Pihatöissä

Lauantaina ahkeroimme mieheni kanssa puutarhassa, kun jalkani lopultakin kesti paremmin kävelyä. Kävelyn mahdollisti se, että mieheni pääsi perjantaina jo aiemmin harjoittelusta ja ajelimme jo silloin Tampereelle ostamaan kantapehmikkeet minulle kenkiin. Ja että minä nautinkin, kun pääsin lopultakin tuonne pihamaalle touhuamaan. Päivä oli parasta mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan Ja sen kruunasi se, että sain koko päivän viettää mieheni kanssa yhdessä ja saimme yhdessä kaikkea aikaiseksi ja nyt on osa syystöistä valmiina. Ei sillä, etteikö töitä edelleen odottaisi pihamaalla ihan urakalla. Mutta ainakin puutarhatuolit pääsivät jo talvisäilöön kasvihuoneen suojiin.

Viime talven pakkaset tappoivat perenna-altaastamme suurimman osan kuunliljoista. Aiemmin tämä oli täynnä suurilehtisiä anoppilasta perinnöksi jääneitä kuunliljoja. Yllättävää oli, että saimme tuon altaan taas täyteen kuunliljaa. Altaan kauimmaisessa päässä oli kolme isompaa kuunliljaa hengissä ja altaan atu- ja keskiosassa oli pieniä uudelleen kasvaneita kuunliljoja. Nostimme kaikki ylös, poistimme rikkakasvit altaasta sekä siivosimme suurimmat kuolleet juuripaakut pois ja lisäsimme multaa. Sitten istutus ja kastelu. Vielä näyttävät kukoistavan yöpakkasista huolimatta.

Toinen suuri urakka oli joriinien ja gladiolusten ylös nostaminen kuivahtamaan. Hieman harmittelin, kun olivat niin hitaalla tänä vuonna. Gladioluksista saimme lopulta 4 kukkavanaa, joista 3 on nyt aukeamaisillaan sisällä maljakossa. Joriinit eivät tänä kesänä ehtineet kuin jokusen nupun tekemään. Nyt ovat siis rumemmassa ulkomuodossaan vielä kasvihuoneen kivilattialla kuivahtamassa.

Kuunliljoja ylös nostaessamme huomasin oravanpoikasen pihatammessamme. Tämä oli todella kesy yksilö eli ilmeisemmin jo ihmisiin tottunut ja kävi jopa maassa vieressämme, vaikka kädestä asti ei suostunutkaan tammenterhoja hakemaan, vaikka mieheni yritti houkutella. Puussa aterioi ja katseli meitä rohkeasti suoraan silmiin. Lopulta vilisti pihamme poikki terassilla poiketen puuliiterimme kupeeseen, luultavasti piilottelemaan terhoja varastoksi talven varalle. Tiedossa taas uusien tammenalkujen perkaamista ensi kesällekin.

Raitajuuria jättikoossa.

Palsternakka alkaa olla jo hyvän kokoista.

Kasvimaalla alkavat juurekset olla mallikkaan kokoisia, joten ensimmäisiä kunnon pakkasia odotellessa, jotta juurekset lopettaisivat kasvunsa ja saisimme nostaa ne kellarille. Ennen kasvun loppumista ei kannata kellarille siirtää, koska eivät säily niin pitkään, koska jatkavat naattien kasvattamista. Palsternakkaa, punajuurta, raitajuurta ja porkkanaa siis ensi talveksi jää vielä kellarillekin säilöön. Tänä vuonna punajuuremme on pitkulaisen mallista, mutta nuo kuvassa olevat pyöreät punajuuret ovat tarkemmalta lajikkeeltaan raitajuurta ja ovat tänä kesänä todella intoutuneet kasvamaan jättikokoisiksi.

Mieheni bongasi myös kasvimaaltamme jotain erikoista ja kutsui minutkin katsomaan. Tämän nimesi "Onnelliseksi kuolemaksi", koska pörriäinen on kuollut ruokailessaan. Enpä ennen ole moiseen törmännyt?

Itse tein viime sunnuntaille kummityttömme 11 v synttäreille aurinkokakun eli porkkanakakun.  Perusmuffinssitaikinani oli pohjana ja siihen lisäsin makua antamaan porkkanaraastetta sekä saksanpähkinää paloiteltuna ja maustoin kuivakakun neilikalla sekä kardemummalla ja tietenkin ripaus suolaa kuuluu porkkanakakkuun. Aikamoisen kuiva kakusta tulikin, vaikka maku oli todella hyvä. Ja arvio tuli synttärivieraalta, joka ei tiennyt kakun olevan maidoton, gluteeniton ja kananmunaton. Ja kyllä tuo miehellekin kotosalla on maistunut joka päivä. Enää on pala jäjellä. Saa nähdä kumpi meistä ehtii sen ekana syömään. Ensi kerralla tosin lorautan hieman öljyä taikinaan kosteutta antamaan. Ja koristeeksi pääsivät taas kehäkukan terälehdet. Pursotettu päällinen on pikakreemi eli margariinia ja tomusokeria.

