina tarvitsee mennä paikalle, koska joskus saatat itse olla huonossa kunnossa tai tilanteessa, josta et kykene lähtemään, mutta järjestä se apu jotain kautta. Nämä ovat niitä elämän ainutkertaisia hetkiä, niitä ei kaikille luoteta, ja silloin kannattaa olla luottamuksen arvoinen. Älkää miettikö ääneen, mitä kaikkea nyt jää väliin ja pitää perua ja kuinka paljon järjestelyjä se teiltä vaatii. Ne perumiset ja uudelleenjärjestelyt voi tehdä sitten toisen tietämättä. Apua kaipaava ei tarvitse enää omien huoliensa lisäksi sinun huoliasi taakakseen.

Oikein hyvää kalevalan päivää lukijoilleni ja lämmin virtuaalinen voimahalaus tänään 90 vuotta täyttävälle rakkaalle mummulleni sinne jonnekin, missä syntymäpäivääsi vietätkin!

Värien kaipuuta

Löysin lankalaatikon pohjalta vanhan kerän ihanan karkkiväristä Tico ticoa. Tein pari vuotta sitten turkoosi-sinisävyisestä Tico tico -sukat ja ovat olleet kovassa käytössä. Eivät vie talvikengistä turhaan tilaa ohkaisuudessaan. Edelliset alkavat nyt olla kuluneet, joten tein uudet tilalle, räiskyvissä väreissä tämän harmauden keskelle.

Niin ja se viime tekstissä mainittu raakakakku. Siitä tuli napakymppi ja viimeinen palanen odottaa nyt jääkaapissa. Iltamenojemme vuoksi kakku vietti jääkaapissa parikin yötä hyytymässä, ja sen jälkeen rakenne kiinteytyi. Päälle tein pikakreemin tomusokerista ja margariinista ja ripottelin vähän mantelirouhetta koristeeksi. Teen toistekin.

 

Tänään heräsin aamulla hyvin nukutun yön jälkeen ja ajattelin ottaa rauhassa kotosalla aamun. Onneksi havahduin siihen, että nyt on 20. päivä ja se sai mieleeni, että tänäänhän oli paikallisen lankakaupan Neulovillan pop-up-puoti taas avoinna. Tilojaan lainasi toinen paikallinen yrittäjä ViiPe. Tarjolla oli myös kahvia kastettavineen sekä pari tuolia varattu käsityöläisiä varten, joten itsekin varasin kutimen mukaan ja istahdin poikkeuksellisesti muiden käsityöläisten seuraan puikkoja kilisyttelemään. Viime vuodet ovat lähinnä kotona kuluneet, kun on käsitöistä kyse. Mukavaa vaihtelua tällainen käsityöhetki muiden samanhenkisten seurassa.

Lisäksi Neulovillalla oli runsas ale-kori, josta ostin hyvässä tarjouksessa ollutta merinovilla-silkkilankaa monta vyyhteä ruskean ja vihreän sävyissä. Ehkäpä saan lopultakin kevyen paidan neulottua. Myös ihanan pehmeä Roosterin huivilanka tummanvihreän sävyssä kutsui. Lanka sisältää 80 % baby-alpakkaa ja 20 % silkkiä. Jonain päivänä siitä tulee valmistumaan ihanan kevyt ohut pitsihuivi. Kassiin hyppäsi myös kaksi kerää vaaleamman vihreää Roosterin baby-alpakkaa 50 % ja merinovillaa 50 % sisältävä vähän tuhdimpi lanka. Todennäköisesti pipo tai lämpimät unisukat tuosta muotoutuu. Hieman naurattivat nuo värivalintani, vaiko värittömyysvalintani. Mutta minkäs teet, kun tällä hetkellä nuo luonnonvärit kutsuvat. Niin ja oheistuotteina ostin 6 kauniin tummaruskeaa puista sydännappia.

Itse pellavapuodissa en ollut vielä kertaakaan poikennut ja valikoima oli kattavampi kuin olin etukäteen ajatellut. ViiPe on pitkään jo kiertänyt markkinoita, toreja ja muita tapahtumia. Nyt on alkanut sukupolven vaihdos ja 3 viikkoa ennen viime joulua kotimyynnin tilalle aukesi pieni puoti. Tulipahan samalla käynnillä tutustuttua valikoimaan ja matkaan tarttuikin uusi saunamyssy, sellainen ohuempi pellavainen ja turbaanimallinen. Saunominen minulle usein aiheuttaa ns. saunakrapulan ja pyyhekankaasta ommeltu turbaani on jo jokusen vuoden löylyn puolella päätäni suojannut. Se on kuitenkin aika lämmin ja ajattelin kokeilla, josko ohkaisuudestaan huolimatta tämä pellavainen malli suojaisi kuitenkin liialta kuumuudelta aivojani. Kuvassa näkyvä Hiirukka on kätevä pieni tyyny kauratäytteellä, ja käy esim. tietokoneen hiirtä käyttäessä tukena ranteelle, lisäksi sen voi viilentää pakkasessa ja antaa kylmähoitoa, tai lämmittää mikrossa, jos jokin paikka lämpöhoitoa kaipaa. Lisäksi löysin pellavaisen pienen lankapussukan, joka on helppo käsivarteen tai tuolin käsinojalle pujottaa, ja keritty lanka siellä pysyy tallessa puikoilla kutoessa, eikä lankakerä karkaile ympäri lattiaa. Mukana siihen kuuluivat puikonsuojukset, jotka estävät työtä karkaamasta puikoilta käsityön kulkiessa mukana kassissa. Ja ei, nämä eivät maksaneet maltaita. Hintahaitari  tuotteilla oli 10-14 euroa. Ja aitoa pellaavaa sisältävät kaikki.

