torstai 4. heinäkuuta 2019

Arkea ja arjen luksusta!


Nyt on lopultakin loma! Vuokot kukkivat ruukuissa, aurinko helottaa kuumasti, olen nukkunut hyviä yöunia ja puutarha on edistynyt urakalla. Ja päättelyä vailla olleet villasukatkin ovat nyt valmiina. En löytänyt äkkiseltään junasukkien ohjetta, joten tämä malli on omasta päästä. Nimesin nämä ampiaispesäsukiksi. 




Olen myös pitkästä aikaa maalisutia heilutellut. Mieheni kokosi pensasmustikoille suojakehikot käsittelemättömästä puusta ja onneksi Osmo pelasti taas ja löytyi puutarhaan syötävien kasvien lähelle sopivaa myrkytöntä puuöljyä. Kastanja on sävy. Vielä verkot puuttuvat ja laitetaan ehtiessämme. Suojaavat sitten siivekkäiden marjarosvojen, rusakoiden ja peurojen varalta. 


Ja lopultakin hän on valmis, nimittäin pitkäaikainen haaveemme - puutarhan vesielementti eli suihkulähteemme.


Päädyimme lopulta perusmalliin, koska olisimme joutuneet altaan jättämään niin montulle, jos vesi olisi valunut kivenreunaa takaisin altaaseen, että pakkastalvet olisivat tuottaneet oman lammen suihkulähteen päälle ja tuhoten kasvit ympäriltä. Nyt hän suihkuttaa vettä ylöspäin ja luo tunnelmaa veden solistessa terassin läheisyydessämme.


Iltavalaistus myös toimii loistavasti. Suihkulähde näkyy myös olohuoneen sekä vierashuoneen ikkunasta.


Terassilta näkymä on taas erilainen. Siskoltani sain kotkansiipeä ja iiriksiä altaan reunaa somistamaan. 

Ja koska suihkulähde on valmis, tarkoittaa se, että nyt alkaa lopultakin liuskekiven asennus. Tärylätkän haimme ystäviltä tänään lainaan ja mieheni alkaa lätkyttämään maakerroksia ja itse tartun hetken päästä trimmeriin ja siistin ojanpielet ja tontin reunat.

Kyllä lomalla on mukavaa, kun on aikaa tehdä rutiinista poikkeavia hommia. Ja ehtii olemaan ulkonakin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.