Ja nyt olen myös palannut työn ääreen ja ainakin vielä jalka tuntuu kestävän. Aika ajoin särkee edelleen, mutta pikkuhiljaa eteenpäin mennään. Oireenmukainen hoito iltaisin kotona jatkuu. Kuten juuri nyt soffalla läppäri sylissä ja jalka ylöspäin asetettuna. Ja huomenna on varattuna puhelinaika työterveyteen ja selviää mitä röntgenkuvista on paljastunut. Löytyykö selvää syyllistä vai kettuilevatko vaan taas pehmytkudokseni minulle. Miehelläni tuli myös tiukka viikko uuden harjoittelun alkaessa. Nyt on kolme iltaa putkeen pois kotoa iltaopintojen ja iltavuoron osuessa peräkkäisille päiville. Lauantaina on tiedossa toisen kummitytön ja hänen pikkuveljensä tuplasynttärit parin tunnin ajomatkan päässä. Saa nähdä millaista säätä silloin pitää, kun lupasi loppuviikosta hieman sateisempaa. Mukava kuitenkin päästä välillä kyläilemään ja juhlimaan kiireisen arjen keskellä. Olisi kuitenkin mukavampi ajella auringonpaisteella kuin vesisateella, mutta se on tämä Suomen syksy aina yhtä arvaamaton.

Herkullista soodaleipää

Tämän ohjeen alunperin bongasi isosiskoni skonssit nimikkeellä ja hän on sitä hieman muokannut ja minä olen sitä hieman lisää muokannut itselleni sopivaksi. Tässä kuitenkin ohje siinä muodossa, kun minä olen sitä soveltanut, maidottomana, kananmunattomana ja gluteenittomana:

6 dl jauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 tl suolaa

0,5 dl rypsiöljyä

4 dl riisimaitoa

2 dl kesäkurpitsaraastetta

Lisää kuivat aineet kulhoon ja sekoita joukkoon riisimaito, öljy ja raaste. Sekoita tasaiseksi ja nostele pellille leivinpaperin päälle 9-10 pientä kauhallista taikinaa. Paista uunissa keskitasolla 225 asteen lämmössä noin 15 minuuttia. Voitele lopuksi halutessasi sulatetulla margariinilla heti paiston jälkeen.

Oljyä, raastetta ja jauhoja vaihtelemalla saa monenlaisia variaatioita eri makuineen luotua, joten ihan heti ei näihin kyllästy. En ole vielä kokeillut pelkän leivinjauheen voimin, mutta uskoisin, että toimii ilman soodaa tai vaihtoehtoisesti voi myös korvata leivinjauheen soodalla. Olen ajatellut kokeilla näitä myös porkkanaraasteesta tehdä sekä punajuurtakin voisi kokeilla, miten toimii. Ja mikä estää lisäämästä vaikka pähkinärouhetta joukkoon. Ihan oman makumieltymyksen mukaan vain mielikuvitus on rajana. Ja tietenkin raaka-aineet, mitä kotoa löytyy. Ja tämän parempaa ei ole ollutkaan pitkään aikaan suoraan uunista lämpimäisinä nautittuna.

Nautinnollisia herkutteluhetkiä muillekin gluteenittomille!

Vielä kukkii

Osa vuokoistani on jo tässä vaiheessa eli siemenhöytyviä jo tuottavat, mutta uutta kukkaa tekee vielä, koska laitoin monta pientä mukulaa ruukkuun syksyllä. Jotenkin vain tuo tunnelma eilen kuvaa ottaessani oli haikean syksyinen. Kuitenkin nyt, kun jalkani antaa jo hieman kävellä lyhyitä matkoja, kiersin hieman puutarhassamme edellispäivänä ja eilen.

Eilen olin jo heman pidempään jaloillani ulkosalla ja perkasin pienen määrän rikkakasveja kasvimaalta anoppini nostaessa maalta perunamme kellarille. Samalla keräsin kasvimaalata sisälle maljakkoon itsekylväytyneitä kehäkukkia ja pienempiä punaisen auringonkukan kukintoja.

Tänä kesänä punaiset auringonkukkamme on ollut todella tummia väritykseltään, jotenkin synkän kauniita kuitenkin, osassa terälehden kärjet ovat todella loistavan keltaiset, kuin kuvastaen taistelutahtoa ja valoa vaalentuen keskustasta reunaa kohden. Ja nuo kehäkukat ovat kuin pieni aurinkoja nyt asunnossamme.

 

Erikoista on, että tuo punakanelimme, joka yleensä on ollut rupisin omenoistamme, on tänä vuonna tehnyt todella kauniita, punaisia omenoita. Kaimani Heta on taas ollut täynnä rupea ja matoja. Valkea kuulas taas teki hieman normaalia pienemmän sadon. Eilen anoppini kanssa keskustelimme siitä, kuinka tämä kesä on kyllä ollut huono satokausi kaikille puutarhan hyötykasveille, perunoissa oli paljon huonoja, kasvihuonekurkku teki huonomman sadon kuin normaalisti, tomaatti kypsyi tosi myöhään. Kesäkurpitsa tuntui nauttivan kompostin päällä, mutta koska siellä on nyt yksi jättisuuri kurpitsayksilö, joka salaa sateiden aikaan ehti kasvamaan, ei se enää ole jaksanut pienempiä kurpitsoja sitten tuottaakaan. Ruusupapu on nauttinut kasvimaalla ja kasvanut tuuheaksi pensaaksi kolmen salon ympärille. Ja liiterin seinustallakin tuntuu viihtyvän niin hyvin, että kasvaa ja kukkii myös liiterin sisäpuolella. Eikä ole edes etioloitunut eli muuttunut lehdiltään keltaiseksi.