Jos kiinnostuit, niin molemmat yritykset löytyvät netistä ja tilauksia pystyy tekemään sitäkin kautta. Linkit alla:

ViiPe

Lankakauppa Neulovilla

Tämä päivä on ollut sellainen täyden kympin päivä. Aamusta sai nukkua, pieni kävelylenkki ja päivä jatkui käsitöitä tehden mukavassa seurassa teekupposen kera ja kotiin palasin kävellen uutta energiaa saaneena. Nyt on uusia, ihania, laadukkaita lankoja saapunut kotiin uusia käsityösuunnitelmia odottelemaan , sekä jokunen uusi pellavainen apulainen pääsee nyt kokeiluun. Kotiin päästyäni soitin ystävälle pitkän tauon jälkeen ja vaihdoimme kuulumisia. Loppuilta onkin sitten kulunut television ääressä käsityön edistyessä. Ja nyt on se aiemmin mainitsemani herkullinen neulepaita tuloillaan. Joten uudet langat saavat vielä hetken aikaa odotella ja suunnitelmat muhia päässäni. Toivottavasti teillä muillakin on viikonloppu sujunut mukavissa merkeissä!

Kevättä ilmassa?

Ja tulppaaneja on ollut pakko ostaa lisää. Nämä ostin ystävänpäiväksi ja nuppujen perusteella odotin valkoisia ja oranssinpunaisia kukintoja. No kermanvaalea ja lohenpunainen sieltä paljastuivat. Ihania ovat kuitenkin.

Itse olen ollut edelleen vetämätön ja eilen illasta puoliväkisin mieheni houkutteli minut pienelle kävelylenkille. Alkuun tuli tunne, että käännyn takaisin, en jaksa ottaa askeltakaan, mutta kun vain sitkeeäti jatkoin, niin jaksoin sen parikymmentä minuuttia hissukseen pikkupakkasessa taapertaa. Yskä alkoi helpottamaan puolivälissä lenkkiä ja olo oli parempi kotiin päästyä, vaikka vähän lihakset väsähtivätkin ja loppuilta meni levätessä.

Tämän viikon teen taas iltapäivävuoroa töissä ja intouduin eilisestä kävelylenkistä ja jaksamisestani sen verran, että auringon paistaessa valkoiselle hangelle, päätin ottaa kameran matkaan ja kävellä töihin sekä tietenkin takaisin kotiin. Porkkanana oli se, että minulla oli pitämättömiä ylityövapaita ja pääsin tänään jo tuntia aiemmin töistä, joten tiesin auringon vielä siinä vaiheessa paistavan.

Ja kyllä, siellä ne kurkkivat - pajunkissat!

Ihana fiilis oli ulkoilmassa pikkupakkasessa rauhassa kävellä. Varsinkin kotimatkalla kuuntelin riemulla lintujen konserttia. Kuului sirkutusta, piipitystä ja lauleskeluakin, ja myönnän, että vaikka helmikuuta vasta mennään,niin silti tuli suorastaan keväinen olo. Ja kyllähän se jokunen harakan rääkäisykin matkan aikana tuli kuultua. Ja itse asiassa eihän tässä pääsiäiseen enää kovin pitkä aika ole. Ja ilolla odotan sitä, sillä tänä vuonna ilmeisestikin saan lomani pitää pääsiäisen aikaan. Jos nyt kaikki suunnitelmien mukaan etenee.

Ja suunnitelmien mukaan jos edetään, niin tämä tarkoittaa, että tasan kuukauden päästä teen viimeisen osasairaspäivärahalla tuetun työpäivän ja siirryn sen jälkeen takaisin normityöaikaan, tai siis kohdallani yleistyöaikaan. Tosin vain 2 päivän ajan on tiedossa täyttä päivää, koska sen jälkeen aloitan jokusen viikon loman, koska vuosilomiani on vielä pitämättä tälle talvelle. Miehelläni on kiireisempi kevät opiskelujen suhteen kuin miltä alkuun näytti, mutta pääsiäisen kohdalla on hieman rauhallisempaa, joten ehkä lomallani ehdimme yhdessä jotakin tekemäänkin, tai ehkäpä jossain pienessä reissussakin poikkeamaan. No, ainakin kotipihan tammi kaipaisi pientä leikkaamista ja siihen tarvitaan meidät molemmat. Minä osoittelen, mieheni leikkaa. Yritän muotoilla sitä uudelleen kauniimmaksi sähkölaitoksen pari talvea sitten leikeltyä sen järjenvastaisesti ja täysin ilman ennakkovaroitusta. Hiljaa hyvä tulee ja toivon, että sähkölaitos ei päätä uusia ylläreitä tänä talvena tehdä pihapuidemme osalta.

Naapurin koivikko oli näin aurinkoisena päivänä taas kauneimmillaan ja loi hauskasti varjoja pihanne kimmeltävälle hangelle. Syksyisin aina kiroamme lehtimäärää, jonka tuuli puhaltaa meidän puutarhaamme. Itsellämme ei ole kuin jokunen pensas ja 2 tammea, joten lehtiä ei haravoitavaksi omasta takaa riitä, mutta naapuri on onneksi huolehtinut asian puolestamme, ja piha on joka syksy keltaisenaan koivunlehtiä, joita anoppini sitten kuntoiluna haravoi. Annan kuitenkin naapurille lehdet anteeksi, koska niin moneen kertaan vuodenaikojen vaihtuessa tuo koivikko on niin kaunis. Keväisin on kauneimmillaan lehdet hiirenkorvalla, kesäisin ihanan vehreä ja talvisin kimmeltää mustavalkoisena kimaltavana huurrerivistönä. Yksi asia koivikossa harmittaa. Se, että se on liian tiiviiseen istutettu. Ja varmaan naapuriakin, koska aikamoisia riukujahan noista on kasvanut. Toki toimii tuulensuojana meille paremmin, mutta harvennus tekisi terää sille, ja bonuksena me saisimme aurinkoa takaterassillemme kesäiltaisin iltaan saakka.

