Itse tehtyjä!

Ja tässä lupaamani kakkukuvat. Enpä muistanut ostaa pääsiäiseksi keltaista sokerimassaa, ja tuskin sitä enää kaupoissa olisi jäljellä ollutkaan, mutta onneksi kotoa löytyi vihreää mantelimassaa ja perinteinen pajunkissakuvioinen pääsiäiskakku tuli itse asiassa näin vihreän värin ystävän näkökulmasta jopa kauniimpi. Tosin naureskelin, että oksat näin puutarhurin näkökulmasta muistuttavat enemmän lähikoivikon oksia, kuin pajua, mutta maku oli pääasia ja hyvää oli. Tein suklaakakkupohjan, johon lisäsin hieman mariannerouhetta sekä kardemummaa ja vaniljaa. Kakun väliin lisäsin itse tehtyä kirsikkahilloa ja maitokiisseliä. Nam!

Viimeksi mainitsin takin ompelun, joka on siis ollut ikuisuusprojektina minulla ja on jo pari vuotta odotellut kaapissa viimeistelyä. Napinlävet, napit, hihansuut ja helma olivat viimeistelemättä. Mutta lopultakin, tässä hän nyt on, minun oma punahilkkani. Pintamateriaalina vanha villapeitto,  vuorina kaapista löytynyt tuulenpitävä punainen "mikälie`" kangas ja hihansuihin lisäsin resorit, että pysyy ranteetkin lämpiminä. Yllättävän lämmin on päällä. Tykkään!

Mieheni avusti ja otti kuvat minusta. Kuvat on omassa puutarhassa otettu naapurin kaunis mustavalkoinen koivikko taustalla. Tuota koivikkoa tulee kyllä ikävä, kun on vuosia seurannut sen muuntautumista talviasusta kevään hiirenkorviin, kesän vehreyteen ja syksyn keltaisuuteen ja takaisin riisuttuun talven tyyliin.

Oetttuaan kuvat minusta, mieheni kyykistyi ja räpsäisi vielä yhden kuvan. Talitintti toivottavasti oli päässyt karkuun ja menettänyt vain pari sulkaansa.

Pääsiäinen tuli ja meni. Vietämme jälkipääsiäistä viikon päästä isäni luona, ja toivottavasti silloin olemme kaikki terveinä. Itse olen tämän loppuviikon kärvistellyt räkätaudin ja lämpöilyn kourissa kotosalla, mutta tänään on ollut jo hieman helpompi päivä. Hyvä niin, koska huomenna on taas illasta asunnollamme näyttö, ja mieheni teki suurimman siivon tänään, mutta pystyin jo auttelemaan kevyemmissä hommissa. Vielä on vähän pölyjä pyyhkimättä ja tavaroita järjestelemättä, mutta onneksi on päivää jäljellä. Mieheni komensin aamusiivouksen jälkeen pyörälenkille, kun hän pyöräteiden sulettua on alkoi haaveilemeaan kevään ensimmäisestä pyörälenkistä.

Itse pari päivää sisällä taudin selättämänä maattuani kävin perjantaina postilaatikolla ja hämmästyin, kuinka etupihallamme oli jo asvaltti sulanut näkyviin.Vettä satoi juuri sairauslomani aikana ja  ikkunoistamme näkyy lähinnä puutarhan ja takaterassin puolelle, ja tämä maisema on vielä valkoisenaan. Onneksi tuolla muualla lumet ovat alkaneet jo sulamaan ja maata on näkyvissä.

Tänään haaveilin terassikahveista ruuan päälle, mutta näyttää siltä, että aurinko päätti piiloutua pilviharsoon, mutta katsotaan, josko vielä palaisi takaisin iltapäiväämme lämmittämään.

Rauhaisaa pääsiäistä!

 

Peura sai häädön lasikuvun alta ja pääsiäisen kunniaksi vaihdoin suloisen pääsiäispupun keväistä teemaa luomaan. Ohra on myös ihana lisä vihreyttä tuomaan, kuin lupaus lumen alta hiljalleen paljastuvasta ruohosta ja mullasta kevään edetessä. 