Kärhö aukaisee koko ajan kukintojaan lisää ja kerrottuja noista siis näyttää tulevan. Eilen huomasin, että se on myös luonut ylemmäs lisää nuppuja ja jo aukeavia kukintoja. Mieheni tuli myös viikonloppuna minua ulos hakemaan, koska epäili, että takaterassimme portaan vierustalla kasvava kukkiva kasvi ei ollut rikkaruoho ja halusi minut tunnistamaan. Ja kyllähän tuon tunnisti, leijonankita ja oikein kirkkaankeltaisessa kukassa. Siellä se edelleen kukkii ja loista kauas. Taisi edelliskesänä sitä olla vierustalla kasvamasssa, joten sieltä asti odotuttanut kasvuaan.

Keväällä mieheni ostamissa pinkeissä tiikerililjoissa on komeat, vaaleanpunaiset, pulleat nuput. Saa nähdä ehtiikö syksyn kylmät vai kukinnot ensin. Peukutan viimeisen vaihtoehdon varalle. Mutta vielä siis puutarhassamme kukkii, vaikka yöt ovat jo viilenneet ja käyty jo hallan puolellakin. Syystyöt on vähitellen puutarhassamme aloitettu, ei kiitos minun, vaan ahkeran mieheni ja hänen äitinsä. Peruna on nostettu kellarille, kasvihuone tyhjennetty ja kohta pitäisi kaivaa joriininjuurakot ylös ja viedä talvisäilytykseen siskoni kellariin. Kun nyt näyttää siltä, että jalkani on paremmassa kunnossa, alan vähitellen haaveilemaan kukkaruukkujen tyhjentämisestä. Tilalle pääsee istuttelemaan sitten kanervia ja muita syksyisiä kasveja. Tänä vuonna krysanteemit ulkoruukuissa taisivat jäädä väliin, koska jalkani tulehdus on pitänyt minut kotosalla. Lauantaina ehkä poikkeamme ostoksilla, koska ne kantapääpehmikkeet kenkiin täytyisi ostaa ennen töihin palaamista. Toivon, että jalkapohjani ei tästä reissusta ota itseensä ja pääsen ensi  maanantaina takaisin työn äärelle.

Julkisivuremontti

Ajan kulumista on vaikea kuvata, mutta yksi helppo tapa on katsella virtaavaa jokea. Siskoni kodin lähellä on kaunis maisema, hän nimittäin asuu kosken rannalla.

Aika kuluu vääjäämättä ja se tietää myös väistämättä muutoksia. Itse yhden isomman toteutimme tänä kesänä, kuten aiemmin blogissani jo mainitsinkin. Vielä on vähän kesken ja alalaudoituksesta suurin osa on maalaamatta, mutta päätimme jatkaa urakkaa ensi keväänä tai kesänä, koska jalkani tulehtui ja miehelleni alkoivat syksyn tullen taas opiskelukiireet. Mutta pitemmittä puheitta, alla lopputulos, ennen ja jälkeen.

 

 

 

 

 

 

Mitäs pidät? Itse pidän kovasti. Ehkä päätykolmioiden kattolaudat olisi voinut myös maalata tummanharmaalla, kuten autotallin ja varaston ja etuterassin laudat, mutta emme enää lähde purkamaan ja niitä maalamaan. Itselleni eniten päänvaivaa tuotti tuo takaterassin takaseinä. Sen halusimme vaaleammaksi, mutta emme peittovärillä, joten siitä tuli sitten läpikuultavalla maalilla harmahtava ja aurinko tuota tulee lisäksi harmaannuttamaan lisää, kuten terassilaudoitukselle onkin jo tehnyt. Talon etupuolen muutos on myös jakanut mielipiteitä. Anoppini sai lähes slaagin, kun näki seinän muuttuneen tummanharmaaksi. Kun taas ystäväni, jotka ovat lenkkeilleet talomme ohitse, kehuivat muutosta kovasti onnistuneeksi. No, talo on nyt muutoksen kokenut ja pääasia, että itse olemme tyytyväisiä. Katto ja rännit uusittiin jo talvella ja nyt elokuussa välikatolle lisättiin puhallusvillaa, jonka olemme nyt jo iltaisin huomanneet. Sisällä on paljon lämpöisempi kuin muina syksyinä, monenakaan iltana emme ole ilmalämpöpumppua tarvinneet, enkä minä ole enää tarvinnut kahta pitkähihaista päällekkäin. Sohvalla on tullut suorastaan hiki. Takkaa olemme jo joinakin iltoina lämmittäneet. Se jos jokin on syksyn merkki minulle ja joka vuosi yhtä suuri nautinto on tuo takkatuli syksyn lähestyessä.