Töihin kävellessäni katselin omakotitalojen pensasaitoja ja huomasin, että hauskasti pensaiden latvaosiin oli jäänyt lunta, joka sitten auringossa oli osittain sulanut ja aurinko loisti näiden pienten lumi- ja jääkerrostumien kautta kirkkaammin. Tämä yllä oleva kuva on omasta pensasaidasta. Kotipihassa nököttävästä autostani huomasi myös, että aurinko todella jo lämmittää. Kotiin saapuessani oli auringonpaisteen puoleinen sivu autosta sulanut, varjopuolen pinnat ja ikkunat olivat jäässä edelleen. Pakko oli nyt näpsäistä muutama vihreämpikin kuva, koska vihreää luonnossa jo pilkistelee. Valkokartiokuusemme on saanut myös jäätä oksilleen. Ja kotimatkani varrella on erään rivitalon reunapensasaidan keskellä kivi, jonka päälle on istutettu kivikkokasveja, mm. nämä alempana kuvassa näkyvät mehitähdet, ja ne ovat nyt jo halunneet saapua aurinkoa ja meitä ohikulkijoita tervehtimään.

 

Itse jatkoin kotiin saavuttuani työpäivän jälkeen auringonpaistetta sisällä ja kaivoin porkkanapussin esiin jääkaapista ja tein elämäni ensimmäisen raakakakun. Porkkanaa, taateleita, pähkinöitä ja mantelia noin pääasiallisesti pohjana, lisänä tietenkin mausteita, hieman fariinisokeria ja öljyä. Ohje oli kookospohjainen, mutta jätin kookoshiutaleet ja -öljyn pois, koska en pidä mausta. Joten saa nyt sitten nähdä, miten toimii itse kehittelemäni versio tuosta kakusta. Jähmettyykö vai jääkö kasaksi kaavittavaa mössöä, mutta tuolla se nyt jääkaapissa odottaa valmistumistaan. Laitanpa sitten kuvaa, jos onnistuu. Harmi vaan kun te muut ette pääse maistamaan...

Löysin myös vanhan kerän Tico-tico-lankaa kätköistäni ja nyt ovat ihanan ohuet, mutta lämpimät villasukat bambupuikoilla tuloillaan. Ja ihanissa kirkkaissa karkkiväreissä, punaista, pinkkiä, keltaista ja oranssia. Kevät tulee, vaikka sitten vain mielikuvissa!

Uusi katto pään päällä. Kyllä nyt kelpaa!

Tästä se lähti viikko sitten. Vanhat pellit pois, uudet pohjatyöt ja uudet kattopellit. Viime tiistain aikana koko katto oli pellitetty loppuun. Perjantaina vielä piipun pellitykset, reunapellitykset sekä rännien ja kourujen asennus. Kaikki tämä siis käytännössä tapahtui vajaassa kahdessa työpäivässä. Ja kyllä, tämä katto on hiljaisempi kuin edellinen. Kiitos ruodituksen, joka vaaditaan nykyisin ilmankiertoa varten ja bonuksena vaimentaa mukavasti vesisateen äänen. Ei tarvitse enää televisiota säätää suuremmalle vesisateen vuoksi.

Mieluummin olisin kyllä pitänyt ne lumiset maisemat ja pikkupakkaset. En tosiaankaan nyt saapuneita vesisateita olisi kaivannut pääkallokeleineen. Mutta jos jotain positiivista haluaa (väkisin) sateista vääntää, niin ainakin on nyt tullut testattua, että hiljaisempaa on sadesäällä asunnon sisätiloissa.

Ja kuten seuraavista kuvista näkyy, tulee talomme ulkoasu muutenkin muuttumaan. Omakotitalossamme on ollut se "ihanan tunkkainen" 70-luvun ruskea laudoituksissa, mm. päätykolmioissa, terassien seinissä, autotallin ja varaston ovessa. Ensi syksyyn mennessä (ainakin toivottavasti!) väri tulee muuttumaan harmaaksi. No, osa saattaa paheksua, kun muutamme talon luonnetta modernimmaksi, mutta itse haluan harmonisia värejä ja tuohon mustaan kattoon ja ränneihin tuo harmaa paremmin istuu, joten kesällä on sitten tiedossa uutta laudotusta ja maalisutia pääsen varmaan minäkin taas heiluttelemaan. Päätylaudat kattomiehet maalasivat jo valmiiksi, joten saa jo hieman osviittaa, millainen ulkonäkö tulee olemaan valmiina. Mietinnän alla ovat vielä autotallin ja varaston ovi, jotka iskisivät hieman liikaa esille harmaana, joten olen miettinyt niiden väriksi tiilenpunaista tai todella tummanharmaata/mustaa. Samoin seinänvierusterassien taustaseinien väri tuottaa päänvaivaa ja olen todennut, että tuo peittävä harmaa ei sinne istu, vaan menee liian tunkkaiseksi kokonaisvaikutelma. Ehkäpä joku läpikuultava puunsuoja vaalean puun värisenä tai pienellä valkoisen sävyllä toimisi noissa. Takaterassi ainakin kaipaa vaaleampaa sävyä, koska siihen koko iltapäivän aurinko kesäisin paistaa ja tummanruskea seinä oikein imee kuumuutta itseensä ja terassipoukama oikein hohkaa lämpöä. Lisäksi porkkanana on, että saisin terassin, johon voisin kesällä laittaa minkävärisiä kukkia vaan, niin, että tummemmatkin kukinnot erottuisivat pidemmälle. Nyt ne ovat hukkuneet ruskeaan taustaseinään. No, kaikki aikanaan. Onneksi on kesään saakka aikaa miettiä.

 

Tänä vuonna, kun nyt olen saanut pähkinät testattua ja ne sopivat ruokavaliooni, päätin leipoa Runebergin torttuja. Hyviä tuli, tosin vähän kuivia, koska sen verran totesin, että kostuttamista eivät olisi kestäneet rakenteensa vuoksi. Tänään söimme mieheni kanssa viimeiset kappaleet näitä herkkuja. Ensi vuonna taas uudelleen. Käytin muffinssitaikinan ohjetta pohjana ja lisäsin taikinaan hasselpähkinämurskaa ja säilykekirsikoiden lientä ja pieniä paloja kirsikoita. Päällä tietenkin itse viime kesän vadelmista tehty hillo.