Pääsiäisviikkoa olen viettänyt lomalla ja rentoutunut ja tehnyt mieluisia asioita. Käynyt kuntosalilla erittäin hyvävointisena ilman jumeja, koska pystyin järjestämään itselleni neljän akupunktiohoidon sarjan. Kävimme myös viikolla Tampereella pääsiäismunan metsästyksessä, nimittäin maidottomien pääsiäismunien ja löytyihän noita, oikein kaksin kappalein. Toisen ostin Ruohonjuuresta ja toisen Tamperelaisesta allergiakahvilasta Alleduurista. Suosittelen lämpimästä kyseistä kahvilaa. Erittäin herkulliset leivonnaiset, huippupalvelu ja viihtyisä ympäristö aivan puiston kupeessa ja tuotteiden hinta ei todellakaan ollut huima. Kuten mieheni totesi - leivonnaiset eivät hävinneet yhtään vehnäpohjaisille ja olivat jopa parempia. Lisäksi kahvilassa oli myynnissä allergisille ja vegaaneille sopivia muita tuotteita, keksejä, vegemarenkeja, suklaata, mm. Dammenbergin maidottomia suklaamunia (kuvassa oikealla).

Tänä vuonna siskontytöiltä sain virpomavitsat ja nuorempi oli tänä pääsäíäisenä oikein intoutunut koristeluissaan ja nyt on bling-blingiä! Selvästi nähty vaivaa vitsan vuoksi. Vanhempi siskontytöistä oli pysynyt perinteisemmällä linjalla ja laittanut paljon tädin lempiväriä tekemäänsä vitsaansa, nimittäin turkoosia ja vihreää!

Hyödynsin myös joulusta ylijääneitä muotopuolia paperinarupalloja, jotka pääsivät nyt pääsiäismunien virkaa tekemään, koska muotoituvat alunperinkin munan muotoon. Maljakko, vähän höyheniä ja paperinarupallot, asetelma oli valmis. Valoja en nyt lisännyt, koska aurinko on meitä viimeiset kuukaudet lähes päivittäin ilahduttanut.

Tässä meidän pääsiäistunnelmia kuvien välityksellä. Toivottavasti te muutkin olette saaneet pääsiäistunnelmasta kiinni. Meillä meni alustavat pääsiäissuunnitelmat suvun kanssa uusiksi äkillisen sairastumisen vuoksi, mutta nautimme sitten kaksin kotona pääsiäisestä. Eilen olimme ystäväperheen apuna muuttamassa heitä uuteen kotiin ja tänään mieheni lähti sulkapalloturnaukseen, josta palaa vasta myöhään illalla. Itse kävin isäni apuna sekä illan ajattelin nauttia ommellen kesken jääneen takin valmiiksi ja leipoen mieheni tilaamaan pääsiäissuklaakakun. Jospa sillä sitten huomenna herkuttelisimme. Jos onnistun, laitan kakun kuvan ehkä seuraavaan postaukseen.

Rauhaisaa pääsiäisen aikaa!

Kevään tuntua

Viimeiset kuukaudet meillä on ollut tulppaaneja maljakossa olohuoneen pöydällä lähes jatkuvasti. Ja vain siksi, että pidämme niistä. Tämän tavan olen oppinut mummulastamme. Ei kukkien ostoon tarvita mitään juhlapäivää tai muuta erityistä syytä, kukkia voi ostaa vain, koska ne

ovat kauniita katsella ja piristävät mieltä.

Ja samat tulppaanit hieman eri katsantokannasta, valo ja varjo. Tämä on sitä kevään taikaa. Harmaudenkin taikoo aurinko ja valo kiehtovaksi ja luo ihania siluetteja asuntoomme. Tähän asuntoon, jonka laitoimme kuukausi sitten myyntiin!

