Lomailua

Loma osui tänä vuonna hyvään ajankohtaan. Vettä on vähän satanut, mutta aurinko sitäkin enemmän paistanut. Kevään lämpö saapuu vähitellen. Vain tuulinen sää on hieman häirinnyt. Eilen olin ensimmäisen kerran hetken takaterassillamme auringosta nauttimassa, kun tuuli suvaitsi pitää taukopäivää. Lisäksi olen tehnyt lomallani käsitöitä, siivonnut vaatekomeroni ja käynyt akupunktiossa kahdesti tällä viikolla. Viime viikolla kävin jo kampaajalla siistiytymässä ja pensasaita tuli urakoitua matalaksi. Niin ja ehdin poikkeamaan mummunikin luokse kyläilemään pitkäperjantaina. Siinäpä ne suurimmat lomasuunnitelmani toteutuneena. Yksi laatikollinen lankoja odottaa vielä siirtoa ehjään laatikkoon sekä vähän korjaustöitä on kesken ompelukoneella ommeltavaksi. Ja tietenkin olen ehtinyt nukkumaan hyvin ja ollut terveenä. Ei edes migreeni ole vaivannut.

Pääsiäiseksi leivoin raakaporkkanakakkua ja ylemmässä kuvassa on isosiskoni leipoma täytekakku, jonka 5-vuotias siskontyttöni koristeli. Yksi kulma toffeepaloilla koristeltuna varattiin pikkuveljellemme, koska hän ei voi suklaata syödä. Isän luona siis muut herkuttelivat kauniilla pääsiäiskermakakulla ja itse söin porkkanakakkua. Tosin flunssa kaatoi vanhemman siskontyttöni ja he eivät päässeet yhteiseen pääsiäisen viettoon. Nuorimmaisen hain mukaan kummejensa kanssa päivää viettämään vaarin luokse.

Ja tämä tärkeä lomarituaali meinasi unohtua. Keskiviikkona ehdin lopulta kynteni lakkaamaan. Toimistotyöläisen lomalla saa kynnet kasvaa ja piristävä lakkaus täytyy aina muistaa.

Eikä ihan yllätyksettä lomani myöskään sujunut. Keskiviikkona pääsin pitkästä aikaa hinausavuksi, kun isosiskon perheen auto hajosi juuri, kun mieheni oli sillä tuomassa siskontyttöäni lääkärikäynniltä kotiin. Onneksi olivat jo aika lähellä kotipaikkakuntaamme. Edellisestä hinauskerrastani onkin aikaa ja istahdin hinattavan auton rattiin. Täytyy todeta, että tuo 4 metrin hinauskäysi tuntui olemattomalta välimatkalta edellä ajavaan autoon. Mutta selvisimme lisävahingotta. Auto tosin saattaa silti päätyä romuttamolle moottorivian vuoksi, mutta selvitykset ovat nyt vielä kesken, saisiko moottorin korjattua tai ostettua jostain edullisemmin vähän käytetyn moottorin tilalle. Onneksi siskoni perheineen asuu samalla paikkakunnalla ja meiltä saa tarvittaessa toista autoa lainaksi sekä anoppini auto on myös käytettävissä tarpeen mukaan. Hän ei sillä enää paljoakaan ajele. Ja toivottavasti jokin halvempi ratkaisu löytyy kuin uuden auton hankinta.

Mieheni sai lopultakin joulupukilta saamansa saunamittarin paikalleen tällä viikolla. Teimme saunaremontin jokunen kesä sitten, mutta en silloin löytänyt saunan tyyliin sopivaa saunamittaria ja toisella seinustalla onkin vanha anoppilan peruja oleva mittari. Törmäsin syksyllä lahjatavaraliikkeessä tähän hauskaan kalamiehelle sopivaan mittariin ja nyt se löylyn lämmössä uiskentelee lopultakin paikallaan.

Ja lumien sulettua se on taas alkanut, kyttääminen! Nimittäin puutarhassa täytyy kierrellä katselemassa, mitä maasta nousee. Siskollani jo krookukset puskevat esiin. Meillä ei vielä, koska ovat tuolla varjoisemmalla puolella puutarhaamme. Kirsikkapuun juurelta kuitenkin narsissit jo puskevat esiin, samoin kiven vierustalta yhdet tulppaanit puskevat punaisia kärkiään esille. Jouluruusuista on jäljellä paleltuneet lehdet, mutta mieheni oli näkevinään uutta kasvua jouluruusujen juurella, joten odotellaan kärsivällisesti, ovatko hengissä vaiko kuolleet tammikuun pakkasilla. Revontuliatsalea ei ole pakkasista itseensä ottanut, vaikka hieman jännitin kestääkö talven hengissä, mutta hengissä on ja näyttää olevan jo silmuja täynnä. Siinäpä suurimmat puutarhauutiset meiltä. Narsisseja en tänä vuonna pääsiäiseksi ulos saanut, mutta eilen heitin ne ulkoilemaan terassin pöydälle. Maa kun hieman lämpiää, käyn istuttamassa ne isäni pihaan. Samoin pari helmililjaa ja krookusta odottavat maahan pääsyä narsissien seuraksi.

Revontuliatsalea silmuineen.

Oranssi, kerrottu tulppaani.

Narsissi puskee esiin.

 Mieheni sai aurinkoisen kelin myötä puuskan ja hakkasi tällä viikolla halkoja ison pinon. Osa isoista kannoista oli vielä jäässä keskustastaan, joten ne menivät helpolla klapeiksi. Muutenhan tuo syksyllä kaadettu mänty on vielä aivan märkää ja nihkeästi suostuu pilkottavaksi. Mieheni piti puut pilkkoa pakkasilla, mutta opiskeluun liittyvän tehtävämäärän vuoksi hän ei talvella ehtinyt. Eikä tammikuun paukkupakkasilla siellä olisi tarjennutkaan edes puita pilkkoa.

Vielä on viikonloppu jäljellä ennen työhön palaamista. Hieman jännittää, miten tuo kroppani suhtautuu täyteen työpäivään, mutta onneksi jäljellä olevat lomapäivät lyhentävät työviikot nelipäiväsiksi, joten saa vähitellen totutella. Lisäksi varasin jo ensi perjantaille uuden akupunktioajan. Saa heti jumit auki.

Ps. Ihmeiden aika ei ole ohitse. Minä, jolla ei oikeastaan ikinä ole ollut arpaonnea, voitin paikallisen uuden yrittäjän arvonnassa puolen tunnin hieronnan. Päätin kuitenkin lahjoittaa tuon miehelleni, joka viime aikoina on huhkinut polttopuita pilkkoen.

Hyinen maaliskuu

Täytyy sanoa, että viime kevät oli kylmä, mutta tämä on vielä hyisempi. Muistan kuinka viime vuonna olimme Fuerteventuralla lomalla maaliskuun alkupuoliskon ja näihin aikoihin palasimme takaisin kotiin. Silloin täällä aurinko paistoi, tiet pöllysivät kuivina, lumet olivat sulaneet ja jouluruusumme kukki ensimmäisen kerran ulkona. Nyt ei edes perennapenkkejä vielä erotu lumen alta ja pakkasta on vielä päiväsaikaankin joinakin päivinä pari astetta ja yöpakkaset ovat vielä kovia, miinusta 5-10 astetta. Ja huomenna on jo kiirastorstai!

Lapsuudesta muistan kuinka pääsiäisen aikaan oli yleensä jo lämmintä, jokunen lumikasa siellä täällä saattoi kököttää, mutta talvikenkiä ei enää jalkaan täytynyt pukea, vaan sai vaihtaa kevyempiin kevätkenkiin. Ja aurinko lämmitti ihanasti ja linnut sirkuttivat jatkuvana kuorona.

Kuitenkin ihana puoli tässä kylmyydessä on se, että luontoäiti on intoutunut luomaan kauniita jääpatsaita ihan omatoimisesti tänä vuonna. Jaloangervot ja pallotuijat ovat saaneet oman jääkuorrotuksen. Jää on niin kirkasta, että sen kävitse erottaa oksat ja lehdet. Nämä kuvat ovat ihan omalta pihamaalta etupihalta aivan talon nurkalta.

