Syksyn lehdissä väreilee luopuminen...

"Iän myötä ihminen kangistuu,

tulee kömpelöksi muutosten edessä.

Lintujen lähtö saa aikaan

entistä isomman ikävän

ja syksyn lehdissä väreilee luopuminen.

Muutos ei enää taivu kuten ennen,

venytetyt paikat eivät vetreydy,

eikä talvi sula niin pian pois."

Hyvää matkaa rakas mummumme. Toivoit jo poispääsyä pitkään ja ikuista lepoa. Tiistaina 1.8.2017 tämä toteutui pidettyäni sinua sairaalassa kädestä kiinni viimeiset 2,5 viikkoa melkein päivittäin, viimeisinä elosssa olon päivinä kävin jo kahdesti. Sinä tunnistit meidät viimeiseen asti, alkuun puristit kädestä, myöhemmin, kun et enää jaksanut silmiäsi avata, kyyneleet valuivat silmistäsi tai käänsit kasvosi meitä läheisiä kohden. Meille ei jäänyt huono omatunto, koska me läheisimmät olimme viimeiseen asti tukenasi kotonakin aina tarvittaessa. Paha mieli jäi puolestasi elossa olevien lastesi käytöksestä, heidän niin harvoin käydessä, silloinkin meitä muita läheisiäsi ja kotihoitoa haukkuen elämäsi viimeiset vuodet vaikeiksi muodostaen vanhimman, sinusta hyvin huolehtineen, tyttäresi syöpään kuoltua. Olen onnellinen että pääsit lopultakin toivomaasi lepoon ja rauhaan. Me kaikki lähimmät olemme onnellisia, vaikka ikävä on edelleen kova.

Vietimme muistojuhlaasi tasan 3 vuotta vanhimman tyttäresi muistojuhlan jälkeen, esikoisesi ja vanhimman sisaruksemme syntymäpäivän yhteydessä. Nauroimme, otimme yhteisiä valokuvia ja nautimme yhteisestä ajasta, kuten sinäkin aina kanssamme juhlit. Jotain kuitenkin puuttui, se olit sinä.

Mieheni toi työpaikkansa viereiseltä pellolta, mistä saa ilmaiseksi miniauringonkukkia poimia, kotiin kimpullisen. Minä en keltaisesta väristä pidä, mutta nämä kun mieheni kotiin toi, tajusin kuinka paljon olen viimeiset kuukaudet ja viikot pieniä aurinkoja elämääni kaivannut.

Olen tällä hetkellä sairauslomalla työpaikan sisäilmaongelmien vuoksi, koska terveyteni ei enää anna mahdollisuutta minun siellä työskennellä. Jatkossa olisi tarkoitus järjestää minulle työpiste, jossa en sisäilmaongelmista joutuisi enää kärsimään, työnantajallani ei tähän päivään mennessä ole ollut sopivia tiloja tarjota (ymmärtäähän tuon, kun täällä lähes kaikki julkisen puolen rakennukset ovat sisäilmaongelmaisia!) ja siksi työsuojelu ehdottikin kotoa työskentelyä, koska työnkuvani tämän mahdollistaa. Työnantaja taas on esittänyt eriävän kannan etätyöstä. Kävin myös työterveyden lähetteellä korvalääkärillä tällä viikolla tarkistuttamassa äänihuulteni ja poskionteloiden tilanteen. Hänen mukaansa tilanne nyt sellainen, että koekaniinina olo ei ole enää suositeltavaa tilanteessani ja hän suositteli myös kotoa käsin etätyöskentelyä, kunnes työnantajani saa rakennettua 3-5 vuoden päästä uuden hyvinvointikeskuksen, jonka luulisi ainakin ensimmäiset vuodet olevan sisäilmaltaan hyvä. Tuntuu, että tilannettani ei  haluta myöntää ja on tarjottu vaihtoehdoksi muita yhtä huonossa kunnossa olevia rakennuksia kuin viimeisin työpisteenikin oli (purkukuntoinen rakennus toksisin mikrobein varustettuna). Joten tämä loppukesä ja alkusyksy on ollut rankkaa, enkä ole jaksanut tännekään kirjoitella, vaan olen keskittänyt jaksamiseni tavalliseen arkeen.

Periksi en ole antanut ja täältä vielä noustaan. Mummumme oli  myös jääräpäinen ja periksiantamaton ja tässä tilanteessa olen onnellinen, että se ominaisuus on periytynyt eteenpäin suvussa.

