Puutarhamuistojen päivä

Ostimme nykyisen omakotitalomme melkein 7 vuotta sitten appivanhemmiltani. Talon mukana meille siirtyi suuri kotipuutarha hoidettavaksemme. Tontti on suuri ja ostaessamme talon puutarhasta löytyi hedelmäpuita ja -pensaita, koristepensaita, 2 isoa tammea, 3 suurta pajua, kasvimaa, 2 kasvihuonetta, maakellari, perennoja ja tietenkin nurmikkoa riittää. Ostimme talon, koska appivanhempani eivät enää pihaa jaksaneet hoitaa, ja appiukkoani suretti taloa vieraille myydä pitkään vaalimansa ja rakkaudella hoitamansa puutarhankin vuoksi. Itse olen aiemmin koulutukseltani puistopuutarhuri, joten hän tiesi puutarhan päätyvän osaaviin käsiin.

Vähitellen olemme tehneet pihalla muutoksia, mm. omenapuita on vähemmän ja uusi kasvihuone noussut aurinkoiselle paikalle pihaan. Roskaavat pajut saivat myös lähteä. Muutama uusi perennapenkki on löytänyt paikkansa sekä ruusut vaihtaneet paikkaa. Marjapensaista valmiina tontilta löytyi herukoita, vadelmaa ja karviaisia, itse olemme lisänneet pensasmustikkaa sekä puutarhamansikan taimet. Edellissyksynä siskoltani saimme karhunvatukan taimia, josta saimme viime kesänä jokusen marjankin jo. Puna- ja mustaherukoista jouduimme luopumaan tuholaisten iskettyä niihin, mutta jatkossa olisi tarkoitus uudet mustaherukan taimet hankkia. Piha jäi aika autioksi pajujen poiston jälkeen ja viime vuosina uusina puutarhasta paikkansa ovat löytäneet haaveilemani hevoskastanjan taimi sekä viime kesänä lahjaksi saamani nimikko-omenapuuni "Heta" ja koristekirsikka Prunus serrulata "Kiku-Shidare-Zakura".

Puutarhan perustaja itse kasvattamansa kurpitsan kanssa.
Älkää kysykö vuotta, mutta vanha kuva on.

Tänään olen muistellut erityisesti puutarhaamme ja kaikkia siihen liittyviä muistoja mm. mitä kaikkea yhdessä appiukkoni kanssa siellä tuli opeteltua, koska tänään on päivälleen kaksi vuotta aikaa siitä, kun appiukkoni kuoli. Ajattelen häntä usein puutarhapuuhailujen lomassa, koska saimme häneltä niin paljon pyyteettömiä neuvoja ja opastusta puutarhamme hoitoon, itselle tuo viljelypuoli tuotti haasteita. Ikinä en myöskään unohda hänen jokakesäistä nokkosvettään ja sen hurjaa katkua. Kuitenkin parhain perintö, jonka häneltä saimme, on viime vuosina miehessäni kasvanut into puutarhaan ja sen hoitamiseen.