Maanantaina muistin yhtäkkiä, että kasvimaan viereinen, villiintynyt pensasaitamme olisi syytä leikata ja piakkoin, niin kuin syksyllä suunnittelimme. Se oli helpointa nyt, kun olen lomalla neuvonantajana. Mieheni pisti tuulemaan pienen patistelun jälkeen ja saimme raivaussahan vuokrattua päiväksi sekä kuormalavan hommattua pihaamme risuja varten. Edelliskerralla ajattelimme, että ei niitä oksia niin paljon tule ja kuljetamme ne omalla peräkärryllämme. Muistaakseni oksia ja ajoreissuja taisi 7-8 kuormallista kertyä! Joten aikaisemmasta viisastuneena hankimme suoraan lavan pihaan. Nyt on aita matalana ja ensi kesänä pääsemme helpommalla hoitotöistä ja ruohonleikkurikin mahtuu kulkemaan aidan ja kasvimaan välistä, eikä tarvitse trimmeröidä. Tosin itselläni vielä pensasaidan juuren siistintä odottaa, kunhan kelit ensin lämpenevät. Kyseessä on rusokuusama-aita, joka siis on nopeakasvuinen, hyvin leikkausta kestävä ja ja oksat tykkäävät harottaa vanhemmiten sivulle. Nyt saamme sen taas pidettyä leikkaamalla kurissa seuraavat viisi vuotta, olettaisin. Ja kun juuren siivoaa, alkaa uutta kasvuakin intoutumaan.

Hieman eilen hetkellisesti harmaat pilvet peittivät mielialaa, kun mieheni on perinteisesti tehnyt maalis-huhtikuussa kalastusreissun tuttavan mökille. Nytkin hän oli varannut töistä lomavuoron sovitulle ajankohdalle, ja nyt sitten eilen tulikin ilmoitus, että voisiko tulla päivän myöhemmin. No ei voi! Yleisellä tasolla minua ärsyttää tuollainen käytös, että teet etukäteen isot järjestelyt, että pääset paikalle, kun kutsuttu on, ja sitten ilmoitetaankin, että josko kävisi muu ajankohta. Täytyy vain todeta, että kun olet vielä työssäkäyvä ja siinä sivussa opiskeleva ihminen, aika mahdotonta on pari viikkoa aikaisemmin lähteä uutta ajankohtaa sumplimaan. Lisäksi reissun siirtäminen tarkoittaisi, että menettäisimme yhteisen, harvinaisen vapaapäivän, kun uusi ajankohta ajoittuisi oman lomapäiväni kohdalle. Lomapäivän siirto ei meillä kummallakaan enää onnistu eikä mieheni opiskeluajankohdatkaan jousta yhtään. Toivon todella, että asia järjestyisi ja mieheni pääsisi odottamalleen parin päivän kalastuslomalleen aiemmin sovittuna ajankohtana. Joskus vaan ihmetyttää ihmisten välinpitämättömyys ja toisen näkemän vaivan arvostamattomuus.

Vastapainona tämän päivän harmaudelle viime viikonloppuna ostamani tulppaanit ovat auenneet. Ystäväni totesi, että muistuttavat pioneja ja näinhän se on. Todella kauniit ovat. Magnolia aukoo myös jo uusia kukkia. Eilen meillä oli hieman vauhdikkaampi päivä, kun haimme siskontyttöni meille kyläilemään. Sää oli ihanan aurinkoinen ja vietimme iltapäivän ulkona oksia lavalle keräillen. Tosin siskontyttö toimi työnjohtajana ja teki pihan täyteen lumienkeleitä, koska risuja keräillessä tuli kuulemma hiki ja piti vilvoitella välissä. Isäni myös poikkesi pääsiäiskukan tuomassa ja nyt meillä on taas kirkkaankeltaisena kukkiva narsissi olohuoneella väriä tuomassa.

Aurinko on myös ilahduttanut meitä parina viime päivänä loisteellaan ja myös tulppaanikimppumme naustiskeli paisteesta maanantai-iltapäivästä. Tänään onkin sitten jo harmaampi päivä, mutta pääsiäiseksi lupasi jo kelin lämpiämistä ja aurinkoisemman sään palautumista. Rairuohomme ja pääsiäisohramme alkoivat eilen lopultakin kasvaa. Pieni jännitysmomentti oli jo, kun maanantaiaamuna ei  näkynyt yhtään alkua, vaikka perjantaina olimme jo siemenet kylväneet. Mutta saamme siis kuitenkin pääsiäiseksi vihreitä ruohoja pöytiämme piristämään.

Pääsiäistä vietämme tänä vuonna hieman perinteistä poiketen. Mieheni osallistuu perjantaina sulkapalloturnaukseen ja sunnuntaille hänelle osuu työvuoro. Joten yhteinen pääsiäisen vietto jää tänä vuonna vähemmälle. Sukuni kanssa vietän sitten perinteisesti sunnuntaita yhdessä. Itse en tehnyt enkä lähettänyt pääsiäiskortteja, ja pääsiäiskoristeetkin ovat vielä kaivamatta esille. Joten tunnelta on vielä hieman hakusessa. Onneksi on kukkia ja pääsiäisruohoja sekä viime sunnuntaina pari tuttua noitaa käväisi oven takana ja saimme kauniit virpomavitsat. Ja tänään aion kaivaa ne vanhat koristeetkin esiin.

Tämä bloggaaja siirtyy nyt vähitellen pääsiäistunnelmiin. Sään on luvattu lämpenevän ja auringonkin paistavan viikonlopun aikana. Sitä onnea odotellessa. Oikein hyvää ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa!

Vihreyttä ja värejä

Aiemmin ostamani krookukset ovat aunneet. Yhden niistä lahjoitin jo isosiskoani ilahduttamaan. Kaksi vielä kotona kukkii, nyt siirrettynä sohvapöydälle. Ovat kuin aurinkoja asunnossamme. Taustalla edelleen sisätiloissa viihtyvät pikkunarsissit ja helmililjat pyöreällä, vihreällä tarjottimellaan. Harmitti hieman kun ilmat taas pakastuivat, enkä saa vieläkään sipulikukkia ulos istutettua kovien yöpakkasten vuoksi. Nautin jo niin, kun alkuviikosta alkoivat lumet sulamaan. Tosin uusi kattomme aiheutti sen, että vesi tippuu eri tavalla katoltamme ja aikamoinen rummutus kävi monena iltana sohvalla pötkötellessä vesipisaroisen paukahdellessa puuterassillemme ja muualle seunustoille. Mutta kaikkeen tottuu. Nautin, kun keskiviikkona oli jo asvaltti näkyvissä ja kuivana. Alkoi oikeasti olla jo keväinen fiilis talitinttien sirkutuksen ja auringonpaisteen keskellä töihin lenkkarit jalassa kävellessä. Torstaina alkoikin taas paluu normiarkeen ja täysi työpäivä odotti tekijäänsä. Selvisin hyvin kahdesta täydestä työpäivästä ja nyt sitten alkoi kahden viikon loma sopovasasti pääsiäisen ajaksi.

Tänään heräsin ajoissa aurinkoiseen aamuun  jo ennen herätyskellon soittoa ja muistin, että on Minna Canthin päivä, joka minulle tuo ensimmäisenä mieleen appiukkoni. Sinä päivänä ei laskettu lippua puolitankoon, koska anoppini ajatteli, että ehtii se seuraavanakin päivänä. Ja niin tehtiin. Mutta tänään olen taas 4 vuotta sitten taivaan puutarhoja hoitamaan siirtynyttä appiukkoani muistanut. Ja koska mieheni on tänään työvuorossa, vein hänen puolestaan kimpun haudalle. Valkoisia tulppaaneja ja raikkaan keltaisin pikkunarsisseja. Kauniit olivat valkoisella hangella karunharmaata betoniseinää vasten aurnigossa valoa loistaen.

Kukkakaupassa oli pitkästä aikaa myynnissä magnolian oksia ja pakkohan sellainen oli saada, itse asiassa otin kaksi. Lisänä kauniita kerrottuja tulppaaneja. Poikkesin myös anopilleni seuraksi aamuisella kävelylenkilläni ja vein hänelle etukäteisvirvontakimpun pääsiäiseksi.

Magnolian kukka aukeamassa.

Itse asiassa viisi lomapäivää jää vielä huhtikuulle, jolloin lyhennän niillä työviikkojani. Eli pehmeä lasku töihin jatkuu, täyttä päivää, mutta vajaata työviikkoa.