Sairastaminen silloin tällöin tekee ihan hyvää. Minulla alkoi paikallaan maatessani sormet syyhyämään ja parannuttuani nappasin taas puikot käteen ja nyt sain jotain valmistakin. Keskeneräisiä töitä edelleen riittää, mutta uusi villainen ja erittäin lämmin bonzoni on nyt valmiina. Ja sain sen jopa pääteltyä samaa vauhtia. En tiedä, onko muilla samaa syndroomaa, mutta minulla ainakin tökkii päättelytyöt ja muut prässäämiset ja suoristelut.

Itse en kestä villaa suoraan ihoa vasten, vaan kutian, mutta tämä jää onneksi niin löyhäksi, että ei kutita. Kaulus oli ohjeen mukaan korkea poolokaulus, mutta muutin sen matalammaksi kaulukseksi, joten sekin ongelma ratkaistu. Alla poolo, niin ei kaulakaan kutia. Värit ovat oikeasta hieman kirkkaammat, varsinkin punaisen sävyt, mutta tämä ulkona vallitseva harmaa sää ei tee oikeutta bonzoni väreille. Harmaa on Novitan Joki-lankaa ja liukuvärjätty Novitan Usva-lankaa. Pitkästä aikaa olen todella tyytyväinen tekemääni vaatekappaleeseen. Ajattelin, että tuolla tarkenee sitten pikkupakkasilla vaikkapa lehden hakea postilaatikolta. Ei tarvitse takkia lähteä pukemaan.

Eilen kävin pitkästä aikaa paikallisessa puodissa, josta voi todeta, että jos sieltä ei löydy mitä etsii, niin tuskinpa muualtakaan täältä pieneltä paikkakunnalta. Palvelu on myös ensiluokkaisen hyvää ja ystävällistä. Mukaan tarttui kaikkea tarpeellista keittiölle, pari käsityölehteä ja vähän uusia lankoja. Muistin haaveilemani asian ja ostin Nalle-lankaa, keltaista ja ruskeaa (niitä hieman haaleampia sävyjä), joten seuraava käsityö on jo suunnitteilla. Näistä langoista tulee syntymään vielä jotain herkullista. Tai ainakin kuuluu lemppareihini ne, mistä tämä tuleva käsityö on saanut ideansa. Katsotaan, koska valmistuu ja kestänkö käyttää inhokkiväriäni keltaista. Tosin yläosa tulee ruskeasta, joten naamani lähelle ei keltainen sijoitu. Mutta luulen, että voisin tuon myötä vähän taas tottua keltaisten vaatteiden käyttämiseen.

Frozenia ja tulppaaneja

Pahoittelut blogitauosta. Flunssa tainnutti minutkin ja 1,5 viikkoa elämästä katosi jonnekin. Ei voi kuin ihmetellä sitä liman määrää. Ääni petti kokonaan kovan, limaisen yskän takia, lämpö sahasi laidasta laitaan ja hikoilin, höyryhengitin, astmaatikkona hevosmäärä lääkityksiä oli käytössä ja kaikesta huolimatta olotila oli kerrassaan vetämätön ja karmea. Raju virustauti, johon lepo ja oireenmukainen hoito. Nykypäivän trendi on pitkään ollut, että antibioottia ja äkkiä terveeksi ja töihin. Nyt onneksi on siirrytty takaisin vanhaan eli antibiootit määrätään vain, jos olotila vakavasti huononee. Itse selvisin hyvin antibiootitta, vaikka oli keuhkoputkitulehdus ja poskiontelotulehdus kuumeineen. Sohvanpohjilta noustiin vähitellen ja aikaa siihen meni. Onneksi ehdin toipua siskontyttöni 5-vuotisjuhliin. Teemana yllättäen Frozen. Itse mietin hetken ja tällainen kakku koristeluineen syntyi. Hauskasti osui samaan tyyliin päivänsankarin äidin tekemän kakun kanssa.

Löysimme neidille lahjaksi Frozen monopoly -pelin, junioriversion, ja hän oli kovin otettu siitä ja kuulemma synttäreiden jälkeenkin sitä on pelattu ahkeraan. Lisäksi korttikätköistä löytyi hauska avattava kortti, joka oli  värimaailmaltaan juurikin sopiva ja muutenkin hauska peilipöytineen ja sitäkin sitten neiti ihaili. Isosisko sai sitten "ihan muuten vaan" kuvassa näkyvät valkoisen ja mustan kynsilakan, joita kovasti joululahjaksi toivoi, mutta joita tontut eivät silloin löytäneet.

Nyt on siskon perheessä meneillään myös flunssabuumi, mutta onneksi alkoi vasta synttärijuhlien jälkeen. Neiti viisvee soitti minulle sunnuntaina ilouutisen, että kovan kuumeilun jälkeen hän lopultakin jaksaa olla jo pystyssä. Tädit ovat hyvä olla olemassa juuri tällaisia hetkiä varten. Kun alkaa olla kunnossa ja tylsyys iskee, ja kun ei kuitenkaan uloskaan voi vielä lähteä, niin voi soittaa puhelimella ja höpötellä, niin aika kuluu joutuisammin. Ja jutut ovat kyllä sitä luokkaa, että tätikin saa aina hyvän mielen pokkaa pitäessään puhelun ajan.

Itse kävin lisäksi piristymässä sairastelun jälkeen työhön liittyvässä koulutuksessa kahden päivän ajan viime viikon lopuksi. Ja hyvä koulutus olikin. Kuuli muiden ammattilaisten kokemuksia ja tuntemuksia, asioita tuli hieman kerrattua ja tutustuttua tarkemmin tulevaan sote-uudistukseen. Viimeinen koulutustunti kului elekieleen ja sanattomaan viestintään perehtyen. Meitä perehdytti näyttelijä/kouluttaja Anneli Ranta. Ja voin sanoa, että en muista, koska olisin viimeksi niin paljon nauranut. Kerrassaan mahtavan energinen ja positiivinen persoona. 

Lauantaina kaupassa käydessämme ostin kotiin piristystä. Tämän vuoden ensimmäiset tulppaanit. Ja on ne aina yhtä ihanat. Ovat kauniit nupullaan ja myöskin aukinaisena. Tällä kertaa pinkkiä ja oranssi-keltaista pääsi kimppuun mukaan.