Syysvalmisteluja

Mieheni viikonloppuna tyhjensi kasvihuoneeltamme kasvit pois, mutta joka aamu edelleen huomaan ajattelevani, että onkohan kasvihuone jo avattu, ja iltaisin, että onkohan se suljettu, ja sitten tajuan, että ihanaa, se on tyhjänä ja jokakesäinen ramppaaminen aamuin ja illoin on ohitse tältä vuodelta. Ja älkää ymmärtäkö väärin, pidän kyllä kasvihuoneesta, mutta jossain vaiheessa kesää alkaa aina tökkimään siellä ramppaaminen, varsinkin näin huonomuistisena kuin olen. Aamukiireessä töihin lähtiessä olen monta kertaa palannut takaisin ulko-ovelta, sännännyt takaovelle, pukenut saappaat jalkaan ja juossut kostean nurmikon halki avaamaan kasvihuoneen kattoluukun ja oven. Samoin illalla jo suihkun jälkeen rauhoittuneena muistanut kasvihuoneen ja raahautunut puolipukeissa kasvihuoneen sulkemaan. Tämä loppukesä oli varsinkin niin märkää, että kastelua eivät kasvihuoneellakaaan kasvit kovasti tarvinneet, vaan ottivat altakastelualtaista tarvisevansa. Joten puutarha jäi loppukesästä paitsioon ja jokakesäiset rutiinit eivät enää toistuneet. Joten syy ei ole kasvihuoneessa, vaan sen huonomuistisessa omistajassa.

Ylemmässä kuvassa on tämän kesän kokeilu eli ananaskirsikka, joka ripsiäisten riivaamana kärsi loppukesän kasvihuoneella ja oli aivan varma, koska pudotti hedelmänsä aina aika ajoin, että satoa emme siitä saa. Toisin kävi ja itsekasvatettua ananaskirsikkaa pääsimme maistelemaan tänä syksynä. Paprika kärsi hieman enemmän, kypsyi hitaasti ja saimme vain yhden kunnollisen punaisen paprikan syödäksemme. Maku kyllä oli herkullinen ja makea. Tomaattia mieheni keräsi pienen kulhollisen kypsänä ja loput oranssit ja vihreät raakileet laitoin pahvilaatikkoon kypsymään lisää. Kypsät kirsikkatomaatit mieheni on viikonlopun ja alkuviikon aikana napostellut ja sitäkin löytyy vielä laatikosta odottamassa kypsymistä.

Myös käsityöt edistyvät ja siskontyttöni hihatin on nyt valmis ja etukäteisnimipäivälahjaksi toimitettukin jo saajalleen. Tosin sain palautetta, että hän ei halua sitä nimipäivälahjaksi, mutta huoli sitten kuitenkin, kun kerroin, että jotakin muutakin sitten nimpparilahjaksi saa.

Neiti suostui myös poseeraamaan tanssiasennoissa ja koosteessa näkyy siis hihatin myös ballerinan päällä. Ja sopivahan tuosta tuli ja sopii tuo violetti hienosti neitokaisen muuhun tanssiasuun.

 

Yllättävää kyllä, vaikka violetti ei lempiväriini kuulukaan ja tuo oli vielä aika tumma sävyltään, oli se mukana kutoa. Tähän saattoi vaikuttaa kylläkin aika suurestikin langan laatu ja pehmeys. Odotan jo sormet syyhyten millaisen mallin valitsisin omasta oliivinvihreästä langasta. Nyt kun olen ymmärtänyt palmikon tekemisen syvimmän ominaisuuden, joka ei ollutkaan niin vaikeaa kun luulin, voin omaan neuleeseenikin palmikoita kutoa. Kun vielä saisi päätettyä todellakin sen mallin!

Tällä hetkellä on työn alla virkattava ananaskuvioinen huivi, josta en ole päättänyt pidänkö siitä vai enkö. Ainoa kotoa löytynyt sopiva puuvillalanka, jota löytyi tarpeeksi, oli kirkkaan keväänvihreää ja jotenkin tuntuu nyt kesän jälkeen oudolta virkata noin kirkasta sävyä. Itselläni jotenkin värit valikoituvat vuodenajan mukaan ihan alitajuisesti. Mutta ajattelin nyt kuitenkin huivin loppuun saakka virkata ja jätän odottamaan kevättä ja viimeistelyä, ja mietin silloin, pääseekö käyttöön.

Sormet syyhyäisivät jo uuden neuleen pariin. Minulla odottaa yksi kirjoneulemalli, johon on villa-silkkisekoitteista lankaa odottamassa ihanissa syksyisen luonnon väreissä, paria eri vihreää ja ruskean sävyä. Kuitenkin toisistaan erottuvia murrettuja sävyjä, joten kirjoneule on mahdollinen niistä kutoa. Taas pääsee harjoittelemaan. Kirjoneuleita olen vain jokusen aiemmin kutonut ja nekin ovat olleet pienimuotoisempia, sukkia yms.