Keskiviikkona töistä päästyäni kävin pienen kierroksen puutarhassamme kurkkimassa näkyykö sipulikukkien lehtien alkuja. Syksyllä lisäsimme lumikelloa uuden päärynäpuun alle ja lumipalloheisin juurelle krookuksia. Päärynäpuun alta lumi oli sulanut ja sieltä kurkisti kuvassa näkyvät pienet, pullukat lehdet. Lumikello? Mahdollisesti, mutta nyt ei voi kuin seurata. Kovien lumettomien pakkasten vuoksi taisimme menettää jouluruusumme, joka viime keväänä kukki todella kauniisti ja pitkään kiven kupeessa maaliskuun lopulla. Ei yhtään ikivihreää lehteä näkynyt sen kohdalla, vaikka vähän pöyhäsin lumihankeakin. Samoin pelkään hieman syysleimujemme puolesta. Kärhöt olivat myös ekaa talvea maassa. Taitaa tästä keväästä tulla puutarhan suhteen tavallista jännittävämpi mahdollisten pakkastuhojen vuoksi, mitä on edelleen elossa ja mitä olemme menettäneet pakkasukolle.

Eilen työpäivän jälkeen mieheni haki kellarilta multasäkin ja kylvimme lopultakin rairuohon ja pääsiäisohran. Saa nähdä ehtivätkö pääsiäiseksi, mutta luulisin, että tämänkin päiväisen aurinkokylvyn myötä intoutuvat itämään nopeasti.

Lomalleni en ole suunnitellut mitään. Jospa joitain kotirästitöitä saisin tehtyä ja vaatevarastoja hieman käymään läpi poistaen kuluneet ja käyttämättömiksi viime vuosina jääneet vaatekappaleet. Kampaajalle on myös aika varattuna ja pari akupunktiohoitoa varattuna. Mummuni luona ajattelin myös poiketa johonkin väliin. Mutta katsotaan nyt mitä ehtii. Pääasia on nauttia vapaista ja vaikka vaan levätä ja nautiskella olostaan, jos siltä tuntuu. Niin ja sormenkynnet saavat nyt hetken kasvaa, ja saatan jopa lakata ne loman kunniaksi!

Keltaista!

Tämä ihana vuodenaika alkaa vähitellen konkretisoitua. Ensimmäiset narsissit ja helmililjat ostettu ja siirretty olohuonetta piristämään. Nämä olin ajatellut istuttaa ulos pääsiäisenä ovenpieliä piristämään, mutta melkoisia yöpakkasia lupailee vielä pitkäksi aikaa, joten voipi olla, että saavat piristää meitä nyt sisällä. Ajattelin käydä sitten ilmojen lämmettyä istuttamassa nämä isäni asuinpaikan pihaan. Siellä tehtiin viime kesänä salaojaremonttia ja kaivoivat samalla aiemmin äitini sinne istuttamat sipulikukat ylös, vaikka isäni asiasta kysyessä, totesivat, ettei niihin tarvitse koskea ja säilyvät siinä. Olisimme ne nostaneet kauvuita ennen ylös ja sitten takaisin kasvamaan, mutta ei kuulemma olleet vaarassa. Eräänä päivänä vain oli kasa hiekkaa ja multaa nostettuna ylös ja kasasta pilkisti kukkasipuleita ylöskaivettuna. Helpolla oli yhden ihmisen vuosien työ pilattu. Ajattelimme korvata asian sisareni kanssa jakamalla omasta puutarhastamme kukkasipuleita ja istuttamalla tilalle uuden sipulikukkameren. Ja nämä siis myös sinne mielelläni käyn istutamassa. Oma piha on jo niin täynnä, ettei tänne mahtuisikaan.

 

Samalla vaihtuivat keväisemmät, vaaleat verhot sekä torkkupeitot olohuoneellemme. Kuvat on tänä aamuna otettu, mutta intouduin jo viime viikolla rymsteeraamaan iltapäivästä työpäivän jälkeen. Silloin paistoi tuosta pienemmästä ikkunasta aurinko ja narsissit oikein loistivat valossa. Näissä kuvissa päivä odottaa vielä heräämistään, mutta lupaus valosta jo on herännyt.

Poikkesimme lauantaina mieheni kanssa paikalliseen kukkakauppaan, koska ystäväni vietti eilen syntymäpäiviään ja kävimme siellä kahvittelemassa ja hyvästä seurasta nautiskelemassa, ja aikuisten synttäreille en voi mennä viemättä kukkia. Se on minun perinteeni. Ainakin pyrin siihen. Kukkakaupassa oli myynnissä myös ruukussa krookuksia, ihania eri värejä. Ostin sahramin värisiä. Yksi on jo nupullaan. Ja olohuoneen pöytä on nyt niin kauniin pelkistetty vain tällä rivistöllä koristeltuna.

Joten joudun toteamaan, että kevät saa minut aina jotenkin muuttumaan aivan toiseksi ihmiseksi. Värisuvaitsevammaksi ainakin. Kirkas keltainen värikin kelpaa, vaikka muuten en niin sen ystävä olekaan. Tosin vihreä on edelleen se vallitseva väri asunnossamme lisävärinä vaaleiden eri sävyjen ja harmauden keskellä. Olen kyllästyvää sorttia ja tarkka väriyhdistelmistä, joten perusväreiltään asuntomme on neutraali, joten voin siihen halutessani lisätä sen piristysvärin, joka sillä hetkellä miellyttää.

Tänään alkaa se viimeinen viikko. 120 työpäivää on kulunut nopeaan, ne osa-aikaiset. Torstaina aloitan siis tekemään taas normaalia yleistyöaikaani. Ja ihan hyvillä mielin. Vuosi sitten kahlasin suossa keskellä voimattomuuden sumua ja voin todeta, että en enää. Olen saanut apua, tukea ja helpotusta jaksamiseeni, kasvanut taas hieman lisää ihmisenä, oppinut lisää kokemani kautta, ja ennen kaikkea oppinut taas suhtautumaan eri tavalla ihan arkisiin asioihin, iloitsemaan taas pienimmistäkin edistysaskeleista ja asioista. On kova paikka ihmisenä tippua pohjalle, varsinkin kun perusluonne on ollut positiivinen ja energinen. Ja pelkäsin jo etukäteen, saanko itselleni voimavaroja rakennettua enää uudelleen, toivunko, saanko enää iloa pidemmäksi aikaa mistään. Kokonaan en iloani menettänyt, mutta värit ympäriltäni katosivat hetkeksi, en odottanut enää mitään uutta, toivoin, että saan toistaa samoja helppoja rutiineja päivästä toiseen, samoin muistini teki tepposet ja en jaksanut enää huolehtia itsestäni enkä pitää yhteyttä ystäviini.

Nyt näen värit kirkkaasti, odotan kevään ja kesän tuloa innolla, ilmojen lämpenemistä, ulkoilua, puutarhatöitä, uuden kasvua, työt teen työnä ja odotan vapaa-aikaa, ystävien näkemistä, heistä kuulemista, jaksan iloitan heidän iloistaan ja ottaa osaa suruihin. Olen taas oma itseni, mutta en se sama, joka olin vielä vuosi sitten. Olen oppini saanut taas kantapään kautta, ketkä ovat niitä oikeita ystäviä, he ovat minua kannatelleet osaltaan näiden vaikeiden aikojen lävitse, pitäneet yhteyttä, kysyneet kuulumisia, jaksaneet kuunnella ja tukeneet ja tuoneet pieniä ilon hetkiä elämääni. Käyneet luonani ja kutsuneet kyläilemään, vaikka en aina parasta seuraa ole ollutkaan. Antaneet omaa aikaa silloin, kun en ole jaksanut lähteä yhteistä aikaa heidän kanssaan viettämään. Kiitos siitä kuuluu teille kaikille, jotka olette minua tukeneet viimeisen vuoden aikana läsnäolollanne tai viesteillänne, kannustavilla sanoillanne. Eniten saan kiittää miestäni, joka edelleen jaksaa rinnallani, vaikka en ole "hyvä vaimo" -titteliä viimeisen vuoden aikana taaskaan ansainnut. Paremmaksi ihmiseksi tiedän kuitenkin kasvaneeni.

Tänään aurinko paistaa ja bongasin nyt aamusella yhden mieheni kanssa yhteisen tuttavan lintulaudaltamme. Ovat onneksi sulassa sovussa kaikki ruokailijat tuohon sopineet.

Niin ja antibioottikuurini loppui viime perjantaina ja jaksoin eilen illasta kävellä jo liiemmin hengästymättä 3,6 kilometrin kävelylenkin, joten en turhaan syönyt kuuria. Vielä odottelen, antaako poskiontelotulehdukset kokonaan periksi. Töihin sain viime viikolla lopultakin ilmanpuhdistimen työhuoneelleni. Eihän saan saamiseen mennytkään kuin yli kaksi vuotta! Olotila on nyt töissä ollut vähemmän tukkoinen ja silmäoireetkin lievemmät hurinakoneen huoneelle saavuttua. Joten toivon, että poskiontelotkin saisivat ansaitsemansa helpotuksen tuota kautta. Ja samalla manaan, että olisin säästynyt ehkä monelta vaivalta, jos puhdistimen olisin jo silloin aikanaan saanut, kun työsuojeluvaltuutettu siitä ehdotuksen työnantajalle teki. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan... Luulisin?