Kyllä, meidän ihana puutarha ja kaunis asuntomme on kaupan. Vain siitä yksinkertaisesta syystä, että ranteeni on murtuman jälkeen hyvin parantunut, mutta ison puutarhan hoitaminen ei enää onnistu, koska puristusliike isoina annoksina on liikaa ja ranteesta sormiin kaikki puutuu ja kipeytyy. Ja ei, ei ollut helppo päätös, koska olemme viimeisen 10 vuoden ajan rakkaudella puutarhaamme hoitaneet ja inspiraatiolla kehittäneet uusia ideoita ja ihanuuksia arkeamme piristämään. Asuntomme on myös kaunis ja valoisa, ja toivon, että se meidän jälkeemme jollekin muulle tulee yhtä paljon iloa tuomaan, niin asunto kuin puutarhakin. Hieman harmittaa luopumisessa se, että olemme saaneet oman pihan sadosta aina pakastimen täyteen vadelmia ja pensasmustikoita. Täytyy opetella uusia paikkoja, mistä marjasato jatkossa löytyy. Palaamme asumaan kotipaikkakunnalleni 10 km päähän, joten samalla seudulla pysymme, jos kaikki haaveiden mukaan sujuu. Seuraava asunto pienemmällä pihalla ja uutta perustettavaa puutarha vailla olisi jo katsottuna, mutta odotamme sitä ostajaa, joka tämän paratiisin omakseen kokee ja haluaa tähän muuttaa. Olemme todenneet netissä selatessamme, että tällaisia isoja tontteja upealla hoidetulla puutarhalla ei ole montaankaan myynnissä. 

Laitoin helmikuussa kirpparipöydän taas pystyyn, ja tarkoituksena oli tietenkin myydä, ei ostaa. Tämä kanneton Kirsikka-teepannu kuitenkin huuteli naapuripöydästä minua, ja meillehän se lopulta päätyi. Kahvikupit tasseineen olen mummulastani/sedältäni perinyt, joten sarjaa oli valmiiksi jo kotona. Yksi lapsuuteni mummulamuistoista. Nämä oli ihanat kupit ja mummu niistä joskus harvoin antoi juoda maitoa lämpimän, vastaleivotun pullan seuraksi.

En tiedä, onko se tämä keski-ikäisyys vai muu, mutta tuntuu, että viime vuosina elämäämme on kuulunut osana hautajaiset ja perintö. Mieheni kummisetä kuoli pari viikkoa sitten ja eilen mieheni oli äitinsä kanssa häntä saattamassa viimeiselle matkalle. Perintö oli testamentattu Syöpäsäätiölle, mutta tavaroita jaettiin kuitenkin läheisten kesken, ja mieheni oli myös jotain kerännyt matkaan. Itse en niin keltaisen värin ystävä oli, mutta tämä Riihimäen lasin Grapponia-lasikulho puhuttelee näin pääsiäisen lähestyessä ja ajattelimme pitää tämän itsellä. Mieheni oli ajatellut kirpparipöytään myyntiin tätä, mutta kotiin tämä nyt jää. 

Lisäksi mieheni oli napannut mukaan näitä Iittalan Festivo-sarjan kynttilänjalkoja 5 kappaletta, ennesstään meillä oli jo yksi korkea. Nämä ovat siitä ihania, että ovat kauniita yksinään ja korkeuseron vuoksi ryhmänäkin. Nämä 3 jäävät meille ja kahdelle matalammalle löysin myös jo uuden kodin.

Muistan, kun mieheni kanssa yli 20 vuotta sitten aloimme seurustelemaan ja muutimme yhteen. Hän ei voinut sietää vanhoja tavaroita eikä ymmärtänyt niiden arvoa. Nyt olen huomannut, ettei hän vieläkään arvoa täysin ymmärrä, mutta muistoarvon kylläkin ja myös sen, että myös vanha voi olla kaunista ja käyttökelpoita sekä paljon kestävämpää käytössä.

Kevättä alkaa olla rinnassa, ja meille tämä kevät on todellakin muuutoksen aikaa. Odotan ja toivon, että joku ihastuisi asuntoomme ja pääsisimme itsekin siirtymään eteenpäin elämään elämää, joka meidän muuttuneeseen elämäntilanteeseemme sopii. Yhdessä eteenpäin. Muutto on aina iso rasite, mutta myös mahdollisuus ja kuin uuden elämän alku, uudet puitteet, samat vanhat ystävät ympärillä, osa myös lähempänä ja uusi ympäristö ja ennen kaikkea uusi puutarha, mitä pääsisimme suunnittelemaan ja perustamaan, pienempi sellainen, mutta puutarha kuitenkin. Äitini muistopuu lähtisi tietenkin mukaamme sekä puutarhavadelman taimia. Pieneen tilaan tekisin sekä huvi- että hyötöpuutarhan, sen kokoisen, että ranteeni kestäisi sen hoitotyöt.

Nautitaan valosta ja vähitellen lumen alta paljastuvasta nurmikosta ja muhevasta mullan tuoksusta. Puutarhurin lempivuodenaika!

