Hyvä, paha kortisoni

 

Tänään on lepopäivä. Kaunis syksyä lähestyvä maisema on kuitenkin, jopa sadepäivänä. Löytyy jo vähän ruskeaa ja keltaista sävyä puutarhassa.

Sairasloma jatkuu edelleen, silmän lukunäkö ei ole palautunut. Lääkekuuri on mennyt nyt lähes 4 viikkoa. Ylihuomenna on kontrolli sairaalassa silmälääkärillä. Jännittää tuo käynti, että mikä on tarkemmassa tutkimuksessa paranemisaste.

Tämä kuva on taas eiliseltä, jolloin aurinko paistoi osan päivää. Kuvassa minisorvaripensaan siemenkota on auennut. Tämä on pensaan kaunein vaihe. Todella kaunis, hento ja värikäs. Tämä minisiemenkota ilahdutti ja piristi mieltä eilen.

Ja kuten otsikossakin totesin, kortisoni on pirullinen lääke. Se turvottaa (+2 kg tällä hetkellä), se aiheuttaa lyhyttä pinnaa ja ärtyisyyttä, se väsyttää ja piristää. Vaikka otan lääkkeen aamulla klo 7.30, en saa unta ennen klo 23.30, yleensä vasta puolen yön jälkeen nukahdan. Toisaalta se energisoi.

Olen turhautuneisuuteni siivonnut niin kotona kuin isälläkin. Isällä liinavaatekaappi tuli pengottua läpi siskoni kanssa ja 3/4 lähtikin joko kaatopaikan lumppukuormaan tai vanhimman siskomme pitämään kirppispöytään. Lisäksi eilen siivosin isän parvekkeen. Näihin onneksi ei tarkkaa näköä tarvita.

Kun työtavarat palasivat kotiin ja laitoin ne takaisin paikalleen, tuli työhuoneesta ankeuttaja myös olohuoneen näkymälle (edellisen postaukseni kuva). Alkuviikosta vaihdoimme mieheni kanssa työ- ja vierashuoneen päittäin. Nyt olohuoneesta näkyy vierashuone sohvineen, kauniine mattoineen ja tapettikin näkyy taas edukseen. Lisäksi taas meillä on toinen tilava oleskeluhuone, jonne itse voi mennä vaikka lukemaan ja vieraatkin mahtuvat. Sitten joskus kun koronatilanne hellittää.

Pikkuhuoneeseen vaihdoimme järjestystä niin, että työpöytä on nyt vaatehuoneen seinää vasten, ei makuuhuoneen. Toivotaan, että tämä auttaa siihen, että mieheni saa aamunsa nukkua rauhassa etätyöstäni huolimatta. Viime aikoina olen tosin miettinyt, pääsenkö tänä syksynä edes etätöitä tekemään, kun nuo tulehduspesäkkeet tuntuvat niin hitaasti paranevan. Mutta se piristää mieltä, että työhuone nyt odottaa pirteämpänä mm. punaisen villaraitamaton myötä. Ja odotan, että pääsisin palaamaan töitä tekemään. 

Lisäksi olen saanut kokeilujen kautta kehitettyä pataleivästä toimivan ja hyvänmakuisen version. Tämä ei sisällä hiivaa, on maidoton ja luontaisesti gluteeniton. Psyllium turvottaa taikinan ja olen leiponut tämän lasikannelliseen uunivuokaan, jossa nousee huokoiseksi ja saa rapsakan, koputellessa kaikuvan kuoren. Auringonkukansiemenistä ja pellavarouheesta tulee lisäkuitua muuten niin jauhoiseen leipään. Jauhoina tässä käytin hirssijauhoa, täysjyväriisijauhoa ja karkeaa riisijauhoa. Ja on hyvää!

Puutarhassa gladiolukset ovat aloittaneet kukintansa. Hieman myöhään kesällä lykkäsimme sipulit maahan, mutta kukkavanoja on hyvin ja toivon, ettei halla ehdi niitä viemään. Ovat ympäri puutarhaa sijoiteltuna, joten harsotus ei onnistu. Ensimmäisenä nousivat matalat oranssit, sitten nämä limenväriset, yksi vaaleanpunainen on kukkinut (tämän lahjoitin naapuriin pikkuneiti vaaleanpunaiselle) ja osaa odottelen, mitä väriä nuppujen takaa paljastuu.

Hieman jännittää tuleva syksy. Ilmojen kylmettyä alkaa taas flunssakausi ja itse olen nyt tavallista heikommassa asemassa kortisonin annoksen vähittäisen laskun myötä. Oma kortisolituotanto hiipuu lääkityksen aikana ja vastustuskyky on siis heikko. Mutta näillä mennään ja toivotaan parasta.

Itse koen, että kesä meni jo, ja odotan jo innolla syksyä, polttelen iltaisin kynttilöitä, käsityö on taas kädessä usein, nautin syystuulen tuiverruksesta ulkoillessa sekä iltojen pimeydestä. On taas muutoksen aika. Toivon sen tuovan hyvää ja positiivista.