Hyvää alkanutta ja ihanan aurinkoista viikkoa kaikille tasapuolisesti!

Harmitusta ja juhlaa

Tammi vuonna 2012.

Muuttaessamme tähän taloon meillä oli komea, leveä, yli 40 vuotta vanha tammi. Tammi on meillä edelleen, muta jokunen talvi sitten olimme suunnitelleet oksankärkien siistimistä sähkölankojen lähellä. Emme ehtineet, kun sähkölaitoksen palkkaamat miehet tulivat ilmoittamatta, ja syksylla salaa leikkasivat puun aivan päin "mäntyä". Onhan se tietysti tärkeintä, että puu mukailee sähkölankoja?! Olemme nyt parina talvena yrittäneet mieheni kanssa korjailla tammea inhimillisen näköiseksi. Mutta kapeahan tuo on.

Tammi nyt.

Viime viikolla taas leikkasimme hieman lisää. Eniten ehkä harmittaa, että menetimme ihanan majan, joka muodostui tammen alle roikkuvista oksista. Olin jo suunnitellut juurelle puunrunkoa kiertävää penkkiä, jossa istuskella lukemassa kesäisin. Nyt puutarhamme ainoa varjopaikka on menetetty. Edelleenkin sapettaa, että eivätkö sähkölaitokset vielä nykypäivänäkään voi informoida asiakkaitaan puunleikkuuaikeistaan, kun tekstiviesti ei paljon maksa ja postikin kulkee edelleen. Olisimme voineet ilmoittaa, että leikkaamme itse puun lepotilaisena keväällä. Onneksi kyseessä oli tammi, joka ei otsanut itseensä syksyleikkauksesta. Tammi on hidaskasvuinen ja tukeva puu, ja oksankärjet eivät olleet vielä lähelläkään sähkölinjoja, joten minkäänlaista vaaraa ei ollut vielä. Piti varmuudeksi kuitenkin pari metriä napata pois joistakin oksista, jättää tappeja ja leikata puusta keskioksat pois latvuksesta! Olisi jollekin puutarhayrittäjälle tuossa hyvä työ. Ainakin osattaisiin arvioida kuinka nopeakasvuinen puu on kyseessä ja leikata se kauniiksi. Onneksi sentään takaterassillemme päin puun olemme saaneet siistittyä siedättävän näköiseksi. (Kuvassa oikealla.)

Onneksi on elämässä juhliakin. Meillä oli mieheni kanssa eilen kihlojen 17. vuosipäivä ja ostin miehelleni suuremman kauratyynyn lämmikkeeksi. Sisällä on täytteenä luomukauraa ja päällinen on irrotettava pellavainen, jonka saa siis tarvittaessa pestyä. Valmistajana Viialan Pellava. Tämä tyyny riittää isommankin miehen hartioita ja jumisia niskoja rentouttamaan. Ja saan myös itse lainata, kun siltä tuntuu.

Eilen päivällä poikkesimme mummuni luona muun lähisukuni kanssa. Ihana oli saada taas porukka pitkästä aikaa kasaan ja mummu nautti iloisesta seurueestamme, vaikka varmaan illalla olikin väsynyt vierailumme jälkeen. Tiedän, että kuitenkin oli iloinen, että poikkesimme kukkapuskien kera onnittelemaan ja seuraa pitämään. Yllätykseksi oli muitakin vieraita paikalle saapunut ja näimme pitkästä aikaa vaarini sukua Tampereen suunnalta. Mieluisa yllätys.

Illasta hurautimme vielä mieheni äidin kukittamaan hänen syntymäpäivänsä kunniaksi. Mieheni valitsi ihan itse kukat ja kaunis on tuo leikko-orkidea kelta-oranssin sävyisenä.

Minulla alkoi nyt viimeinen kokonainen osa-aikaisuus viikko. Ensi viikon puolivälissä alkavat työt taas täysipäiväisenä työntekijänä. Hieman jännittää miten alkuun taas tottuu 8 tunnin työpäiviin, mutta toisaalta odotan innolla paluuta normiarkeen pitkän toisaikaisuuden jälkeen. Ja saan pehmeän laskun, koska ehdin olemaan töissä vain 2 kokonaista päivää, kun alkaa vuosilomani jokuseksi viikoksi. Vielä on auki vietänkö lomaa 2-3 viikkoa putkeen vai jaanko viimeiset 5 päivää huhtikuulle lyhentäen työviikkoa. Mutta ainakin pääsiäisviikot saan viettää lomaa.

Olen hieman kahden vaiheilla otanko tänä keväänä urakakseni taimien esikasvatuksen vaiko ostan kaupasta hyviä, valmiita taimia. Katsotaan saanko inspiraation vai vietänkö laiskiaiskevättä puutarhan osalta. Olen kovasti tuijotellut pihakivemme juurelle olohuoneen ikkunasta toivoen, että jouluruusumme ei paleltunut alkuvuoden vähälumisen, kovan pakkasjakson aikana. Viimeistään maaliskuun lopulla ruusun pitäisi alkaa kurkkia lumen alta.

Itse sain harmituksekseni pitkittyneeseen poskiontelotulehdukseen ja mykoplasma-epäilyyn viime viikolla antibioottikuurin ja rinnalle toisen antibioottikuurin antibioottiripulia estämään. Joten olin viime viikon todella väsynyt antibioottien sivuvaikutuksena ja tänäänkin sammahdin työpäivän jälkeen sohvalle torkuille. Lisäksi haittavaikutuksena mm. sammas on jo saapunut vieraakseni ja sain tänään siihen lääkityksen. Näillä mennään ja toivotaan, että suolisto ei ota itseensä rajusta antibioottimäärästä huolimatta. Joskus on vaan pakko antaa periksi, jos tauti ei hellitä. Ainakin hengenahdistus on jo hieman keuhkoputkien osalta hellittänyt, samoin silmien aamuinen rähmintä on vähentynyt, joten ei taida turhuuteen kuurit mennä. Nenä on vielä tukkoinen, mutta kuuri vasta puolivälissä meneillään, joten toivon, että nenän tukkoisuuskin vielä ehtii hellittämään.

Mutta keväässä siis jo mennään, ja myönnän, että vaikka lumiset maisemat ovat kauniita, niin kaipaan jo kevään vehreyttä. Nuorempana olin syysihminen ja parasta oli ruskan kirkkaat värit ja iltaisin lenkkeillä puista tippuvien lehtien keskellä tuulen tuivertaessa hiuksia. Viime vuosina, oman puutarhan saatuani, olen kääntynyt kevätihmiseksi ja odotan aina innolla mitä seuraavaksi maasta nousee ja mikä kukkii tänä keväänä. Mullan tuoksi ja ensimmäiset aurinkoiset ja lämpimät kevätpäivät sekä lintujen sirkutus saa tämän puutarhurin todella nauttimaan olostaan ja innostumaan taas kaikesta uudesta. Keväisin energiavarani taas nousevat talven harmauden jälkeen.

Hyvää alkanutta kevättä lukijoilleni!

Huolehtiminen ja välittäminen

Nämä kaksi sanaa usein liitetään toisiinsa, ja siksi ne mainitaankin molemmat ominaan, koska ne ovat erillisiä taitoja. Hetkellisestä lämmöstä syntyy joskus hyytävä lopputulos.

Itse koen, että välittäminen on lämpimämpi tapa osallistua toisen ihmisen elämään. Kuunnella mitä hänelle kuuluu, mitä hän haluaa ja miten hän jaksaa. Antaa aikaa läheiselle ja olla läsnä. Huomata pienistä eleistä, toiminnoista ja merkeistä, miten asiat sujuvat, ja miten ja mitä hän jaksaa, ja mitä ja milloin hän ei jaksa. Ja että hän ei aina jaksa, vaikka sinulle niin väittäisikin. Ja se on taito ymmärtää myös erilaisia katsantokantoja ja toimintatapoja.

Huolehtiminen on sitä, että katsotaan, että asiat tulee hoidettua. Velvollisuus ja vastuu ennen kaikkea. Meistä löytyy monta huolehtijaa, mutta todellinen välittämisen taito löytyy harvalta. Siihen vaaditaan todellista ymmärrystä ja toisen asemaan asettumisen taitoa.