Tämä viikko on töissä iltapäivävuoroa, mutta tänä aamuna on herätty jo ennen klo 8. Aamusta saapui iso nosturiauto ja liuta työmiehiä ja aamu on mennyt kuunnellessa katolta askeleita, rytinää, räminää,  pauketta, hakkaamista, vääntämistä, kirskuntaa, työlaitteiden hurinaa ja kaikkea muutakin meteliä. Vanha peltikatto lähtee ja uusi pääsee tilalle. Ei tarvitse enää jännittää myrskysäällä alkaako katto vuotamaan. Työmiehet aloittivat klo 8.30 ja nyt on jo lumet ja vanhat kattopellit ja kourut ja rännit poistettu katolta. Nopeaa on toiminta. Mutta tietää vielä aikaisin heräämistä huomenna ja varmaan torstainakin. Perjantaina saan mahdollisesti töistä vapaapäivän, joten ehkä silloin saan sitten aamusta nukkua yli yhdeksään? Mutta hyvän asian puolesta menee aamu-unien menetys.

Hyvää alkanutta vuotta 2016!

Vuosi vaihtui mukavan kipakassa pakkassäässä ja tähtikirkkaan taivaan alla. Oivallinen keli rakettien katselemiseen ja ampumiseen. Olimme perinteisesti uudenvuodenaattoa siskoni perheen kanssa viettämässä heillä. Jokunen omakin raketti tuli hankittua ja mieheni ja siskonmieheni kävivät niitä läheiseltä sillalta lähettämässä. Pauke oli liikaa nuorimmalle siskontytölleni ja hän poistui kiireen vilkkaa sisältä katselemaan raketteja. Onneksi ikkuna oli sopivaan suuntaan.

Jouluksi saamani amaryllikset ovat nyt täydessä loistossaan ja edelleen nuppujakin täynnä. Joten kukintaa riittää jatkossakin. Tässä punaisessa on sellainen hauska valossa taittuva kimalle terälehtien pinnassa, kuin kimallesprayta olisi suihkutettu pintaan.

Ylempänä olevan komean punaisen amarylliksen saimme isältäni. Oikealla olevan valkoisen kerrotun amarylliksen saimme anopiltani. Mieheni tosin kävi sen valitsemassa. Psst... Juurelta löytyy vielä yksi kukkanuppu, joten kun kuvassa olevat varret nuppuineen ja kukintoineen ovat työnsä tehneet, juurelta nousee vielä 4. kukkavana. Keittiöltä löytyy vielä ystäväperheeltä saatu korkea valkoinen amaryllis, jossa hauskasta on häivähdys punaista kukintojen keskellä. Ja pieni punainen amaryllis mieheltäni saamassa joulukorissa on nyt myös aukaissut kukkansa.

Minulle amaryllis on se joulun kukka. Muutkin ovat kauniita, mutta ei joulua ilman amaryllistä.

Jouluksi teimme popcorn-suklaita, joita veimme pariin ystäväperheeseenkin herkuteltavaksi. Ja luulenpa, että teemme näitä myöhemminkin. Kerrassaan herkullisia makeassa suolaisuudessaan. Tein kahta eri makua, suklaina Pandan tummasuklaa sekä Dammenbergin maidoton toffeesuklaa. Itse ihastuin vaaleaan suklaaseen, mieheni ihastui tummasuklaisiin versioihin, vaikka yleensä ei olekaan tumman suklaan ystävä. Nämä ovat myös helppoja valmistaa. 5 dl popcornia ja 100g suklaata. Suklaa sulatetaan ja kaadetaan valmiiden popcornien päälle astiaan, sekoitetaan hyvin käännellen ja sen jälkeen nostellaan sopiviin muotteihin ja nostetaan jääkaappiin viilenemään. Itse käytin kotoa löytyviä pahvisia muffinsivuokia.

Tänä uudenvuodenaattona ei liipasinsormi ollut kameran suhteen kohdillaan, mutta jokusen kuvan sain näpsäistyä niin, että rakettikin löytyi myöhemmin kuvasta. Tässä yksi niistä parista hassusta onnistuneesta kuvasta.

Arkeen olemme palanneet kaikkien pyhien jälkeen. Hieman on päivät vieläkin sekaisin lyhyiden arkityöviikkojen jälkeen ja meinasin huomennakin töihin mennä. Onneksi työkaveri oikaisi, että loppiaisena he muut eivät ole tulossa työn ääreen. Joten taidan kuitenkin huomenna jättää työpäivän väliin ja nauttia kodin lämmöstä pakkasten ulkona paukkuessa. Yllättävää on, että ulkoilma ei ole ollenkaan tunnu niin hyytävältä, kuin luulisi loppuvuoden lämpöennätysten jälkeen. Olen kahtena päivänä kävellyt töihin ja perille päästyäni ollut hiestä märkä 15 minuutin kävelyn jälkeen. Ihanaa kuitenkin, että on pakkaskelit ja lunta. Kävimme eilen mieheni kanssa ale-ostoksilla ja käyttämässä joulupukilta saamamme lahjakortit. Siinä sivussa tuli ostettua uusi lämmin talvitakki. Sääennuste povaa, että sille tulee olemaan käyttöä. Aiemmin ostetut talvitakit pitävät hyvin lämpiminä minut -20 asteeseen, mutta sen jälkeen olisin ollut pulassa. Pukeutumiskysymys on tämä Suomen talvisää.

Minun jouluni!

Tänään havahduin siihen, että lumen saavuttua tapaninpäivänä olin unohtanut lisätä piparitalollemme lumipeitteen. Niinpä tänään "musta joulu" muuttui valkoiseksi. Taustalla näkyvät amarylliksemme, jotka ovat nyt lopultakin kunnolla auenneet. Kerrottu valkoinen aukaisi ensimmäisen kukkansa jo jouluna, muut antoivat odottaa kukintaansa näihin päiviin. Keittiöltä löytyy näiden kahden lisäksi kaunis valkoinen amaryllis kukassa ja mieheltäni saamassani jouluisesssa kukkakorissa punainen, pienempi amaryllis aukaisi tänään ensimmäisen nuppunsa.

