Jouluttaa

Tänään on ollut lepopäivä yksin kotona. Aloitin päivän niskan/yläselän jumpalla, jonka toteutan käsipainojen ja kahvakuulan avulla. Kummasti auttoi taas niskan kireyteen. Lisäksi olen tehnyt kotitöitä, käynyt sukkalaatikoitani läpi, ommellut isälle verhokapan ja puuhannut kaikenlaista, mihin normaalisti ei ole aikaa, kuten joulusisustusta. ❤️

Nämä verhot ja koristetyynynpäälliset ovat olleet jo monta vuotta käytössä, mutta kun tykkää, niin miksi vaihtaa?

Kohta laitan nakkisopan mikroon lämpiämän, huilin hetken ja lähden isän luona kävellen käymään.

Huomenna onkin taas työpäivä, joka sisältää ajelulenkin työkoneen päivitykseen. Taitaa tulla kiire päivä. Onneksi nyt on akkuja ladattu.

Hyviä uutisia

Kävin eilen silmälääkärillä kontrollissa ja kroonisen uveiitin tilanne on parempaan päin. Suunnitelmana oli vaihtaa kortisonitabletit ns. reumalääkitykseen. Näitä lääkityksiä kokeiltiin syksyn aikana kaksi, ja kummastakin tuli niin rajut haitat, ettei niitä voinut jatkaa. Stressasin jo etukäteen, mikä lääke kokeillaan seuraavaksi, mitä haittoja mahdollisesti tällä kertaa tulee ja meneekö joulunalusaika persiilleen viikkokausia sohvalla maaten kipeänä. Mutta nyt kun tulehdus on pysähtynyt, ja jopa hieman tulehduskröhnät silmässä pienentyneet, päätyi oma uveologini siihen, että jatkamme kortisonilla, koska reumalääkkeet eivät sovi ja kortisonilla tulehdus pysyy kurissa. Joten ei kutinaa, ripulia, vatsakipuja eikä närästystä tiedossa ainakaan lääkekokeilujen vuoksi. Nyt ne on hetkeksi historiaa.

Uveologini väläytti myös mahdollisuutta, että joskus tulehdukset pysähtyvät itsellään eivätkä tarvitse enää lääkitystä kurissa pitämiseen. Tosin mahdollisuus on pieni, mutta mahdollista on kuitenkin ajan kanssa kokeilla lääkityksen laskua ja lopetustakin.

Ja joo, tiedän kyllä kortisonin haitat, mutta seuraavat kokeilulääkkeet olisivat laskeneet immuniteettia vielä rajummin ja omat haittansa niissäkin olisi ollut. Positiivista olotilani suhteen silmälääkärin mukaan on myös se, että elimistöni alkaa tottua kortisoniin ja sen aiheuttamat haitat nyt pienenevät, eli painonnousuni on nyt tasaantunut ja pysähtynyt ja jopa alkanut hieman laskemaan, eli turvotus on hieman vähentynyt, sekä kasvojen villuskarvan kasvu ei ole niin hurjan nopeaa. Pitkässä juoksussa on sitten suurempia haittoja tulossa, mutta se on sen ajan murhe.

Tänään alkoi työt taas parin viikon vapaiden jälkeen, mutta hyvillä mielin. Kroppa tosin ei tykkää sään kylmenemisestä pakkaskeleille, tämä on jokasyksyinen parin päivän kärsimys, ja tänään oli jäykkä aamu ja joka paikkaa kropassa särki. Särkylääke onneksi helpottaa oloa. Työpäivän jälkeen kaivoin valot laatikosta eteisen tason päälle ja sielläkin on nyt kausivalot tunnelmaa luomassa. Valoa kaipaa nyt tämän harmauden keskelle. Vaikka lunta on hieman tullut, ei vielä maiseman valaisemiseen saakka.

Postilaatikkoon tippui jo asuinalueemme pihajoulukalenterikartta, joten joulukuu on jo aivan kohta!

Valokuvatyyny

Kaksi päivää olen ompelukoneillut. En ehtinyt kuin keskeneräisiä töitä ja korjausompeluita sekä pikaisena välityönä isälle isompia tyynynliinoja ompelemaan uuteen isänpäivänä saatuun tyynyyn. Mutta onneksi odottavat uudet kankaat eivät kaapissa happane. Tosin kohta niitä kai voi kutsua vanhoiksi kankaiksi?

Olikohan vuosi vai kaksi sitten, kun sain mieheltäni joululahjaksi valokuvapyyhkeen. Kuvan olen itse ottanut Kanarian reissuillamme. Siellä rantakivikossa vilistää maaoravia. Pyyhkeenä en raaskinut käyttää, joten ompelin tästä koristetyynynpäällisen. Se pääsi makuuhuoneelle metsänreunaan.