Kiirusta pukkaa

Olen viime aikoina keskittynyt tulevaan ja en ole paljoa tietokoneelle ehtinyt. Psykologikäynnit olen nyt tauottanut psykologin ollessa samoilla linjoilla melkein 3 vuotta keskustelukäynneillä käytyäni. Vuoden ajan minulla on mahdollisuus palata taas juttelemaan aiemmalla lähetteellä, jos siltä tuntuu. Mutta nyt on katse suunnattu tulevaan ja menneisyydessä en enää elä, vaikka muistot elävätkin mukanani, mutta ne huonot eivät enää kulje mukanani painolastina. Mummun perintöasiat ovat nyt hoidettu ja saatu sekin asia päätökseen.

Psykologiltani sain ihanan palautteen. Hän totesi, että siitä harvinainen asiakas, että olen oikeasti päämäärätietoisesti tehnyt jatkuvasti työtä saadakseni elämäni paremmille urille. Suurin osa käy vain keskustelemassa ja unohtavat käyntien välissä tehdä itsenäisesti ajatustyötä, asenne- ja elämänmuutoksia paranemisensa eteen. Minun onneni on se, etten kuulunut tuohon porukkaan, vaan olen tietoisesti keskittänyt huomiota siihen, miten reagoin ja miksi reagoin asioihin tietyllä tavalla, ja sitä kautta itsetuntemukseni on kasvanut, ja olen kyennyt muuttamaan asenteitani ja toimintaani parempaan suuntaan. Olen myös haastanut itseni toimimaan omaa hyvinvointia edistävällä tavalla itselleni epämukavissa tilanteissa, vaikka ei ole helppoa ollutkaan. Olen myös opetellut erilaisia toimintatapoja totuttujen kaavojen tilalle. En kulje enää niitä reittejä, midtä aita on matalin, kuten aiemmin tein. Nyt saan taputtaa itselleni kehut olkapäälle ja olla ylpeä. Vuosia se vei, mutta ainakin tällä hetkellä olen parantunut uupumuksestani. Voi olla, että taas elämä jossain vaiheessa käy liian rankaksi, mutta nyt osaan tunnistaa jo vaaran merkit ja levätä sekä hakea apua ajoissa, jos elämäntilanne sitä vaatii.

Tällä hetkellä ei lepoon ole paljon aikaa, mutta olen huomannut, että nautin taas työstäni, ja vapaa-ajalla osaan sulkea työasiat pois, sekä keskittyä asioihin, joita teen. Aloitin taas eilen kirpputoripöydän pidonkin, ja kaappeihin taas kertyy tilaa. En ole kotona mitään kontikia aloittamassa, vaan yksinkertaisesta myymme pois sen, mitä emme enää tarvitse. Nyt vaan peukut pystyyn, että kauppa käy. Tavara on ehjää ja hyvää, mutta meille tarpeetonta. Ja koska kirpputori sijaitsee meiltä 200 m päässä, ei siellä käynnit paljon vapaa-aikaamme kuluta.

Elämässämme on tapahtumassa suuria muutoksia, jos kaikki menee suunnitelmiemme mukaan. Se selviää kuukauden sisään, mutta siitä sitten myöhemmin kirjoittelen enemmän, kunhan asiat selviävät.

Vesisateet nyt onneksi loppuivat tällä erää ja tänään taas sää pakastui. Parempi niin. Minä tykkään enemmän pakkasesta kuin pääkallokeleistä. Nastakengillä on nyt ollut käyttöä.

Joulu 2017

Tänä vuonna oli vaikea päästä joulufiilikseen, mutta onnistuin lopulta aatonaattona löytämään tunnelman ja sitä jatkuikin yli koko joulun ajan. Edes pienet viivästykset jouluaaton suunnitelmissa eivät saaneet minua hermostumaan, ja lopulta ehdimmekin kaiken mitä pitikin.

 

 

Tänä vuonna sain kaksi ihanaa jouluista kukkakoria ja lisäksi vielä monta amaryllistä ja pensaan keskelle pudonneen tontun. Kukkia on ollut riittämiin ja olen nauttinut niiden runsaudesta. Vielä on kolme amaryllistä nupullaan ja osassa on vielä uusi nuppu juurella odottamassa kukintaa. Alimmassa kuvassa oleva kori on mieheltäni. Pöllö on todella suloinen ja pääsee sitten tulevina jouluinakin varmaan aina jonkin kukan juurelle koristukseksi.

