Ja tulppaaneja on ollut pakko ostaa lisää. Nämä ostin ystävänpäiväksi ja nuppujen perusteella odotin valkoisia ja oranssinpunaisia kukintoja. No kermanvaalea ja lohenpunainen sieltä paljastuivat. Ihania ovat kuitenkin.
Itse olen ollut edelleen vetämätön ja eilen illasta puoliväkisin mieheni houkutteli minut pienelle kävelylenkille. Alkuun tuli tunne, että käännyn takaisin, en jaksa ottaa askeltakaan, mutta kun vain sitkeeäti jatkoin, niin jaksoin sen parikymmentä minuuttia hissukseen pikkupakkasessa taapertaa. Yskä alkoi helpottamaan puolivälissä lenkkiä ja olo oli parempi kotiin päästyä, vaikka vähän lihakset väsähtivätkin ja loppuilta meni levätessä.
Tämän viikon teen taas iltapäivävuoroa töissä ja intouduin eilisestä kävelylenkistä ja jaksamisestani sen verran, että auringon paistaessa valkoiselle hangelle, päätin ottaa kameran matkaan ja kävellä töihin sekä tietenkin takaisin kotiin. Porkkanana oli se, että minulla oli pitämättömiä ylityövapaita ja pääsin tänään jo tuntia aiemmin töistä, joten tiesin auringon vielä siinä vaiheessa paistavan.
Ja kyllä, siellä ne kurkkivat - pajunkissat!
Ihana fiilis oli ulkoilmassa pikkupakkasessa rauhassa kävellä. Varsinkin kotimatkalla kuuntelin riemulla lintujen konserttia. Kuului sirkutusta, piipitystä ja lauleskeluakin, ja myönnän, että vaikka helmikuuta vasta mennään,niin silti tuli suorastaan keväinen olo. Ja kyllähän se jokunen harakan rääkäisykin matkan aikana tuli kuultua. Ja itse asiassa eihän tässä pääsiäiseen enää kovin pitkä aika ole. Ja ilolla odotan sitä, sillä tänä vuonna ilmeisestikin saan lomani pitää pääsiäisen aikaan. Jos nyt kaikki suunnitelmien mukaan etenee.
Ja suunnitelmien mukaan jos edetään, niin tämä tarkoittaa, että tasan kuukauden päästä teen viimeisen osasairaspäivärahalla tuetun työpäivän ja siirryn sen jälkeen takaisin normityöaikaan, tai siis kohdallani yleistyöaikaan. Tosin vain 2 päivän ajan on tiedossa täyttä päivää, koska sen jälkeen aloitan jokusen viikon loman, koska vuosilomiani on vielä pitämättä tälle talvelle. Miehelläni on kiireisempi kevät opiskelujen suhteen kuin miltä alkuun näytti, mutta pääsiäisen kohdalla on hieman rauhallisempaa, joten ehkä lomallani ehdimme yhdessä jotakin tekemäänkin, tai ehkäpä jossain pienessä reissussakin poikkeamaan. No, ainakin kotipihan tammi kaipaisi pientä leikkaamista ja siihen tarvitaan meidät molemmat. Minä osoittelen, mieheni leikkaa. Yritän muotoilla sitä uudelleen kauniimmaksi sähkölaitoksen pari talvea sitten leikeltyä sen järjenvastaisesti ja täysin ilman ennakkovaroitusta. Hiljaa hyvä tulee ja toivon, että sähkölaitos ei päätä uusia ylläreitä tänä talvena tehdä pihapuidemme osalta.
Naapurin koivikko oli näin aurinkoisena päivänä taas kauneimmillaan ja loi hauskasti varjoja pihanne kimmeltävälle hangelle. Syksyisin aina kiroamme lehtimäärää, jonka tuuli puhaltaa meidän puutarhaamme. Itsellämme ei ole kuin jokunen pensas ja 2 tammea, joten lehtiä ei haravoitavaksi omasta takaa riitä, mutta naapuri on onneksi huolehtinut asian puolestamme, ja piha on joka syksy keltaisenaan koivunlehtiä, joita anoppini sitten kuntoiluna haravoi. Annan kuitenkin naapurille lehdet anteeksi, koska niin moneen kertaan vuodenaikojen vaihtuessa tuo koivikko on niin kaunis. Keväisin on kauneimmillaan lehdet hiirenkorvalla, kesäisin ihanan vehreä ja talvisin kimmeltää mustavalkoisena kimaltavana huurrerivistönä. Yksi asia koivikossa harmittaa. Se, että se on liian tiiviiseen istutettu. Ja varmaan naapuriakin, koska aikamoisia riukujahan noista on kasvanut. Toki toimii tuulensuojana meille paremmin, mutta harvennus tekisi terää sille, ja bonuksena me saisimme aurinkoa takaterassillemme kesäiltaisin iltaan saakka.
Töihin kävellessäni katselin omakotitalojen pensasaitoja ja huomasin, että hauskasti pensaiden latvaosiin oli jäänyt lunta, joka sitten auringossa oli osittain sulanut ja aurinko loisti näiden pienten lumi- ja jääkerrostumien kautta kirkkaammin. Tämä yllä oleva kuva on omasta pensasaidasta. Kotipihassa nököttävästä autostani huomasi myös, että aurinko todella jo lämmittää. Kotiin saapuessani oli auringonpaisteen puoleinen sivu autosta sulanut, varjopuolen pinnat ja ikkunat olivat jäässä edelleen. Pakko oli nyt näpsäistä muutama vihreämpikin kuva, koska vihreää luonnossa jo pilkistelee. Valkokartiokuusemme on saanut myös jäätä oksilleen. Ja kotimatkani varrella on erään rivitalon reunapensasaidan keskellä kivi, jonka päälle on istutettu kivikkokasveja, mm. nämä alempana kuvassa näkyvät mehitähdet, ja ne ovat nyt jo halunneet saapua aurinkoa ja meitä ohikulkijoita tervehtimään.
Itse jatkoin kotiin saavuttuani työpäivän jälkeen auringonpaistetta sisällä ja kaivoin porkkanapussin esiin jääkaapista ja tein elämäni ensimmäisen raakakakun. Porkkanaa, taateleita, pähkinöitä ja mantelia noin pääasiallisesti pohjana, lisänä tietenkin mausteita, hieman fariinisokeria ja öljyä. Ohje oli kookospohjainen, mutta jätin kookoshiutaleet ja -öljyn pois, koska en pidä mausta. Joten saa nyt sitten nähdä, miten toimii itse kehittelemäni versio tuosta kakusta. Jähmettyykö vai jääkö kasaksi kaavittavaa mössöä, mutta tuolla se nyt jääkaapissa odottaa valmistumistaan. Laitanpa sitten kuvaa, jos onnistuu. Harmi vaan kun te muut ette pääse maistamaan...
Löysin myös vanhan kerän Tico-tico-lankaa kätköistäni ja nyt ovat ihanan ohuet, mutta lämpimät villasukat bambupuikoilla tuloillaan. Ja ihanissa kirkkaissa karkkiväreissä, punaista, pinkkiä, keltaista ja oranssia. Kevät tulee, vaikka sitten vain mielikuvissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.