Ompeleminen on kivaa, kunhan ei liian usein joudu sitä tekemään, eikä mies ole kotona. Hän kun ei ymmärrä termiä ompelurauha eikä musiikkimakumme ole yhtenevä. Itse käytän musiikkia rauhoittavana keinona. Ompelukone ja saumuri kun harvoin toimivat kuin unelma! Ja jos minua häiritään siinä hötäkässä, en ole minäkään unelma!

Mutta onpahan suurin osa odottavista töistä nyt valmiina. Vielä jäi vähän vaiheeseen, mutta ensi kerralla ompelen kyllä varmaankin talvitakin, johon on jo kankaat ja tarvikkeet odottamassa. Pariin mekkoon ja yksiin puuvillahousuihin kankaat myös odottavat, mutta ne eivät nyt ole niin kiireisiä.

Joulukalenteri

Tänään oli edessä tämän täyttö. Pari viikkoa joutuu vielä odottelemaan ennen kuin luukkujen tyhjäyksen voimme mieheni kanssa aloittaa.

Naapurissa leivottiin jo pipareita ja mieheni sai niitä oven taakse toimitettuna.

Kyllä kelpaa!

🧑‍🎄🍫🎄🧑‍🎄🍫🎄🧑‍🎄🍫🎄🧑‍🎄🍫🎄🧑‍🎄🍫🎄🧑‍🎄🍫

Joulua odotellessa

Hiljaista on ollut blogin osalta, mutta jospa taas yrittäisi tänne väliin käsitöitä, askarteluja ja muitakin kuvia lisätä sekä kuulumisia.

Tasapaksua on elämä, niin sisällön kuin painonnousunkin suhteen. Kortisoni tekee tehtävänsä ja turvotusta on kertynyt 10 kg reilun vuoden aikana. Vaatevarasto on mennyt lähes kokonaan uusiksi ja olen siirtynyt kokoon L. Etätöissä edelleen olen ja muutenkin elän edelleen aika eristettyä elämää. Onneksi olen luonteeltani sellainen, että löydän iloa pienistäkin asioista ja viihdyn hyvin yksinänikin, vaikka ajoittain pääkoppaa puristaakin tämä hiljaiselo. En ole täysin eristäytynyt, käyn kyllä kampaajalla ja kosmetologilla ja ajoittain kaupoillakin maskin kera, mutta välttelen pääsääntöisesti ihmismassoja ja isoja tapahtumia lääkäreiden ohjeen mukaan. 

Nyt olemme lomalla. Piti olla Kanarian lämmössä 2 viikkoa 20-vuotis häämatkalla, mutta silmäni lääkityskokeilujen ja koronamäärien nousun vuoksi siirsimme matkan keväälle. Lomasta tuli siis täysin vapaa ja suunnitelmaton. Hyvä niin. Käsitöitä, askarteluja ja aikaa käydä päivälläkin isäni ja anopinkin luona. Ja ihan vaan olla ja nauttia.

Tässä lomani ensimmäinen askartelu. Talven 2022 jättilumisadepallo. Lisävaloa kaipaa tämän harmauden ja kosteuden keskelle. Mutta onneksi se on kohta jo joulu, niin on kaikkea tekemistä siihen liittyen. Joulukortit olen päättänyt aloittaa nyt lomani aikana, eli tämä viikko aikaa. Onneksi suunnitelma ja tarvikkeet on jo valmiina.

Amaryllikset nostin sängyn alle syyskuun lopulla ja unohdin sitten kokonaan. Viime viikolla havahduin, että ne ovat vielä siellä, otin valoon, kastelin ja se on kuulkaa kaikki kolme kasvussa ja isossa punaisessa nousee jo ensimmäinen nuppu. Kukintaa odotellessa.

Joten kuten tekstistä selviää, hullu jouluihminen on jo täällä vauhdissa. Joulu on vaan minun lempijuhlani. Valoja, väriä, tuoksuja ja herkkuja. Ja saan antaa lahjoja. Se on parasta. Lahjatehdas on ollut käynnissä jo 1,5 kuukautta ja uskoisin ehtiväni loputkin, kunhan lääkekokeilut eikä muut sairastumiset sotke arkea ja vie käsien toimintakykyä.

Voimia pimeyden ja koleuden keskelle teille muillekin. Lunta odotellessa!

