Täällä olen kohta jo viikon flunssaillut. Tauti alkoi viime lauantaina ja pääsin silloin heti työterveyden kautta koronanäytteelle, joka oli negatiivinen, onneksi.
Aikanaan, kun muutimme tähän asuntoon, manasin maustekaappia tarpeettomana. Onneksi siskoni keksi, että sehän toimisi hyvin teekaappina. Ja on hyvin toiminut. Ajoittain silti kaikki teepurnukat eivät tuonne mahdu. Itse juon kahvia todella harvoin, käytännössä vain joskus kyläillessä. Töissä minulla on murukahvia, joka sopii paremmin ärtyvälle suolelleni. Sitä joskus otan jälkiruuaksi. Mutta kyllä tee on edelleen suosikkini. Valkoinen ja vihreä tee ei minulle sovi, vaan saan niistä huonovointisuutta ja ihottumaa, mutta onneksi musta tee, yrttiteet ja roobois käyvät. Ja niitä sitten pari kuppia päivässä kuluu. Ja kuten kuvasta näkyy, ei pääse kyllästymään, koska valikoimaa löytyy.
Ehdoton suosikkini on edelleen jyväskyläläisen Teeleidin Kirsikkapuisto, johon en ole vieläkään kyllästynyt. Lakritsitee ja pähkinäiset teemaut kuuluvat myös suosikkien listalle. Roobois on parasta hunaja-vaniljana, joka hieman taittaa rooboiksen kitkeryyttä. Ja kyllä, tee- ja roobois-laaduissa on eroja valmistajasta riippuen. Ne parhaat ovat löytyneet vuosien mittaan ja hinta-laatusuhde ei tässäkään päde. Lemppari-roobois löytyy Tokmankin hyllystä alle euron pakettihintaan.
Tätä maisemaa olen ikkunasta ja terassilta seurannut tämän viikon. Ja syksyn värit ovat ilmaantuneet tämän viikon aikana. Jo eilisen ja tämän aikana punaisen sävyt ovat lisääntyneet. Tämä kuva on aurinkoiselta edellispäivältä ja siihenkin on jo nyt ikkunasta katsoen muutoksena tullut aronia-aitaan lisää oranssipunaisuutta.
Tämä kuva taas on alkuviikolta ja nyt on tosiaan vielä enemmän punainen aita juurelta lähtien. Viime syksynä taimet olivat niin pieniä, että lehdet tippuivat ennen väriloistoa. Mutta tänä syksynä taidamme todellakin saada omaan puutarhaan syysvärit.
Suihkulähde on myös saanut syysasun. Kuvaan tallentui tunnelma kuin satumaisemasta.
Terassin muutin syysasuun yli viikko sitten pitäessäni töistä vapaata isän selän leikkauksenkin vuoksi. Eikä tuo vapaa omalle jaksamiselle pahaa tehnyt, vaikka jännitystä tuo isän operaatio vapaa-ajalle loikin. Nyt harmittaa vapaaviikon jälkeen alkanut flunssailu, mutta ei yllättänyt tämä sairastuminen puolen vuoden stressin laukeamisen jälkeen. Olen sitten ollut "hankala omainen" vain puhelimitse ja isää en ole päässyt kuin kerran leikkauksen jälkeen katsomaan. Onneksi muut sisarukset ja läheiset ovat käyneet.
Tämä yllä oleva teksti sopii niin hyvin tähän vuoteen. Sitä odotti uutta vuosikymmentä ja toivoi kaikkea uutta ja kivaa. Mutta tämä kulunut vuosi on todellakin opettanut arvostamaan, mitä nyt jo on, ja pelkoja on ollut läheistenkin puolesta koronaan liittyen. En anna koronapelon hallita elämää ja tönään sen päättäväisesti taka-alalle, mutta niin moni läheisistä, kuten itsekin, työskentelee hoitoalalla, joten väkisinhän tuo elämää varjostaa. Varsin mieheni osittainen työskentely ambulanssissa luo riskinsä ja lyhyt karanteeni oli jo mahdollisen altistumisen vuoksi. Tämä onneksi paljastui tarpeettomaksi.
Iloksemme isän leikkaus ja nukutus meni hyvin, ja toipuminenkin on lähtenyt hyvin sujumaan pieniä vastoinkäymisiä lukuun ottamatta. Lapsena sairastettu polio on kuntoutusta hidastanut, koska lihasuupumus kipuineen nosti hieman päätään ja liikunnan määrää on tarvinnut hieman vähentää, jotta ei tule takapakkia. Isä saa osastolla vielä jatkaa kuntoutumistaan nämä ekat 2 viikkoa, joten pahimmat alkukivut tulee hoitumaan siellä. Ja nyt päästään kipulääkitystäkin hieman vähentämään. Ja hyvä, että on saanut olla osastolla hyvässä hoidossa. Flunssani vuoksi en olisi kyennyt isääni kotona hoitamaan, jos olisivat kotiuttaneet alkuperäisen suunnitelman mukaan nopeasti. Tämä stressi sentään nyt vältettiin.
Toivon, että oma flunssanikin tästä viikonlopun aikana tokenee, koska parempaan päin on koko ajan menty, ja pääsisin ensi viikolla palaamaan normaaliin elämänrytmiin, töihin ja isääkin katsomaan. Mieheni on onneksi puolestani hoitanut kirpparipöydänkin.
Onnellinen olen ilmojen viilenemisestä ja syksyn saapumisesta muuttaen puutarhaankin kirkkaita värejä. Jos muuta iloa ei nyt elämässä ole ollut, niin ainakin tuon oman puutarhan muutoksen seuraaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.