sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kangasalla kuntoutumassa

Pyrstötiainen

Talitinttipariskunta
Tuki- ja liikuntaelinkuntoutusjakso taas ohitse. Ihanaa oli päästä taas vesijumppaamaan ja ensimmäisen kerran pääsin opettelemaan myös vesijuoksua. Huh! Enpä olisi uskonut kuinka raskas liikuntamuoto se on. Kuitenkin jälkikäteen olo on mainio ja seuraavana aamuna tuntee, että on lihaksilla töitä tehty, mutta mikään paikka ei jumita. Lisäksi tuo vedessä tehty liikuntaa toimii mainiona palauttavana liikuntana, jossa lihasjumit joskus laukeavat ihan huomaamatta. Seuraavaa kuntoutusjaksoa odotellessa!

Ehdin myös parina päivänä ulos metsälenkille rantaan, jossa polut olivat jo sulat. Yritin kovasti tiirailla kulkiessani, josko olisin vuokkoja tms. jo kukassa nähnyt, mutta ei ollut vielä siellä rannan kasvillisuus herännyt. Lintuja sen sijaan onnistuin bongaamaan, pikkulinnut löytyivät helposti, koska pitivät niin kovaa sirkutusta. Liekö pesä ollut vaarassa kulkijan lähestyessä. Eilen avulias siskontyttöni selvitti lintukirjan avulla mitä lintuja olin onnistunut kuvaamaan. Yksi joutsenkin lensi myös rantaa pitkin ihan läheltäni, mutta rannan puut hidastivat sopivan kuvauskohdan löytymistä ja en saanut siis ikuistettua valokuvaan. Mutta olihan tuo komea näky.

Mustarastas

Käpytikka


























Pakko laittaa näytille myös pari maisemakuvaa lenkkipolun varrelta. Polku on ihanan pehmeä jalan alla ja maisemat upeita, joten jokainen lenkki on nautinto verrattuna kaupungin asfalttiteihin.


Eilen kokeilin uutta lajia mieheni houkuteltua minut mukaan frisbeegolfiin. Eipä tuo minun lajini ole, ja sen etukäteen tiesinkin, mutta tulipahan ulkoiltua ja naurettua. Tokaluokkalainen siskontyttöni on jo aiemmin käynyt heittelemässä isänsä ja kummisetänsä kanssa kiekkoja, ja oli sangen tyytyväinen, kun tällä kertaa ei ollut viimeinen, vaan täti vei sen kunnian.




Ps. Eilen isosiskoni kanssa muokkasin blogin asetuksia niin, että nyt pitäisi päästä lukijoiden myös kommentoimaan. Tiedoksi niille, jotka ovat yrittäneet siinä onnistumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.