Olen toivoton huonekasvien kanssa, mutta olisikohan tässä ratkaisu? Ostin pari ilmakasvia jokunen viikko sitten. Nämä kastellaan kerran kuukaudessa ja sumutellaan 1-2 kertaa viikossa. Lasipallon sain joululahjaksi. Joten tämä oli nyt tällainen alle kympin sijoitus. Joten jos kasvit eivät menesty, on tiedossa vain henkinen tappio. Yksinkertainen idea toteuttaa ja kaunis katsella.
Ja hän on viimeinkin valmis päättelyitä myöten. Sporttiluomupuuvillalangasta kudottu kesäinen palmikkopuseroni. Ihanan pehmeä ja arkinen. Langat riittivät juuri ja juuri. Värit ovat suoraan luonnosta, ei siis värjättyjä, vaan puuvillan eri sävyjä. Tämäkin oli yksinkertainen toteuttaa, omat mitat ja oma visio. Myös puseron sivulla on pikkupalmikot.
Eilen minulla oli veto pois, mutta nyt alkaa energiani palautua kiitos käsitöiden valmistumisen ja sateisen sään. Ei puutarhan kastelua eilen eikä myöskään tänään. Luonto hoitaa. Leimurakkaus myös aloitti kukintansa puutarhassa viikonloppuna. Loistaa ihanan oranssina männynkuorikatteen keskellä.
Mieheni aloitti jo lomansa ja itsekin parin päivän rypistämisen jälkeen pääsen hyvin ansaitulle kesälomalle. Sitä odotellessa jatkan käsitöiden päättelyä ja nautin niiden valmistumisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.