Ja edelleen siis tylsistyn kotona sairauslomalaisena. Nyt olen lopultakin, jalan hieman viimeisimmän akupunktion jälkeen rauhoituttua, uskaltanut kokeilla hoitona jäädytettyä pulloa. Netin kautta sain vinkin, että laittaa pieneen muoviseen limsa- tai mehupulloon vettä ja pakastaa tämän, ja sen jälkeen tällä rullailee jalkapohjan kalvoja auki, niin saa samalla kylmähoidon ja tuo niksi on kyllä toiminut. Eilen kävin röntgenkuvissa ja ensi viikolla lausunnon valmistuttua saan tulokset. Selviää se kalkkeutumisen aste vai kettuilevatko vaan pelkät pehmytkudokset ja olenko tässä iässä edelleenkin liian joustava. Mutta nyt lopultakin kuitenkin tuntuu, että parempaan suuntaan lopultakin olen menossa plantaarifaskiittini kanssa, vaikka tiedänkin, että vaiva on pitkäaikainen. Mutta jos löytyy keinoja hillitä tulehdusta, on se aina hyvä merkki. Kohdallani akupunktio ja kylmärullaukset ainakin tuntuvat tehoavan. Toivottavasti jatkossa pysyisin kepittömässä kunnossa. Vielä on yksi kyynärsauva käytössä, koska röntgenissä käynnin jälkeen jalka taas hieman särki iltasella ja on vielä tämä loppuviikko aikaa saada tulehdus laskemaan eli ei ole pakko vielä testailla, joko jalka kestää täyttä painoa. Vielä täytyisi ehtiä jossain välissä kantapääpehmike löytää kenkää varten. Tämä vaatii todennäköisesti ostosreissua isompaan kaupunkiin. Omalta pikkupaikkakunnaltani moisista ei valikoimaa ole löytynyt muita kuin apteekin silikoninen versio.

Voi tylsyys...

Tänään kävin uuden reissun työterveydessä lääkärille edelleen kipuilevaa jalkaani näyttämässä ja sairausloma jatkuu. Huomenna on akupunktioaika ja maanantaina sitten röntgenkuvaan tarkastamaan onko luut ylirasittuneet vai onko se kalkkeutuminen jo tässä iässä alkanut, eli onko luupiikkiä jalkapohjassa. Jalan paranemistahdista ja röntgenlöydöksistä riippuu jatkohoito. Mutta jos nyt seuraavan 1,5 viikon aikana jalka ei tokene, särky ja kipu jatkuvat edelleen, on kortisonipiikin aika. Joten toivon, että akupunktio, oireenmukainen hoito ja lepo nyt vähitellen tehoaisivat. Terveyttään ei voi aina hallita ja nyt on vaan odoteltava kärsivällisesti kalvotulehduksen paranemista.

Tiistaina kävin ulkosella kiertämässä keppini kera, koska mieheni unohti ostaa kaupasta ruokatarpeita ja arvoin puutarhasta löytyvien juuresten ja yrttien välillä, mistä ruuan valmistaisin. Koska yrtit oli huomattavasti helpompi jalkapuolen noutaa, niin päädyin pastaan yrttisellä kermakastikkeella. Jääkaapista löytyi riisikermaa ja riisimaitoa, johon lisäsin eri yrttejä sekä hieman suolaa ja pippuria. Kerma ja maito kiehumaan yrttien kera ja suurustus lopuksi vielä hienolla riisijauholla. Ruokaa riitti vielä seuraavaksikin päiväksi itselleni ja miehelleni evääksi töihin. Arvosanaksi 10+. Mieheni mukaan herkullista. Enkä kyllä itsekään moittimisen aihetta ruuasta löytänyt. Paitsi sen perinteisen ongelman pastaruuan ollessa kyseessä, se kun kermoineen päivineen jämähtää vatsanpohjalle, niin tietää syöneensä.

Eilen tein illasta pannukakkua, jota söimme itse tekemiemme hillojen kera iltapalaksi. Ilmeisen hyvää tuokin, kun aamulla oli taas pala kadonnut mieheni suihin. Hetan pikaruokala toimii, jalkapuoli kun ei kauaa pysty seisoskelemaan.

Alkuviikosta oli aikamoinen säikähdys, kun yöllä oli mittari käynyt pakkasen puolella ja aamulla oli autostakin lasit olleet jäässä. Ensimmäisenä tuli mieleen meidän ainoa kukkiva gladiolus. Mutta ei ollut paleltunut, edelleen kukkii ulkosalla kauniin violettina. Tänä kesänä gladiolukset eivät ole nauttineet ja tällä hetkellä yksi kukkii ja sen lisäksi toisessa on kukkavana, ja siinä taitaa tämän kesän kukinta ollakin.

Ystäväperheestä tuli synttärilahjaksi alkukesästä tupsulaventeli, jonka istutin yrttimaalle ja se on ainakin hyvin viihtynyt ja nyt kauneimmillaan kukkii.

Ja nyt tuntuu meidän puutarhassa kaikki violettisävyinen kukkivan, gladiolus on aukaissut violetit kukkansa, samoin kaksi eri violettikukkaista asteria kukkii, laventeli on violettia ja myös tuo toinen kärhö on violettisävyinen kukiltaan. Ja jos syysleimut eivät olisi paleltuneet viime talvena, nekin kukkisivat juuri tällä hetkellä violetissa sävyssä.

