Pahoittelut (taas) blogitauosta. Pikkurillini kärkinivel oli tulehtuneena ja lepuutin sitä sormilastassa jokusen päivän ajan viime viikonlopun aikana enkä kirjoitellut tietokoneella. Muuten sormi ei menoa haitannut sormilastan ollessa suojana. Lämpimästä säästä huolimatta annoin itselleni luvan tyhjentää kasvihuoneen ja tässä kypsät kirsikkatomaatit. Loput vielä raakileena keräysvaiheessa olleet ovat nyt pahvilaatikon pimeydessä kypsymässä. Mieheni hoiti sitten kasvihuoneen muun tyhjäyksen minun raivattua kurkku- ja tomaattikasvuston pihalle.
Lisäksi meidän piti viikko sitten nostaa joriininjuurakot ylös kuivahtamaan tyhjentämälleni kasvihuoneelle. Varret ehdinkin leikata matalaksi, mutta aina kun mieheni ja minun piti tarttua lapioon ja aloittaa kaivuuhommat, alkoi vesisade. Lopulta luovutimme ja siirryimme sisälle säilömään lisää kesäkurpitsaa etikkaan. Joten siellä ne vieläkin joriininjuurakot mullassa köllivät.
Leikkasin myös samalla gladioluksien kukkavanat sisälle. Myös ne jotka olivat vasta nuppuvaiheessa. Hyvin tuntuvat kukat maljakossakin kehittyvän ja tässä jokunen esimerkki ihanuuksista. Oranssit ostimme keväällä. Ovat hieman haaleamman sävyiset kuin ostoshetken pussissa olleessa kuvassa, mutta itse asiassa pidän todella paljon näistä hennon kelta-oransseista. Vasemmalla kuvassa olevat valko-vaaleanpunaiset ovat luultavasti niistä pikkusipuleista, jotka aiempina vuosina eivät ole kertaakaan kukkineet. Näin miehen kanssa muistelimme? Ja kuvan alareunassa on jo kukintaansa lopettava kauniin lohenpunainen yksilö. Toiselta puolelta kimppua tarkastellessa näkymä on täysin vastakkainen eli oranssinpunainen. Siellä aloittaa kukintaansa sadeojakaivon ympärille istuttamamme punaiset, valkoisella reunalla kaunistetut gladiolukset. Ja paljon nuppuja on vasta kehittymäisillään. Saa nähdä saammeko vielä jonkin yllätysvärin tälle syksylle.
Tänään illasta kannoin myös takaterassillamme kesästä nauttineet kärsimyskukan, tuoksupelakuun sekä hengissä olevat amaryllikset sisälle asunnon lämpöön. Ja jos tarkkaan katsoo, niin huomaa, että kärsimyskukka kukkii taas. Olin todella epävarma kasvin lahjaksi alkukesästä saatuani saanko kasvia menestymään, mutta ainakin kesän nyt siis on menestynyt. Ja olen siitä onnellinen. Monta vuotta haaveilin kärsimyskukasta, mutta en vaan saanut ostettua, kun pelkäsin, että tapan sen. Olisi tarkoitus talvettaa sisällä sekä kärsimyskukka että tuoksupelargoni. Saa nähdä onnistunko. Amaryllikset eivät myöskään haluaisi tänä syksynä millään siirtyä lepotilaan, joten saa nähdä saanko jouluksi kukkaan.
Viime viikonloppuna olimme juhlimassa kummityttömme ja hänen pikkuveljensä syntymäpäiviä. Siinä sivussa lahjoimme perheen keskimmäisen pojan jälkijunassa, keväällä kun emme päässeet käymään hänen synttäreillään perheen sairastelujen ja oman etelän loman vuoksi. Oman kakkuni unohdin tällä kertaa kuvata, mutta hyvää oli. Kuten varmasti myös nuo kahden päivänsankarin kakut, jotka kuvassa alla näkyvät. Molemmat saivat haluamallaan teemalla kakun. Ja kyllä se on vaan niin totta, että kyllä kotona itse leivotut kakut ovat vaan niin paljon parempia niin maultaan kuin yksilöllisyydeltäänkin kuin kaupan luomukset. Kuvassa mieheni auttaa kummityttöämme kokoamaan antamaamme lahjaa.
Itse olen kakuttelujen lisäksi herkutellut vime aikoina pari viikkoa sitten tekemillämme makealla etikkakurpitsalla ja -punajuurella. Punajuuret olivat alkuun kohtuu valkoisia etikan joukossa, mutta kuten epäilinkin aika teki taikojaan (tai suoraan sanoen etikka varmaankin) ja nyt punajuuret ovat kauniin vaaleanpunaisia säilöttynä lasipurkkeihinsa. Ja ainakin tällä hetkellä vaikuttaa, että näin ensikertalaisena mieheni kanssa onnistuimme säilönnässä. Onneksi!
Niin ja töihin olen nyt siis virallisesti palannut ja kaksi päivää on jo takana. Ensi viikolla tehdäänkin sitten jo täysi viikko töitä. Pikkurillin vanha murtuma päätti taas kiusata ja pikkurillin kärkinivel oli pahasti tulehtunut vielä viikko sitten, ja alkoi jo hieman jännittämään pääsenkö palaamaan työn ääreen lopultakaan pitkän odotuksen jälkeen vai joudunko vielä jatkamaan sairauslomaa. Onneksi tulehdus alkoi antamaan periksi paikallishoidoilla. Vieläkin sormi särkee, mutta kipu on siedättävällä tasolla ja lähinnä sormenpää kynnen alta kimoilee ja polttelee aika ajoin. Eilen olin ekaa päivää töissä ja myönnän, että ensin oli aivan epätodellinen olo ja päässä löi aivan tyhjää kun työpöydän ääreen aamulla istahti, ja jäin hetkeksi tyhmänä istumaan, että mitäs täällä töissä nyt tehtiinkään ja mitä kaikkea tietokoneen ruudulle pitikään aukaista. No, tänään tuntui työ jo tutulta. Outoa on kuitenkin, kun työaika on lyhennetty, ja molempina päivinä tuntui, että nytkö jo se työpäivä loppui ja saanko nyt oikeasti jo lähteä kotiin. Työkaverit ovat olleet ihania ja kannustavia ja heti eilen typaikalle päästyäni aamusta minua odotti tervetulotoivotukset. He ovat työni kantava voimavara, ja olen onnellinen heistä ja siitä, että työilmapiiri on niin valtavan hyvä työpisteelläni. Ihmiset ilmapiirin luovat ja meitä ihmisiä on niin moneen junaan (ikävä kyllä), ja siksi onni on, että juuri minulla on näin mahtava porukka valikoitunut ympärilleni työpäivien ajaksi. Enhän heitä paljoakaan näe, varsinkaan nyt kun teen lyhennettyä työaikaa, mutta se pienikin hetki on piristävää. Nyt minullakin vähitellen arki alkaa palata elämään ja viikonloput arkityöntekijälle ovat sitä ihanaa vapaata. Tänään hurautin heti töiden jälkeen lahjaostoksille. Tuo rakas mieheni kun ikääntyy ensi viikolla. Leipomista on siis taas ensi viikolla tiedossa.
Hyvää ja rauhaisaa viikonloppua lukijoilleni, juuri ulkona jylläävästä syysmyrskystä huolimatta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.