perjantai 14. elokuuta 2015
13. hääpäivämme
Vietimme tänä kesänä hääpäiväämme Hämeenlinnan suunnalla. Ensin poikkesimme Metsänkylän navetalla tai itse asiassa kahvila Leivintuvalla ja siitä jatkoimme tien toiselle puolelle navetan pihapiiriin. Minäkin join pitkästä aikaa kahvia, koska tarjolla oli pannukahvia, joka on niin hyvää eikä käy ollenkaan niin paljon vatsaa ärsyttämään. Mieheni nautti lisukkeeksi herkullista pannukakkua mansikkahillon ja jäätelön kera. Ihana, pieni tunnelmallinen kahvila. Matkaan navetalta tarttui vyyhti alpakkalankaa sekä pari hakaa liiterille. Myös ihana alpakat veivät sydämen. Alpakoiden ihailun jälkeen jatkoimme matkaa Aulangolle. Mieheni ei ollut siellä ikinä käynyt luonnonpuiston puolella ja sinne siis suuntasimme.
Ilma suosi meitä ja aurinko paistoi, mutta varjoisessa metsässä kävellessämme saimme sopivan varjostuksen. Poikkesimme näkötornilla uudelleen välipalalla. Sen verran pitkään tuli käveltyä ja ihailtua maisemia. Onneksi muistin kameran ottaa matkaan.
Olemme viimeisinä vuosina hääpäivänämme poikenneet Hatanpään arboretumilla, mutta viime vuoden surullisten tapahtumien valossa en halunnut sinne, koska hääpäivämme toi äitini menetyksen niin vahvasti mieleen. Toivoin, että eri maisemat olisivat asiaan auttaneet, mutta turhaan. Nieleskelin kyyneleitä lähes koko päivän ja eri asiat menetyksen mieleeni toivat. Kuten tuo kaunis joutsen uimassa tumman veden äärellä. Pahin kärki on surusta taittumassa ja ikävä on jäänyt jäljelle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.