 

 

Joulukuusen mieheni kävi valitsemassa isäni metsämökiltä ja kaunis löytyikin. Alkuun ajattelin, että onkohan liian pieni, mutta lopulta totesin, että juuri sopiva meidän olohuoneeseemme, kaunis, ilmava, tukevaoksainen ja tasainen. Kauneimpia kuusia, mitä meillä jouluna on ikinä ollut. Piparitalo sai tänä vuonna pantterin tassunjäljet katolleen ja monivärisen jouluvalot katon reunustaa koristamaan. Katonharjalla nukkuu rivi nalleja ja kaksi nallea on ovensuussa toivottamassa tervetulleekksi. Lyhty ei ole meillä, vaan annoin sen siskolleni marraskuun lopulla nimipäivälahjaksi. Lyhty pääsi siskoni perheen lähettämiin joulukortteihin somistukseksi.

 

Tänäkin vuonna tonttu havuseppeleineen pääsi tuulikaapin seinustalle toivottamaan jouluvieraat tervetulleeksi. Tontun olen aikanaan lapsena saanut Alli-mummulta eli isäniäidiltä. Siskontyttöni askartelivat ennen joulua silkkipaperista lumihiutaleita ja nuorempi vaati, että niiden pitää päästä ikkunaan. Joten pääsiväthän ne ja ovat nyt eteisen väliovessa. Sain syksyllä perinnöksi Kepa-mummulasta suuren lasikulhon ja siihen jälkiruoka-astiat samaa sarjaa. Monasti tuo malja oli mummulassa käytössä jäätelön tarjoiluun, ja se muistuttaa minua vahvasti ihanista juhlista, joita monta ehdimme elämämme aikana mummulassa viettämään. Äitini teki perinteisesti jouluksi aina karpalokiisseliä ja niinpä minäkin teen usein jouluksi samaista kiisseliä. Tänä vuonna yhdistin mummuni ja äitini ja tarjoilin kiisselin lasikulhosta. Äiti ja tytär samassa maljassa, kuin viettämässä joulua kanssamme edelleen.

 

Sain paljon ihania joululahjoja tänäkin vuonna. Tämä on yksi niistä. Mafkan tuikkulyhty, jota tosin alkuun käytin yhden kukan vaasina, kun valkoiset amaryllikset alkoivat olla kukkineita, niin leikkasin viimeisen kukan ja laitoin sen yksinään veteen kellumaan. Kaunis on tuo lasinen alusta. Tulee mieleen jäälyhdyt, joita usein jouluksi ollemme  jäädyttäneet, jos vaan sää on sallinut. Tänä vuonna saimme valkean joulun, mutta pakkasasteet eivät riittäneet jäälyhtyjen jäädyttämiseen. Parasta joulussa on kuitenkin edelleen tuoksut, tunnelma, ystävien luona vierailut, lahjojen ja joulukukkien antaminen ja saaminen, jouluruoka ja -herkut sekä tietenkin sukulaisten kokoontuminen yhteen. Unohtamatta lasten riemua. Mieheni pääsi tänä vuonna joulupukiksi, koska oli vapaalla joulun ajan.

Tänään tulee täyteen 20 vuotta mieheni tapaamisesta ja parisuhteen alusta. Tulee mietittyä, että kyllä aikaa liitää. Ja emme juhli, vaikka haluaisimme, koska mieheni on työvuorossa. Ystäväperheen äiti minulle tuossa taannoin totesi, että odotahan kun ikää tulee lisää, niin vuodet vierii vielä nopeammin! Tämä vuosi on mennyt nopeaan, johtuen varmaankin siitä, että on ollut poikkeusellinen vuosi minulle rannemurtumineen ja vaikeine sisäilmaoireiluineen töihin liittyen. Aika kuluu nopeammin, kun on jotain uutta ja erilaista, vaikkakin terveydellisiin ongelmiinkin liittyvää. Perusarki kuluu hitaammin, mutta sanoisin kyllä, että olisin voinut  ihan mielellään viettää sitä tylsää perusarkea mieluummin. Mutta elämä menee omia reittejään, ei siten, kun aina toivoisi, mutta olen tänäkin vuonna paljon kehittynyt ihmisenä, niin kärsivällisyyteen kuin itsetuntemiseen liittyen. Ja todennut, että elämä kantaa edelleen ja asiat ovat järjestyneet, vaikka välillä epätoivo on väliin meinannut iskeä.