Aika kiitää vuosi vuodelta nopeammin

Blogitauosta on tullut luvattoman pitkä. On ollut kertakaikkiaan vaan niin kiire miehen nilkkaleikkauksen ja joulujuttujen vuoksi tai sitten olen ollut vain niin levon tarpeessa.

Tässä viimeisimmät leipomukset, Runebergin tortut, jotka tänä vuonna onnistuivat erinomaisesti, niin maultaan kuin rakenteeltaan. Joskus sitä onnistuukin. Luontaisesti gluteenittomia ja vegaanisia tietty.

Ja lunta, sitä on riittänyt. Äitin muistopuu, Marjatta, on kohta jo puoliväliin saakka hautautunut lumeen. Terassilaseissa ei ole koskaan ollut noin korkeaa kinosta laseja vasten. Toisaalta ajoittain oli jo näkyvissä seinustoilta jo liuskekiveäkin auringon hyvin lämmittäessä. Mutta ne peittyivät nopeasti parin viimeisen viikon aikana lunta tupruttaessa.

Ja näitä on tullut ronkittua, negaa tähän mennessä kaikki kotitestit. 3 flunssaa syksyllä, ne tosin ronkittiin virallisesti infektiopolilla. Ennen uutta vuotta lomaviikollani sairastin noroviruksen, silloin myös varalta nenänikin mieheni kotona ronkki. Tällä hetkellä olen taas räkälenssussa, tiistaina kotitesti nega, samoin eilen. Eikä oireet kyllä koronaan sovikaan. Nyt jo menossa jälkitautina poskiontelotulehdus ja se tuntuu menevän kotikonsteilla ohi.

Perjantaina työpäivän jälkeen vaihdoin punaiset jouluverhot pois. Kun ulkona on lumikinokset ja aurinkoa, niin kaipasin sisällekin valoa. Valkoiset lumikellokuvioiset verhot pääsivät ikkunaan. Ja kyllä, ekaa kertaa elämässäni kaipaan tässä vaiheessa vuotta jo kevään vehreyttä. Liekö syynä koronapandemia ja terveyteni ja immuniteettia laskevan lääkityksen aiheuttama pakollinen eristeneisyys kotiin ja kevään tuoma ulkoilun mahdollisuus ja lämpö, mutta kevään kaipuu on jo minulla kova. 💚

Tämän vuoden lumisadepallo sai sisäänsä jäävuoren ja tanssivat pingviinit. He ovat auringosta nyt nauttineet olohuoneen ikkunan edessä.

Tämä oli tämän joulun upein amaryllis. ❤️

Ja tätä on myös harrastettu. Maskit naamalla kulkemista. Tässä koronarokotuksien jälkeen tunnin varoaika, jonka joudun jokaisen rokotuksen jälkeen olemaan seurattavana aiemman saaneeni rokotereaktion vuoksi. Mieheni on ollut mukana seuraamassa tilaani ja samalla sai viimeksi oman rokotuksensakin.

Ja kyllä nämä lumimaisemat on olleet upeita aurinkoisina päivinä. Siskoltani aiemmin saama valohimmeli on päässyt tänäkin vuonna lisävaloksi olohuoneen sohvapöydän yläpuolelle.

Tänä vuonna ei tehtykään piparitaloa, vaan piparilinna. Kaavat piirrettiin itse ja mieheni teki linnan sisäpihalle golfgreenin itselleen.

Nämä karkkitalot menivät naapureille ja pikkuveljelleni. Toivottavasti maistuivat. Hauska oli noita väsätä. Vinkin sain Kinuskikissan instasta. Suklaatalo Wiener nougaasta ja toffeetalo Omar-karkeista.

Jäälyhtyjä tehtiin loppuvuoden paukkupakkasilla ahkeraan. Nämä ovat itsenäisyyspäivältä tienvierustalta. Pihajoulukalenteri järjestettiin tänäkin vuonna ja jokaista toivottiin laittamaan 2 kynttilää ohikulkijoita ilahduttamaan.

Ja lopultakin sain kudottua itselleni joulusukat, palmikkoiset sellaiset. Tuli kauniit ja lämpimät.

Mieheni sai lokakuussa nimipäivälahjaksi kalaneuleen, jonka toteutin kaarrokeneuleena. Lämmin ja paksu.

Itselleni sain myös ohuemman kaarrokeneuleen kudottua syksyn kuluessa. Ihanan pehmeää, kevyttä ja lämmintä alpakkalankaa 

Valohevosistani oli piuha mennyt poikki ja työhuoneen ikkuna sai uuden ikkunavalon syksylllä. Ateena aamut sai seurakseen valoympyrän.

