Työkaverini keräsi tyhjiä kahvipaketteja alkuvuodesta, koska oli menossa maaliskuussa kurssille opettelemaan niistä askartelua. Meillä sattui kotona olemaan jonkin verran tyhjiä kahvipaketteja ja lahjoitin ne askartelukäyttöön. Äidiltäni myös löytyi iso kassillinen kierrätykseen lahjoitettavaksi.
Äidilläni oli tavanomaisista kahvilaaduista kerättyjen pussien seassa siskoni luota kertyneitä Reilun kaupan -kahvipaketteja. Niistähän työkamu inspiroitui, koska olivat niin erivärisiä kuin nuo tavanomaiset paketit.
Kyselin keväämmällä, miten askartelu oli onnistunut ja kehui, että hyvin. Reilun kaupan -paketit olivat aiheuttaneet kateellisia huokauksia muissa kurssilaisssa.
Tällä viikolla ruokatauolta lähtiessään sain käteeni valkoisen muovipussin, jossa oli sisällä nämä ihanuudet. Saatteena tokaisi hymyn kera, että annahan siskontytöille, voivat kerätä marjoja tai ihan mitä haluavatkin kerätä näihin.
Nämä ovat siis vieläkin minulla, enkä tänäänkään muistanut lahjoittaa eteenpäin, vaikka siskoni perheineen kävi pihassamme kääntämässä. Saan siis vielä hetken aikaa ihailla.
Niin ja se itse melkein valmiiksi saatu käsilaukku on vieläkin kesken joten sitä en vielä paljasta...
On ne hienoja. Enkä kyllä muistanut minäkään. ;)
VastaaPoista