Meillä ei ole uudessa asunnossamme yhtään pistorasiaa olohuoneen ja tupakeittiön ikkunaseinällä, mikä oli aikamoinen pettymys. En ymmärrä rakentajan ajatusmaailmaa? Sain kuitenkin eilen idean, kun sain mieheltäni kauniin punaisen jalallisen maljan joululahjaksi. Ostin jo aiemmin syksyllä kuparinvärisen ledvaloryhmän ihastuttuani siihen Tokmannilla. Yhdistin nyt nämä kaikki ryhmäksi sohvapöydän päähän ikkunan edustalle ja lisäsin punaiseen maljaan aiemmin tekemäni lasiputkitähden. Kaunis tuli ja henkii jo hieman uudenvuoden tunnelmaa värikkyydellään.
Tämän joulun omatekoinen joululahja sukulaisille oli soodataikinakoristeet. Kauniita tuli ja kotiinkin riitti peräti kolme kappaletta. Pöllö päätyi mieheni joulupakettiin. Sydämen jätin itselleni. Kastehelmi on suosikkini lasiastioissa ja painojäljen koristeisiin tein tätä astiasarjaa apuna käyttäen.
Tänään olen nauttinut joulukuusesta ja joulun tunnelmasta yksin kotona. Samoin mieheni tekemästä herkullisesta jouluruuasta. Ja kyllä, vieläkin jouluruoka maistuu minulle.
Huomenna, ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen, en herää joulun jälkeen töihin aamusta, vaan saan viettää joulun välipäivät LOMAA! Huomenna aion nukkua pitkään ja puhelinkin pysyy äänettömällä, koska mieheni tulee aamulla työvuorosta ja nukkuu päälle jokusen tunnin. Tähänhän voisi melkein tottua!
Joulu alkaa olla ohi, mutta kerrankin minulla vapaat jatkuvat. Kiitollinen olen siitä. Kuten olen kiitollinen siitäkin, että eilen illasta mieheni otti akkuporakoneen käteen ja asensi makuuhuoneen television paikalleen seinälle. Ihana on oman kullan kainalosta katsella televisiota ja nukahtaa suoraan omaan sänkyyn sohvan sijaan, kuten minulle usein käy kesken elokuvan. Tänäänkin saattaa käydä niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.