Jotkut huolehtivat, ettei ihminen ole yksin, vaan hänellä on seuraa merkkipäivänään. Laittaen juhlapäivää viettävän matkustamaan toiselle paikkakunnalle monen tunnin matkan päähän pois kotoaan. Jos tässä kohtaa ihmisestä huolehtivat osaisivat myös välittämisen taidon, he itse matkustaisivat juhlapäiväänsä viettävän luo, koska he tietäisivät tätä rakasta ihmistä kuunneltuaan ja seurattuaan hänen arkielämäänsä läheltä, että matka kotoa on hänelle liian pitkä, raskas ja väsyttävä, ja hän mieluummin olisi toivonut, että olisi saanut kotona viettää päivän läheistensä ympäröimänä.

Jos he kuuntelisivat, mitä tällä rakkaalla ihmisellä on sanottavanaan, viettäisivät aikaa hänen kanssaan pidempiä jaksoja yhdessä, näkisivät kokonaisen viikon ajan hänen elämäänsä ja millaisia ponnistuksia häneltä vaatii jaksaa kahlata arkiviikko lävitse kaikkine kotitöineen, asiointireissuineen ja huonoine yöunineen, he ehkä oppisivat myös välittämisen taidon. He tajuaisivat, että tämä yksin asuva ihminen kaipaa apua jaksamiseensa, vaikka hän muuta sanookin ääneen. He mahdollistaisivat ja tukisivat sitä, että hänen luonaan kävisi joka päivä osaava ja välittävä ihminen, terveyden ammattilainen varmistamassa, että kaikki on hyvin, hän jaksaa nousta sängystä ylös, lääkkeet on otettu, reseptit uusittu, terveyteen liittyvät verikokeet tulisi otettua, hellanlevyt eivät hehkuisi punaisenaan hänen ne unohdettua sammuttaa, hän tietäisi mikä viikonpäivä on menossa, saisi apua arjen pyörittämiseen ja ongelmiin, ja joku muistuttaisi arkiviikosta poikkeavista menoista, etteivät ne unohtuisi.

Ehkä nämä huolehtijat huomaisivat sen minkä välittäjät huomaavat, että hän edelleen suree suuresti kuollutta puolisoaan ja esikoistaan, suree niin, että toivoisi itsekin jo kuolevansa. Hän toivoo takaisin aiempia aikoja, jolloin hänestä ei ollut vaivaa kenellekään, apu tuli hänen sitä tarviessaan pyyteettömästi ja nopeasti. Ja sitä apua hän tarvitsi usein, vaikka hän usein puheissaan niinä aikoina vähättelikin avuntarvettaan. Hän kaipaa sitä aikaa, kun ihmiset tulivat toimeen ilman riitoja, jotka häntä nyt kuluttavat. Hänelle ei kukaan sanellut, kehen saa olla yhteydessä, mitä saa puhua, keneltä pyytää apua, kehen turvautua sairauden sattuessa ja millä kulkea asioille. He ehkä huomaisivat, kuinka väsynyt tämä rakas ihminen on elämäänsä, yksin, joutuen miettimään, mitä hän saa/voi kenellekin läheiselle puhua. Kaiken tämän surun keskellä hän joutuu kuuntelemaan riitasointuja, jotka häntä entisestään väsyttävät. Ja nykyisin hän kokee menetettyään esikoisensa, joka hänestä huolehti aina kuolemaansa saakka, olevansa vaivaksi muille aikuisille lapsilleen.

Ja hän kaipaa läheisiään, kokee olonsa yksinäiseksi ja hän toivoisi, että läheiset tulisivat hänen luoksensa aikaa viettämään, koska hän ei enää jaksa pitkiä matkoja matkustaa. Ne väsyttävät häntä fyysisesti, koska hän on jo elänyt pitkän elämän. Kuitenkaan hän ei kieltäydy matkoista, koska hän tietää, että jos hän ei lähde, niin hän ei näe hänelle rakkaita ihmisiä.

Ja kun joku läheinen tulee kyläilemään, hän toivoisi, että muisteltaisiin iloisia asioita, puhuttaisiin positiivisia, hän voisi puhua asioistaan avoimesti, miettimättä, mistä ja kenestä sai puhua kenellekin pelkäämättä, että lipsauttaa vahingossa jotain, mitä häntä on ohjeistettu olemaan kertomatta. Voitaisiin surrakin yhdessä menetettyjä ihmisiä, mutta yhdistäen siihen onnellisia muistoja. Ei muisteltaisi miljoonaan kertaan ikäviä vanhoja asioita, ei vellottaisi toistamiseen vanhoissa vastoinkäymisissä muistutellen aiemmista negatiivisista asioita, ei muistutettaisi häntä läheisten menettämisestä, jos hän ei itse siitä halua puhua. Lähdettäisiin levolle tai lopetettaisiin vierailu, jos huomataan, että hän väsyy. Nautittaisiin yhteisistä hetkistä, jotka ovat vielä mahdollista hänen kanssa viettää, ja pidettäisiin yllä positiivisuutta ja onnellisia muistoja, jotta joka vierailusta jäisi molemmille osapuolille hyvä ja lämmin henki.

Suurin toive hänellä on, että kaikki läheiset voisivat tulla yhtäaikaa kyläilemään ilman riitelyä ja kyräilyä. Nykyinen tilanne käy hänen voimilleen eikä hän jaksaisi katsella enää moista käytöstä aikuisilta ihmisiltä, jotka sitä edelleen jääräpäisesti jatkavat. Hän ei kuitenkaan uskalla tätä ääneen kaikille sanoa, koska pelkää, että menettäisi taas lisää läheisiään.

Kun ihminen on vanha, väsynyt ja surullinen, hän kaipaa seuraa, kannustusta, positiivisuutta, huomaavaisuutta. Hän ei kaipaa elämäänsä enää draamaa, hän ei halua enää sekaantua aikuisten ihmisten välisiin ristiriitoihin. Aikuisen ihmisen pitää osata omat sotkunsa selvittää rasittamatta niillä turhaan sellaista, jolla on myös suuri suru. Vanhaksi elänyt on jo omat taistelunsa käynyt ja ongelmansa selättänyt pitkän elämänsä aikana.

Ja kyllä, tyly tosiasia on, että suurin osa huolehtijista ei huomaa, että rinnalta puuttuu se välittämisen taito. Jos koit tämän tekstin loukkaavana, se ehkä osui ja upposi liian syvälle. Kannattaa silloin ehkä lukea teksti uudelleen ajatuksen kanssa, ja miettiä, mitkä kohdat siinä satuttivat. Nekö juuri, mitä itse ehkä laiminlyöt tajuamattasi ja mihin olet nyt tajunnut syyllistyneesi? Lue uudelleen ja juuri siksi, että ehkä huomaat, että voit toimia paremminkin. Ikinä ei ole liian myöhäistä kasvaa ihmisenä ja oppia uusia taitoja.

Jos sinulle taas nousivat kyyneleet silmiin tätä lukiessasi, järkytyit, vihastuit, samastuit, mitä ikinä tunsitkaan, kuitenkin olet tunteva, myötätuntoinen ihminen, osaat jo välittämisen taidon.

Itse olen osittain pakotettu seuraamaan sivusta kriisiytynyttä tilannetta ja toivon, että voisin tehdä enemmän. Välillä toivo on ainoa mitä on. Toivo siitä, että ei mitään pahaa tapahdu, kukaan ei makaa yksin jalattomana lattialla, asunto ei pala hellanlevyn taas jäätyä päälle, hän selviää kauppareissuista kaatumatta ja ehjin nahoin kotiin. Mutta kun langat on viety käsistämme ja osaamattomat niitä ohjailevat, aika voimattomaksi sitä itsensä tuntee sivusta seuratessa. Vastuunkanto on nyt heillä ja seuraukset saavat myös kantaa, kun se aika tulee. Mutta me sivuun syrjäytetyt emme ole kadonneet mihinkään (heidän toiveistaan huolimatta!) ja positiivisin tavoin tuemme, kannustamme, autamme aina pystyessämme ja olemme taustatukena. Hän on aina kuulunut elämäämme ja kuuluu jatkossakin.

Jokainen meistä väsyy, ei aina jaksa, jokaisella meillä on omat surumme, ja joskus yhteisetkin surumme, mutta joskus oma jaksaminen on silti hetkeksi painettava taka-alalle, koska on toinen läheinen, joka jaksaa vielä huonommin, ja kaipaa kipeämmin tukea ja apua juuri sillä hetkellä.

