keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Irikset kukassa!


Tämä kesä kertoo siitä, että olemme olleet ahkeria edelliskesänä. Lisäksi se kertoo siitä, että olen saanut paljon siskoltani hänen jakamiaan perennoja samana kesänä. Lisäksi tämä kesä on antanut toivoa siitä, ettei viimeiset kaksi puutarhaa koetelleet talvet ole vieneetkään niin paljon kasveja kuin luulimme. Mm. syysleimut ovat ilmestyneet uudelleen aiemmalla kasvupaikalleen, vaikka viime kesänä ei noussut yhtään alkua niistä. Nämä eivät kuitenkaan ole syysleimuja, vaan suuria iriksiä eli kurjenmiekkoja, jotka kukkivat meidän puutarhassamme ensimmäistä kertaa. Kuvassa olevan partaiiriksen piti olla valkoinen tai vaaleanpunainen, mutten tiedä, tekikö maaperä tepposet ja kaikki irikset ovat samassa paikassa auenneet nyt violetteina.


Kyllä näitä on ihailtu. Lisäksi sain siskoltani pari kesää sitten toisenlaista iristä, "Pink parfait" nimeltään lajike. Pinkkein pitäisi kukkia, mutta ovat aunneet laventelinsinisenä. En valita, kauniita ovat ja iris nyt sattuu olemaan lempikukkani puutarhassa.

Ei mulla muuta tällä kertaa. Nautitaan kesästä, onneksi sitä on vielä jäljellä. Ja lomakin alkaa vasta kohta. Toivoisin siitä 2 viikosta aurinkoista, mutta saa nähdä mitä luonto antaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.