Olen myös päässyt ihmettelemään tänäkin vuonna ihmisten erikoista käytöstä surun tai paineen alla, kuinka se ajaa sen häijyimmän ja itsekkäimmän puolen esille, seurauksena on toisten ihmisten loukkaaminen sekä myrkyn levittäminen muihinkin läheisiin, sotkien ulkopuolisetkin asioihin, jotka eivät heille edes kuuluisi. Ihmisten sokeus on myös kummallista. Itse en sulkisi ketään ystävää/tuttavaa elämästäni pois vain yhden ihmisen näkökulman kuulemisen jälkeen, ennen kuin olisin kuullut toisenkin osapuolen version asioista ja tapahtumista. Mutta näköjään löytyy näitäkin, jotka kokevat sen helpommaksi poluksi. Onnekseni ymmärrän jo, että se ei ole minun ongelmani, vaan ongelma on siellä toisella taholla asenteissa. Jos toisesta ihmisestä, jonka on tuntenut syntymästään saakka, haluaa uskoa pahaa, on se jokaisen oma valinta.

Toivon tulevasta vuodesta rauhallisempaa, terveellisempää ja ihan sitä tylsää perusarkea olisi suotuisaa viettää. Toivotan myös kaikille lukijoilleni oikein onnellista, terveempää ja lämminhenkistä uutta vuotta 2018! Muistakaa huolehtia läheisistänne!

Lomakuvia

Yli kuukausi on taas vierähtänyt tänne kirjottelustani. Olimme miehen kanssa kaksistaan 15-vuotias hääpäiväreissulla marras-joulukuun vaihteessa Fuerteventuralla, joka on siis Kanarian saarista se luonnonvaraisin. Tällä kertaa matkasimme saaren pohjoispäähän Corralejon kaupunkiin. Olimme siellä aikanaan myöhäisellä häämatkallamme ja halusimme nyt nähdä, kuinka kaupunki oli muuttunut. Ja olihan se muuttunut, mutta 10 km dyynialue onneksi suojeltuna alueena on edelleen se sama rauhan tyyssija. Rauhan löysin myös kuvassa olevan Fuerteventuran Äiti Maan sylissä. Siellä kävin aina voimia keräämässä ohi kävellessämme.

Saari on uskamattoman kaunis karuudestaan huolimatta. Sisämaa on todella kuivan ja karun näköinen tulivuorineen, kun taas dyynialue on vastakohtana vaaleaa hiekkaa ja turkoosinsinistä merta. Molemmista maisemista nautin. Aikanaan saunaremonttia tehdessämme valitsin värit Fuen mukaan. Tummanharmaata lattialaattaa, seinillä valkoista kuin muureissa ja taloissa ja koristeseinään tuli turkoosin ja sinisen eri sävyjä.

 

 

 

Näitä aitakoristeita/aidan yläosia myös joka reissulla olen ihaillut. Mieheni muistuttaa, joka kerta, etteivät sovellu Suomen olosihteisiin, mutta haaveilen aina, että voi kun saisi omaan pihaan jotain noin kaunista ja käytännöllistä. On näkö- ja tuulensuoja sekä rajaa aluetta, ja kuitenkin ilo silmälle verrattuna näihin suomalaisiin aitoihin.

 

 

 

Hotellialueella on oma puutarha ja kävinkin tutkimassa jokuseen kertaankin näitä kasveja. Granaattiomenaa ihmeteltiin miehen kanssa, että mikä hedelmä on kyseessä. Suomeen palattuamme selvisi kaupassa käydessämme, mikä kasvi kyseessä, koska täälläkin noita myynnissä satokauden ollessa lämpimässä meneillään. Pääsin myös banaanin kukkaa tutkimaan ja tuo alimmassa kuvassa oleva kukkavanan varsi on todella kaunis. Ylimmän kuvan lintuhäkin olisin voinut ottaa mukaan omaa puutarhaa kaunistamaan. Ihaistuin siihen välittömästi. Nuo kotkankynnet, joiden varassa on pystyssä sekä tuo idea, että häkki on rikki ja sieltä on päässeet kyyhkyt vapauteen. Usein lisänä tuolla istuskeli ihka eläviä puluja.

