lauantai 16. toukokuuta 2015

Kuoleva ihminen - painajainen hyvinvointivaltiossamme!


Viime päivinä ei ole Hetanaa huvittanut mikään, vaan otsikoksi olisi sopinut paremmin hu-alun poisto ja sen jälkeen jäävän 3. ja 4. kirjaimen toisto. On sen verran rankkaa tämä hyvä veli -systeemi Suomen terveydenhuollossa. Kirjaukset kun jättää tekemättä oikeassa kohdassa tai laatii paikkansapitämättömiä kirjauksia, selviää hoitovirheistään puhtain paperein, koska sana vastaan sana -tilanteessa omaiset/potilas aina häviää. Tekemäämme kantelua tarkastava taho ei voinut näiden kirjausten puutteiden vuoksi asiaa sen enempää tutkia, eikä virheitä siten ole tapahtunut. (Olisinpa tajunnut kysyä luvan nauhoittaa puhelut!) Muutenkin vastineessa vastattiin hieman aina asian vierestä. Joten vastine kanteluumme on saatu ja valittaa ei voi enää samalle taholle. Ei edes ylimalkaisesti laaditusta, asianvierestä "puhuvasta" vastineesta. Joten kuolevan ihmisen ja hänen läheistensä kohtelu on ala-arvoista nyky-yhteiskuntamme terveydenhuollon suurissa rattaissa.

Kyseessä on siis kuolevan ihmisen unohtaminen kotiin ja hoidon ja perusteellisimpien tutkimusten viivästyminen sitä kautta. Aamulehdessä oli viime viikon sunnuntaina etusivun juttu ja tarkempi kaksiaukeamainen kirjoitus koskien samaisen sairaalan hoitovirheen vuoksi kuolleen syöpäpotilaan hoitoa. Jutussa tämä suuri hoitolaitos kehui mm. kuinka tiedonkulkua on heti tämän edeltävän virheen jälkeen korjattu ja asiat ovat nyt kunnossa. Juttu koski vuoden 2013 tapahtumia...

Me elimme saman huonon tiedonkulun vuoksi aiheutuneita kärsimyksiä samaisen sairaalan hoidossa heinä-elokuussa 2014! Tästä johtuen äitimme ei saanut ajoissa tarvitsemaansa kivunhoitoa, koepalat otettiin luvattua myöhemmin ja sen jälkeen "hoito-ohje" oli odotella rauhassa kotosalla soittaessamme monasti hoitavalle osastolle. Tietoa emme saaneet, miksi mitään ei tapahdu, emmekä myöskään minkäänlaista jatkohoito- tai tutkimussuunnitelmaa. Hoitava lääkäri oli unohtanut kirjata jatkosuunnitelmat potilaskertomukseen, mutta sekään ei siis ollut kuin sairaalalle yleisen huomautuksen aiheuttava virhe. Sama kyseinen lääkäri myös lupasi äitimme kutsua viikon sisällä tutkimuksiin, mutta tämäkään ei tapahtunut luvatussa aikarajassa. (Ja tästä löytyy mustaa valkoisella.) Eikä tämä lääkäri vastineensa mukaan ole myöskään potilasta unohtanut. Kummallista kerrassaan, että mitään kirjauksia ei ole, mutta ei myöskään unohduksia ole selvitysten mukaan tapahtunut? Nykypäivän potilasjärjestelmä pitää lokia kaikista potilastiedoissa käyneistä ja jokaisesta käynnistä jää työntekijän sormenjälki tarkkoine ajankohtineen. Eikö täältä voitu tarkastaa, pitääkö hoitavan lääkärin puheet paikkansa? Oman paikkakunnan hoidot ja tutkimukset aloittaneen lääkärin kautta saimme tiedon, että kukaan ei ollut koepalojen oton jälkeen, patologia lukuun ottamatta, käynyt potilaan terveystiedoissa hänen juuri tapahtuvan käyntinsä lisäksi. Ja se oli muuten se suurin virhe, että meni kertomaan koepalojen alustavan tuloksen eli pahanlaatuisuuden. Rehellisyys ja suoruus lääkärinä on siis pahasta! (Suuri kiitos siitä hänelle!) Kirjausten puutteen ja äitini koepalatulosten tarkastamattomuuden vahvisti myös sairaalan osastolta hoitaja puhelimessa minulle soitettuani viimeisen kerran sinne äitini kotona pärjäämättömyyden ja kipujen vuoksi. Samainen hoitaja kehoitti myös tekemään huomautuksen/kantelun unohduksesta ja sitä kautta hoitovirheestä. Myöskin samaisen puhelun jälkeen äitini pääsi sairaalahoitoon ja hoitava lääkärikin soitti kiireisesti isälleni luvattua aikaisemmin. (Vaikka ei ollutkaan unohtanut potilasta!) Hoitajan tekemät kirjaukset käymästämme puhelusta ovat kuitenkin täysin jotain muuta, joten tämä on juurikin se yksi syy, miksi mitään hoitovirheitä ei myöhemmin tutkimusten mukaan tapahtunut, vaikka sillä hetkellä jopa hoitavasta yksiköstä tämä myönnettiin.

