Perennat parhaimmillaan

Viime kirjoitukset olen höpöttänyt kesäkukista ja hedelmäpuista. Nyt pääsemme jokavuotisiin kukkijiin eli perennoihin ja pensaisiin. Kuvassa pari kesää sitten ostamaani rönsyleimua, joka on antaumuksella levinnyt kärhörivistön juurelle kasvamaan ja levittäytynyt hyvin peittämään aluetta. Tosin tänä kesänä on vasta yksi kärhö noussut kasvamaan, mutta ei hätää, viime vuonna ensimmäiset kärhöt nousivat vasta heinäkuussa. Joten aikaa on vielä odotella kasvua. Viime kesänä lopulta kaikki viisi nousivat ja kaksi ehti kukkiakin.

Revontuliatsalean istutimme myös pari vuotta sitten eikä ole vielä kertaakaan kukkinut. Nyt on tuollaiset erikoiset vänkyrät oksien kärjessä, joten josko nyt? Seuraamme tilannetta.

Tästä hieman oikealle tukiritilästä nurmikolle päin kasvaa lumipalloheisi, joka viime kesänä teki 3 pallomaista ihanuutta iloksemme kasvamaan. Tänä vuonna odotin enemmän, mutta kolme kukkaa tänäkin kesänä. No, pääasia, että kukkii. Kauniit, kermanvaaleat kukinnot.

Tässä alkuun lähinnä varjoiselta puoleltamme pihaa kuvia eli kutsun tuota aluetta sivupihaksemme. Maakellarimme näkyy monessa kuvassa ja luo vanhan ajan tunnelmaa kuviin ja olenkin yrittänyt antaa hieman rennompana täällä kasvien kasvaa ilman selvää rajausta. Pari vuotta sitten luomamme perennapenkki alkaa nyt lopultakin kukoistaa jo vähän korkeampana. Tänä kesänä lisäsin sinne synttärilahjaksi saamani valkoisen särkyneen sydämen. Nuorin siskontyttöni oli sen hartaudelle minulle valinnut. Viime kesänä hän toi lahjaksi vaaleanpunaisen idänunikon ja luulin sen talvella kuolleen, mutta ilokseni huomasin pari viikkoa sitten perennapenkissä unikonlehtiä, joten voi olla, että se vielä sieltä kasvuun nousee myöskin. No, kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä maisemaa.

Lisänä perennamaalle on tuonut ilmettä muualta nurmikolta siirtäneeni poimulehti, joka on lähtenyt nyt kasvamaan kivenvierustalla sekä itse siemenestä kasvattamani harjaneilikat, jotka tuntuvat viihtyvän. Vaaleanpunaisen liljan vartta näkyy myös etualalla vielä lehtivaiheessa, tämä oli viimevuotinen mieheni hankinta. Niitä ostettiin 5 ja ainakin nyt 4 näyttää olevan edelleen hengissä. Oikealla etualalla vaaleanpunainen, isokukkainen patjarikko ja taustalla näkyy hieman valkoista patjarikkoa.

Akilleijaa,rikkalemmikkiä, ruskoliljaa, harjaneilikkaa, sammalleimua valkoisena, tulikellukkaa, kesä- ja jaloleinikkiä, rentoakankaalia, idänunikkoa, ukonkelloa, iiristä, ukonhattua, elokuunasteria, aro- ja valkovuokkoa, väriminttua, helmililjaa, jouluruusua ja kevätkiurunkannusta kasvamassa eri puolella kiveä. Ja pari tulppaaniakin on vielä kukassa.

Sitten pääsemmekin puutarhamme edustuspuolelle eli mieheni hankki kanttauslapion tänä vuonna ja ensimmäiseksi työkseen kanttasi perennapenkkimme reunat. Tämän penkin on rikkaruohot vuosia yrittäneet vallata ja jokakesäinen rikkaruohosota on ollut normaali käytäntö. Josko nyt pääsisimme vähemmällä, kunhan ehtisimme jossain vaiheessa ylemässä kuvassa näkyvän puolen perennat nostamaan ylös, puhdistamaan rikkaruohokasvustoista ja vaihtamaan uudet, ravintekkaimmat mullat. Nyt tyydyin vain lannoterakeita heittelemään keväällä perennojen juurelle. Tämän alemmassa kuvassa näkyvän perennapenkin reunan iirikset jokunen vuosi sitten nostimme ylös, jaoimme ja istutimme takaisin samalla maanparannuksen tehden. Etureunassa näkyvän sammalleimun sain kasvamaan uudelleen sen väliaikaisesti hävittyä appivanhempien aikana. Anoppi jo luuli se kokonaan kuolleen ja ihmetys oli suuri, kun se alkoi uudelleen meidän aikanamme kasvamaan. Luulenpa, että tuo perennapenkissä kaiveleminen sai sen innostumaan.

