perjantai 10. huhtikuuta 2015

Talven jälkeen


 
"Murheeseen suhtautukaamme, kuin raskaan lumen painama oksa;
Joko kestän tai katkean,
mutta toukokuun tullen jossakin kukkii oksa."

Tommy Tabermann

Tommy oli viisas sanoissaan. Joskus on vaan pakko jaksaa, ja joskus pakko ymmärtää, ettei aina jaksa, ja hyväksyä tarjottu apu. Pitkä, pimeä talvi on ohi, ja elämä jatkuu suruista, murheista ja menetyksistä riippumatta. Miksi piinata itseään ja yrittää jatkaa kuten ennenkin. Kiitos sille sinnikkäälle, joka asiasta väänsi kanssani, ja sai lopulta ymmärtämään, että ihmisellä on oikeus ja myös velvollisuus huolehtia itsestään, ja keskittyä myös omaan hyvinvointiinsa.

Tänään istuin työpäivän jälkeen hetken takaterassillamme AURINGONPAISTEESSA! Joka kevät yhtä ihana tunne. Nyt minulla on kolme viikkoa aikaa kerätä aurinkoenergiaa ja voimia puutarhaterapian avulla. Minulle jostain syystä paras mielen lepuuttaja on puutarhassa touhuaminen ja puutarhamme kaipaa kipeästi jo siistimistä talven jäljiltä. Syksyllä perennapenkit ja kesäkukkaruukut jäivät suurilta osin siistimättä, kun voimavarat eivät riittäneet, ja sitten lumikin tuli äkkiä ja pysyi maassa. Nyt kaipaan mullan tuoksua, lintujen sirkutusta ja hiljaista uurastusta yksin ulkona raittiissa ilmassa. Perennapenkit ovat nyt täynnä talventörröttäjiä ja kuivuneita lehtiä ja tuulen sinne lennättämää sälää, sekä vadelmapensaat ja ruusut kaipaavat marjoneiden oksien poistoa.
Terapiaa on siis tarjolla.

Kävin myös puutarhassa aurinkoisen kierroksen kamerani kanssa ihailemassa uutta kasvua. Ja yllätyksiähän tuolla riittää, koska viime kesänä/syksynä lisäsin kevään aikana hankitut/saadut ruukkusipulikukat puutarhaan eri puolille perennapenkkeihin. Ja minulla on sama "mitä-tuli-istutettua-mihinkin"- syndrooma, joka vaivaa lähes jokaista kotipuutarhuria. Nyt tosin olen oikein onnellinen asiasta, koska kaikkea uutta ja ihanaa puskee koko ajan puutarhamullasta esiin.

Akilleija puskee esiin limenvihreää valoa loistaen harmaata kiveä vasten .
Kelteiset pienet ruukkunarsissit pääsivät syksyllä kellarin ovenpieleen.
Tulppanit nostavat jo kärkiään esiin parkkipaikan reunamilla.
Idänunikko on aina ensimmäisenä vihreine lehtineen jo lumen alla.
Kylmänkukka karvapeitteisine alkuineen.
Jouluruusu jaksaa kukkia. Ainakin kolmas viikko jo menossa.
Luulin lehtimangoldin olevan yksivuotinen, mutta luulin siis väärin!

Takaterassimme on aika lohduton näky. Viime vuonna istutin sinne väriläiskäksi narsisseja ruukullisen. Tänä vuonna lomamatka sotki pääsiäisen valmisteluja ja terassimme nököttää lohduttoman autiona huonekaluineen. Kesää kohden mennään ja enköhän jotain kivaa jossain vaiheessa tuonne saa istuttettua näkymää piristämään. 


Ps. Eilen tuolla oli vielä muovinen joulukuusi valoineen. Onneksi mieheni jaksoi kerätä sen pois...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.