Valonpilkahduksia pimeään syksyyn

Tämän vuoden alussa työaikani muutettiin toimistotyöajaksi aiemman kahdeksasta neljään työskentelyn sijaan. Tämä muutos toi tullessaan sen, että työpäiväni pitenivät puolella tunnilla. Ja kyllä, 30 minuutin pidennys työpäivään voi olla niin ratkaisevaa. Se tiesi sitä, että töistä päästessäni on jo pimeää. Aamuisinkin aurinko nousee aina vain myöhempään ja kohta alkaa se aika, kun aamuisinkin on pimeää tallustaa töihin. Käytännössä siis pimeään vuodenaikaan en näe aurinkoa arkisin kuin sälekaihtimien välistä pilkistellen töitä tehdessäni tietokoneen ääressä. Vasta valkoinen lumipeite tuo valoa hieman enemmän työtaipaleelle, mutta sitä riemua tuskin on vielä hetkeen tulossa. Nyt on siis ensimmäinen syksy, kun joutuu totuttelemaan siihen, että jo aiemmin muuttuvat työpäivän jälkeiset illat mustanpuhuvan pimeyden valtaamaksi. No, turha nurista. Itse olen valinnut päivätyön, jota teen arkena, joten onneksi on viikonloput, jolloin ehtii aurinkoisista päivistäkin nauttimaan. Ja onneksi on kirkasvalolamppu, jonka valosta kerään energiaa aamupalaa syödessäni.

Tänään ensimmäisen sairausloman jälkeisen työpäivän jälkeisen pimeän illan pelasti postin tuoma joululehti. Jo kolmas tänä syksynä, kaksi muuta posti toi jo aiemmin. Ja, kyllä tiedän, kaikki eivät jouluhössötyksestä välitä, mutta itse aloitan ajoissa joulun valmistelun, jotta ehdin tekemään joulukortit ja joululahjat itse. Rakastami perinne. Enkä todellakaan koe sitä taakaksi, vaan ihanaksi puuhaksi iltaisin työpäivän jälkeen. Ihanaa vastapainoa perusarjelle.

Asunto muuttuu sitten yleensä vasta joulun alla tunnelmaltaan jouluiseksi, mutta haaveilen, että joku vuosi jaksaisin jo aiemmin vaihtaa jouluiset verhot, pöytäliinat, sohvatyynyt, torkkupeiton ja jokusen koriste-esineenkin. Ehkä tänä vuonna, kun mieheni viettää iltoja opiskelun merkeissä, ehdinkin asuntoon enemmän satsaamaan joulun alla. Muuten en niin kovasti joulua kotiin rakenna kun moni muu, koska joulu kuluu suurimmalta osalta aikaa mieheni suvun ja oman suvun kanssa eli kotona joulunpyhinä emme ehdi paljoakaan olemaan. Joulu tule tänä vuonna olemaan myös siksi mieluinen, koska pitkästä aikaa miehelläni kaikki kolme joulupyhää ovat työstä vapaana.

Jouluvalot, tai ehkä niitä voisi sanoa meidän taloudessamme ulkovaloiksi, viritämme mieheni kanssa jo aiemmin syksyisin, koska pihamme on niin pimeä. 70-luvulla säästeliäästi noita ulkovaloja ehkä asennettiin tai sitten appivanhempani vaan päättivät säästää siinä asiassa. Muutettuamme taloon olemme syksyisin asentaneet led-valot pihan pimeimpiin kulmiin ja ne ihanasti luovat valoa pihaamme, jotta vieraat näkevät tulla ovellekin saakka niin etu- kuin takapihankin kautta, itseämme unohtamatta. Sähköpiuhoja on jo hieman asennettu talon kulmille mieheni ja siskonmiehen toimesta, mutta ne itse valaisimet on vielä asentamatta. Ehkä sitten tulevina vuosina. Ainoat viralliset jouluvalot, jotka ripustamme jo aiemmin ulos, tulevat takaterassille muovisen ulkojoulukuusen oksille. Ja en ole muovikuusien ystävä, mutta tuolla ulkona se menee aivan hyvin ja on vielä kauniskin, ainakin illan pimeydessä.

Samoin lyhdyt kynttilöineen ovat suosiossamme. Mieheni niitä ahkerammin sytyttelee ulkosalle ja nautiskelee muun muassa saunan jälkeen vilvoitellessaan lyhdyn loisteessa olostaan takaterassilla istuskellen. Ja se ihanin ulkolyhty, joka ei joka vuosi onnistu, on jäälyhty. Toivottavasti tänä talvena tulee kunnon pakkaset ja mieluusti jo jouluksi, jotta saamme sellaiset jäädytettyä pihaamme. Itse olen mieheni vastakohta ja minua ei ulos saa istuskelemaan puolipukeissa kylmään vuodenaikaan. Enkä myöskään nautiskele puolipukeissa hiiviskelystä kylmässä ulkoilmassa lyhtyjä sytyttelemässä, joten useimmiten tyydyn sytyttelemään kynttilät sisätiloissa, kuten nuo kaksi lahjaksi saamaamme kauniin yksinkertaista sydäntä ikkunassa.