Huolehtiminen on tärkeää, mutta välittäminen vielä tärkeämpää. Pitäkää huolta läheisistänne, viettäkää aikaa heidän kanssaan, luottakaa, kunnioittakaa, mutta osatkaa lukea myös rivien välistä, milloin tarvitaan apua, vaikka ei sitä ääneen pyydetäkään. Ja silloin kun apua pyydetään, olkaa avuksi pyyteettömästi, uhriksi tekeytymättä. Se ei tarkoita, että teidän itsenne aina tarvitsee mennä paikalle, koska joskus saatat itse olla huonossa kunnossa tai tilanteessa, josta et kykene lähtemään, mutta järjestä se apu jotain kautta. Nämä ovat niitä elämän ainutkertaisia hetkiä, niitä ei kaikille luoteta, ja silloin kannattaa olla luottamuksen arvoinen. Älkää miettikö ääneen, mitä kaikkea nyt jää väliin ja pitää perua ja kuinka paljon järjestelyjä se teiltä vaatii. Ne perumiset ja uudelleenjärjestelyt voi tehdä sitten toisen tietämättä. Apua kaipaava ei tarvitse enää omien huoliensa lisäksi sinun huoliasi taakakseen.

Oikein hyvää kalevalan päivää lukijoilleni ja lämmin virtuaalinen voimahalaus tänään 90 vuotta täyttävälle rakkaalle mummulleni sinne jonnekin, missä syntymäpäivääsi vietätkin!

Värien kaipuuta

Löysin lankalaatikon pohjalta vanhan kerän ihanan karkkiväristä Tico ticoa. Tein pari vuotta sitten turkoosi-sinisävyisestä Tico tico -sukat ja ovat olleet kovassa käytössä. Eivät vie talvikengistä turhaan tilaa ohkaisuudessaan. Edelliset alkavat nyt olla kuluneet, joten tein uudet tilalle, räiskyvissä väreissä tämän harmauden keskelle.

Niin ja se viime tekstissä mainittu raakakakku. Siitä tuli napakymppi ja viimeinen palanen odottaa nyt jääkaapissa. Iltamenojemme vuoksi kakku vietti jääkaapissa parikin yötä hyytymässä, ja sen jälkeen rakenne kiinteytyi. Päälle tein pikakreemin tomusokerista ja margariinista ja ripottelin vähän mantelirouhetta koristeeksi. Teen toistekin.

 

Tänään heräsin aamulla hyvin nukutun yön jälkeen ja ajattelin ottaa rauhassa kotosalla aamun. Onneksi havahduin siihen, että nyt on 20. päivä ja se sai mieleeni, että tänäänhän oli paikallisen lankakaupan Neulovillan pop-up-puoti taas avoinna. Tilojaan lainasi toinen paikallinen yrittäjä ViiPe. Tarjolla oli myös kahvia kastettavineen sekä pari tuolia varattu käsityöläisiä varten, joten itsekin varasin kutimen mukaan ja istahdin poikkeuksellisesti muiden käsityöläisten seuraan puikkoja kilisyttelemään. Viime vuodet ovat lähinnä kotona kuluneet, kun on käsitöistä kyse. Mukavaa vaihtelua tällainen käsityöhetki muiden samanhenkisten seurassa.

Lisäksi Neulovillalla oli runsas ale-kori, josta ostin hyvässä tarjouksessa ollutta merinovilla-silkkilankaa monta vyyhteä ruskean ja vihreän sävyissä. Ehkäpä saan lopultakin kevyen paidan neulottua. Myös ihanan pehmeä Roosterin huivilanka tummanvihreän sävyssä kutsui. Lanka sisältää 80 % baby-alpakkaa ja 20 % silkkiä. Jonain päivänä siitä tulee valmistumaan ihanan kevyt ohut pitsihuivi. Kassiin hyppäsi myös kaksi kerää vaaleamman vihreää Roosterin baby-alpakkaa 50 % ja merinovillaa 50 % sisältävä vähän tuhdimpi lanka. Todennäköisesti pipo tai lämpimät unisukat tuosta muotoutuu. Hieman naurattivat nuo värivalintani, vaiko värittömyysvalintani. Mutta minkäs teet, kun tällä hetkellä nuo luonnonvärit kutsuvat. Niin ja oheistuotteina ostin 6 kauniin tummaruskeaa puista sydännappia.

Itse pellavapuodissa en ollut vielä kertaakaan poikennut ja valikoima oli kattavampi kuin olin etukäteen ajatellut. ViiPe on pitkään jo kiertänyt markkinoita, toreja ja muita tapahtumia. Nyt on alkanut sukupolven vaihdos ja 3 viikkoa ennen viime joulua kotimyynnin tilalle aukesi pieni puoti. Tulipahan samalla käynnillä tutustuttua valikoimaan ja matkaan tarttuikin uusi saunamyssy, sellainen ohuempi pellavainen ja turbaanimallinen. Saunominen minulle usein aiheuttaa ns. saunakrapulan ja pyyhekankaasta ommeltu turbaani on jo jokusen vuoden löylyn puolella päätäni suojannut. Se on kuitenkin aika lämmin ja ajattelin kokeilla, josko ohkaisuudestaan huolimatta tämä pellavainen malli suojaisi kuitenkin liialta kuumuudelta aivojani. Kuvassa näkyvä Hiirukka on kätevä pieni tyyny kauratäytteellä, ja käy esim. tietokoneen hiirtä käyttäessä tukena ranteelle, lisäksi sen voi viilentää pakkasessa ja antaa kylmähoitoa, tai lämmittää mikrossa, jos jokin paikka lämpöhoitoa kaipaa. Lisäksi löysin pellavaisen pienen lankapussukan, joka on helppo käsivarteen tai tuolin käsinojalle pujottaa, ja keritty lanka siellä pysyy tallessa puikoilla kutoessa, eikä lankakerä karkaile ympäri lattiaa. Mukana siihen kuuluivat puikonsuojukset, jotka estävät työtä karkaamasta puikoilta käsityön kulkiessa mukana kassissa. Ja ei, nämä eivät maksaneet maltaita. Hintahaitari  tuotteilla oli 10-14 euroa. Ja aitoa pellaavaa sisältävät kaikki.

Jos kiinnostuit, niin molemmat yritykset löytyvät netistä ja tilauksia pystyy tekemään sitäkin kautta. Linkit alla:

ViiPe

Lankakauppa Neulovilla

Tämä päivä on ollut sellainen täyden kympin päivä. Aamusta sai nukkua, pieni kävelylenkki ja päivä jatkui käsitöitä tehden mukavassa seurassa teekupposen kera ja kotiin palasin kävellen uutta energiaa saaneena. Nyt on uusia, ihania, laadukkaita lankoja saapunut kotiin uusia käsityösuunnitelmia odottelemaan , sekä jokunen uusi pellavainen apulainen pääsee nyt kokeiluun. Kotiin päästyäni soitin ystävälle pitkän tauon jälkeen ja vaihdoimme kuulumisia. Loppuilta onkin sitten kulunut television ääressä käsityön edistyessä. Ja nyt on se aiemmin mainitsemani herkullinen neulepaita tuloillaan. Joten uudet langat saavat vielä hetken aikaa odotella ja suunnitelmat muhia päässäni. Toivottavasti teillä muillakin on viikonloppu sujunut mukavissa merkeissä!

Kevättä ilmassa?

Ja tulppaaneja on ollut pakko ostaa lisää. Nämä ostin ystävänpäiväksi ja nuppujen perusteella odotin valkoisia ja oranssinpunaisia kukintoja. No kermanvaalea ja lohenpunainen sieltä paljastuivat. Ihania ovat kuitenkin.

Itse olen ollut edelleen vetämätön ja eilen illasta puoliväkisin mieheni houkutteli minut pienelle kävelylenkille. Alkuun tuli tunne, että käännyn takaisin, en jaksa ottaa askeltakaan, mutta kun vain sitkeeäti jatkoin, niin jaksoin sen parikymmentä minuuttia hissukseen pikkupakkasessa taapertaa. Yskä alkoi helpottamaan puolivälissä lenkkiä ja olo oli parempi kotiin päästyä, vaikka vähän lihakset väsähtivätkin ja loppuilta meni levätessä.

Tämän viikon teen taas iltapäivävuoroa töissä ja intouduin eilisestä kävelylenkistä ja jaksamisestani sen verran, että auringon paistaessa valkoiselle hangelle, päätin ottaa kameran matkaan ja kävellä töihin sekä tietenkin takaisin kotiin. Porkkanana oli se, että minulla oli pitämättömiä ylityövapaita ja pääsin tänään jo tuntia aiemmin töistä, joten tiesin auringon vielä siinä vaiheessa paistavan.