Kärhöä olen seurannutkin nyt kotona ollessani päivittäin työhuoneeni ikkunasta jo viikon ajan, ja yrttejä puutarhasta noutaessani poikkesin samalla reissulla kameran kera lähempääkin katselemaan. Kyllä ne kukat vähitellen aukenevat, vaikuttaisi olevan kerrottukukkainen, ainakin noin nupun rakanteen ja aukeamisen hitauden vuoksi. Vai mitä mieltä olette?

Kasvihuoneella kasvit alkavat olla viimeisillään. Paprikan ja ananaskirsikan suhteen luovutin jo aiemmin ripsiäisten hyökkäyksen jälkeen. Tosin kuulin nyt myöhemmin, että ananaskirsikassa oli kypsynyt hedelmiä ja mieheni oli niitä tyytyväisenä napostellut. Paprikasta saimme yhden punaisen paprikan sisälle, mutta pitkään tuo kypsyi. Kurkussa on lehdet jo keltaisena ollut kohta kuukauden ja näyttää siltä, että yksi kurkku vielä ehtii kypsymään.

Tomaatti on ainoa, joka vielä kasvihuoneellamme kukoistaa kasvullaan ja kypsyttää nyt hedelmiään. Kuten kuvasta näkyy, peittää kasvusto koko kasvihuoneen takapäädyn. Mieheni kuitenkin suunnitteli, että ensi viikonloppuna hän kerää kypsät tomaatit sekä isommat raakileet sisälle pahvilaatikkoon kypsymään ja heivaa itse kasvit ulos kasvihuoneelta. Mutta katsotaan nyt mitä ehtii ja koska ehtii. Ainakin aurinkoa ja lämmintä säätä on luvannut viikonlopuksi, joten hyvää puutarhassa touhuamissäätä olisi tarjolla.

Minusta ei nyt apukäsiksi ole ja hieman alkaa jo kypsyttää tämä avuttomuus ja konkkaaminen kepin kanssa. Henkinen pelastukseni on edelleen nuo käsityöt. Tulostin tänää netistä pari aiemmin tallentamaani linkkiä. Toista tekisi mieli aloittaa virkkaamaan, mutta täytyy ensin tutkia, löytyykö siihen sopivaa lankaa. Ja kyllä lankavarastojen kanssa on sama ongelma kuin vaatekaapinkin kanssa, ikinä ei löydy sitä sopivaa, mitä juuri sillä hetkellä kaipailisi. 

Mutta nyt mennään hissuksiin eteenpäin. Eiköhän tuo plantaarifaskiittikin jossan vaiheessa anna periksi. Mieheni onnekseni on nyt viikonloput vapaalla, eikä tee normaaleja 24 tunnin työvuoroja enää tämän vuoden puolella, joten olen oikeasti pystynyt lepuuttamaan jalkaani. Mieheni nauttii nyt vaihtelusta työelämässä ja on opintovapaalla tehden opiskeluihinsa liittyviä harjoittelujaksoja koko syyskauden ajan. Välissä poikkeamme pariksi viikoksi lomalla juhlistamaan pyöreitä vuosia. Reilun kuukauden päästä lento odottaa etelän aurinkoon ja lämpöön. Sitä ennen toivoisin saavani kalvotulehduksen hallintaan. Joten saa peukuttaa, että paranee. Jos ei muulla, niin toivottavasti sitten edes kortisonipistoksella, jos siihen asti joudutaan.

Tänään kuitenkin vietän iltaa yksin kotona sohvalla kutimen ja television ääressä. Mieheni opinnot siis toden teolla alkoivat tällä viikolla ja meillä se tarkoittaa sitä, että mieheni viettää kaksi iltaa viikossa opintojen parissa sekä muina iltoina ja viikonloppuisin ahertaa tehtävien parissa aina ehtiessään. Taas hieman lisää haastetta arjen pyörittämiseen. Mutta yritän suhtautua positiivisesti. Ilman muutoksia elämä kävisi vielä tylsemmäksi.

Värejä luonnosta

Siinä ne nyt ovat. Ensimmäiset itse värjäämäni langat. Ja vielä luonnonväreillä. Kurssin järjesti paikallinen yritys Neulovilla ja opetusta meille piti Aurinkokehrä, josta Anna Vasko meitä koulutti. Lankana suomalainen lampaanvilla (harjattu) sekä luonnonsilkki Neulovillasta pienempänä kokeiluversiona.

Kurssille ilmoittautessani olin ajatellut jotain vihreä tai oranssisävyistä. Toisin kävi. Päätin kokeilla kolmella värillä ja näin siinä kävi. Väreinä pohjaväriltään luonnonvalkoisesssa villavyyhdessä on lisättynä krappi (punainen), sinipuu (violetti) sekä reseda (keltainen). Keltaiseen väriin unohdin lisätä soodaa ja siitä ei tullut niin kirkas kuin muilla värjääjillä. Olen kuitenkin tyytyväinen, koska en ole kirkkaankeltaisen ystävä. Vaaleankeltainen olikin mieluisampi.