Ja tässä kuvassa eilinen muutos. Edellisvuonna siirsin sivupihalta nukkapähkämöä eli lampankorvaa kasvamaan varjoisemmalle paikalle tammen viereiseen perennapenkkiin. Se on hieman kärsineen näköinen, koska lupiini aiemmin varjosti sitä. Sen mukana siirtyi punalehtistä käenkaalia sekä nurmikolta siirsin myös tänne poimulehteä turvaan kasvamaan. Nyt mieheni kaivoi lupiinia eilen ylös ja tilalle laitoimme siskoltamme saamaamme kotkansiipeä. Sekä lisänä siirsin etuvasemmalla näkyvän purppuranpunaisena myöhemmin kukkivan töyhtöangervon myös talomme nurkalla sijaitsevan vesisaavin juurelta uuteen paikkaan kasvamaan syysasterin eteen. Aiemmin jäi vähän näkymättömäksi ison saavin varjoon. Saa nähdä, miten viihtyvät uudella paikallaan. Tammi aika hyvin varjostaa perennoja kovimmalta paahteelta. Toisella puolella kiveä kasvamassa päivänliljaa, ukonhattua, vaaleanpunakukkaista pientä töyhtöangervoa sekä valkoista tädykettä. Ja tietenkin anoppini aikanaan kylvämää lupiinia, josta on mahdoton päästä eroon. Annan sen kasvaa sitten kiven vierustalla tontin nurkkapuolella. On kaunis kukkiessaan, mutta kukinnan jälkeen täytyy kukkavanat aika pikaisesti leikata pois ja siinä on aina oma hommansa. Tänä vuonna sitäkin vähemmän.

Etupihan perenna-allas on vasta nyt alkanut kasvattamaan kuunliljoihin lehtiä, mutta aurinkoisemmalla puolella etupihaa salaojan ympärillä kuunliljat ovat jo intoutuneet kasvamaan isoiksi. Kesän kuluessa alkavat gladiolukset työntää lehtiään näkyviin kuunliljojen välistä ja toivottavasti jaksavat kukkia kauniisti tänä vuonna. Lintujen juottoallas on osaksi turvallisuussyistäkin kaivonkannen päällä. On graniittia ja lapset eivät sitä jaksa siirtää pois. Mieheni myös korjasi perennapenkin reunuksen takaisin paikalleen, kun se oli talven aikana taas routinut ylös. Tuo on jokakesäinen ihastus etupihalla ja samalla kaivo naamioituu piiloon.

Tämä hauska yksityiskohta on matkalla etuovellemme. Ihan on itse luonto muovannut. Ensimmäisenä keväänä taloon muutettuamme uudistimme mieheni isän aikanaan tekemillä laatoilla polun etuovellemme ja perenna-altaan ja polun väliin ilmestyi jostain kasvamaan yksi metsämansikka. No, tässä lopputulos. Ei enää taistelua rikkatuohoja vastaan laattojen väleissä, mansikka on kotiutunut ja täyttänyt välit. Ja koska tämä on kulkureitin vierustalla, saamme mukavan marjasadon poimittavaksi tänäkin kesänä ihan kotioven vierustalta. Onneksi olimme kerrankin viisaita emmekä peranneen sitä ainokaista mansikkaa pois. Nyt se kiittää meitä näin. Joskus on parempi antaa luonnon toimia omalla tavallaan. Kaikkea ei puutarhurinkaan tarvitse hallita.

Näihin kesäisiin kuviin loppuu tämä postaus. Toivottavasti ehdin seuraavan kerran hieman nopeammin kirjoittelemaan kuulumisiamme. Viimeistään sitten heinäkuun puolivälissä, kun kesälomani alkaa! Yritän kuitenkin sitä ennen ehtiä.