Viimeisenä iltanamme siellä pääsimme nauttimaan superkuun valosta. Oli kyllä todella suuri ja todellakin valaisi koko tienoon. Upea!

Ja kuten aina, tälläkin reissulla keräsimme simpukankuoria. Ne ovat mielestäni aina yhtä kauniita. Reissu oli onnistunut ja lepäsimme sekä nautimme lämmöstä ja valoisuudesta. Mukava oli kuitenkin palata Suomeen itsenäisyyspäivää viettämään. Ja viikon päästä se onkin sitten jo joulu!

Jättikokoinen lumisadepallo

Tässäpä tämä siskoltani saamani kirjan inspiroima jättikokoinen lumisadepallo. Tämä on nyt siis SE aiemmin mainitsemani tämän vuoden jouluihanuus. Hän pääsi takanvierustalle pöydälle tunnelmaa luomaan. Alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin tekemään valkoisella kalkkitussilla lumisadetta lasiastian pintaan, mutta itse korvasin lumisateen pienillä led-valoilla. Vaikka ulkona lumet jo taas sulivat, on meillä sisällä ihana sadunkaunis talvimaisena.

Lasiastian ostin kirpputorilta, alla oleva juustotarjotin löytyi valmiiksi kotoa, samoin pumpuli ja alla oleva styrox-levy. Koivun oksat jäkälineen kävin keräämässä naapurin koivikosta ja kivet keräsin pihaltamme. Peuran ja led-valot ostin sitten erikseen. Kallis projekti ei siis ollut, eniten ehkä kulutti hermojani, kun peura ja pensas eivät ensin halunneet pysyä pystyssä rautalankatuennasta huolimatta ja ärräpäitä lenteli hetken aikaa. Olen kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen lopputulokseen ja oli kaiken tappelun arvoinen. Tätä saamme ihalla tämän vuoden joulunodotusajan.

Joulukortteihin minulla on myös jo malli suunniteltuna ja olin ajatellut eilen niitä taas aloitella lisää, mutta migreeni päätti toisin, joten meni lepopäiväksi. Siihen olen tyytyväinen, ja niin oli psykologikin, että kaikista syksyn suruista ja vastoinkäymisistä huolimatta en ole jämähtänyt kotona ollessa sohvalle makaamaan, vaan olen tervehdyttyäni jaksanut huolehtia itsestäni ja kunnostani, järjestellyt ja suunnitellut asioita sekä askarrellut. Pyhäinpäivänä pihalle lyhtyihin kynttilöitä sytyttäessäni kiitin mielessäni äitiäni tästä luovuuden lahjasta ja kädentaidoista, joita hän minulle eläessään opetti. Se on myös yksi tehokas terapiamuoto, jonka aikana unohtaa kaiken muun ja keskittyy vain tekemiseen.

Nyt taas asiat etenevät ja elämäni alkaa kulkemaan taas eteenpäin tämän hetkellisen seisakkeen jälkeen. Ensi maanantaina palaan työn äärelle uudelle työpisteelle, jonne menen tänään tutustumaan työterveyden fysioterapeutin tullessa tarkastamaan työpisteeni ergonomian kuntoon. Edellispäivänä kävin keskustelemassa työterveyden psykologin kanssa ja kävimme työasioita ja nykyisiä olosuhteita yhdessä läpi, plussia ja miinuksia, sekä mahdollisia tulevaisuuden suunnitelmia. Katsotaan, miten töissä lähtee sujumaan, sen jälkeen olemme taas viisaampia. Ensi viikolla odottaa myös mummuni jäämistön läpikäyminen ja tavaroiden jakaminen muiden perillisten kanssa. Taas yksi asia elämässäni saadaan päätökseen. Kirpputoripöydän pitäminen loppuu myös ensi viikolla ja sekin asia saa päätöksensä. Ehkä sitten keväällä uudestaan. Samoin poskiontelotutkimukset jatkuvat ensi tiistaina ja sivuonteloiden kuvausaika odottaa. Toivottavasti oireet johtuvat vain turvotuksesta, vaikka tuttu hoitaja totesikin tällä viikolla isäni tukena sairaalareissulla ollessani, että nähdään sitten taas sivuonteloleikkauksessa. Totesin, että mukava olisi nähdä useammin, mutta ei leikkauksen merkeissä. Viimekeväinen rannemurtumaleikkaus kovine kipuineen on edelleen tuoreessa muistissa, vaikka ranteen tukimetallit enää harvemmin olemassa olostaan muistuttavat. Saa peukuttaa, että mitään operaatiota vaativaa ei nyt löydy.