Ja kyllä, siellä ne kurkkivat - pajunkissat!

Ihana fiilis oli ulkoilmassa pikkupakkasessa rauhassa kävellä. Varsinkin kotimatkalla kuuntelin riemulla lintujen konserttia. Kuului sirkutusta, piipitystä ja lauleskeluakin, ja myönnän, että vaikka helmikuuta vasta mennään,niin silti tuli suorastaan keväinen olo. Ja kyllähän se jokunen harakan rääkäisykin matkan aikana tuli kuultua. Ja itse asiassa eihän tässä pääsiäiseen enää kovin pitkä aika ole. Ja ilolla odotan sitä, sillä tänä vuonna ilmeisestikin saan lomani pitää pääsiäisen aikaan. Jos nyt kaikki suunnitelmien mukaan etenee.

Ja suunnitelmien mukaan jos edetään, niin tämä tarkoittaa, että tasan kuukauden päästä teen viimeisen osasairaspäivärahalla tuetun työpäivän ja siirryn sen jälkeen takaisin normityöaikaan, tai siis kohdallani yleistyöaikaan. Tosin vain 2 päivän ajan on tiedossa täyttä päivää, koska sen jälkeen aloitan jokusen viikon loman, koska vuosilomiani on vielä pitämättä tälle talvelle. Miehelläni on kiireisempi kevät opiskelujen suhteen kuin miltä alkuun näytti, mutta pääsiäisen kohdalla on hieman rauhallisempaa, joten ehkä lomallani ehdimme yhdessä jotakin tekemäänkin, tai ehkäpä jossain pienessä reissussakin poikkeamaan. No, ainakin kotipihan tammi kaipaisi pientä leikkaamista ja siihen tarvitaan meidät molemmat. Minä osoittelen, mieheni leikkaa. Yritän muotoilla sitä uudelleen kauniimmaksi sähkölaitoksen pari talvea sitten leikeltyä sen järjenvastaisesti ja täysin ilman ennakkovaroitusta. Hiljaa hyvä tulee ja toivon, että sähkölaitos ei päätä uusia ylläreitä tänä talvena tehdä pihapuidemme osalta.

Naapurin koivikko oli näin aurinkoisena päivänä taas kauneimmillaan ja loi hauskasti varjoja pihanne kimmeltävälle hangelle. Syksyisin aina kiroamme lehtimäärää, jonka tuuli puhaltaa meidän puutarhaamme. Itsellämme ei ole kuin jokunen pensas ja 2 tammea, joten lehtiä ei haravoitavaksi omasta takaa riitä, mutta naapuri on onneksi huolehtinut asian puolestamme, ja piha on joka syksy keltaisenaan koivunlehtiä, joita anoppini sitten kuntoiluna haravoi. Annan kuitenkin naapurille lehdet anteeksi, koska niin moneen kertaan vuodenaikojen vaihtuessa tuo koivikko on niin kaunis. Keväisin on kauneimmillaan lehdet hiirenkorvalla, kesäisin ihanan vehreä ja talvisin kimmeltää mustavalkoisena kimaltavana huurrerivistönä. Yksi asia koivikossa harmittaa. Se, että se on liian tiiviiseen istutettu. Ja varmaan naapuriakin, koska aikamoisia riukujahan noista on kasvanut. Toki toimii tuulensuojana meille paremmin, mutta harvennus tekisi terää sille, ja bonuksena me saisimme aurinkoa takaterassillemme kesäiltaisin iltaan saakka.

Töihin kävellessäni katselin omakotitalojen pensasaitoja ja huomasin, että hauskasti pensaiden latvaosiin oli jäänyt lunta, joka sitten auringossa oli osittain sulanut ja aurinko loisti näiden pienten lumi- ja jääkerrostumien kautta kirkkaammin. Tämä yllä oleva kuva on omasta pensasaidasta. Kotipihassa nököttävästä autostani huomasi myös, että aurinko todella jo lämmittää. Kotiin saapuessani oli auringonpaisteen puoleinen sivu autosta sulanut, varjopuolen pinnat ja ikkunat olivat jäässä edelleen. Pakko oli nyt näpsäistä muutama vihreämpikin kuva, koska vihreää luonnossa jo pilkistelee. Valkokartiokuusemme on saanut myös jäätä oksilleen. Ja kotimatkani varrella on erään rivitalon reunapensasaidan keskellä kivi, jonka päälle on istutettu kivikkokasveja, mm. nämä alempana kuvassa näkyvät mehitähdet, ja ne ovat nyt jo halunneet saapua aurinkoa ja meitä ohikulkijoita tervehtimään.

 

Itse jatkoin kotiin saavuttuani työpäivän jälkeen auringonpaistetta sisällä ja kaivoin porkkanapussin esiin jääkaapista ja tein elämäni ensimmäisen raakakakun. Porkkanaa, taateleita, pähkinöitä ja mantelia noin pääasiallisesti pohjana, lisänä tietenkin mausteita, hieman fariinisokeria ja öljyä. Ohje oli kookospohjainen, mutta jätin kookoshiutaleet ja -öljyn pois, koska en pidä mausta. Joten saa nyt sitten nähdä, miten toimii itse kehittelemäni versio tuosta kakusta. Jähmettyykö vai jääkö kasaksi kaavittavaa mössöä, mutta tuolla se nyt jääkaapissa odottaa valmistumistaan. Laitanpa sitten kuvaa, jos onnistuu. Harmi vaan kun te muut ette pääse maistamaan...

Löysin myös vanhan kerän Tico-tico-lankaa kätköistäni ja nyt ovat ihanan ohuet, mutta lämpimät villasukat bambupuikoilla tuloillaan. Ja ihanissa kirkkaissa karkkiväreissä, punaista, pinkkiä, keltaista ja oranssia. Kevät tulee, vaikka sitten vain mielikuvissa!

Uusi katto pään päällä. Kyllä nyt kelpaa!

Tästä se lähti viikko sitten. Vanhat pellit pois, uudet pohjatyöt ja uudet kattopellit. Viime tiistain aikana koko katto oli pellitetty loppuun. Perjantaina vielä piipun pellitykset, reunapellitykset sekä rännien ja kourujen asennus. Kaikki tämä siis käytännössä tapahtui vajaassa kahdessa työpäivässä. Ja kyllä, tämä katto on hiljaisempi kuin edellinen. Kiitos ruodituksen, joka vaaditaan nykyisin ilmankiertoa varten ja bonuksena vaimentaa mukavasti vesisateen äänen. Ei tarvitse enää televisiota säätää suuremmalle vesisateen vuoksi.

Mieluummin olisin kyllä pitänyt ne lumiset maisemat ja pikkupakkaset. En tosiaankaan nyt saapuneita vesisateita olisi kaivannut pääkallokeleineen. Mutta jos jotain positiivista haluaa (väkisin) sateista vääntää, niin ainakin on nyt tullut testattua, että hiljaisempaa on sadesäällä asunnon sisätiloissa.

Ja kuten seuraavista kuvista näkyy, tulee talomme ulkoasu muutenkin muuttumaan. Omakotitalossamme on ollut se "ihanan tunkkainen" 70-luvun ruskea laudoituksissa, mm. päätykolmioissa, terassien seinissä, autotallin ja varaston ovessa. Ensi syksyyn mennessä (ainakin toivottavasti!) väri tulee muuttumaan harmaaksi. No, osa saattaa paheksua, kun muutamme talon luonnetta modernimmaksi, mutta itse haluan harmonisia värejä ja tuohon mustaan kattoon ja ränneihin tuo harmaa paremmin istuu, joten kesällä on sitten tiedossa uutta laudotusta ja maalisutia pääsen varmaan minäkin taas heiluttelemaan. Päätylaudat kattomiehet maalasivat jo valmiiksi, joten saa jo hieman osviittaa, millainen ulkonäkö tulee olemaan valmiina. Mietinnän alla ovat vielä autotallin ja varaston ovi, jotka iskisivät hieman liikaa esille harmaana, joten olen miettinyt niiden väriksi tiilenpunaista tai todella tummanharmaata/mustaa. Samoin seinänvierusterassien taustaseinien väri tuottaa päänvaivaa ja olen todennut, että tuo peittävä harmaa ei sinne istu, vaan menee liian tunkkaiseksi kokonaisvaikutelma. Ehkäpä joku läpikuultava puunsuoja vaalean puun värisenä tai pienellä valkoisen sävyllä toimisi noissa. Takaterassi ainakin kaipaa vaaleampaa sävyä, koska siihen koko iltapäivän aurinko kesäisin paistaa ja tummanruskea seinä oikein imee kuumuutta itseensä ja terassipoukama oikein hohkaa lämpöä. Lisäksi porkkanana on, että saisin terassin, johon voisin kesällä laittaa minkävärisiä kukkia vaan, niin, että tummemmatkin kukinnot erottuisivat pidemmälle. Nyt ne ovat hukkuneet ruskeaan taustaseinään. No, kaikki aikanaan. Onneksi on kesään saakka aikaa miettiä.