Silkkilankaan, josa kurssilaisten kanssa teimme kokeiluerän, kokeilin sekoittaa krappia ja resedaa saadakseni oranssia. Tuli haalean pinkki, vaaleanvioletti ja vaalean persikan sävyinen. Kaunis kuitenkin. Sekoitin ehkä hieman huonosti ja langasta tuli liukuvärjätty eikä yksivärinen, mutta ei tuo haittaa. Kaunis ja kiiltävä. Kunhan vielä keksisi, mihin tuon pienen ihanuuden hyödyntäisi? Ehkä jokin pipon reuna tai paidan kaulus. Ihanan pehmeää on lankana.

Silkkilanka märjänä kuivumassa.

Värjääminen oli yllättävän helppoa ja vähän sotkevaa. Ainoa mitä tarvitsimme oli suojakäsineet, jotta kädet eivät värjäytyneet lankoja käsittellessä. Purettaminen eli langan kattilassa kiehauttaminen veden, alunan ja viinikiven kanssa  (alkukäsittely värin tarttumiseksi) kesti tunnin, sen jälkeen puristelimme langoista ylimääräisen veden pois ja 30 min kuivatus ilmavassa paikassa niin, että lanka jää kosteaksi, mutta ei enää valu vettä. Tämän jälkeen lanka aseteltiin kuumaa kestävään lasiseen uunivuokaan, jossa väri lisättiin. Väri muodostui jauheesta ja kiehuvasta vedestä ja seos tehtiin pilttipurkkeihin, joista sitten lääkeruiskuun otimme sen verran väriä kuin tarvitsimme ja värjäsimme ne kohdat langasta jotka halusimme. Teemana oli liukuvärjäys, joten sitä kokeilimme. 100 g lankaa tarvitsee 100 ml väriä, jos koko villavyyhteen haluaa värin. Lääkeruiskuista näkee millilitrat, joten oli helppo laskea eri värejä ottaesssaan, paljonko tulee yhteismääräksi.  Ja sitten mikroon kuumenemaan 5 minuutiksi, 5 minuutin tauko, ja uudelleen 5 minuutin mikrotus. Kiehua ei saa mikrossa kuitenkaan, joten tarvittaessa mikron voi sammuttaa aiemmin, kunhan langan antaa olla siellä lämpöisessä. Huuhtelu tehtiin kolmasti lämpimällä vedellä ja viimeiseen huuhteluveteen tilkka etikkaa langan happamoittamiseksi, koska luonnonkuidut eivät kestä emäksisyyttä ja sitten lanka kuivumaan taas ilmavaan paikkaan. Tosin huuhtelun voi tehdä myös vaikka seuraavana päivänä, jos haluaa väriä enemmän jäävän lankaan kiinni. Itse olin kärsimätön ja huuhtelin jo samana päivänä.

Silkkilankaan, jota oli 10 g riittävä värimäärä oli siis 10 ml ja se sai hieman erilaisen käsittelyn. Pilttipurkkiin lisäsimme noin puolilleen vettä ja sitten lisäsimme värin ruiskulla. Upotimme langan sinne niin, että se juuri peittyi. Muuten käsittely oli sama, mutta siinä piti olla tarkempana kiehumisen varomiseksi, koska astia oli täynnä vettä. Villalanka oli kuitenkin puolikosteaa eli imi värin itseensä eikä astiassa nestettä pohjalla ollut.

Väriaineista enemmän tietoa löytyy Aurinkokehrän sivuilta. Luonnonvärejä löytyy paljon muitakin, mutta käytimme näitä Anna Vaskon opastuksella. Ja lopullinen väri paljastui vasta langan täysin kuivuttua, kuten yllä silkkilankakuvista sekä alla villalankakuvista näkyy.

Lanka märkänä juuri kotiin tuotuna.

Lanka kuivana vyyhdellä.

Ja yllätyksenä oli taas tuo pinkki, joka tuntuu vainoavan minua tänä kesänä ja syksynäkin vielä. Kurssille sovimme, että toteamme yhdessä lopputuloksen valmistuttua, että juuri tällaista lankaa minä suunnittelinkin. No, en todellakaan suunnitellut, yritin jotain oranssi-vihreäsävyistä, mutta ihastuin silti tähän lopputulokseen. Langassa on todellakin ei_niin_minun_suosimani_värit, kuten keltainen, violetti ja pinkki sekä vaalea oranssin sävy, mutta niin kauniisti harmoniassa toistensa kanssa, että lopputulokseen olen tyytyväinen ja ehkä tuo jonkun muun lisälangan avustuksella päätyy vielä villapaitaan. Yksin tuo 100 g vyyhti ei pitkälle riitä. Olen todella kiitollinen, että omalla paikkakunnalla oli mahdollista tällainen kurssi suorittaa ja päästä kokeilemaan uusia asioita.