Joulua vietimme suvun seurassa, minä kolmena päivänä ja mieheni kahtena, koska työt kutsuivat häntä tapaninpäivänä. Ehdimme kuitenkin joulupäivän iltana viettämään aikaa kahdestaan pelailemalla hänen lahjaksi saamaansa pöytäcurlingia. Meillä joulu jatkuu ainakin tämän viikon. Pipareita ja jouluruokaa riittää vieläkin.

Tänä vuonna leivoimme minulle vaaleita pipareita tupla-annoksen. Melkein 200 kappaletta syntyi mieheni kaulitessa. Varmaankin noin puolet on jo syöty. Tosin osa on jo isälläni ja anopillani. Ja en nyt ihan yksin syönyt, jokunen muukin gluteeniton pääsi maistelemaan. Ostajiakin olisi löytynyt, mutta myönnän, että olisi ollut vaikea asettaa hintaa. Mieheni teki niin suuren urakan pipareiden eteen ja juuri minua varten. Ja onpahan pipareita nyt herkuteltavaksi pitkälle kevääseen. Vielä en ole kyllästynyt.

Ja siellä se nyt seisoo, melkein kymppitonnin arvoinen joulukuusemme. Se, jonka saimme kattoremontin kaupanpäällisiksi. Enpä usko, että näin kallista kuusta enää eläessäni tulen ostamaan. Komia on ja syytä ollakin. Juuri sopivan kokoinen asuntoomme. Olohuoneemme sai uuden järjestyksen jouluksi ja nostimme ikkunan edestä nojatuolit sohvan seuraksi. Saa nähdä, jäävätkö tuohon pysyvästi. Niistä on ollut mukava katsella televisiota. Vielä mukavampaa olisi, kun joku (minä) saisi nuo tuolit päällystettyä!

Kuusemme alla tapahtuu joka joulu. Käpy- ja höyhentontut keinuen tarkkailevat jouluista hulinaa.

Jouluna ihailin parinakin päivänä aurinkoa, joka pilkisteli ikkunaverhojen lävitse aamupäivästä asuntoomme. Lisäksi viime jouluna lahjaksi saamani kaunis kalenteri pääsi viimeiselle sivulleen, juuri sopivan sävyinen keittiön jouluverhomme kanssa. Olen kalenterin aiemmat sivut kerännyt talteen kauniine piirrettyinä kukka-aiheineen. Ajattelin, että niitä voisi myöhemmin kehystää ja ripustaa vaikka tauluiksi seinälle. Olen kovin ronkeli sisustuskuvien suhteen tai sitten minua miellyttävällä valmiilla taululla hinta on aivan liian kova. Näistä pidän kovasti, joten vaatisivat vain kehysten hinnan.

Ostin myös vahingossa punaiset jouluvalot parilla eurolla, enkä viitsinyt lähteä niitä vaihtamaan. Tuunasin niistä siedettävät pahvisten muffinsivuokien avulla. Löysivät paikkansa saunan eteisestä.

Töistä sain joululahjaksi ihanan kapean kaitaliinan suloisine tonttuineen. Lahjan arvoa lisäsi se, että se oli hankittu paikalliselta yrittäjältä. Oli juuri sopiva sohvapöydällemme.

Itse tein lahjaksi tänä vuonna virkaten lumihiutaleita koristeeksi roikkumaan, vaikkapa kuuseen tai ihan mihin vaan ne haluaakin ripustaa. Pakkasin ne kauniisiin peura/poro-aiheisiin pieniin paperipusseihin. Itselleni en ehtinyt jouluksi enää hiutaleita virkkaamaan, mutta olen nyt jälkijunassa kotiinkin niitä tehnyt. Kuusemme alkaa olla aikamoisen koristeltuna itse tekemilläni koristeilla. Onneksi mieluisilla sellaisilla.

Itse sain lahjaksi kaikkia ihanuuksia. Olen ollut todella kiltti! Olin toivonut lämmintä pyjamaa ja sellaisen sain. Lisäksi lahjakortti alusvaateliikkeeseen oli mukava yllätys. Saimme mieheni kanssa yhteislahjana elokuvaliput, joten nyt odottamaan elokuvaa, joka kannattaa teatteriin asti lähteä katsomaan. Kuvassa ei kaikkia saamiani lahjoja ole, mm. herkut puuttuvat, koska olen ne jo melkein kaikki syönyt.

Töihin on jo palattu joulun jälkeen, mutta jouluinen tunnelma herkkuineen kotona jatkuu vielä. Parin päivän päästä pääsemme viettämään uuden vuoden vaihtumista. Tänä vuonna vuosi vaihtuu yhdessä mieheni kanssa. Hän on töistä vapaalla. Minulle vuoden paras päätös.

Hyvää alkavaa vuotta 2016!

Joulun tuoksuja

Olen yleensä jouluihminen, mutta tänä vuonna on ollut todella vaikea päästä fiilikseen. Nyt on kuitenkin asunto ollut lauantaista täynnä piparintuoksua, kun lainasimme siskontyttöjä leivonta-avuksi ja ehdimme myös tyttöjen iloksi koristelemaan piparit. Sain myös omat nimikkopiparit, vaikka en näitä pipareita syökään. (Oma taikina on aluillaan juuri nyt ja odottelen sen jäähtymistä, että saisin kuiva-aineet lisättyä ja laittaa taikinan sen jälkeen jääkaappiin odottelemaan myöhempää leipomista.) Nuorin neideistä oli varsin vauhdikas ja vaarallisia tilanteita ja sählinkiä riitti, vaikka meitä oli 2 aikuista ja isosiskokin vahtimassa vauhtimimmiä. Lopulta, kun hän sai pursotinpussin käteensä ja alkoi koristelemaan, tuli syvä hiljaisuus. Vain jouluradio, jota tyttöjen toiveesta kuuntelimme, soi ja me teimme tarkkaa työtä koristeluissa. Sokerikuorrutteen määrä vaihteli suuresti ja toiset piparit saivat sitä enemmän kuin toiset. Viimeiseksi sain palautetta, kuinka meillä haaskataan sokeria ja heitetään roskiin. Ikävää, että pursotinpussin sisälle jäi vielä "ainakin milli" sokerikuorrutetta ja tämä täti käski laittamaan pussin sokereineen roskiin. No, aina eivät täditkään ole täydellisiä.

