Kyllä minä niin mieleni pahotin...

...kun en päässytkään katsomaan Mielensäpahoittajaa tänään Tampereelle elokuviin. Järjestelin viikolla miehelleni etukäteissynttäriyllätystä kaveripariskunnan kanssa, koska mieheni virallisen syntymäpäivän aikaan hänellä on opiskeluja. Varasin jo ulkoruokintapaikankin, jossa miehelleni vasta olisi selvinnyt, että emme juhlikaan kaksin, vaan ystävät olisivat mukana. Ja sitten elokuviin vielä yhdessä pitkästä aikaa. Ja plääh... Minulle iski flunssa torstaina päälle. Yhden illan hakkaavan ja limaisen yskän jälkeen kehitti jo kurkunpäätulehduksen, joten äänenikin kaikuu jostain maan alta kumeana. Alkuun vilutti, päätä särki ja nokkakin valui. Nyt sitten nenä on tukossa, korvissa paukkuu ja rutisee ja hakkaava yskä raapii kipeää kurkkua. Muuten olotila on jo vähän parempi. Vielä kun lähtisi lima lohkeamaan keuhkoputkista. No, sitä saan vielä hetken odotella, kiitos astmani. Lisäksi olin varannut itselleni vähän luksusta, perjantaille kulmakarvojen sokeroinnin ja lauantaille kampaajan itselleni. Joten nekin sitten siirtyivät. Rehottakoon karvat vielä hetken, kun muutakaan ei voi!

Päätimme sitten ettei hukkaan heitetä kuitenkaan vapaapäivää ja nautiskellaa kaksin kotosalla ja teimme pitkästä aikaa pitsaa. Mieheni uurasti aamupäivän pihalla ja nyt on talvisuojaukset rusakkoja vastaan puille ja pensaille tehty ja kasvihuone lopultakin tyhjennetty kasveista. Alkuviikosta siirtyy sinne sitten terassihuonekalut suojaan talven ajaksi.

Mieheni lattoi pitsansa pohjalle oman kasvihuoneen pihvitomaatin siivuja. Kuten näkyy, ei niitä montaa sopinut pellilliselle sopinut. Saipahan osan aiemmin keräämistäni tomaateista hukattua pitsaansa mehukkuutta antamaan. Nam!