 

Tänä vuonna, kun nyt olen saanut pähkinät testattua ja ne sopivat ruokavaliooni, päätin leipoa Runebergin torttuja. Hyviä tuli, tosin vähän kuivia, koska sen verran totesin, että kostuttamista eivät olisi kestäneet rakenteensa vuoksi. Tänään söimme mieheni kanssa viimeiset kappaleet näitä herkkuja. Ensi vuonna taas uudelleen. Käytin muffinssitaikinan ohjetta pohjana ja lisäsin taikinaan hasselpähkinämurskaa ja säilykekirsikoiden lientä ja pieniä paloja kirsikoita. Päällä tietenkin itse viime kesän vadelmista tehty hillo.

Sairastaminen silloin tällöin tekee ihan hyvää. Minulla alkoi paikallaan maatessani sormet syyhyämään ja parannuttuani nappasin taas puikot käteen ja nyt sain jotain valmistakin. Keskeneräisiä töitä edelleen riittää, mutta uusi villainen ja erittäin lämmin bonzoni on nyt valmiina. Ja sain sen jopa pääteltyä samaa vauhtia. En tiedä, onko muilla samaa syndroomaa, mutta minulla ainakin tökkii päättelytyöt ja muut prässäämiset ja suoristelut.

Itse en kestä villaa suoraan ihoa vasten, vaan kutian, mutta tämä jää onneksi niin löyhäksi, että ei kutita. Kaulus oli ohjeen mukaan korkea poolokaulus, mutta muutin sen matalammaksi kaulukseksi, joten sekin ongelma ratkaistu. Alla poolo, niin ei kaulakaan kutia. Värit ovat oikeasta hieman kirkkaammat, varsinkin punaisen sävyt, mutta tämä ulkona vallitseva harmaa sää ei tee oikeutta bonzoni väreille. Harmaa on Novitan Joki-lankaa ja liukuvärjätty Novitan Usva-lankaa. Pitkästä aikaa olen todella tyytyväinen tekemääni vaatekappaleeseen. Ajattelin, että tuolla tarkenee sitten pikkupakkasilla vaikkapa lehden hakea postilaatikolta. Ei tarvitse takkia lähteä pukemaan.

Eilen kävin pitkästä aikaa paikallisessa puodissa, josta voi todeta, että jos sieltä ei löydy mitä etsii, niin tuskinpa muualtakaan täältä pieneltä paikkakunnalta. Palvelu on myös ensiluokkaisen hyvää ja ystävällistä. Mukaan tarttui kaikkea tarpeellista keittiölle, pari käsityölehteä ja vähän uusia lankoja. Muistin haaveilemani asian ja ostin Nalle-lankaa, keltaista ja ruskeaa (niitä hieman haaleampia sävyjä), joten seuraava käsityö on jo suunnitteilla. Näistä langoista tulee syntymään vielä jotain herkullista. Tai ainakin kuuluu lemppareihini ne, mistä tämä tuleva käsityö on saanut ideansa. Katsotaan, koska valmistuu ja kestänkö käyttää inhokkiväriäni keltaista. Tosin yläosa tulee ruskeasta, joten naamani lähelle ei keltainen sijoitu. Mutta luulen, että voisin tuon myötä vähän taas tottua keltaisten vaatteiden käyttämiseen.

Frozenia ja tulppaaneja

Pahoittelut blogitauosta. Flunssa tainnutti minutkin ja 1,5 viikkoa elämästä katosi jonnekin. Ei voi kuin ihmetellä sitä liman määrää. Ääni petti kokonaan kovan, limaisen yskän takia, lämpö sahasi laidasta laitaan ja hikoilin, höyryhengitin, astmaatikkona hevosmäärä lääkityksiä oli käytössä ja kaikesta huolimatta olotila oli kerrassaan vetämätön ja karmea. Raju virustauti, johon lepo ja oireenmukainen hoito. Nykypäivän trendi on pitkään ollut, että antibioottia ja äkkiä terveeksi ja töihin. Nyt onneksi on siirrytty takaisin vanhaan eli antibiootit määrätään vain, jos olotila vakavasti huononee. Itse selvisin hyvin antibiootitta, vaikka oli keuhkoputkitulehdus ja poskiontelotulehdus kuumeineen. Sohvanpohjilta noustiin vähitellen ja aikaa siihen meni. Onneksi ehdin toipua siskontyttöni 5-vuotisjuhliin. Teemana yllättäen Frozen. Itse mietin hetken ja tällainen kakku koristeluineen syntyi. Hauskasti osui samaan tyyliin päivänsankarin äidin tekemän kakun kanssa.

Löysimme neidille lahjaksi Frozen monopoly -pelin, junioriversion, ja hän oli kovin otettu siitä ja kuulemma synttäreiden jälkeenkin sitä on pelattu ahkeraan. Lisäksi korttikätköistä löytyi hauska avattava kortti, joka oli  värimaailmaltaan juurikin sopiva ja muutenkin hauska peilipöytineen ja sitäkin sitten neiti ihaili. Isosisko sai sitten "ihan muuten vaan" kuvassa näkyvät valkoisen ja mustan kynsilakan, joita kovasti joululahjaksi toivoi, mutta joita tontut eivät silloin löytäneet.

Nyt on siskon perheessä meneillään myös flunssabuumi, mutta onneksi alkoi vasta synttärijuhlien jälkeen. Neiti viisvee soitti minulle sunnuntaina ilouutisen, että kovan kuumeilun jälkeen hän lopultakin jaksaa olla jo pystyssä. Tädit ovat hyvä olla olemassa juuri tällaisia hetkiä varten. Kun alkaa olla kunnossa ja tylsyys iskee, ja kun ei kuitenkaan uloskaan voi vielä lähteä, niin voi soittaa puhelimella ja höpötellä, niin aika kuluu joutuisammin. Ja jutut ovat kyllä sitä luokkaa, että tätikin saa aina hyvän mielen pokkaa pitäessään puhelun ajan.

Itse kävin lisäksi piristymässä sairastelun jälkeen työhön liittyvässä koulutuksessa kahden päivän ajan viime viikon lopuksi. Ja hyvä koulutus olikin. Kuuli muiden ammattilaisten kokemuksia ja tuntemuksia, asioita tuli hieman kerrattua ja tutustuttua tarkemmin tulevaan sote-uudistukseen. Viimeinen koulutustunti kului elekieleen ja sanattomaan viestintään perehtyen. Meitä perehdytti näyttelijä/kouluttaja Anneli Ranta. Ja voin sanoa, että en muista, koska olisin viimeksi niin paljon nauranut. Kerrassaan mahtavan energinen ja positiivinen persoona. 

Lauantaina kaupassa käydessämme ostin kotiin piristystä. Tämän vuoden ensimmäiset tulppaanit. Ja on ne aina yhtä ihanat. Ovat kauniit nupullaan ja myöskin aukinaisena. Tällä kertaa pinkkiä ja oranssi-keltaista pääsi kimppuun mukaan.

Tämä viikko on töissä iltapäivävuoroa, mutta tänä aamuna on herätty jo ennen klo 8. Aamusta saapui iso nosturiauto ja liuta työmiehiä ja aamu on mennyt kuunnellessa katolta askeleita, rytinää, räminää,  pauketta, hakkaamista, vääntämistä, kirskuntaa, työlaitteiden hurinaa ja kaikkea muutakin meteliä. Vanha peltikatto lähtee ja uusi pääsee tilalle. Ei tarvitse enää jännittää myrskysäällä alkaako katto vuotamaan. Työmiehet aloittivat klo 8.30 ja nyt on jo lumet ja vanhat kattopellit ja kourut ja rännit poistettu katolta. Nopeaa on toiminta. Mutta tietää vielä aikaisin heräämistä huomenna ja varmaan torstainakin. Perjantaina saan mahdollisesti töistä vapaapäivän, joten ehkä silloin saan sitten aamusta nukkua yli yhdeksään? Mutta hyvän asian puolesta menee aamu-unien menetys.