Tänään ehtiessämme jatkoimme mieheni kanssa siihen, mihin lauantaina jäimme, eli piparitalon kokoamiseen ja koristeluun. Mieheni poltti vain kerran vähän sormeaan, joten pääsimme vähillä vahingoilla tänä vuonna. Kuuma sokeri pelitti myös hyvin, eikä talo edes yrittänyt romahtaa kokoamisvaiheessa. Mieheni teki työt, minä suunnittelin. Päätimme tehdä "peltikaton", koska oma talommekin uuden sellaisen saa helmi-maaliskuussa. Pikkupiparit toimivat polkuna talolle ja lisänä ovat halot seinustalla sekä kuusi koristeineen pihassa. Tänä vuonna lisäsimme pihaan myös itsellemme autot. Teemaksi muotoitui "musta joulu". Olisi kylläkin ihana yllätys, jos edes jouluaattona olisi lunta. Se olisi joulun ihme minulle!

Niin ja olimme tänäkin vuonna ajoissa ja mieheni vei joulukortit postiin jo perjantaina, tosin saimme ne postituskuntoon jo keskiviikkona. Ja pikkutontut kertoivat, että ensimmäiset kortit oli posti kiikuttanut jo perille.

Piparkakkutalon valmistumisen jälkeen mieheni laittoi saunan lämpiämään, lähti kävelylenkille ja sen jälkeen pesi saunamme. Tsek! Nyt on saunaankin joulupesu tehty. Yksi homma vähemmän. Lisäksi joulukuusta ei tarvitse tänä vuonna metsästä itse hakea, saamme sen ensi viikon alulla kattoremontin sopimuksen yhteydessä kaupanpäällisiksi. Olen tyytyväinen, tuli sitten millainen vain.

Aamulla heräsin niska- ja päänsärkyyn sekä vatsakramppeihin. Naisen elämää. Töihin päästyäni selvisi, että työparini joutui jäämään sairauslomalle ja sain yksin uurastaa aamun tunnit. Kaikesta huolimatta päivästä muotoitui loppupelissä ihan mukava. Kotimatkalla poikkesin hakemaan perinteisen joulukorin kukkakaupasta kampaajalleni, jonne menen huomenna. Kotiin päästyäni kaurapussi helpotti kramppeja ja sain hetken huilata. Piparitalon kokoaminen on rentouttavaa puuhaa, ainakin meillä, kun saan rauhassa kaksin mieheni kanssa sen tehdä. Kohta lähden lämpimään suihkuun saunan lämpöön. Josko piparitaikinan alku olisi jo sen verran kiehautuksen jälkeen viilennyt, että pääsisin siihen kohta jauhot ja mausteet lisäämään. Sen jälkeen loppuillta onkin aikaa tehdä jouluisia käsitöitä.

Rentouttavaa joulun odotusta sinullekin, joka tätä blogia lueskelet!

Joulutunnelmaa

Lumet sulivat parin päivän jälkeen, vesisateet saapuivat takaisin ja mustuus valtasi pihamaan kaikista jouluvaloista huolimatta. Lisäksi miehestäni johtumattomasta syystä ykkösautomme kärsi kolhuja ja siinä oli hieman korjaamisen kanssa järjestelemistä. Itsenäisyyspäivä sujui minulla tänä vuonna yksin kotona miehen ollessa työvuorossa. Tai niin ainakin luulin. Jouduin kuitenkin soittamaan siskonmieheni avuksi pienen vesimäärän valahdettua alkuillasta keittiön katon kautta sisään asuntoomme. Isäni sattui samaan aikaan poikkeamaan ja yhteistuumin saimme vuotokohdan paikannettua ja astian asetettua sen alle välikatolle. Vanha vika ja siitä selvisi pienellä paikkauksella seuraavana päivänä. Talomme ulkokatto kuitenkin vaatisi vähitellen uudistamista. Joten rahanmenoa ei voi estää. Tai siis lisäpankkilainaa!

Tänään oli aamusta pitkästä aikaa pakkasta ja ihanan kirpakka keli. Tosin kun nyt mennään alamäkeen, niin töihin lähtiessäni mieheni kävi autoni raappaamassa ja pyyhki sisätiloista ikkunoista ja taustapeilistä kosteutta pois. Töihin kun lähdin ajamaan ja taustapeiliä asensin parempaan asentoon, jäi peili käteeni. Onneksi oli vain kiinnityspatentti auennut ja mieheni sai taustapeilin takaisin paikalleen. Vaati hieman voimankäyttöä ja sitä ei minulla tarpeeksi ollut. (Miehelläni tosin sitä tuntuu riittävän minunkin puolestani, koska oli aiemmin autoa kuivatessaan peilin irtikin saanut!)

Päätin kuitenkin aamusta, että iltapäivätyövuoroni jälkeen laitan lopultakin asuntoa jouluisemmaksi. Tässä välissä sairastin flunssaa ja kylkivälilihakset siitä itseensä ottivat ja hengitys kävi ahtaaksi. Onneksi siitä selvisin parin päivän sairauslomalla ja rentouttavalla lääkityksellä. Mutta joulujutut ovat kokonaan jääneet laittamatta, vaikka päätin, että tänäkin vuonna ajoissa olen liikkeellä.

 

Aamu kului kattomiehen kanssa kuunnellen tarjousta ja päätin, että työpäivän jälkeen olen sitten ahkera ja laitan jouluverhot ikkunoihimme ja nyt olen sen tehnyt. Sohvalle vaihdoin tyynynpäälliset jouluisemmiksi sekä jokusen punaisen torkkupeiton nojatuoleja piristämään.

Makuuhuoneeseen jo aiemmin lisäsin ikkunaan sydänvalot ja muuten makuuhuoneen jouluisen asun saa täydentää ihanan pehmeä punainen torkkupeitto. Olen niin tyytyväinen huoneen uuteen kesällä tapiseerattuun värimaailmaan, ettei se jouluasukseen muuta kaipaa.