Halloweeniksi leivoin pitkästä aikaa kummituksia. Alla muffinssia ja pikakreemiä.

Nämä siskon rakkaat karvaturrit siirtyivät vehreimmille niityille juoksentelemaan. Toinen eli iäkkääksi ja toinen sai suolitukoksen ja toinen kuoli leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin pari viikkoa sitten. Outoa on, kun nämä hömpöttäjät ovat molemmat yhtäkkiä poissa. 

Meillä muilla elämä jatkuu lumitöineen, palkkatöineen, isällä käymisineen, maski naamalla kaupoissa kulkien toiveena, että josko se korona jo helpottaisi taas vähitellen ja taas ainakin kesä selvittäisiin rennommin. Etätyöt itselläni jatkuvat tällä tietoa heinäkuun loppuun, jos ei korona sitä ennen täysin helpota.

Iän kertyessä olen huomannut, että vuodet vierähtää yhä nopeammin. Joten kyllä se toivomani kevät on jo ihan pian. Pääsee taas puutarhaan tarkkailemaan kasvun ihmettä.

Aurinko ja syksyn punaiset sävyt

 

Aikanaan, kun puutarhan kasvivalintoja tein, yhtenä perusteena oli saada ihania punaisen ja oranssin syyssävyjä puutarhaan. Ja joo, ihan tietoisesti ei keltaisia. Kirkkaankeltainen väri ei vaan minua sykähdytä, ennemminkin särkee silmiäni, jos sitä on liiaksi. Murretut keltaiset paremmin kestän jo. Mutta punainen ja oranssi, ne ovat minun voimavärini, ja niitä on alkanut nyt puutarhaan ilmaantumaan.

Tänään oli kaunis, aurinkoinen päivä. Sairasloma jatkuu edelleen, koska tulehduspesäkkeet silmissä edelleen näköä häiritsevät. Tänään kuitenkin sain iloa auringosta ja puutarhastamme. Jokaisesta päivästä pyrin nyt jotain hyvää voimavaroikseni löytämään. Ei mulla muuta tänään.

Minä nautin syksystä! Nauttikaa te muutkin.

Pihlajanmarjoja

Pihlajanmarjat houkuttelivat puissa upean punaisina. Kävin miehen avustuksella keräämässä viime viikon lopulla niitä tontin viereisestä metsästä ja pujottelin rautalankaan koristeeksi.

Ja kyllä, vähän hermoja koeteltiin näön suhteen! Meinasin antaa periksi, mutta lopulta totesin, että onnistui sormituntumallakin pujottelu. Aikaa vei aiempaa kauemmin, mutta sitähän nyt sairauslomalaisella on. Peura sai syksyiset lisäkoristeet.

Jatkoin myös pääsiäiseksi vääntämääni kranssia ja lisäsin siihen pihlajanmarjahelminauhan. Nauroin miehelleni, että jouluksi sitten joku lisäkoriste, niin menee ympäri vuoden sama kranssi.

Ylijäämäpihlajanmarjat laitoin neliömaljakkoon paristokäyttöisten led-valojen kera. Kaunis tuli tuostakin ja luo lisävaloa ja syksyistä tunnelmaa eteiseemme.

Porkkanakakkua

 

Siskollani oli synttärit ja päätin tehdä täytekakun tilalle syksyisen porkkanakakun. Kuitenkin, koska kyseessä oli synttärikahvittelut, päätin koristella kakun hieman juhlavammin. Kaupasta löytyi oranssia sokerimassaa ja pursotukset reunoille tein pikakreemillä. Naattina sai toimia persiljanlehdet, koska lakritsiyrtti ei kestänyt tämän kesän helteitä ja kuoli kuivuuteen kastelusta huolimatta hentolehtisyytensä vuoksi.

Kakusta tuli herkullista ja muhevaa, muidenkin mielestä. Kananmunattomana tämä kakku onnistuu auringonkukkaöljypohjaisena hyvin. Mantelirouhe auttaa kakkua pitämään mallinsa eikä se lässähdä uunista oton jälkeen.

Taikinaa oli liiaksi kakkuvuokaan, joten lopun taikinan lusikoin silikonisiin muffinssivuokiin ja koristelin leivoksiksi.

Hyvä, paha kortisoni

 

Tänään on lepopäivä. Kaunis syksyä lähestyvä maisema on kuitenkin, jopa sadepäivänä. Löytyy jo vähän ruskeaa ja keltaista sävyä puutarhassa.

Sairasloma jatkuu edelleen, silmän lukunäkö ei ole palautunut. Lääkekuuri on mennyt nyt lähes 4 viikkoa. Ylihuomenna on kontrolli sairaalassa silmälääkärillä. Jännittää tuo käynti, että mikä on tarkemmassa tutkimuksessa paranemisaste.