Terassimme amppelimansikka on päättänyt aloittaa myös uuden erän ja tekee mansikoita uudelleen, kuin vihjaillen minulle, että vielä on mahdollisuus. Itselläni onneksi on tukena työterveys, psykologi x 2 ja työsuojelu sekä luottamusmies.

Olisi helppo keino irtisanoutua ja monesti on käynyt mielessä viimeisten kuukausien aikana kuunnellessani töissä negatiivista palautetta henkilökohtalaisesti minuun (ei siis työnlaatuun) kohdistuen, mutta olen myös oikeudentuntoinen ja koen, että se on väärin, koska meille työntekijöille ei tilannetta ole kerrottu jo 4 vuotta sitten, kun asia vuoden 2013 kuntotutkimuksessa on selvinnyt. Meille todettiin kysyessämme, että normaalit vanhan talon löydökset. Työpaikallani on siis jo yli 4 vuotta sitten todettu toksisia mikrobeja eli olemme työskennelleet myrkyllisten sädesienten yms. keskellä vuosia tietämättämme. Ja kyllä, yritimme saada kuntoraportin luettavaksemme silloin, luvattiin, luvattiin, mutta ei sitä koskaan luoksemme saapunut, paitsi nyt elokuussa 2017, kun tämänvuotisen uuden työpaikkani kuntotutkimusraportti myös valmistui. Olimme siis v. 2013 sähköpostilla toimitetun tiedon varassa, jossa oli tiivistelmä löydöksistä, eikä sanallakaan mainittu toksisia mikrobeja.

Säästöjähän syntyy, kun työntekijät ovat jatkuvasti sairauslomilla, työssä ollessaan nuutuneita ja palautuminen ei tapahdu enää edes vapaiden viikonloppujen aikana. Myös uudelleen sijoituksia on jouduttu järjestelemään niille, jotka tuolla eivät ole enää kyenneet työskentelemään. Hyvä niin. Nyt itse olen siinä jonossa. Päällimmäiseksi jää tunne, ettei uskota, että oireet työpaikan sisäilmasta johtuisivat, vaikka vuosia olen oireistani raportoinut ja sain jokunen vuosi sitten oireiluni vuoksi ilmanpuhdistimenkin työhuoneelleni, josta sain osaan oireista apua. Ja tiedän, etten ole ainoa, joka tilanteesta kärsii. Osa sisäilmaongelmista sairastuneista on siirretty jo vaivihkaa etätyöhön. Sisäilmapakolainen on täällä vakiintunut termi. Ja nekin, jotka eivät vielä ole sairastuneet, ovat vaarassa sairastua astmaan tai homeallergiaan sekä kroonisiin ylähengitystieinfektioihin.

Joten syksy on ollut rankka ja vienyt paljon niin fyysisiä kuin henkisiäkin voimiani myös sen vuoksi, että ajauduin astman pahenemisvaiheen vuoksi tilaan, jossa oli jo levossa hengenahdistusta enkä ole kyennyt fyysisestä kunnostanikaan huolehtimaan. Kun kävelylenkit jäävät väliin, vaikuttaa se väkisin pääkoppaankin. Samoin sain fysioterapeutiltani luvan palata elokuun alusta kuntosalille keväisen rannemurtuman jälkeen, mutta kertaakaan en ole vielä pystynyt käymään keuhkotilanteen huononemisen vuoksi.

Päivä kerrallaan eletään ja katse on eteenpäin. Periksi ei anneta ja uskon, että kun yritän nyt luottaa asioiden järjestymiseen, ne tulevat vielä järjestymään ja pystyn jatkamaan työtäni terveessä ympäristössä, joka mahdollistaa myös fyysisestä kunnostani huolehtimisen.

Siitä nautin, että puutarhatyöt alkavat olla loppusuoralla ja pääsemme kohta viettämään taas puutarhatyövapaata talvea. Kesä, kukkaset ja kasvimaan sato tuoreeltaan on ihan parasta, mutta suomalaisena nautin myös pimenevistä illoista, kynttilöistä, takkatulesta sekä vapaudesta maata sohvalla käsityö kädessä tekemättä mitään ihmeempää hyvällä omatunnolla.

Ps. Ranne kestää jo hieman pidempään käsitöitä tehdä ennen kuin puutuu, joten toivoa on siitä, ettei rannetta ehkä tarvitsekaan levyn poiston vuoksi leikata.