lauantai 23. maaliskuuta 2019

Pääsiäistä odotellessa


Päätimme työpaikan laitoshuoltajan kanssa piristää työympäristöä ja uhrata hieman omasta vapaa-ajastamme yhteisön hyväksi. Minä hain kotipihamme lähellä kasvavista pajuista kissallisia oksia ja koristelin ne. Piippurassikoisteet tein varmaankin jo kymmenen vuotta sitten ja nyt ne pääsivät työpaikan taukotilalle uusiokäyttöön. Laitoshuoltajamme päätti kylvää työpaikalta löytyneisiin pikkukoreihin rairuohoa kasvamaan. Joten meillä on töissä jo ihan pääsiäistunnelmat meneillään, vaikka pääsiäiseen on vielä lähes kuukausi aikaa. 


Mieheni oli ostanut kotiin ihanat kerrotut tulppaanit. Ne ovat upeimmat näkemäni tulppaanit tältä keväältä ja nyt jo vähän auenneetkin enemmän. Kuva on eiliseltä. 

Töissä oli tällä viikolla rauhallista ja kiireetöntä osan työntekijöistä ollessa koulutuspäivillä ja sain eilen töistä vapaapäivää pitkästä aikaa, ehdin hoitamaan asioita ja eilen myös saapuivat paikalliseen optikkoliikkeeseen aiemmin tilaamani näyttöpäätelasit ja ne on ihanan pirteät, muoviset, punaiset pokat. Maanantaina näkee sitten käytännössä, miten töissä toimivat, tarkentuuko teksti tietokoneruudulla ja helpottaako työpäivän jälkeinen silmien väsymys?


Tilasin alkuviikosta Mokkapuun nettikaupasta maidottomia luomusuklaamunia pääsiäiseksi ja ne saapuivat jo eilen Postiin noudettavaksi. Nämä ovat kookosmaitopohjaisia ja pääsiäisenä pääsee sitten maistelemaan näitä herkkuja. Näitä en ole maistellut, mutta uskon, että ovat herkullisia. 

Ehdimme mieheni kanssa eilen myös aleostoksille ja ostin itselleni parit uudet farkut (vanhemmat ovat kutistuneet kaapissa) ja löysin myös uuden takin jos toisenkin, sekä tietenkin vähän pääsiäiseen liittyvää tavaraa. Miehellenikin löytyi uutta vaatetta. Kävimme myös täydentämässä ruokakaappien sisältöä erikoisruokavalioisen erityisvalmisteilla, joita omalta paikkakunnaltamme ei ruokakaupoista löydy.

Happy coco - kookosjugurtit ovat onneksi nyt tulleet perusruokakauppoihin myyntiin omalle paikkakunnallemme ja olen saanut vaihtelua välipaloihini. Tämä kerrosversio on lempparini naturellin lisäksi. Naturel on hyvä, koska siihen saa eri hilloilla vaihtelua makunystyröille. 

Tänään mieheni koko päivä kului sulkapalloturnauksessa ja huomenna hän onkin työvuorossa, joten oli mukava, kun sain eilisellä vapaan ja ehdimme viettämään aikaa yhdessä ja kävimme kaksin ulkoruokinnassakin.

Tänään olen pessyt pyykkiä ja neulonut uutta ihanan pehmeää luomupuuvillaista neuletta itselleni. Viimeinen kappale menossa ja voi olla, että huomenna pääsen jo kokoamaan sen. Pääteltäviä käsitöitä on myös kertynyt pinolle odottelemaan ja voisin huomenna ottaa itseäni niskasta kiinni ja päätellä ne käyttökuntoon. Toisaalta myös vierashuoneen verhot odottavat ompelemista. Joten siinäpä pulma, ehtiikö kaiken yhden päivän aikana? Mutta niistä sitten myöhemmin kuvia, kunhan valmistuvat. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.