Nyt tämä kyseinen suuri sairaala kiemurtelee edelleen eikä myönnä virheitään, ei myöskään selvästikään halua kehittyä palautteemme ja tekemisiensä virheiden pohjalta (viittaan aiemmin mainitsemaani Aamulehden kirjoitukseen). Me emme myöskään ole saaneet minkäänlaista anteeksipyyntöä. Nyt takertuvat pieniin muotoseikkoihin ja vyöryttävät syytä pienemmän paikkakunnan yksikön niskaan omasta epäonnistuneesta toiminnastaan. Eniten harmittaa, että yritetään mustamaalata juurikin sitä pienempää yksikköä, jossa potilaan sekä omaisten kohtelu oli inhimillistä ja potilaan sairauteen ja oireisiin oikeasti perehdyttiin, varmistettiin jatkohoidon kiireellisyyden laatu ja tutkimuksia suoritettiin oikeasti kiireellisellä aikataululla eikä odoteltu, että kyllä kuoleva sen kolme kuukautta voi odottaa, minkä laki määrittää. Ainoa virhe, minkä tämä pienempi yksikkö teki, oli se, että he luottivat jatkohoitopaikan lupaukseen kutsua potilas kiireellisesti viikon sisällä tutkimuksiin. Kutsua ei viikon sisään kuulunut, ja voin kertoa että odottavan, ja varsinkin kuolemaa odottavan elämässä, jokainen hukkaan heitetty päivä on liikaa, ja sairaus saa päivä päivältä lisää valtaa lisäten kipuja ja uupumusta.

Sairaalaahoitoonkin äitimme otettiin vastahakoisesti taisteltuamme asian puolesta puhelimessa toistuvasti äitimme yleistilan jo romahdettua ja siinä vaiheessa sairaalassa sitten todettiinkin, että kun nyt potilas on niin kovin heikossa kunnossa, ei enää kannata tutkia enempää. Siinä olemme täysin samaa mieltä. Tutkimukset olisi pitänyt suorittaa ajallaan eikä odotella, että potilas kotona heikkenee tutkimuksiin kelpaamattomaksi. No, säästyihän taas yhteiskunnan varoja tutkimukset välttämällä ja sairaalan tilastotkin pysyivät "kauniimpina", kun ei tullut yhtä kuolemaa lisää listoille. Saattohoito toteuttiin muualla, luojan kiitos! Ja olenkin niin onnellinen siitä, että äitimme pääsi omalle paikkakunnallemme saattohoitoon, eikä joutunut jäämään ko. "unohtelevan" ja hoitovirheitä suoltavan sairaalan hoitoon.

Asiasta keskusteltuani muiden kanssa, olen törmännyt samanlaiseen kohteluun kuolevaan ja hänen lähiomaisiinsa kohdistuen. Törkeää hyväksikäyttöä ja luottoa siihen, että ei kukaan kuitenkaan jaksa valittaa. Harva vakavasti sairas jaksaa taistella hoitonsa ja tutkimuksiin pääsynsä vuoksi. Samoin omaiset ovat voimattomia, kun yrityksistä ja yhteydenotoista huolimatta mitään ei tapahdu. Lisäksi kun läheinen lopulta on saavuttanut rauhan ja saatettu lepoon, henkinen romahdus vie voimat ja harva jaksaa laatia huomautuksia ja kanteluita. Minä laadin niitä kolmin kappalein, itse sairaalaan huomautuksen, sairaalan välinpitämättömyyden jälkeen potilasvahinkovakuutuksen ilmoituksen, sekä Valviralle kantelun. Kaikki runsain kyynelein kasteltuina. Voimavarat olivat nollassa niitä laatiessa ja laatimisen jälkeen. Ja nollaan ne myös menevät joka kerta, kun vastineeksi saat pelkkää sanahelinää, ei tarvetta puuttua tapahtuneisiin asioihin eikä virheitä myönnetä. Tähän nämä suuret hoitolaitokset luottavat ja se mahdollistaa moisen epäimhimillisyyden toteuttamisen nyky-yhteiskunnassamme ja maatamme yleisesti kutsutaan myös hyvinvointivaltioksi. Näissä puitteissa tämä ei ainakaan toteudu. Lähinnä pahoinvointivaltio olisi sopivampi termi sairaan, kuolevan ihmisen huonoon kohteluun viitaten.