Hyvää alkavaa viikonloppua! Ja toivottavasti saamme pian takaisin satumaiset lumiset hanget auringossa kimaltelevine jäätimantteineen. Siihen asti tyydyn ihailemaan omaa lumisadepalloani.

Oma live-TV

Tämä näky kohtasi minua tänä aamuna avattuani olohuoneen pienemmän ikkunan sälekaihtimen. Puluthan ne olivat valloittaneet lintulaudan juurta myöten ja varpuset kökkivät norjanangervopensaan suojissa. Tätä ongelmaa ei ole männä vuosina ollut, eli tämä puluinvaasio on ihan uusi tilanne. Anoppi aina kertoilee, että hän kerran hämmästyi, kun kaikki syömässä olleet pikkulinnut pyrähtivät sekunnin sadasosassa norjanangervopensaan suojiin, ja kun hän katsoi taivaalle, niin haukkahan se siellä liiteli.  Tällä kertaa syynä oli pulujengi ja varpuset odottivat kärsivällisesti vuoroaan pensaan suojissa ja uskaltautuivat ruokailemaan häädettyäni puluparven pois. Kylmä on höyhenten pörheydestä päätellen. Yöllä taisi olla -5 astetta pakkasta.Nyt päivällä hieman lämpimämpi. Onneksi lunta säilyi maassa viikonlopun plusasteista ja vesisateista huolimatta.

 

Myös talitinttejä ja sinitiaisia ahkeraan pyöri tänäänkin ruokailemassa ja sopivat jopa yhtä aikaa varpusten kanssa lintulaudalle, vaikka sinitiaiset tuppaavat käyttätymään aggressiivisesti muita ruokailijoita kohtaan ja usein häätävät muut pois. Onneksi on 4 eri sivua, joista siemeniä valuu syötäväksi, ja tällä kertaa sopu säilyi.

 

Sinitiaiset ovat niin nopeita liikkeissään, että sain kyllä kuvia, mutta en yhtään onnistunutta. Talitiaiset ovat kiitollisempia kuvattavia, kun istuskelevat odottamassa ruokailuvuoroaan kaimapuuni oksilla. (Pahoittelut kuvassa näkyvästä kasvivalosta, se heijastui keittiön työtasolta ikkunaan enkä sitä huomannut kuvia ottaessani, kun olin niin tohkeissani.)

Talitintin palauttavat mieleeni pari vuotta sitten keväällä tapahtuneen uupumukseni ja siitä toipumisen. Psykologi kehoitti joka päivä maalaamaan edes niitä värejä, jotka päivää tai mielialaa jotenkin kuvaavat tai maalamaan jonkin kuvan päivän aikana tapahtuneesta. Huomasin, että en todellakaan muistanut juuri mitään päivieni tapahtumista, kun illalla tartuin vesivärisiveltimeen. Yhtenä harmaana päivänä minua ilahdutti lintulaudan juurella ruokailevat talitintit, joiden vatsanpuoleinen keltainen väri suorastaan loisti harmauden keskellä ja koin siitä niin suurta riemua, vaikka kirkkaankeltainen väri on yleensä inhokkivärini, että vielä illasta muistin tämän hetken. Värejä alkoi silloin vähitellen elämässäni taas näkyä ja toipumiseni alkoi käynnistyä silloin.

Itse saan iloa siitä, että voin lintuja talvisin auttaa ruokkimalla, ja nuo pikkunokkijat taas ilahduttavat minua ja miestäni touhuilleensa ruokintapaikalla. Uskon, että ilo taitaa olla molemminpuolista. Tintit ovat fiksuja lintuja ja tulevat koputtamaan keittiön pikkuikkunan lintulautaa heti aamusta siementen loputtua laudalta. Joten ei kovinkaan usein ole tarvinnut käydä tarkistamassa, onko siemeniä vielä jäljellä, koska saamme siitä aina henkilökohtaisen ilmoituksen linnun tuijottaessa meitä närkästyneen näköisenä ikkunalaudalla kököttäen.

Oma talvinen Live-TV on ihana!