maanantai 4. toukokuuta 2015

Orvokkeja täälläkin!

Tänään kävin iltapäivästä asioilla ja poikkesin samalla reissulla isälläni ja siskollani toimittaen tavaroita suuntaan jos toiseenkin. Kotiin palattuani mieheni oli lähtenyt opiskelemaan ja oven takana odotti 3 orvokkia muovipussissa. Anoppini oli jokakeväiseen tyyliinsä tuonut hautausmaalta ylijääneet orvokit meille. Joten ensimmäiset taimet siis istutusvalmiina. Kauniita ovat, kuten aina talven jälkeen. Väriä tuovat etuterassille. Näyttäisivät olevan tummanvioletteja sävyltään.

Eilen huomasin, että myös isommat narsissit kiven vierustalla olivat lopultakin aukaisseet kukkansa. Samoin violetti kylmänkukka. Kellarin edustalla myös pikkunarsissit piristävät muuten keväisin niin harmaata seinustaa.


Unohdettuani kaupasta ostaa vapuksi simaa ja munkkeja, leivoin jo aiemmin mainitsemani mausteisen kuivakakun ja tässä siis lopputulos koristeltuna. Päällä pursotettuna pikakreemia eli margariinia ja tomusokeria. Hyvää oli, tänä aamuna söimme mieheni kanssa viimeiset palaset.
Lauantaina poikkesimme myös shoppailemassa minulle juhlavaatteita kevään ja kesän tuleviin juhliin. Ihme ja kumma löysinkin sopivat. Yleensä ei mitään löydä, jos lähtee varta vasten etsimään. Mukaan tarttui myös lopultakin ballerinat, joita en jalkaani sopivina olen tähän mennessä hausta huolimatta löytänyt. Nämä on perusballerinat, mutta ohuesti topatut, joten ovat todella pehmeät jalassa. Samoin Gaborin korkkarit. Ihanat! Ja puoleen hintaan, joten oli varaa ostaakin Desigualin puseron ja kukka-aiheisen kotelomekon lisäksi. Yllätin itseni haluamalla mahdollisimman värikästä ja kuviollista kuosia, aiemman hillityn juhlavaatetyylini sijaan. No, ainakin itse ajattelen niin.

Olo ei ole ollut viime aikoina niin kovin aurinkoinen, mutta korvatkoon kotitilamme tasapainoa nämä pienet auringot pihallamme. Keltainen on inhokkivärini edelleen, mutta nyt olen siitä onnellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.