Koska palmikkopiponi onnistui niin hyvin, päätin jatkaa samalla linjalla eli palmikoiden harjoittelua lisää. Isosiskoni joutui kesällä lopettamaan luomupuotinsa ja ostin häneltä ylijääneitä lankoja pois, joita tuli erilaisissa väreissä, joitakin kerä ja toisia värejä enemmänkin. Tätä violettia oli 2 kerää. Koska minulla on edelleen ollut aikaa käsitöille sairaslomalaisena ja violetti ei ole minun värini, aloitin siskontytölle hihattimen tanssiharjoituksiin lämmittimeksi. Jumppapukukin on siis violetti. Saa nähdä kelpaako? Tässä siis on edelleen vielä keskeneräisenä. Mallia hihattimeen ei minulla ollut, siskoltani pyysin viestillä neidiltä tarvittavat mitat ja neulontamalli siis ihan omasta päästä. Lopputulos on siis edellen mysteeri. Lankana Hjertegarnin Alpaca silk (60% alpakkaa, 30% merinovillaa, 10% silkkiä). Aivan ihanan pehmeää ja taivaallista kutoa.

Eilen poikkesin akupunktiossa plantaarifaskiittiani hoidattamassa ja ainakin kiputilan aikana syntynyt pohjejumi helpotti. Jalkapohja edelleen särkee ajoittain, jos olen enemmän joutunut olemaan pystyssä, vaikka kävelenkin yhden kyynärsauvan kanssa keventäen vasemman jalan painoa. Ylihuomenna pitäisi töihin palata, joten täytyy kohta siirtyä kokeilemaan kävelyä jalalla. Eiköhän tuo ilmoita sitten, kestääkö jo vai tarvitseeko lisää lepoa vielä. Onneksi perjantaille on varattu jo uusi akupunktioaika työpäivän jälkeen.

Ihana aurinko paistaa pihalla. Minä nautin siitä kotona ikkunoiden ääressä. Ja että tekisi mieli lähteä ulos keräämään käpyjä, tekemään puutarhatöitä ja ihan vain kävelylenkille. Ne saavat nyt kuitenkin odottaa. Jos sinä olet ulkoilukunnossa, lähde ihmeessä ulos ja nauti ihanasta aurinkoisesta ja raikkaasta syyskesästä!

Mummula ja muistot

Kesällä kävimme vanhimman isosiskoni kanssa läpi sedältäni jääneitä tavaroita, lähinnä astioita ja muuta pienempää tavaraa. Osa jäämistöstä sisälsi myös mummulastamme jääneitä tavaroita. Pari viikkoa sitten toinen isosiskoni ja veljeni vaimoke ehtivät paikalle ja jaoimme yhdessä kertyneen tavaramäärän.

Itselläni ei ollut kuin yksi toive, saada yksi kirsikka-kuppi. Niistä muistan mummulani. Pikkutyttönä ne olivat mielestäni maailman ihanimmat kupit, joista niin harvoin sai juoda. Lisäksi muistan nuo sinappilaseina alunperin toimineet juomalasit.

Pidän myös kovasti Iittalan uudistuotantoon tuomasta Kastehelmi-astiastosta. Nyt sain hieman maistiaisia alkuperäisestä mallistosta. Pienet lasinaluset ja yhden suuremman kakkulautasen. Kuvassa nuo pienet lautaset.

Lisäksi löytyi noita ihania, vanhoja emalivateja erikokoisina ja kohtuullisen hyväkuntoisina. Itse sain suurimman, johon ihastuin sen oranssisävyisyyden vuoksi. Sininen reunus on myös kaunis oranssin ja valkoisen rinnalla.

Itse en ole mitenkään kova keräämään vanhoja asioita tai astioita. Tuolta kuitenkin kertyi meillekin jotain muistoja. Näiden kuvissa olevien lisäksi pari maljakkoa,kermakon, astiapyyhkeitä, vanhoja lakanoita, pärekori ja vanha nahkatakki, joka ilmeisemminkin on tehty harmaahylkeen nahasta. Itse en ole nahkavaatteiden ystävä, mutta jo tapettua ei saa takaisin, niin miksi jättäisin takin käyttämättä. Se on kaunis ja kevyt.

Näillä astioilla on kuitenkin minulle tunnearvoa, rahallinen arvo ei ole minulle niin tärkeää. Ne hyvät muistot ja mummulan rauhallinen ilmapiiri tulvahtavat aina mieleen näitä perintönä saatuna asioita käyttäessäni. Mummuni, joka ei turhia höpötellyt, vaan oli hiljainen ja rauhallinen, sekä pappani, josta pidin, vaikka hän olikin hieman pelottavakin halvaantumisen ja kiroilemisensa vuoksi. Voimasanat olivat jääneet mieleen ja äänensävystä kyllä kuuli pitikö asiaa hyvänä vai huonona. Hän kovin piti meistä lapsenlapsista, tarjosi aina karkkia ja kesäisin kepin ja peroneustuen turvin köpötteli ulos pihakeinuun istumaan ja ulkoilmasta nautiskelemaan. Onneksi setäni ei ollut hävittänyt näitä kotitalonsa aarteita. Sedältäni ne jäivät meille, mutta mummulan tavaroitahan nämä minulle ovat. Ihania sellaisia.