Tämä kuva on taas eiliseltä, jolloin aurinko paistoi osan päivää. Kuvassa minisorvaripensaan siemenkota on auennut. Tämä on pensaan kaunein vaihe. Todella kaunis, hento ja värikäs. Tämä minisiemenkota ilahdutti ja piristi mieltä eilen.

Ja kuten otsikossakin totesin, kortisoni on pirullinen lääke. Se turvottaa (+2 kg tällä hetkellä), se aiheuttaa lyhyttä pinnaa ja ärtyisyyttä, se väsyttää ja piristää. Vaikka otan lääkkeen aamulla klo 7.30, en saa unta ennen klo 23.30, yleensä vasta puolen yön jälkeen nukahdan. Toisaalta se energisoi.

Olen turhautuneisuuteni siivonnut niin kotona kuin isälläkin. Isällä liinavaatekaappi tuli pengottua läpi siskoni kanssa ja 3/4 lähtikin joko kaatopaikan lumppukuormaan tai vanhimman siskomme pitämään kirppispöytään. Lisäksi eilen siivosin isän parvekkeen. Näihin onneksi ei tarkkaa näköä tarvita.

Kun työtavarat palasivat kotiin ja laitoin ne takaisin paikalleen, tuli työhuoneesta ankeuttaja myös olohuoneen näkymälle (edellisen postaukseni kuva). Alkuviikosta vaihdoimme mieheni kanssa työ- ja vierashuoneen päittäin. Nyt olohuoneesta näkyy vierashuone sohvineen, kauniine mattoineen ja tapettikin näkyy taas edukseen. Lisäksi taas meillä on toinen tilava oleskeluhuone, jonne itse voi mennä vaikka lukemaan ja vieraatkin mahtuvat. Sitten joskus kun koronatilanne hellittää.

Pikkuhuoneeseen vaihdoimme järjestystä niin, että työpöytä on nyt vaatehuoneen seinää vasten, ei makuuhuoneen. Toivotaan, että tämä auttaa siihen, että mieheni saa aamunsa nukkua rauhassa etätyöstäni huolimatta. Viime aikoina olen tosin miettinyt, pääsenkö tänä syksynä edes etätöitä tekemään, kun nuo tulehduspesäkkeet tuntuvat niin hitaasti paranevan. Mutta se piristää mieltä, että työhuone nyt odottaa pirteämpänä mm. punaisen villaraitamaton myötä. Ja odotan, että pääsisin palaamaan töitä tekemään. 

Lisäksi olen saanut kokeilujen kautta kehitettyä pataleivästä toimivan ja hyvänmakuisen version. Tämä ei sisällä hiivaa, on maidoton ja luontaisesti gluteeniton. Psyllium turvottaa taikinan ja olen leiponut tämän lasikannelliseen uunivuokaan, jossa nousee huokoiseksi ja saa rapsakan, koputellessa kaikuvan kuoren. Auringonkukansiemenistä ja pellavarouheesta tulee lisäkuitua muuten niin jauhoiseen leipään. Jauhoina tässä käytin hirssijauhoa, täysjyväriisijauhoa ja karkeaa riisijauhoa. Ja on hyvää!

Puutarhassa gladiolukset ovat aloittaneet kukintansa. Hieman myöhään kesällä lykkäsimme sipulit maahan, mutta kukkavanoja on hyvin ja toivon, ettei halla ehdi niitä viemään. Ovat ympäri puutarhaa sijoiteltuna, joten harsotus ei onnistu. Ensimmäisenä nousivat matalat oranssit, sitten nämä limenväriset, yksi vaaleanpunainen on kukkinut (tämän lahjoitin naapuriin pikkuneiti vaaleanpunaiselle) ja osaa odottelen, mitä väriä nuppujen takaa paljastuu.

Hieman jännittää tuleva syksy. Ilmojen kylmettyä alkaa taas flunssakausi ja itse olen nyt tavallista heikommassa asemassa kortisonin annoksen vähittäisen laskun myötä. Oma kortisolituotanto hiipuu lääkityksen aikana ja vastustuskyky on siis heikko. Mutta näillä mennään ja toivotaan parasta.

Itse koen, että kesä meni jo, ja odotan jo innolla syksyä, polttelen iltaisin kynttilöitä, käsityö on taas kädessä usein, nautin syystuulen tuiverruksesta ulkoillessa sekä iltojen pimeydestä. On taas muutoksen aika. Toivon sen tuovan hyvää ja positiivista.