keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Syksyn viimeinen sadonkorjuu

Itse jatkan taas sairastelua. Tällä kertaa äänikin päätti ottaa ritolat maanantaiaamuna hyvin yskityn yön jälkeen ja illasta nousi vielä lämmötkin. Edelleenkin yskä jatkuu ja näin ollen äänikin on edelleen heikohko. Lämpöä ei tänään enää ole ollut. Hieman jo ääntä hiljaa puhuen tulee, mutta puhumisesta seuraa kova yskänpuuska, joten olen edelleen jatkanut hiljaiseloa kotosalla lepäillen. Sen verran olo heikko edelleen ja limaisuus lisääntynyt, että mieheni äänellisenä ihmisenä saa soittaa huomenna aamusta puolestani työterveyteen, josko pääsisin lääkärin pakeille tarkistukseen riittääkö lepo hoidoksi edelleen, kuten toivon, vai vaatiiko taas lääkekuurin, jota en todellakaan toivoisi. Edellisen taudin lääkekierteestä juuri selvinneenä en uutta lääkekuuria kaipaisi.

Miehellä on tämä viikko omaehtoista opiskelua eli kotiin on jäänyt enemmän aikaa. Tänään hän kävi loput porkkanat ja valkosipulit nostamassa maalta kirpakassa -2 asteen pakkaskelissä. Olihan nuo valkosipulit lopultakin kasvaneet. Joukossa on myös Virosta aikanaan isäni tuomaa isoa valkosipulia, jota oikealla kuvassa. Tosin voisi kasvaa vielä isommaksi, jos syksyllä jo laittaisi kynnet maahan. Meillä ei vaan ole tällä hetkellä erillistä sipulipenkkiä, vaan kasvavat kasvimaalla, joka käännetään sekä syksyllä että keväällä. Mieheni soitti eilen tutulle maanviljelijälle, joka lupasi lähipäivinä tulla maan kääntämään. No, onneksi mieheni tänään nosti herkut maasta, traktori ilmestyi jo alkuillasta maankääntöhommiin. Minusta tuo pieni, sininen Ford on vaan jotenkin niin symppis verrattuna nykyajan virtaviivaisiin työkoneisiin.


Olemme myös säälien katselleet pihlajaparkaamme, joka kukki tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja teki myös siis yhden marjatertun. Ja siellä ne marjat edelleen yksinäisenä törröttävät puun oksalla lehtien pudottua syksyn tultua. Jotenkin vaan surullisen näköinen puu nyt.

En ole suuremmin ruusujen ystävä, mutta tuo juhannusruusu on kyllä kaunis pienine vihreine lehtineen keväällä ja kukkiessaan valkoisenaan juhannuksen maissa. Tänä vuonna kukinto oli mahtavan upea, vaikkakin etuajassa, kuten kaikki muukin lämpimän kevään vuoksi. Nyt pensas on kuitenkin toisen kerran kauneimmillaan syysvärin saatuaan. Löytyy kaikki vihreän, oranssin, punaisen, pinkin, keltaisen ja ruskean sävyt. Puutarhassamme ei paljoakaan syksyllä punalehtisenä loistavia pensaita tai puita ole. Juhannusruusun lisäksi pensasmustikka tekee kauniin syysvärin. Nyt syksystä istuttamani lumipalloheisi tulee jatkossa olemaan kaunis väripilkku syksyn saapuessa.
Lehtiä on tänäkin syksynä riittänyt, kiitos naapurin suuren koivikon. Mutta en kovin vihainen koivikolle voi olla, koska on niin kaunis varsinkin keväisin hiirenkorvalla ollessaan. Ja onneksi mieheni äiti on ahkera haravoitsija ja on kahtena päivänä käynyt lehtiä haravoimassa. Eikä niitä enää haravoitavaksi tänä syksynä pihassamme olekaan, sen verran tyhjänä jo taivasta vasten piirtyy puiden oksat niin naapurissa kuin omassa pihassakin. Joten nyt saa ihan rauhassa tulla vaikka kunnon lumituisku. Autossanikin on jo talvikiekot alla, kiitos ahkeran mieheni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.