Terassille sytytimme marraskuun lopulla kuuseen valot. Se on ihana piriste. Lisäksi lyhtyyn voi halutessaan kynttilän sytyttää pehmeää tunnelmaa luomaan. Eteiseen laitoin tänä vuonna lasiastiaan valopallot piristämään sivupöytää. Ja kuten ensimmäisestä kuvasta näkyy, appiukon aikanaan ostama enkeli pääsi lopultakin ikkunaan.

Kuun lopussa juhlimme myös pikkuveljeni neljännesvuosisadan synttäreitä sekä isosiskoni nimipäiviä. Lahjontaa suoritimme asiallisesti yhdessä ja itse tein siskolleni kirahvikuvioiset villasukat osana lahjaa ja pikkuveljelleni maastokankaisen kangaskassin. Veljeni sai myös herkuiksi aiemmin käsityömessuilta ostamaani marmeladia ja siskolleni messuilta löysin ihana kirahvitaulun. 

Huomiselle on luvattu taas sadesäätä ja myrskytuulia, kuten viime viikkoina muutenkin. En anna sen kuitenkaan lannistaa. Jouluviikolle on luvattu pakkasia, joten niitä toivoessa. Itse tehdyt joulukortit odottavat kirjekuoria osoitteineen ja saavat sitten siirtyä postitusta odottamaan. Piparitaikina, miehen hedelmäkakku ja jouluiset karamellit ovat jo suunnitelmissa ja reseptit katsottuna ja raaka-aineet ostettuna. Joululahjahankinnat on myös jo tehty minun osaltani. Joten olen hyvin aikataulussa. Aikanaan migreenien vaivatessa enemmän, tein päätöksen, että viime tippaan en kaikkia joulujuttuja jätä ja hyvin on tämä pätenyt jo viimeiset kymmenisen vuotta. Ei tule joulustressiä, kun aloittaa ajoissa. Ja kun itse tekee aina jotain pientä lahjaa, on käsillekin näpräämistä joulun saapumista odotellessa.

Ihana valkeus!

Lopultakin kaipaamaani lunta ja kunnon kerros. Ja kyllä, taas se ärsyttävä jokatalvinen nurina alkoi joidenkin osalta. Ensin niristään ja naristaan, kun sataa vettä ja on pimeää, ja nyt kun saatiin lunta, niin sekin en ihan tyhmää. Osan kohdalla ymmärrän asian. Kun sähköt katkeavat vuorokaudeksi ja edelleen senkin jälkeen pätkivät, niin kyllähän se elämää hankaloittaa. Itse selvisimme vajaan 8 tunnin katkolla ja sekin ajoittui suurimmilta osin nukkuma-aikaan, joten ei haitannut. Lisäksi jääkaappimme oli lähes tyhjä, joten sielläkään ei vahinkoja tullut. Pakastin ei tuossa ajassa ehdi kärsimään. Onneksi! Itse olen kuitenkin niin onnellinen pimeyden jälkeen, vaikka hikipäässä eilen kaivoinkin autojemme esiin yli 20 sentin märän ja painavan lumikerroksen alta.

Samoin puutarhamme kaipasi eilen pelastamista. Lumimassa oli niin painavaa, että jopa suuren katajamme latva taipui lumen painosta. Samoin etupihan timanttituijat olivat jakautuneet kahtia ja kaipasivat hieman ravistelua ottaakseen vanhan mallinsa takaisin. Norjanangervopensaat myös mystisesti katosivat perjantain ja lauantain välisenä yönä. Pienen kaivamisen ja ravistelun jälkeen ne löytyivät lumen alta. Ulkovalosarjamme, jonka suurimpaan norjanangervoomme aiemmin viritimme, olivat painuneet oksien mukana lumeen ja melkein jo maahan jääätyneet, kun eilen aamusta lähdin pelastusretkelleni pihallemme. Onneksi vain yksi oksa oli katkennut ja valotkin sain kiskottua takaisin pensasta valaisemaan.

Olen ihaillut maisemia eilisaamusta saakka. On niin ihanasti valoa. Tänään myös aurinko pilkisteli levätessäni migreenin kourissa makuuhuoneen sängyllä. Onneksi lääkitys alkoi tehota ja nautiskelin ikkunasta säteilevästä auringonvalosta. Parhaita hetkiä elämässä kevään saapumisen lisäksi on ensilumi ja joka vuosi siitä riemuitsee yhtä paljon.

Luminen viltti valahtamassa kellarin katolta.

Tammen oksat ja kesäinen perannapenkin tukinaru keräsivät itselleen valkoisen vaipan.

Pehmeät askelmat johtavat kahden lumisen kartiovalkokuusen luo.

Huomenna on paluu arkeen kolmen viikon lomailun jälkeen ja työ kutsuu. Pehmeä lasku, koska työviikko on iltapäivävuoroa eli aamusta saa nukkua. Koska olin lähes puoli vuotta sairauslomalla ja nyt teen lyhennettyä työpäivää, ei tämä lomailu kuukauden työputken jälkeen tällä kertaa tuntunut kovin erikoiselta. Kuitenkin kotona olen saanut olla ja tehdä asioita yksikseni ja ystävieni kanssa, joista nautin, joten sitä kutsuisin onnistuneeksi lomaksi. Lisäksi pysyin terveenä loman ajan, kunnes edellisiltana alkoi nokka valumaan ja kurkkua karhentamaan. Tehostetun vitamiinikuurin, allergialääkkeiden ja nenähuuhtelukannun avulla kuitenkin olo on jo huomattavasti parempi. Joten eiköhän tämä tauti alkuunsa selätetä. Kohta voi myös alkaa vaihtamaan asuntoonkin jouluverhoja ja muita ihanuuksia. Ei nyt ihan vielä, mutta ehkä jo viikon päästä. Päätin, että tänä vuonna en blogissani joulukalenteria pidä, vaan nautiskelen vain omista suklaakalentereistani ja kirjoittelen jaksaessani. Nautitaan valkeista maisemista sen hetken, kun ne kestävät!