Jos nyt luet tämän ja läheisesi tai tuttavasi ovat samassa tilanteessa, olkaa niitä "hankalia omaisia", vaatikaa tietoa, vaatikaa hoitoa ja tutkimuksia ajoissa, pyytäkään lupa nauhoittaa ne puhelut ja keskustelut joita käytte, jotta ette jää myöhemmin alakynteen, jos kantelutilanteeseen hoitovirheiden vuoksi joudutte. Ja kerätkää ne viimeiset voimanne, jos hoitovirheitä tapahtuu ja tehkää ne huomautukset ja kantelut. Me emme äidillemme inhimillistä hoitoa saaneet ajoissa, koska luotimme tämä suuren sairaanhoitoyksikön ammattitaitoon ja jouduimme keskelle painajaista seuraamaan rakkaamme hidasta kuihtumista kotona ilman asianmukaista kivunhoitoa, joka olisi pitänyt sairaalassa toteuttaa. Viimeinen elinviikko pienen yksikön hyvässä hoidossa sujui hoidon kannalta ihmiselämää ja lähiomaisia kunnioittaen rauhaisasti ja kivutta. Varmistakaa, että kuoleva läheisenne saa ajoissa sen tarvittavan oireita helpottavan kipulääkityksen ja sairauden muita oireita helpottavan hoidon. Kaikkia emme voi pelastaa ja kuolema on luonnollinen osa ihmiselämää, mutta tärkeää on varmistaa, että kuoleva saa mahdollisimman hyvän ja kivuttomuuden mahdollistavan hoidon lyhyelle loppuelämälleen!

Asia ei meidän kohdallamme myöskään tule jäämään tähän. Itseämme omaisina voisimme tietenkin säästää ja jättää asian jo sikseen, mutta kesäinen/syksyinen painajaisemme oli sen verran rankkkaa koettavaa sekä itselle että koko suvulle, että minä ainakin koen että en voi jättää tätä tähän. Pieni toivo elää, että tämä pienikin ihminen voi vaikuttaa asioihin sitkeydellään tai ainakin saada julkisuutta kuolevan potilaan ja hänen lähiomaistensa epäinhimilliselle kohtelulle, ja tulevaisuudessa mahdollisesti estää muita saman asian kanssa painivia ja/tai samaa huonoa kohtelua saavia potilaita ja omaisia joutumasta kohtaamaan samoja vaikeuksia. Voimia sinulle, joka olet samaa kokenut tai juuri kokemassa. Niitä tulet tarvitsemaan "taistelussa tuulimyllyjä" vastaan.

5 kommenttia:

  1. Eihän tähän oikeasti voi kommentoida. Tuskasi tulee iholle. Samalla oma tuska nousee. Itse vihaan sitä, kun joku sanoo minun kestävän mitä vain koska olen vahva, nimittäin en ole ollenkaan vahva. Siitä huolimatta sinusta välittyy kuva vahvuudestasi, ole kiltti, kaikkien puolesta, sinä pieni, ehkä vahva, ehkä et vahva, älä jätä asiaasi tähän, taistele meidän kaikkien puolesta. Näytä, miten voi ja miten ei voi kohdella pientä ihmistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Loppusuoralla mennään ja toivoin, että olisimme päässeet jo asian kanssa päätökseen. Toisin kävi ja taistelu jatkuu, koska en näe muita vaihtoehtoja... On sitten voimia tai ei. Onneksi en ole yksin. Ja ammattiapuakin tällä hetkellä tarjolla jaksamiseen.

      Poista
  2. Yritetään jaksaa yhdessä. Yksin ei onneksi joudu meistä lopulta jäämään kukaan. Meillä on toisemme tukemassa ja myös yrittämässä saada edes jonkinmoista oikeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeuden saamiseen en enää luota, mutta jos edes saisimme asian julkisuuteen ja tietoa eteenpäin asiasta tietämättömille. Ehkä joku muu ihminen/perhe ei joutuisi enää näin "liukuhihnatoimintana" samaa kokemaan, kuten tällä hetkellä homma toimii ja ilmeisesti vuosia on jo toiminut.

      Poista
  3. Kiitos Mirja! <3 Voimia tarvitaan, vaikka toivoin jo saaneemme taistelulle jonkinlaisen tyydyttävän lopun. Rauhaa emme kuitenkaan vielä saaneet ja asiaa emme tähän jamaan voi jättää. Taistelu jatkuu paremmasta tulevaisuudesta...

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.